Juttelua Järven Rannalla

[Aurora Smith]

// Pelin ajan kohdasta ei ole tietoa mutta itse ainakin ajattelen peli sijoittuvan loppu kesään tai johonkin kohtaan syksyä, myöhäisilta/yö ja viikonloppuun?? Ja peliin odotetaan mukaan Karakatus Kärmes, ja muita ei ehkä oteta mukaan.//

Olin hyvin väsynyt menneen viikon takia. Viikko olil ollut rankempi, kuin yleensä ja sen takia minäkään en jaksanut enää hymyllä niin paljon kuin normaalisti. Olin joka päivä nukkunut pommiin ja myöhästynyt ensimmäiseltä oppitunnilta.

Olin aamulla taas herännyt niin myöhään, etten enää ehtinyt aamupalalle ja sen takia tulisin olemaan kiukkuinen ja väsynyt koko päivän. Kävin aamulla ihan normaalisti peseytymässä. Hiuksilleni en ollut jaksanut tehdä mitään, joten ne olivat tiukalla ja siistillä hollantilaisella letillä. Vaattekseni olin tänään valinnut yksinkertaisen tumman vihreän neuleen ja mustat farkut. Jaloissani minulla oli Niken kengät. Sen jälkeen olin meikannut hyvin kevyesti. Olin vilkaissut kelloa ja huomannut että aamupala oli päättynyt. Olin siis viettänyt koko päivän tuvassa makuutiloissa lukemassa, etten olisi ensiviikolla ihan pihalla tunneilla. Poistuin vain syömään.

Iltapalan jälkeen keksin lähteä ulos. Kävelin kohti ulko-ovea tietämättä mitä tekisin tai minne menisin. Avasin oven ja mietin minne menisin. Hetken mietinnän jälkeen päätin suunnata kohti järveä sillä siellä pitäisi ainakin olla rauhallista. Saavuin järvelle ja istuin kivellä ja aloin tuijottamaan ilmeettömästi järven rikkoutumanta pintaa.

//Vau olen ylpeä itsestäni en ennen oo saanu puhelimella näin pitkiin viestejä aikaan//

[Karakatus Kärmes]

Karakatus seisoi järven rannassa olleen puun juurella pohtien syntyjä syviä. Hän mietti, miten joskus tämäkin puu tulisi vielä palamaan - ainakin hänen kieroutuneen fantasiansa mukaan.

Hän ei ollut syönyt koko päivänä - hänen ei enää tarvinnut. Monet inhimillisyyden rippeetkin olivat karisseet hänestä hirnyrkkien teon myötä. Hänen ihonsa oli entistäkin kalvakampi ja jopa hiukan harmaa. Hänen tukkansa näytti kuivalta ja oli hiukan harmaantunut ennenaikaisesti.

Karakatus tuijotti värikalvottomilla käärmeensilmillään järveä. Hän lipoi huuliaan ja sitten teräviä valkoisia hampaitaan terävällä kielellään. Hän ei näyttänyt enää täysin ihmiseltä. Hän kuitenkin pukeutui edelleen siististi pukuunsa.

Hänen käärmeensä Kolhokallo luikerlteli jossain muualla. Se tahtoi itse hoitaa asioita. Karakatus oli lähettänyt sen hoitamaan von Bouvier -ongelmaa. Jos jokin häntä suututti, niin se oli kannattajat, jotka pettivät.

Karakatus näki tytön kävelevän kohti puuta, jonka luona hän oli. Tytöllä oli päällään tummanvihreä neule ja mustat farkut. Tyttö ei selvästikään huomannut Kärmestä, sillä hän istuutui sanaakaan sanomatta puun juureen.

"Kauniss päivä tänään", Karakatus sihahti pehmeällä, miellyttävällä äänellään. Hänessä oli edelleen tiettyä karismaa oudosta ulkonäöstä huolimatta, mutta niinhän oli Voldemortissakin aikoinaan.

