Kirjoittaja Benjamin Blanchard » 30 Heinä 2017, 16:00
Charlotte kehui Benjaminin kotia ja väitti, ettei hänellä itsellään ollut kotia tai ketään, jonka luokse mennä lomilla. Blanchard kurtisti kulmiaan ja katsoi tyttöä epäillen. "Kiitos", hän kiitti. "Mutta miten niin sinulla ei ole kotia?" hän ihmetteli.
Benjamin heilautti sauvaansa ja kutsui ensiapusalkun toisesta huoneesta luokseen. Tumma salkku lensi vauhdilla olohuoneeseen ja tömähti Blanchardin viereen matolle. Miehen etsiessä salkusta desinfiointiainetta ja putsausvälineitä, Charlotte kertoi mitä hänelle oli tapahtunut ja missä hän oli ollut. Jokin taikaministeriön koeaika kuulosti ankealta. "Olen pahoillani, että jouduit johonkin sellaiseen. Se oli varmasti ikävää." Blanchard epäili kovin tytön tarinaa, kun hän kertoi Karakatuksen hirnyrkeistä. Hän ei uskonut, että joku niin nuori pystyisi tekemään monta hirnyrkkiä. Kenties poika oli valehdellut toiselle, hän ajatteli.
Bouvier esitteli Benjaminille peilin, jonka oli kuulemma saanut Kärmesiltä. Peili kuitenkin putosi nopeasti lattialle, sillä Charlotte säikähti jotain, mitä peilissä oli vilahtanut. Blanchard ei ollut huomannut peilissä mitään. Hän oli keskittynyt aivan muuhun sillä välin ja siksi hän ihmetteli, että miksi toinen kirkaisi ja itki. Mies poimi peilin lattialta ja tarkasteli sitä. Sitten hän laittoi peilin sivuun ja jatkoi sideharson etsimistä salkusta. Hän tutkisi peiliä myöhemmin enemmän. Esine vaikutti epäilyttävältä, eikä Karakatus varmasti muuten vain antanut tuollaisia lahjoja toisille. Ja jos totta puhuttiin, niin peili ei edes näyttänyt sellaiselta, että sen kehtaisi antaa jollekulle lahjaksi.
"Minä en suostunut johonkin", Charlotte aloitti ja kertoi Karakatuksen typeristä, mutta suurista suunnitelmista ja siitä, miten hän oli suuttunut. "En halunnut kenellekään pahaa, en oikeasti. Sinä vihaat minua", Charlotte puhui itkuisena. Seuraavaksi hän kertoi mitä paketissa oli ja Benjamin huokaisi syvään. Hän hautasi kasvonsa toiseen käteensä hetkeksi ja selvitti ajatuksiaan. Tyttö oli puhunut hänet jo melkein pyörryksiin ja puhetta tuli kokoajan vain lisää ja lisää. Benjamin ei ollut varma, että oliko ihan jokaisesta asiasta perillä.
"En vihaa sinua Charlotte, ei hätää", mies sanoi ja siirsi tytön loukkantunutta kättä niin, että sitä oli helpompi puhdistaa. "Mielestäni olit rohkea, kun uskalsit vastustaa häntä", Blanchard sanoi ja puhdisti haavan eräällä loitsulla. "Karakatus on vanhempiensa kaltoin kohtelema poika, joka ei edes tiedä mitä tekee", Benjamin selitti ja pudisteli päätään. Hän ei ymmärtänyt, että miten jotkut lähtivät Karakatuksen teille vapaaehtoisesti. Kärmes oli liian nuori ja holtiton johtajaksi. "Halusin aikoinaan auttaa häntä. Ajattelin, että hänet voisi ikään kuin korjata, mutta en silloin nähnyt, että ei häntä pysty auttamaan", Blanchard kertoi ja muisteli kaikkia keskusteluitaan Karakatuksen kanssa. Miten hän olikaan ollut niin sokea. Hän oli aliarvioinut pojan mielipuolisuuden täysin.
Mies laittoi varoittamatta desinfiointiainetta Charlotten haavaan ja paineli sitä jollain vanun kaltaisella. "Pimeys on niellyt hänet.”
"Hän tappaa minut, minä tiedän", Charlotte sanoi. "Ei tapa", Blanchard vakuutti ja siveli varovasti voidetta haavan päälle ja sen ympärille. "On paljon todennäköisempää, että minun huonot sairaanhoito taitoni koituvat kohtaloksesi", hän sanoi ja virnisti. Seuraavaksi mies laittoi voiteen päälle rasvalappuja. Ne estivät sideharsoa liimaantumasta kiinni haavaan. ”Olen pahoillani, että joudun käyttämään näin jästimäisiä hoitomenetelmiä. Olen surkea parantavissa loitsuissa”, Benjamin selitteli pahoillaan. Yht’äkkiä Charlotte pyysi lupaa jäädä Benjaminin kotiin. "Voin nukkua ulkona, voin siivota, teen mitä vain, kunhan autat, professori Blanchard." Benjamin kiersi sideharsoa Bouvierin käden ympärille ja mietti hetken. Hän halusi auttaa, mutta ei pitänyt tuota hyvänä ajatuksensa. Oli selvää, että tyttö ei voinut jäädä moneksi päiväksi hänen luokseen. "Ensiksikin, sinun ei tarvitse nukkua ulkona tai siivota ellet sitten itse sotke. Toiseksi, en ole enää professori", hän selitti ja laittoi sideharson niin, ettei se alkaisi purkautumaan. Blanchard oli hieman tyytyväinen itseensä, mutta arveli tehneensä vaikka mitä väärin. Ainakaan verta ei näkynyt, hän ajatteli.
"Et kuitenkaan voi viipyä täällä pitkään, sillä minulla on paljon menoja, enkä ole huoltajasi. Voit olla aina lomien aikana Châteaussa”, Benjamin sanoi. ”Jos siis vielä opiskelet siellä”, hän lisäsi hieman kysyvään sävyyn.