Ööö...

[Andrea Drake]

//Peliin odottelen Mila Molinaa kaveriksi. Päivänä 21.12.2017 ja ajankohta aamulla ennen Molinan ensimmäistä tuntia.

Andin loma oli alkanut ja hän oli päättänyt viettää aikaansa isin työpaikalla, kunnes tuon loma alkaisi muutaman päivän kuluttua. Tänä aamuna Andi oli kumminkin päättänyt lähteä juttelemaan Mila Molinan kanssa, asia, jota kovinkaan moni oppilas ei luultavasti olisi tässä koulussa tahtonut tehdä. Andi oli kumminkin onnistunut jälleen eksymään koulun käytävillä ja joutui pyytämään joltakulta oppilaalta apua Molinan etsimisessä. Tuo oppilas oli saattanut hänet portaille, joiden tulisi johtaa ennustustorniin, mutta ei suostunut sitä lähemmäksi. Andi kiitti tuota hymyillen, lähtien sitten kiipeämään portaita ylös.

Portaiden yläpäässä tyttö siisti hieman mekkonsa helman asentoa ja varmisti hiustensa olevan hyvin, ennen kuin astui varovaisesti sisälle pohtien, kuinkahan nainen reagoisi hänen aikaiseen ilmestymiseensä. Hän vetäisi ilmaa keuhkoihinsa. “Professori Molina?” hän lausahti sitten kysyvästi katsellen ympärilleen. Oli hän täällä kerran aikaisemminkin ollut, vahingossa, mutta ei ollut silloin kauhean tarkasti kaikkea katsellut, sen verran että oli tunnistanut ne ennustuksessa käytettäviksi välineiksi. Ei Andi kyllä tälläkään kertaa ollut sielää tavaroita katselemassa vaan tahtoi keskustella asiasta, josta tahtoi keskustella jonkun aikuisen kanssa, mutta ei voinut oikein vanhempiensa, tätinsä tai jästiopettajiensa kanssa jutella. Eikä hän tuntenut noiden lisäksi oikeastaan muita aikuisia kuin Mila Molinan.

[Mila Molina]

Oli torstaiaamu, ja kello lähenteli puolta kymmentä. Vaikka rehtori Molinan ensimmäinen tunti alkaisi vasta puolen tunnin päästä, oli hän herännyt jo useaa tuntia aikaisemmin, sillä se oli hänen luonnollinen päivittäinen rytminsä. Nainen meni nukkumaan ajoissa ja heräsi aina hyvissä ajoin uuteen päivään. Vaikka hän aloitti aamunsa virkistävällä joogalla ja suurella kupillisella teetä, häntä ei kuitenkaan voinut kutsua aamuihmiseksi - ehei. Aamuihmisillä ei ollut tapana nousta joka aamu sängystä väärällä jalalla eikä aloittaa päiväänsä synkkä sadepilvi päänsä yläpuolella.

Rehtori Molina astui työhuoneesta luokkatilaan ja läimäytti opettajanpöydälleen suuren kasan paperia kovan paukahduksen saattelemana. Joululomaa ennen täytyisi tarkistaa vielä monien kymmenien oppilaiden koepaperit, ja aikaa oli aivan liian vähän. Nainen istuutui suuren istuintyynynsä päälle, otti pinon päällimmäisen paperin ja huokaisi raskaasti. Hän silmäili koepaperin nopeasti läpi vetäen sivuille muutaman punaisen merkinnän ja kirjoitti ensimmäisen sivun ylälaitaan kirjaimen K. Juuri kun koepaperit olivat saaneet puoleensa rehtorin täyden keskittymisen, kuului oviverhoilta päin ääni.

"No mitä asiaa taas on!?", nainen huudahti ärsyyntyneesti ja käänsi katseensa oviaukon suuntaan. Hän näki nuoren, mekkoon pukeutuneen tytön astuneen sisälle luokkatilaan. Se oli Andrea, Alphonse Draken lapsi, ja tuolle tytölle ei sopinut olla ilkeä, jos tahtoi pitää hyvät välit tuon isään. Rehtori Molina viritti kasvoilleen hänelle vieraan, ylipirteän ilmeen.

"No huomenta, neiti Drake! Oletko taas eksynyt vai tulitko tapaamaan minua tarkoituksella?", nainen puhui tytölle korkealla äänellä ja oli levittänyt kasvoille teennäisen hymyn.