//Syksy/loppukesä sopii ajankohdaksi hyvin. Se sopii aikajannallisesti loistavasti muihin ropeihini.//

[Aurora Smith]

Yhtäkkiä kuulin hyvin miellyttävän kuuloisen äänen sanovan "Kauniss päivä tänään". Hätkähdän äänen kuullessani, sillä luulin olevani yksin ja aloin katsella uteliaalla katseellani ympärilleni. Hetken etsimisen jälkeen huomasin pojan, jonka kasvot nähdessäni ilmeestäni alkoi hohtaa se, että pelkään ja tuijotin hyvin järkyttyneenä toista.

Hetken tuijotuksen jälkeen sain jotenkin koottua itseni ja kysyin "Mikä sä oot" heti kun älysin mitä olin sanonut naamani muuttuu tulipunaiseksi ja korjaan nopeasti "Sori mun piti kysyä, Kuka sä oot" Sain lohdittua hymyn jotenkin kasvoilleni ja päätin esitellä itseni "Mä oon Aurora Smith viides luokkalainen Serpentardin entinen tukioppilas ja Cheerleader kerhon johtaja" Katselin toista tutkivana ja sanoin "Mä oon tainnut nähdä sut jossain...". Pidin hetken taukoa kunnes jatkoin "....Mutten tiiä missä".

[Karakatus Kärmes]

"Mikä sä oot?" tyttö kysyi ensin pelästyneenä, mutta korjasi sitten etikettivirheensä. "Sori, mun piti kysyä, kuka sä oot."

"Olen Karakatus Kärmes", Karakatus vastasi hiukan huvittuneena. Hän nauroi toisen pelolle ja järkytykselle. Se sai hänet tuntemaan tyydytystä.

"Mä oon Aurora Smith viides luokkalainen Serpentardin entinen tukioppilas ja Cheerleader kerhon johtaja", tyttö selitti yrittäen hymyillä. "Mä oon tainnut nähdä sut jossain...Mutten tiiä missä".

"Totta kai olet nähnyt minut, olen ollut lehdissä ja olin ennen täällä. Nyt olen palannut", Karakatus sanoi itsetyytyväisenä ja katsoi koulua silmissään outo kiilto.

[Aurora Smith]

"Olen Karakatus Kärmes" Poika vastasi niin, että hänen äänestään kuului huvitunuus ja tuo naurahti.

"Totta kai olet nähnyt minut, olen ollut lehdissä ja olin ennen täällä. Nyt olen palannut" Karakus selitti. Olin hetken hiljaa ja sanoin "En usko et oon nähny sut täällä, kun alotin täällä viime vuoden kesällä."

"Ootko sä muuten joku julkkis ku susta kirjoitetaan lehdessä" Pelko katseessani oli äkkiä muuttunut uteliaisuudeksi. Ja tutkin poikaa katseellani.

[Karakatus Kärmes]

Tyttö kertoi, ettei ollut nähnyt Karakatusta aiemmin, sillä oli aloittanut Châteaussa hänen ollessaan jo muualla. Sitten tyttö kysyi, oliko Kärmes julkkis, kun oli ollut lehdissä. Tytön pelko muuttui uteliaisuudeksi.

Karakatus hymähti tyytyväisenä ja hitusen huvittuneena. Tyttö ei tosiaan tunnistanut häntä. Miten kauan menisi ennen kuin tyttö, Aurora Smith juoksisi karkuun? Karakatusta houkutti ajatus kokeilla.

"Etkö tosiaan ole kuullut minusta? Olen kai eräänlainen julkkis", Karakatus kysyi ja naurahti. Hän vetäisi vasenta hihaansa ylös paljastaen piirtonsa. "Olen uusi Pimeyden lordi. Jatkan siitä, mihin Grindelwald ja Voldemort jäivät", Karakatus sanoi ja veti hihansa takaisin piirron peitoksi hymyillen.

[Aurora Smith]

"Etkö tosiaan ole kuullut minusta? Olen kai eräänlainen julkkis" Karakatus vastasi. Tutkin häntä katseellani kiinnostuneena.

