Pahaa-aavistamaton yllätys

[Marceau Forest]

Marceau asteli Frankowskin perässä käytävälle, sulki vessan oven perässään ja jatkoi kävelyään vasemmalle. Frankowski oli hieman edellä, mutta Marceau otti pojan kiinni nopein, pienin askelin. Poika näytti tietä ja Marceau seurasi kuuliaisena perässä. Minnehän he olivat menossa?

Kun Frankowski kertoi omaksi tuvakseen Serpentardin, Marceau nyökkäsi, vaikkei edellä kulkeva poika voinutkaan sitä nähdä. Marceau ei onneksi ollut kuullut mitään Serpentard-tuvan stereotypioista, sillä jos olisi, hän olisi harkinnut vielä kerran kääntyvänsä takaisin. Hän ei onneksi tiennyt, että kyseisestä tuvasta tuli poikkeuksellisen suuri määrä pimeyden voimien kannattajia ja että kyseisen tuvan oppilaat tapasivat olla poikkeuksellisen ovelia. Poikkeuksia tietenkin oli. Ei Marceaukaan ollut niin ylisosiaalinen kuin mitä Poufsoufflet yleensä olivat.

Pojat astelivat peräkanaa portaat alas ja jatkoivat matkaa eteenpäin. "Minä olen vasta ensimmäisellä", Marceau vastasi, "Eli toivottavasti minun ei tarvitse auttaa sinua missään loitussa, osaan vain kipinät ja alohomoran", hän jatkoi, "Entä sinä?"

Marceau vilkuili ympärilleen, mutta hänellä ei ollut vieläkään mitään aavistusta, minne he olivat matkalla. Kyllä hän oli aikaisemminkin täällä päin linnaa käynyt, mutta yleensä hänen matkansa suuntautui ylöspäin, kohti Poufsoufflen tupaa.

[Matthias Frankowski]

Virnistin hieman pojan kertoessa mitä loitsuja hän osasi, sillä hänestä voisi tilanteen vaatiessa olla varmaan paljon enemmän apua taikasauvansa kanssa kuin minusta.
”Kipinät ja alohomora ovat aika käteviä loitsuja ja hyvä osata, mutta minä en taida osata kumpaakaan enää. Olen nimittäin todella surkea loitsuissa”, myönsin Marceaulle olkani yli hymyillen. Hyvä, että hän osasi loitsia ainakin ovet auki, jos vastaan siis tulisi lukittuja sellaisia.
”Ai olet niin nuori, okei”, kommentoin vielä Marceaun vastausta laskien, että hän oli siis varmaan täyttänyt joko 11 tai 12 vuotta. Portaiden alapäässä jatkoin matkaani käytävää eteenpäin.
”Olen 4. luokalla ja äläkä vain kysy, että miten olen voinut siirtyä luokalta toiselle surkeiden loitsuarvosanojeni kanssa jäämättä kertaakaan luokalle. Sitä en tiedä itsekään”, vastasin pojan kysymykseen jatkaen samalla keskustelua. Okei, ehkä sittenkin tiesin miten olin selvinnyt jäämättä luokalle, mutta se oli vain yksi arvaus.

”Seuraavasta oikealle ja sitten siellä olevasta ovesta pitäisi päästä ulos”, kerroin ja toivoin, että ovi ei olisi lukossa. Jos se kuitenkin olisi, Marceau saisi osoittaa kuinka hyvä oli alohomora –loitsussa ennen kuin nolaisin itse itseni totaalisesti.

[Marceau Forest]

Marceau hymyili Frankowskin kertoessa, että kipinät ja alohomora olivat oikein käteviä loitsuja. Poika mainitsi myös, ettei välttämättä osaisi itse niitä enää, sillä tuo oli kertomansa mukaan niin huono loitsuissa. Frankowski vilkaisi olkansa yli ja hymyili. Tuo ihmetteli Marceaun nuorta ikää ja kertoi itse olevansa jo neljännellä luokalla. Marceau naurahti pojan kommentille. Vaikutti siltä, ettei tuo ollut kovinkaan hyvä koulussa. Marceau itse tunsi olevan ihan hyvä, varsinkin kun huomioon otti hänen jästisyntyisyytensä.

"Taidat vain vähätellä itseäsi", Marceau vastasi mahdollisimman kannustavasti.