[Andrea Drake]

Molina oli pahalla tuulella taas. Andi ei oikein tiennyt, kuinka isi jaksoi tuota naista, sillä tuo ei tuntunut koskaan olevan muuta kuin vihainen tavatessa. Vaikka tuo yrittikin esittää muuta tajutessaan, kenen kanssa on tekemisissä. Ei Andi tietenkään valittanut siitä, että tuo nainen yritti saada hänet pitämään itsestään. Tuon naisen pitäisi yrittää oikeasti olla mukavampi, niin Andi voisi tuosta pitääkin, teennäisyys ei ollut lainkaan mukavaa.

“Huomenta!” hän vastasi naiselle hymyillen, ajatuksistaan huolimatta. Jos Molina joskus vain hymyilisi aidosti… “Tulin tapaamaan teitä”, hän vastasi esitettyyn kysymykseen, astellen hieman peremmälle. “Aivan tarkoituksella, jouduin pyytämään apua, kun eksyin taas, ei teillä sattuisi olemaan karttaa? En ymmärrä, kuinka te onnistutte löytämään täällä aina sinne, minne tahdotte mennä…” Andi sai itsensä kiinni höpisemisestä ja käänsi katseen jalkoihinsa hieman punastuen.

“En kylläkään tullut keskustelemaan käytävienne sokkeloista ja surkeasta suuntavaistostani…” hän totesi sitten miettien, saisikohan istuutua alas.

[Mila Molina]

Rehtori Molinan kasvoilla näki harvoin näin leveää hymyä. Nainen oli levittänyt kasvoilleen lähes irvistyksen omaisen hymyn, kun hän katsoi kohden tytön vihreitä silmiä. Tuo tyttö kertoi, että oli tullut vasta varten tapaamaan häntä. Lisäksi tyttö sanoi eksyneensä matkalla sekä tarvitsevansa karttaa.

"Minä lupaan sinulle, kultapieni, että opit pian tuntemaan koulun käytävät. Ei tämä sentään mikään Tylypahka ole", nainen kertoi ja naurahti hivenen teennäisesti viitaten yhteen maailman suurimmista taikakouluista. Olihan Taikakoulu Châteaussakin paljon käytäviä ja portaikkoja, muttei kuitenkaan niin paljon, ettei niitä oppisi muutamassa viikossa tuntemaan.

"Mistä tulit sitten keskustelemaan kanssani? Onko sinulla jotain huolia?", rehtori Molina uteli ja oli keskustelun aikana ottanut taikasauvansa esille ja liu'uttanut läheisen matalan istuintyynyn opettajanpöydän toiselle puolelle. "Minulle voit kertoa kaiken", nainen sanoi lempeästi ja osoitti pöytänsä toisella puolella olevaa tyynyä. Tyttö saisi halutessaan istuutua siihen ja kertoa asiansa. Vaikka rehtorin oppitunti oli pian alkamassa, hänellä oli aina aikaa professori Draken tyttärelle.

[Andrea Drake]

Andi pudisteli hieman päätään, kun nainen lupasi hänen oppivan tuntemaan koulun käytävät pian. “Tuskin, suuntavaistoni on todella huono. En ole koskaan oppinut edes jästikoulussani löytämään luokkia ja olen sielä seitsemättä vuotta. Eikä se ole läheskään näin iso”, hän sanoi painottaen sanaa todella ja kohauttaen olkiaan. Hän oli tottunut siihen, ettei osannut edet jokapäiväisiä reittejään kulkea ilman jonkinlaista navigaattoria tai opastajaa. Onneksi Château ei mikään Tylypahka ollut. Tylypahkassa Andi olisi varmaankin eksynyt niin, ettei olisi koskaan löytänyt ulos. Tosin olihan se luultavasti Châteaussakin mahdollista.

Andi huomasi Molinan siirtäneen (luultavasti taialla) istuintyynyn pöytänsä toiselle puolelle ja oletti voivansa istuutua sille, joten kävi istumaan. Nainen kysyi, mistä Andi tahtoi keskustella ja tyttö punastui hieman, katsellen käsiään. Olikohan hän sittenkin tehnyt virheen tullessaan juttelemaan Molinan kanssa asiasta.

