Nimi: Lýdia Laxness
Skp: nainen
Kansallisuus: Islanti
Verenperimä: puhdasverinen
Syntymäpäivä: 6.11, yksitoista vuotta
Tupa: Serpentard
Suhteet: Tytön perheeseen kuuluu äiti (Bettý Laxness), isä (Ýmir Laxness), isoäiti (Cloria Laxness, kuollut) ja isoveli (Léo Laxness). Lýdia on hyvissä väleissä kaikkiin perheenjäseniinsä, etenkin Léohon, joka on hänelle kaikkein rakkain.
KUVAAVAT TIEDOT
Ulkonäkö
Vartaloltaan Lýdía on sirohko ja 155 cm pitkä. Kädet sekä jalat ovat sirot ja hän on muutenkin keijukaispiirteinen. Lýdían kunto on melko hyvä, mutta ei häntä atlentiksikaan voisi sanoa. Tyttö ei ole kovinkaan voimakas, mutta ole myöskään täydellinen ruipelo. Lýdía on hyvä huispauksessa, mutta lyöjän paikalla hän ei ole niitä parhaimpia. Mieluusti tuo pelaa kaikkia muita paikkoja kyllä. Tyttö ei paina kovinkaan paljon, jopa hiukan vähemmän kuin muut hänen ikäisensä. Hän kuitenkin syö normaalisti. Hänen ihonsa on väriltään hyvin vaalea ja kalpeahko ja saa tämän muistuttamaan jotain lumiprinsessaa. Paniikki kohtauksen saadessaan (katoptrofobia) Lýdían kasvot kuitenkin muuttuvat täysin sirertäviksi. Iho on muutenkin suht virheetön, mutta siihen tuskin kukaan kiinnittää huomiota. Luomia löytyy vain muutama oikeasta käsivarresta, mutta ei mistään muualta. Lýdíalla ei ole myöskään arpia. Joskus hän on saanut pieniä naarmuja, mutta ne paranevat nopeasti. Ulkonäöltään hän muistuttaa myös hyvin paljon isoveljeään, Léota; molemmat ovat pienikokoisia ja siroja, vaaleitakin, mutta näköä löytyy myös huomattaviin eroavaisuuksiin. Neidin olemus on ryhdikäs, jos hän niin tahtoo. Hän huolehtii ulkonäöstään, mutta huomattavasti vähemmän kun jotkut hienostelevat teinit. Lýdia pukeutuu kuitenkin aina puhtaisiin vaatteisiin ja harjaa pitkät kutrinsa aamuin illoin. Hampaansakin tyttö harjaa, ja huolehtii hygieniastaan niin kuin pitääkin. Ulkonäkö ei ole kuitenkaan se tärkein asia ja sen hän tietää. Niinpä hän haluaa pukeutua mahdollisimman mitättömästi, eikä halua joutua liiallisen huomion kohteeksi. Lýdían kasvot taas ovat pyöreähköt. Kokonaisuudessaan kasvot ovat kalpeat ja katse alakuloinen, mutta silmät ovat taas yksi neidin parhaimmista piirteistä; ne ovat mantelin muotoiset ja väriltään jäänsiniset, sekä erittäin kauniit. Silmiä reunustavat ei-niin-tuuheat silmäripset. Yläripset ovat kuitenkin hitusen näyttävämmät kuin alaripset, mutta kauniit piirteet korvaavat tuuheuden puutteen. Lýdían kulmat ovat kaarevat, väriltään vaaleat, eikä niitä juurikaan erota. Nenä on isohko ja korvat suipohkot. Korvakorujen reikiä hänellä ei ole, eikä hän meikkaakaan juuri ollenkaan. Silloik tällöin vain vähän suurempiin tapahtumiin. Ehkei tyttö ulkonäöllisesti ole parhaimmistoa, mutta katso ulkokuorta syvemmälle, saatat yllättyä. Neidin huulet taas ovat täyteläisehköt. Alahuuli on kapoisempi kuin ylähuuli, mutta muuten ne ovat väriltään kauniit ja silloin tällöin saattavat kohota pieneen hymyyn. Lýdía omaa tasaisen