Kaksikko asteli seuraavasta risteyksestä oikealle, jonka jälkeen tuli ovi. Marceau asteli Frankowskin rinnalle ja pysähtyi oven kohdalle. Hän painoi kädellään kahvasta - se aukesi. Onneksi, Marceau ei nimittäin ollut aivan varma olisiko onnistunut ensimmäisellä yrityksellä avaamaan lukitun oven. Erilaisia rasioita hän kyllä osasi avata moitteettomasti, mutta suuret raskaat ovet olivat asia erikseen.

Marceau astui pihalle ja tunsi kasvoillaan viileän tuulen tuiverruksen. Tuulesta huomasi, että oli syksy, vaikka muuten oli suhteellisen lämmintä. Ohuessa Peter Pan -asussa pärjäsi juuri ja juuri. Marceau tähyili ympärilleen. Menisivätkö he huispauskentän suuntaan vaiko järvelle? Tai kenties kasvihuoneille? Metsään he tuskin menisivät, mutta entäpä riistanvartijan mökille tai taikaolentojen aitaukselle? Toivottavasti häntä ei pakotettaisi huispaamaan, sillä hän juuri ja juuri pystyi nousemaan luudalla ilmaan ja lentämään pari metriä eteenpäin.

"Minne sitten?"

[Matthias Frankowski]

Marceaun mielestä vain vähättelin itseäni, mutta poika varmaan yritti vain olla mukava.
”Enpä tiedä”, tyydyin vastaamaa kohauttaen samalla olkiani. Marceau ei ollut nähnyt minua tunneilla ja ehkä hyvä vain ettei ollut. En kaivannut lisää niitä, jotka tiesivät kuinka surkea oikeasti olin. Vähätteleminen ja vaatimattomuus ei ihan ollut parhaita sanoja kuvaamaan täydellistä epäonnistumista ja osaamattomuutta.

Pouffsouffle sitten tuli oven kohdalla viereeni ja koitti sen kahvaa. Ehkä hän oli ymmärtänyt sen, etten minä olisi saanut sitä auki, jos se olisi ollut lukossa. Ovi kuitenkin avautui ilman sen suurempia ongelmia, onneksi. Seurasin Marceauta ulos hieman kylmettyneempään syysilmaan sulkien oven perässäni. Ulkona oli jo hieman hämärämpää kuin viimeksi tai niin muistelin, mutta ehkä se johtui vain siitä että olin tullut toista kautta ulos ja hieman eri paikkaan.

Marceaun kysymyksen jälkeen vilkaisin ympärilleni. Hämärtyvästä illasta huolimatta luulin tietäväni minne jatkaa. Kurpitsajuhlan takia pystytetyt teltat olivat hieman kauempana, mutta niiden valot valaisivat hieman eri mahdollisia reittejä sinne minne minun pitäisi jatkaa pojan kanssa. En kyllä enää ihan tiennyt, mikä se hänelle suunnattu syntymäpäiväyllätys voisi olla, sillä olihan täällä jo hieman pimeätä ja poika oli vasta ensimmäisellä luokalla. Säikäytys olisi varmaan aika surkea yllätys.

”Uskoisin, että tuonne”, vastasin jonkin ajan kuluttua kysymykseen osoittaen kurpitsajuhlan teltoista vasemmalle viistoon hieman metsän reunan tuntumaan. En ollut suunnasta ihan varma, mutta ei kai se veikkaus niin paljon voinut mennä pieleen.
”Et sattumoisin osaa valois –loitsua?” kysyin olkani yli pojalta, sillä valitsemallani polulla vaikutti olevan hieman epätasainen maasto. Olin jo pari kertaa miltei horjahtamassa, vaikka luulinkin näkeväni tarkasti minne mennä. Marceaun vastausta odotellessa otin näön vuoksi oman taikasauvani puvun taskusta esille.

[Marceau Forest]

Frankowski kertoi, että kaksikko suuntaisi seuraavana metsän reunan suuntaan. Marceau nyökkäsi toistamiseen pojalle ja ryhtyi askeltamaan tämän kanssa kyseiseen suuntaan. Haluaisiko Frankowski näyttää hänelle kenties jonkin taikaolennon? Toivottavasti tuo ei tarvitsisi apua taikaolentojen hoidossa, sillä Marceau ei opiskellut vielä kyseistä ainetta. Hän juuri ja juuri tiesi, mikä fletkumato on, mutta siihen hänen tietonsa ja taitonsa loppuivatkin.

