// Peli sijoittuu oppilaiden syyslomaan, eli 27. lokakuuta – 5. marraskuuta 2017. Peliin osallistuvat Lucy ja Damian Beckettin pelaajat, mutta pelissä esiintyy edellä mainittujen hahmojen lisäksi Beckettien lähipiiriä ja sukulaisia. Peli koostuu katkelmista syysloman varrelta.
Ensimmäisen pelipätkän tunnelmatausta: (x)//
27. lokakuuta 2017, perjantai,
Matkantekoa
Junan lähdettyä puksuttamaan Poudlardinen asemalta, oli ollut niin varhaista, ettei aamuauringosta ollut ollut vielä tietoakaan. Vaikka syksyn ruska, varsinkin yhdistettynä Lucyn tuulessa hulmuavaan tummanruskeaan hiuspehkoon ja tämän valloittavaan hymyyn, sai Damianinkin toisinaan tunteelliseksi, näin pimeässä, kylmässä ja kosteassa syksy oli kaikkea muuta kuin kaunis. Pimeä ei sinänsä vaivannut miestä, oikeastaan hän piti sen tuomasta suojasta, mutta pimeissä aamuissa oli silti aina jotain kovin lohdutonta.
Damian oli kammannut syyskuukausien aikana venähtäneet hiuksensa ja kiinnittänyt ne tiukasti niskaan. Päälleen hän oli pukenut vasta pesulasta tulleen koulupukunsa, sillä oli mieltynyt siihen siistiin, mutta persoonattomaan olemukseen, jonka puku jätti jälkeensä. Lisäksi koulun värit sopivat Damianille, ne olivat arvokkaan hillittyjä, ja mies piti cerfeurin vaakunan hirvestä. Viitta oli kuitenkin vaihtunut nahkatakkiin, joka lepäsi nyt naulassa vaunuosaston oven vieressä, ja koulupukuun kuuluvat kengät olivat saaneet jäädä koululle, koska Damian pelkäsi likaavansa ne kasvimaita könytessään. Sen sijaan miehellä oli jalassaan maihinnousukengät, jotka olivat matkanneet autiomaasta sademetsiin ja takaisin hänen jalassaan, ja herättivät miehessä sen vuoksi kumman sentimentaalisia tuntemuksia.
Paras sadonkorjuuaika oli juuri sopivasti käynnissä, ja kotona riittäisi varmasti töitä myös heille, eikä Damian aikoisi antaa isälle sitä riemunaihetta, että hän jotenkin laiminlöisi velvollisuuksiaan. Niinpä hän oli syventynyt koko reiluksi parituntiseksi junamatkaksi, joka heillä Lucyn kanssa kului koululta Toulousen asemalle, lukemaan aiemmin syksyllä kirjastosta lainaamaansa kirjaa, josta oli sittemmin pitkällisen etsinnän jälkeen löytänyt itselleen oman kopion (ja vaihtanut taikakeinoin sen kannet, välttääkseen liian huomion). Hän oli loman aikana päättänyt selvittää, mitä kirjan kokeellisten liemien valmistusaineista heidän tilallaan kasvoi, ja näpistää (Tosin, oliko se näpistämistä, jos tila oli kerran heidän?) itselleen niin paljon, kuin pystyisi huomaamattomasti kuljettamaan. Mikään kirjan liemistä ei ollut koskaan onnistunut lukuisista yrityskerroista huolimatta, vaan pikemminkin epäonnistunut karvaasti, ja Damiania kiinnosti koettaa, olisiko hänestä liemimestariksi, vaikkei ollut aivan varma, olisiko mikään liemistä hänelle edes erityisen hyödyllinen.
Lukemiseen oli myös toinen syy, nimittäin Lucy. Vaikka he olivat jatkaneet ajanviettoa hyppytuntisin kuin mitään ei olisi tapahtunut (ja eihän Lucy todella muistanut Damianin romahdusta tytön maattua sairaalasiivessä syyskuun alussa), Damian oli tuntenut tarvetta etääntyä hieman sisarestaan, sillä se oli tuntunut ainoalta mahdolliselta keinolta paitsi etsiä tarkoitusta opinnoilleen, myös osoittaa Lucylle, ettei tämän kuulunut huolehtia hänestä, ja että hän osasi kyllä löytää seuraa itsekin... Ei hän junamatkan aikana ollut sisartaan kokonaan sivuuttanut, sillä maailmassa Damianille merkitsi hyvin harva asia yhtä paljon kuin Lucyn pienet turhanpäiväisyydet, mutta kirja oli estänyt keskustelua menemästä liian syvälle.
Työntäyteisyydestään huolimatta, lomasta tulisi varmasti mielenkiintoinen, sillä isän jästiveli ja tämän uusi kihlattu olivat saapumassa heidän luokseen viettämään kurpitsajuhlaa. Gerry-setä, joka oli isää vanhempi, oli aina ollut Damianin mieleen, sillä hän osasi käyttää isoveljen auktoriteettia isään kohdissa, jotka saivat Damianin toisinaan nauramaan katketakseen jälkikäteen. Hän ei suoraan sanottuna malttanut odottaa sedän tapaamista siksikään, koska tiesi tämän herättävän pahennusta isässä vaihdettuaan vaimonsa nuorempaan. Naisen nimi oli kuulemma Viola, eikä Damian ollut koskaan tavannut tätä.
Damian nosti katseensa kirjasta. Nyt syysaurinko jo kultasi Lucyn kiharoita, ja Damianin ei tarvinnut kauheasti pinnistellä, nähdäkseen auringon muodostavan sädekehän hänen sisarensa pään päälle. Hän hymyili Lucylle pienesti.
"Sanohan, mitä äiti kirjoittikaan sinulle Gerrystä ja Violasta, Lucy?"