ja valkoisen hammasrivistön ja korkeahkot poskipäät, jotka rosottavat aina hiukan vaaleanpunaisina. Tytön hiukset sointuvat hyvin hänen silmiensä kanssa; kiehkurat väriltään hyvin vaaleat - miltein kullanväriset ja laineikkaat. Pituutta riittää aina lantiolle asti, eikä Lýdía pidä hiuksiaan liiemmin kiinni. Hiukset ovat ohuet, mutta eivät ollenkaan huonokuntoiset. Niin kuin mainitsin - tyttö ei käytä yleensä kampauksia, mutta pantaa saattaa käyttää silloin tällöin. Yleisesti Lýdía on samanlainen pellavapää kuin isoveljensä. Lýdían ääni on sointuva ja hiukan kimeä. Tyttö laulaa mielellään, sillä hän kokee sen mukavaksi puuhaksi. Neiti koskaan liiemmin huuda tai kilju tai korota ääntään, mutta joskus niin saattaa käydä. Kouluaikana Lýdia pukeutuu perinteiseen mustaan koulukaapuun ja lilahkoihin solkikenkiin. Mukanaan hän kantaa mustaa pientä reppua, jonne hänen koulukirjansa juuri ja juuri mahtuvat. Yleisesti neidin vaatepuoleen kuuluvat suloiset ruutumekot, sekä punainen väri. Asusteita ei kannata sekoittaa Lýdían vaatemallistoon, mutta mustat solkikengät ja puhvihihaiset mekot ovat yleisiä neidin yllä. Punainen on yksi Lýdían lempiväreistä ja huispauksesta kiinnostunut on tyttö lähinnä kauniiden kaapujen takia. Talvisin tyttö pukeutuu harmaaseen talviviittaan, valkoisiin talvisaappaisiin ja valkoisiin korvaläppiin.
Luonne&käyttäytyminen
Ensivaikutelmalta Lýdíaa pidetään tunteettomana ja ylimielisenä tyttönä, mutta Lýdía on kuitenkin todellisuudessa ujo ja pelkää katsekontaktia. Jos sattuu tutustumaan tähän neitiin paremmin niin tulee huomaan, että pinnan alta löytyy lämmin sydän. Lýdía toivoo aina muiden parasta ja auttaisikin toista mielellään, mutta ujoutensa takia se saattaa tuntua vaikealta. Hän välittää muista ja on hyvin rakastavainen sekä lempeä. Neiti ei ole mikään pikkulintu, eli hän pitää aina salaisuudet. Itse Lýdía ei mielellään avaannut, paitsi jos kyseessä on hänelle joku todella läheinen henkilö. Hän ei ole myöskään yleensä se, joka jää kiinni sääntöjen rikkomisesta. Monet opettajat sanovatkin; "Ei Lýdia ikinä tekisi sellaista." Mutta tämäkin tyttö pitää mielellään hauskaa. Yleensä hänen hauskuutensa on kuitenkin viatonta pikku puuhaa, eli neitiä on vaikea saada mukaan seikkailemaan luvattomasti kiellettyyn metsään, tai käymään luvatta keittiössä. Lýdía osaa käyttää järkeään niin opiskelussa kuin arkipäivässä elämässäkin. Hän on hyvä valehtelemaan ja peittämään tunteensa, eli näytä tunteitaan yhtä helposti kuin muut. On vain yksi henkilö kelle tyttö tunteensa näyttää; tämän isoveli Léo. Isoveljelleen neiti ei pelkää avautua. Lýdía on aina varsin tyyni (poikkeuksena katoptrofobia) suuttuessaankin hän ei niinkään kiivastu, mutta jos pahakin riita kehkeytyy saattaa hän käyttää pientä väkivaltaa. Näin ei kuitenkaan tapahdu usein. Lýdía on ahkera opiskelija. Tyttö panostaa opiskeluun ja pyrkii luokan priimukseksi. Tuo on yksi niistä syistä minkä takia hänestä on