"En valitettavasti"

Marceau vastasi Frankowskin esittämään kysymykseen. Vaistomaisesti poika kuitenkin otti Peter Pan -asunsa taskusta taikasauvan ja puristi sen oikean kätensä sisään. Viime tunnilla loitsujen professori oli esitellyt kyseisen loitsun, mutta ainakaan Marceau ei vielä osannut sitä. Se vaati ilmeisesti paljon keskisttymiskykyä ja taikasauvan vakaan asennon, jonka kanssa pojalla oli vielä paljon harjoittelemista.

"Valois!"

Marceau lausui tomerasti, piti taikasauvaa edessään ja yritti kaikin voimin keskittyä loitsuunsa. Hän odotti, mutta taikasauvan kärki pysyi pimeänä. Hän oli epäonnistunut loitsussa, ja jos totta puhutaan, hän oli arvannut tämän valmiiksi. Vaati paljon harjoittelua, ennen kuin vaativammat loitsut alkaisivat sujua häneltä.

"Joo, en osaa"

Marceau vastasi Frankowskin kysymykseen toistamiseen. Alohomorassa ja kipinöiden loitsimisessa hän voisi auttaa, mutta muuten hänestä ei olisi apua yhtään missään. Poika pujotti taikasauvansa takaisin asunsa kätköihin ja käänsi kasvonsa Frankowskin puoleen. Luulisi tuon nelosluokkalaisena osaavan kyseisen loitsun. Ei kai tuo niin huono koulussa ollut?

[Matthias Frankowski]

Marceau kertoi, ettei valitettavasti osannut loitsua, mikä oli aika harmi. Poika kuitenkin kokeili vielä loitsua ja seurasin tarkkaavaisesti hänen sauvansa liikettä ja loitsun lausumistapaa, sillä ehkä saisin siitä edes jonkinlaista muistinvirkistettä siitä miten se loitsu tehdään. Hämärän vuoksi en ihan osannut jokaista yksityiskohtaa myöten erottaa kaiken, mutta Marceaun sauvan kärjestä ei purkautunutkaan valoa. Pouffsouffle oli siis puhunut totta sanoessaan, ettei osannut sitä.
”No oli tuo ainakin hyvä yritys”, kehuin toista virnistäen ystävällisesti. Paljon parempaan en minäkään varmaan pystyisi. Joku toinen ehkä olisi osannut hämäryydestä huolimatta sanoa, mistä loitsun epäonnistuminen oli johtunut. Annoin oman sauvani vielä olla toimettomana kädessäni jatkaessani matkaa eteenpäin kohti metsänreunaa. Kuitenkin polulla oli joitain juuria, johon sain hämäryyden vuoksi lyötyä jalkani.

Pysähdyin sanomatta mitään ja yritin silmiä siristellen erottaa oliko tämä polku sittenkään se oikea vai ei. Valois –loitsusta olisi varmaan enemmän kuin hyötyä, joten käännyin uudestaan Marceaun puoleen. Tämä oli jo aiemmin yrittänyt loitsua ja varmaan muistikin hieman paremmin miten se toimisi, vaikka hänen kohdallaan jokin olikin mennyt pieleen.
”Se valois -loitsu, sehän lausutaan ihan vain valois?” varmistin Marceaulta vielä, sillä tuon taikasauvan liikkeeseen olin loitsun tekohetkellä eniten kiinnittänyt huomiota.

Hieman huokaisten otin taikasauvasta paremman otteen ja nostin sen hieman ylöspäin, sillä olin riiputtanut sitä tarpeettomana kädessäni jo jonkin aikaa. Pyörittelin taikasauvaa jonkin aikaa kädessäni yrittäen sen jälkeen mitään sanomatta sitä heilautusliikettä.
”Valois”, lausuin hieman turhautuneena ensimmäisen kerran tehden samalla jonkinlaisen liikkeen taikasauvallani. Kuten olinkin odottanut, taikasauvani kärjestä ei tullut mitään eli koko akti oli ollut ihan hyödytön.

”Tadaa, saanen esitellä 4. luokan surkeimman loitsijan”, sanoin ja tein pienen kumarruksen. Asiaan piti vain osata toisinaan suhtautua huumorilla, sillä muuten se olisi liian masentava. En kokeillut toista kertaa loitsua, sillä en halunnut tehdä itseäni tietoisesti naurettavaksi, kun se ei oikeasti ollut edes mikään naurettava asia.

”Jatketaanko?” kysyin Marceaulta hieman kireämmin laitettuani sauvani takaisin taskuun.

