Mukana olevat hahmot: Ophelia Villard ja Riria Dubois
Ajankohta: Elokuun toinen lauantai, 2018, jos sopii?
Tapahtumapaikka: Velhokuja Pariisissa
Juoni: Ophelia tutustuu koulutarvikeostoksilla käydessään uuden koulunsa oppilaaseen, Ririaan.
Varoitukset: -
Muuta: -
Eräällä Pariisin kujalla oli väkeä liikkellä tusinoittain. Pilvinen sää ei ollut säikyttänyt ostoksille pyrkijöitä, montaa se näytti jopa miellyttävän enemmän kuin auringon paiste, jota oli kesän mittaan riittänyt riesaksi saakka. Katu poikkesi suuresti tavallisesta pariisilaisesta kadusta, olivathan sen varrella olevat putiikit sen verran erikoisia. Ophelia Villardille liemet, itsehämmentävät noidankattilat ja kaavut olivat kuitenkin arkipäivää ja samaa ne olivat valtaosalle kadun väkijoukosta. Toki sekaan mahtui niitäkin, joita taikaesineet hämmästyttivät. Jästejä. Hetken aikaa valkoiseen t-paitaan ja vaaleanpunaisesen, kukalliseen hameeseen pukeutunut Ophelia silmäili heitä uteliaana, olivathan jästit niin kovin erikoisia tapauksia. Nytkin eräs jästirouva ihmetteli suureen ääneen kaiken kummallisuutta. Se oli vain huvittavaa. Ophelian mielestä kun tässä ei ollut kerrassaan mitään ihmettelemistä.
Edessäpäin näkyi pari Beauxbatonsin väreihin pukeutunutta tyttöä. Ophelia oli jo vähällä mennä tervehtimään, mutta juuri silloin hän huomasi jotakin vielä jännittävämpää. Erään pergamenttia myyvän kaupan ovella näkyi kerrassaan upea ilmestys. Nuori mies, jonka oljenväriset hiukset olivat sopivasti sekaisin ja jonka iho oli kauniin ruskettunut. Neiti Villard ei voinut kuin tuijottaa poikaa. Ja sitten heidän väliinsä pysähtyi kaksi pyylevää velhoa, jotka peittivät näkymät. Kun Ophelia pääsi miesten ohi, poika oli jo mennyt. Aina hänelle kävi näin! Se oli kerrassaan epäreilua. Kauaa tyttö ei kuitenkaan ehtinyt asiaa murehtia. Hänellä oli vielä niin kovin paljon ostettavaa. Äiti ja isä olivat menneet syömään erään tuttavapariskuntansa kanssa ja antaneet hänen kerrankin mennä ostoksille yksin. Tänne ei kuulemma voinut hänkään eksyä. Olihan hän käynyt täällä monesti ennenkin.
Ophelia unohtui kuitenkin taas tuijottamaan uutta ilmestystä. Tällä kertaa kyse oli pörröisestä, mustasta kissanpennusta, joka tuijotti häntä häkkinsä uumenista uteliaana. Otus oli niin suloinen, että tytön oli suorastaan pakko ryhtyä lepertelemään kissalle mukavia. Jos hänellä ei olisi jo ollut pöllöä ja jos kotona ei olisi ollut toista kissaa, hän olisi tehnyt kaikkensa saadakseen vanhemmiltaan luvan uuteen lemmikkiin. Nyt piti kuitenkin tyytyä vain katselemaan. Ja juttelemaan kissalle. Ophelia oli varma, että pikku otus ymmärsi ainakin osan hänen puheistaan, sillä se näytti niin viisaalta.
"Sinäpä olet suloinen pikku kisuli," Ophelia höpisi, välittämättä lainkaan ympärillä kulkevista ihmisistä. "Ottaisin sinut mukaani jos voisin, mutta se ei valitettavasti taida onnistua. Vaikka toisaalta, voisin minä kysyä isältä ja äidiltä. Mitäs sanot?"
//Eka pelini täällä, saa nähdä miten käy. Siitä on niin pitkä aika kun oon viimeksi aloittanut uudessa roolipelissä :D//