saatu väärä vaikutelma. Lentäminen kuuluu hänen lempioppiaineisiinsa. Lentäminen onkin yksi tytön mielenkiinnonkohteista. Tyttö tuntee olonsa kotoisaksi luudalla, yläilmoissa. Inhokki aine on ehdottomasti tähtitiede, sillä kaukoputkeen katsomimen ahdistaa Lýdiaa ihan silmittömästi. Tytön lausahdukset saattavat olla useinkin erittäin kylmäkiskoisia. Professoreihin tyttö suhtautuu kunnioittavasti teititellen. Hän ei käytä nimitystä 'kuraverinen' vaan pitää jästisyntisiä samassa arvossa kuin puoli- ja puhdasverisiä. Vanhempien oppilaiden seurassa hän tuntee olonsa hieman kiusaantuneeksi, mutta saman ikäisien, sekä nuorempien seurassa. Neiti puhuu hiljaisesti sopertaen ja näpertää samalla aina jotain mekkonsa helmasta taikasauvaansa. Sen lisäksi että Lýdíalla on tapana kulkea katse maassa hän myös kulkee päkiöidensä varassa hiljaisesti hiipien. Hän ei liiemmin halua herättää huomiota, vaikka onkin kunnianhimoinen oppilas. Lýdía kärsii pahasta katoptrofobiasta, eli toisin sanoen hän pelkää peilejä sun muita heijastavia pintoja. Katsoessaan kuvajaistaan peilistä hänen sydämen sykkeensä hengityksensä kiihtyy ja tyttöä saattaa alkaa heikottamaan. Varsinkin hämärän aikaan ikkunan tai pelin ohi kulkeminen tuntuu todella vaikealta. Kotona tyttö peitti iltaisin kaikki peilit ja ikkunat mustalla kankaalla. Muita Lýdían tapauksissa ilmeneviä oireita ovat vapina, hikoilu, huimaus, sydämen tykytys ja sirertävyys. Pahimmassa tapauksessa neiti saattaa pyörtyä, mutta se on harvinaista. Lýdía saattaa ahdistua jo vain peileistä puhuminen. Nuorempana hän joutui jopa sairaalaan paniikkikohtauksen vuoksi. Lýdía ei ole kovinkaan sosiaalinen, mutta ei mikään mahdotonkaan tapaus. Tyttö on kääntynyt sisään päin - käpertynyt itseensä. Hänestä ei ole helppo saada kovinkaan läheistä ystävää, mutta kyllä sekin onnistuu. Hän ihailee rohkeutta ja uskollisuutta. Lýdía arvostaa etenkin pitkä aikaisia ystäviä ja saadessaan ystävän hän pelkää ystävyyssuhteen lakastuvan. Tyttö inhoaa kiusaajia ja pettureita. Hän taas kummeksuu niin sanottuja 'tyttöpoikia'. Tytön tavoite on valmistua sairaanhoitajaksi. Niin kuin mainitsin, hän auttaa tosiaan mielellään. Lýdía ihailee taitavia hoitajia ja unelmoi pääsevänsä joskus samaan asemaan. Ehkä jopa Châteaun kouluun. Hän ajattelee, että mikäli pääsee sairaanhoitajaksi hän parantaa isoveljensä. Lýdían suhdetta omaisuuteen voisi kuvailla sanalla 'tärkeä'. Tyttö pitää hänelle ominaisia tavaroita suuressa arvossa. Yksi näistä esineistä on esimerkiksi pieni höyhen, jota hän kantaa aina mukanaan taskussa, tai minne hän sen ikinä mahtaa tunkeakaan. Jos tuo valkea höyhen sattuisi katoamaan, se olisi kova isku hänen sielulleen. Mikäli satun kuolemaan, hän ajattelee, testamenttaan untuvan Léolle. Lýdia kokee itsensä tärkeäksi ja uskoo tekevänsä vielä jotain suurta. Joskus hänestä kuitenkin tuntuu, että kaikki on pilalla ja se on hänen syytään. Tuolloin hänen itsetuntonsa lakastuu.