[Marceau Forest]

Pieni hymy levisi Marceaun kasvoille, kun hän kuuli Frankowskin kehuvan hänen loitsimisyritystään, joka oli kuitenkin mennyt pieleen. Ensi vuonna Marceau varmasti osaisi jo kyseisen loitsun sekä pari muutakin. Hän ei olisi malttanut odottaa, että oppisi Siipiirdium Lentiusan sekä Sytyjon. Tuskin Umpioviuksen ja Entistuksen osaamisestakaan yhtään haittaa olisi.

Kaksikko pysähtyi metsän laitaan ja Frankowski varmisti vielä nuoremmalta pojalta, kuinka Valois-loitsu loitsitaan. "Juuri niin, ymmärtääkseni", Marceau vastasi pojan epäilyihin ja seurasi, kuinka tuo otti taikasauvastaan paremman otteen ja nosti sen ylöspäin. Tuo lausui taikasanat, heilautti sauvaansa, mutta mitään ei tapahtunut. Frankowski esitteli itsensä 4. luokan surkeimmaksi loitsujaksi ja teki pienen kumarruksen.

"Hyvä yritys se oli", Marceau koetti piristää poikaa sanoillaan. Hän kuitenkin ihmetteli edelleen, kuinka poika pystyi olemaan noin huono loitsija. Tuntui siltä, että jopa Marceau oli parempi, vaikka hän oli opiskellut taikuutta vasta parin kuukauden ajan. Ehkä Frankowski oli surkki? Marceau oli viime viikolla oppinut, mitä kyseinen termi tarkoittaa. Se tarkoittaa noitaa tai velhoa, jolla ei ole taikavoimia. Eli siis jotain jästin ja taikovan välistä. Marceau ei kuitenkaan viitsinyt kysyä asiaa Frankowskilta - se olisi ollut liian tungettelevaa.

"Hmm... ollaanko me menossa metsään?", Marceau esitti vastakysymyksen Frankowskille, "Eihän oppilaat saa mennä sinne. Tai ainakaan me ensiluokkalaiset emme saa mennä", hän jatkoi epävarmana. Heidän kulkunsa suuntautui suoraan metsään päin, ei suinkaan taikaolentojen aitaukselle. Marceau ei haluaisi rikkoa sääntöjä, sillä se ei ollut lainkaan hänen tapaistaan.

[Matthias Frankowski]

”On se muiltakin kielletty”, vastasin jatkaen matkaani metsän suuntaan. Nostin jalkojani varmuuden vuoksi ylemmäs, sillä en todellakaan halunnut enää kaatua rähmälleen sen jälkeen, kun olin jo esitellyt surkeat loitsutaitoni pojalle.
”Emmekä me mene metsään, vaan sen lähelle… Sen reunaan, ymmärräthän?” varmistin Marceaulta vilkaisten olkani ylitse taakseni tai ainakin oletin hänen vielä olevan mukana. Kurpitsajuhliin kuuluvien telttojen valot olivat jo jääneet kauemmas. Piti enää vain luottaa siihen, että olin ottanut oikean polun, sillä surkeinta olisi jos pitäisi kääntyä ympäri ja palata takaisin. Marceau ei ihan varmaan tulisi toisella yrittämällä mukaani, en kyllä tiennyt halusinko itsekään enää toista kertaa mennä tänne harhailemaan.

Polun loputtua seisahduin paikoilleni ja vilkaisin hieman ympärille. Näytti siltä kuin olimme saapuneet metsän reunalle tai ainakin puita oli kaarevasti edessämme ja kivenlohkareita, risuja ja taas puita. Ennen kaikkea oli aika hämärää enkä ollut varma, että mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.
”No niin Marceau, nyt olemme saapuneet metsän reunaan”, totesin ihan vain sanoakseni jotain. En yhtään tiennyt missä sen yllätyksen pitäisi olla tai että mitä seuraavaksi tapahtuisi, mutta hämärä varmaan peitti kysyvät kasvoni.
”Ja metsän reunassa oleminenhan ei ole mitenkään kiellettyä”, lisäsin vielä rauhoittaakseni pojan, ”sehän on kuitenkin ihan eri asia kuin metsään meneminen.”