Sitten hän veti hihansa ylös ja sieltä paljastui, jokin pimeanpiirtoa muistuttava juttu, jota en ollut ikänä nähnytkään. Tutkin merkkiä uteliaana kunnes, nostin katseeni tuohon poikaan. "Olen uusi Pimeyden lordi. Jatkan siitä, mihin Grindelwald ja Voldemort jäivät" tuo sanoi. Ilmeeni muuttui ensin hämmentyneeksi, sitten pelkääväksi, sitten uteliaaksi, sitten epäilevästi ja viimein jotain noiden kaikkien väliltä.

Olin hiljaa sillä yritin pidätellä itseäni sanomasta yhtä lausetta. Lopulta kuitenkin itsehillintäni petti ja kysyin "Voitko sä tappaa mun siskon ja vanhemmat" ilmeeni kertoi että olin tosissani "Mä teen mitä tahansa, kunhan sä tapat ne" anelin.

//Joo hyvä idea Aur.. ((Miks mun hahmot ottaa mut valtaansa ainaku alan kirjottaa )) //

[Karakatus Kärmes]

"Voitko sä tappaa mun siskon ja vanhemmat?" Aurora Smith pyysi. Karakatus kiinnostui heti. Hänen ilmeensä vakavoitui. "Mä teen mitä tahansa, kunhan sä tapat ne", tyttö aneli.

"Oletko varma? Sinun pitäisi miettiä tarkkaan, mitä pyydät ja keneltä", Karakatus sanoi ja hänen kasvoilleen kohosi hitaasti mairea hymy.

"Tokikaan se ei ole temppu eikä mikään", Karakatus sanoi. Hän nauroi mielessään. Ensi kertaa joku pyysi häntä tappamaan se oli liian hyvää ollakseen totta.

"Se on huvia, ei työtä. Kuitenkin on yksi ehto", hän sanoi ja otta taikasauvansa. Hän liittäisi tytön UAKS.RY:hyn. Uusi jäsen olisi aina tervetullut.

//Juu niinhän ne hahmot tekevät. //

[Aurora Smith]

"Oletko varma? Sinun pitäisi miettiä tarkkaan, mitä pyydät ja keneltä" Karakus sanoi hymyillen. Olin vain hiljaa ja nyökkäsin.

"Tokikaan se ei ole temppu eikä mikään" poika sanoi. Nyökkäsin uudestaan ja käänsin katseeni takaisin vedenpintaan.


"Se on huvia, ei työtä. Kuitenkin on yksi ehto" hän jatkoi. Käännyin katsomaan häntä ja Kakaruksella oli jo sauva kädessään. Käänsin katseeni takaisin veteen ja suljin silmäni, sillä en tiennyt mihin olin lupautunut.

Lopulta rikoin hiljaisuuden ja kysyin epävarmalla ja pelkäävällä äänellä, sillä olin varma että tuo tappaisi minut "Mitä mun pitää tehdä"

[Karakatus Kärmes]

Tyttö nyökkäili hiljaa ja katsoi taas järvenpintaa. Tyttö katsoi jälleen Kärmestä tuuon mainittua ehdon. Hän kuitenkin katsoi taas nopeasti veteen ja sulki silmänsä. Hän kuitenkin rikkoi hiljaisuuden kysymällä: "Mitä mun pitää tehdä?"

Karakatus maistoi tytön pelon ja epävarmuuden. Hän lipaisi huuliaan ja hymyili. Hän oli tyytyväinen, melkeinpä onnellinen. Voisiko mikään mennä enää paremmin? Tyttö oli itse pyytänyt häntä tappamaan omat vanhempansa ja siskonsa. Karakatus tekisi sen kyllä.

"Anna vasen kätesi niin poltan siihen piirron", Karakatus sanoi ystävälliseen äänensävyyn. "Ei tarvitse pelätä. Se ei satu... Voin toki tappaa ilmankin, mutta silloin saatan tehdä sen hiukan eri tavalla. Saat itse valita tapanko hitaasti ja ensin lukilitiksella piinaten vai nopeasti. Kaikki on kiinni sinusta. En tahdo painostaa."