Taustat&perhe
Lýdia Laxness syntyi Islannissa, Akureyrin kylään vuonna 2004. Hänen perheensä kuului äiti, isä, isoäiti, sekä muutaman vuoden vanhempi isoveli. He asuivat suurehkossa vaikeassa omakotitalossa, jonka pihalla oli pieni, mutta kaunis lampi. Talo oli suojattu loitsulla, jotta taikaväki saisi elää rauhassa. Bettý oli töissä paikallisessa kahvilassa, kun taas tuon isä työskenteli taikaministeriössä. Ýmir oli harvoin kotona, sillä mies kävi pitkillä työmatkoilla eri puolilla maailmaa. Bettý taas vietti kaiket päivät kahvilassaan, eli Lýdia tunsi olonsa yksinäiseksi vanhan tylsän isoäidin seurassa. Ainut seuralainen jonka kanssa hän kykeni viettämään aikaa oli Léo. Heidänkin yhteiset puuhansa rajautuivat, sillä Léo oli pyörätuolissa jalkojen halvaantumisen vuoksi. Lýdía vei isoveljeään usein pihan lammelle ja siellä he istuskelivat aamusta iltaan vain jutellen. Tytön ollessa kolmen vanha, hänelle selvisi että Léo oli surkki. Sitä oltiin epäiltykin jo kauan aikaa, sillä jopa Lýdia itse oli näyttänyt ensimmäiset merkkinsä taikuudesta jo kauan sitten. Perhe ei kuitenkaan välittäneet asiasta sen kummemmin, sillä koulun käyminen olisi muutenkin ollut haastavaa. Poikaa ei siis lähetetty kouluun, eikä hänelle suotu kotiopetustakaan. Bettý otti kuitenkin vastuulleen opettaa poikansa lukemaan, sekä kirjoittamaan. Lýdian täyttäessä neljä vuotta isoäiti kuoli. Hänet haudattiin läheiselle hautausmaalle hänen aviopuolisonsa viereen. Tuolloin Lýdia ei kuitenkaan ymmärtänyt mitä kuolema merkitsisi, mutta asia valkeni hänelle vasta myöhemmin. Perheen arki jatkui normaalisti. Léo huolehti pikkusiskostaan vanhempien ollessa poissa alituiseen. He nukkuivat samassa huoneessa, talon yläkerrassa ja isoveljen oli tapana lukea Lýdialle satuja ja tarinoita. Pian Lýdia olikin jo kuuden vanha ja hän oppi lukemaan sekä kirjoittamaan Léon opetuksesta. Samana vuonna tyttö sattui heräämään kesken yön. Hän päätti mennä juomaan vettä ja hiipi portaat alas alakertaan. Neiti saapui suurehkoon aulaan, jonka tummanvihreällä tapetilla tapetoidulla seinällä oli vanha peili. Lýdia vilkaisi siihen nopeasti, mutta sattui näkemään isoäitinsä kasvot sen pinnasta. Järkyttyneenä itkien tyttö juoksi takaisin ylös. Léo joutui soittamaan äidilleen, jotta he saisivat lapsen rauhoittumaan. Tuosta tapauksesta asti Lýdia on kärsinyt pahasta katoptrofobiasta, eli peilikammosta. Talon kaikki ikkunat sekä muutkin heijastavat pinnat peitettiin mustalla kankaalla, jotta neiti kykenisi liikkumaan omassa kodissaan. Tyttö hädin tuskin pystyi kulkemaan peilin tai ikkunan ohi, vaikkei siihen katsoisikaan. Tuona samaisena vuonna hänet lähetettiin myös jästikouluun, jossa hän joutui opiskelemaan erikoisopettajan kanssa verhoin peitetyssä huoneessa. Koulu aikanaan tyttö oli kiusattu. Lýdian fobia sai suuremman vallan perheen ollessa tytön yhdeksänvuotissynttäreillä huvipuistossa. He kiertelivät huoletta kokeillen monia laitteita, kunnes sattuivat poikkeamaan peilitaloon. Lýdia ahdistui saman tien ja muuttui kauttaaltaan sinertäväksi. Hän alkoi itkemään hysteerisesti ja tuupertui huoneen nurkkaan aivan pakokauhun vallassa. Tytön sydämen tykytys kiihtyi kunnes hän romahti aivan täysin; silloin hän vaipui jonkinlaiseen horrokseen ja Lýdia kiidätettiinkin sairaalaan. Siellä hän vietti pari yötä odottaen toipumista. Léo vietti tuon ajan hänen vierellään.
TÄYDENTÄVÄT TIEDOT
~suojelius; jääkarhun pentu
~taikasauva; sypressiä, aamukastetta, 9 tuumaa pitkä