[Marceau Forest]

Polku jatkui eteenpäin, loivana alas kohti metsän reunaa. Marceauta lohdutti kuulla, että metsään meno oli kielletty myös muilta kuin ensiluokkalaisilta ja että kaksikko jäisi vain metsän lähettyville. Hän nyökkäsi edellä kulkevalle pojalle vastaukseksi, vaikka tiesi, ettei tuo sitä näkisi. Ilta alkoi olla jo hyvin hämärä ja oli suuri työ pysyä pystyssä polulla, johon juuret ja kivet ilmestyivät kuin tyhjästä. Marceau oli kaatua kerran, mutta hän onnistui pitämään tasapainonsa.

Kaksikon päästyä metsän reunaan he pysähtyivät ja katselivat ympärilleen. Frankowski kertoi, ettei metsän reunassa olemisessa ollut mitään kiellettyä ja Marceau nyökkäsi hänelle - jälleen kerran. Hän käännähti ympäri ja näki koulurakennuksen, jossa kurpitsajuhlan valot loistivat. Metsän lähetyvillä ei yksikään valo palanut ja Valois-loitsun osaamisesta olisi ollut todentotta hyötyä.

"Mitäs nyt?", Marceau kysyi Frankowskilta siirtäen katseensa tämän puoleen, "Oliko sinulla jotain näytettävää minulle?" Hän mietti kuumeisesti, mitä ihmettä poika olisi halunnut hänelle esitellä. Kenties yksisarvisen? Tai kentaurin? Marceau ei ollut koskaan nähnyt kumpaakaan kyseisistä taikaolennoista, joten niiden tapaaminen sopisi mainiosti. Hänen käsityksensä mukaan kyseiset olennot eivät edes olleet kovinkaan vaarallisia.

Marceau siirsi katseensa metsään. Jos metsän reunassa oli pimeää, oli metsän uumenissa vähintään yhtä pimeää - lähes mustaa. Onneksi sinne ei kuitenkaan tarvinnut mennä. Pieni tuulenvire puhalsi järveltä päin ja Marceauta kylmäsi hiukan. Hän haluaisi päästä pian takaisin koulurakennuksen lämpöön. Pieni happihyppely oli ollut oikein kivaa, mutta poika halusi hieman lämmikettä. Ehkä mukillinen kermakaljaa, pala suklaakakkua ja muutama tanssiaskel. Mitähän Katrine mahtoi tehdä tällä hetkellä?

Yhtäkkiä metsän suunnasta kuului rasahdus ja siellä näkyi liikettä.

[Matthias Frankowski]

Marceaun kysyessä, että mitä tapahtuisi seuraavaksi, vilkaisin ympärilleni hämärässä. En todellakaan tiennyt, että mitä tapahtuisi. Poika myös viittasi siihen, että minulla oli ollut jotain näytettävää tälle. Ai niin, olin jo kokonaan unohtanut sen tekosyyn.
”Oli, oli. Malta vain hetki”, vastasin ja nyökytin ahkerasti päätä tietämättä oikeastaan, että minkälaisen yllätyksen tuleman piti.
”Kaikki on valmista”, totesin lähinnä itsekseni kulkiessani hieman edestakaisin metsän reunalla. Toivoin olevani vielä metsän reunalla, sillä en ollut siitä enää niin varma. Oli niin hämärää ja välillä tuntui, että joku puukin liittyi lähemmäksi.

”Niin se yll- siis se näkemisen arvoinen asia”, aloitin hetken päästä uudelleen vilkaisten siihen suuntaan, jossa Marceau oletettavasti vielä seisoi. Olin jo miltei sanonut sen ääneen minkä vuoksi me edes olimme täällä, mutta se tuntui jo olevan enemmänkin niiden syntymäpäiväjärjestäjien syy. Miksi heillä kesti niin kauan?
Kuullessani jotain metsän suunnalta pysähdyin ja katsoin hieman odottavasti siihen suuntaan. Ei kestänyt kauan kun jo näin jonkinlaisen valopisteen liikkuvan ja tulevan esille sieltä. Näemmä se joka oli pyytänyt minulta palvelusta oli osannut valois –loitsun toisin kuin minä ja Marceau.

”Hyvää synty-”, olin aikeissa toivottaa Marceaulle, mutta keskeytin sen tuntiessani kuinka joku painoi kätensä olkapäälleni. Hämärän takia en oikein osannut erottaa, että kuka siinä oli, sillä taikasauvalla valoa loistava tuttu näytti olevan kauempana. En ihan ymmärtänyt, että mistä oli kyse. Ehkä pojan yllätyksen tulo vaati täydellistä hiljaisuutta?