Hän ei oikeastaan tiennyt, mitä isoveli oli puuhannut koko syksyn. Kovasti Damian oli vaikuttanut syventyneen opintoihinsa, joten Lucy ei toisaalta ollut raaskinut kysellä aivan kauheasti. Veli kun ei ollut muutenkaan erityisen halukas puhumaan omista asioistaan, ja hän oli tuntunut Lucysta koko syksyn jotenkin epätavallisen etäiseltä. Oli se toisaalta hyväkin asia, koska Lucy toivoi veljensä saavan uusia ystäviä eikä pikkusiskon kintereillä roikkuminen välttämättä edistänyt Damianin tutustumista uusiin ihmisiin.
Lucy oli automaattisesti olettanut, että Reichin ja Damianin touhuissa oli kyse liemistä, joten riistanvartijan kieltäessä liemien tukiopetuksen se tuli Lucylle täytenä yllätyksenä. Kyllähän hän oletti tietävänsä, vaikka ei tiennytkään. Hän kohotti kulmiaan yllättyneenä. "Ai, ei liemiä? Minä kun luulin... Mitä te sitten oikein touhuatte?" hän kysyi uteliaana, sillä totta kai veljen puuhat kiinnostivat. Vaikka toisaalta riistanvartija vaikutti hieman, hmm, epäilyttävältä persoonalta.
Äkkiä Lucy ei ollut aivan varma, halusiko hän sittenkään tietää, mitä nämä kaksi nuorta miestä oikein tekivät yhdessä. Ehkä Reichard seikkaili Damianin kanssa yöelämässä. Poudlardinessa? Oliko niin pienessä kylässä edes yöelämää? Joka tapauksessa sellaisista reissuista tuskin kerrottaisiin pikkusiskolle. Vaikka olihan Lucylla jokin hyvin hatara käsitys veljensä onnettoman lyhyistä naissuhteista... Ei, ei hän halunnut ajatella sellaista. Damian saisi tehdä mitä lystäisi. Kun hänellä olisi joku oikeasti erityinen ja tärkeä, Lucykin voisi haluta tavata tytön ja olla kiinnostuneempi veljensä suhteesta. Ajatusten laukatessa hänen päässään hänen ilmeensä oli muuttunut uteliaasta epävarmaksi, epäileväksi, kuin hän olisi sittenkin kysellyt liian henkilökohtaisista asioista.
Ei hän enää kehdannut katsoa riistanvartijaa liian monine avonaisine nappeineen ja vaivautuneena käänsi katseensa pois. Ihan varmasti Reichard ja Damian olisivat vaikuttava näky jossain, tuota, mitä ne paikat nyt olivatkaan, missä sitä yöelämää vietettiin. Lucy ei oikein osannut kuvitella paikkaa. Hän oli kerran sunnuntai-iltapäivänä käynyt Poudlardinen pubissa La Boîtessa eikä se tuntunut silloin sellaiselta paikalta, jossa kaksi nuorta miestä pitäisi hauskaa - ainakaan tyttöjen kanssa. Toisaalta oli ollut sunnuntai-iltapäivä - ehkä se ei ollut otollisinta aikaa... Lucy oli hämmentynyt. Taikajuomien tukiopetuksen hän olisi ymmärtänyt, mutta nyt hänen ajatuksensa olivat karanneet alueille, joista hän ei mitään ymmärtänyt.
Hän yritti kakistella kurkkuaan selväksi sanoakseen jotain, mutta sanoja ei ollutkaan, ja hän tunsi punastuvansa, mikä ärsytti häntä suunnattomasti ja vain voimisti kiusaantuneisuuden tunnetta. "En minä oikeastaan tiedä, haluanko minä tietää, mitä te teette. Damian on jo aikuinen. Saattehan te tehdä, mitä haluatte. Kunhan se ei vain ole mitään sellaista, mistä voi joutua ongelmiin. Damianilla ei ole varaa sellaiseen, ja lupasin isälle katsoa hänen peräänsä", hän höpötti hermostuneesti. "Vaikka ei kai--" hän tajusi, mitä oli sanomassa, ja vaikeni. Eihän kukaan ollut sanonut mitään tytöistä. "Äh, anteeksi", hän lisäsi ja kääntyi morttelinsa puoleen. Ehkä oli vain parempi keskittyä johonkin, mitä hän osasi.
Hän veti neuleen uumenista esiin pyjamansa hihan ja painoi sen kasvoilleen peittämään nenän ja suun. Se oli hyvä. Hihan taa oli hyvä piiloutua, kätkeä nolostuksesta punehtavat posket ja epävarma katse. Lucy kirosi, että hänen piti aina reagoida niin voimakkaasti, punastua niin helposti. Hän otti survimen oikeaan käteensä ja vaivaavin, hiertävin liikkein alkoi jauhaa kukkia. Ne rasahtelivat survimen alla ja murentuivat hienoksi jauheeksi. Lucy seurasi tarkkaan, ettei jauheeseen jäisi kökköjä. Vaikka ei sen niin väliä, siivilöitäisiinhän liemi kuitenkin. Hiha lämpeni hänen hengityksestään kämmentä vasten. "Vahinkoja sattuu", hän mumisi hihaansa viitaten kattokruunutarinaan yhtä paljon kuin omaan maltinmenetykseensä kesälomalla. "Lopulta vain sillä on merkitystä, miten taikamme tarkoitamme", hän lisäsi. Sanat tuntuivat yhä ikävän huterilta. Ranska tuntui aivan liian vaikealta väsyneenä, hermostuneena ja hiha suun edessä. Kieli, älä petä nyt, rauhoitu, ei enää kauaa...