“Öh…” hän aloitti lopulta ja nosti katseensa Molinaan. “En oikein voi puhua tästä isin kanssa, enkä oikeastaan tunne oikein ketään aikuista, jonka kanssa voisin puhua, mutta…” hän aloitti kasvojen punertuessa vielä vähän lisää, jos se vain oli enää mahdollista.

“Tahtoisin puhua tulevaisuudestani”, hän paljasti lopulta. “En yhtään tiedä, mitä tahdon tehdä.”

[Mila Molina]

Neiti Drake kertoi suuntavaistonsa olevan todella huono, mutta nainen uskoi yhä, ettei koulun käytävien oppiminen ja oikean luokkahuoneen löytäminen ollut mahdotonta. Ja jos edellä mainitut asiat osoittautuisivatkin mahdottomiksi, joku taatusti auttaisi oikean paikan löytämisessä. Useimmat ihmiset Taikakoulu Châteaussa tapasivat nimittäin olla melko avuliaita.

Sitten keskustelu kääntyi tytön tulevaisuuden pohtimiseen. Rehtori Molina oli hyvillään siitä, että neiti Drake oli tullut juttelemaan asiasta juuri hänelle. Tällä naisella nimittäin oli kokemusta asiasta, sillä hän oli painiskellut saman asian kanssa nuoruudessaan.

"Olet niin nuori, ettei sinun tarvitse edes tietää, mitä haluat isona - et vielä edes opiskele", rehtori Molina kertoi rauhottavasti, "Mikä sinua kiinnostaa tällä hetkellä?", nainen esitti kysymyksen ja vei sitten katseensa sivupöydälle, teepannun suuntaan. Hän tarttui taikasauvaansa toistamiseen, heilautti sitä, ja teepannu alkoi porista.

[Andrea Drake]

Molina sanoi, ettei hänen tarvitsisi vielä tietää, mitä hän tahtoisi tulevaisuudessa tehdä, kun hän ei vielä edes opiskellut. Ja sitten tuo kysyi, mikä Andia tällä hetkellä kiinnostaisi. “En tiedä”, hän melkein parahti. “Tahdon olla alkemisti, mutta tiedän, etten voi sillä luultavasti itseäni elättää, jos en ole paras”, hän totesi surkeana katsellen käsiään ja välillä Molinaa vilkuillen.

“Olen kyllä miettinyt erilaisia vaihtoehtoja, mutta niitä on liikaa”, hän jatkoi sitten. “Olen tykännyt näyttelemisestä, teatterijutut muutenkin ovat mielenkiintoisia. Kirjoittaminenkin voisi olla kivaa, esimerkiksi toimittajana. Tykkään lentää, mutta en ehkä tahtoisi kumminkaan ammatikseni huispata, ja kilpalento ei ole sen parempi kuin alkemiakaan. Voisin alkaa sauvasepäksi, se on todella mielenkiintoista, kertoiko isi, että olen ollut mukana tekemässä omaa sauvaani? Kasvitieteilijä tai historoitsija voisi olla mielenkiintoista, mutta en tahtoisi kumminkaan ehkä sittenkään olla mikään sellainen. Ennustaminen voisi olla mielenkiintoista, mutta en tiedä tykkäisikö isi siitä. Voisin alkaa politikoksi, ehkä jopa taikaministeriksi, mutta se olisi ehkä tylsää? Muuten työ ministeriössä voisi olla järkevä valinta, mutta… aurorien työ on vaarallista, unhoituttajaksi en ehkä tahtoisi, enkä varmaankaan olisi hyvä sanomaton. Parantajan työ voisi olla mielenkiintoista myös. Ehkä minun pitäisi alkaa baarimikoksi?” hän lausui lähes yhteen putkeen hengittäen sisään vain harvoin. Ei hän tiennyt, saiko nainen siitä mitään selvää. Ehkä? Toivottavasti?

Lopulta Andi hiljeni odottamaan, mitä Molina mahtaisi sanoa.

[Mila Molina]

Rehtori Molinan kysymys tytön kiinnostuksen kohteista aiheutti suuren puhetulvan. Neiti Drake kertoi pitkän litanian erilaisista asioista ja ammateista, joista hän oli kiinnostunut. Tuntui, että tytön ongelmana oli ennemminkin vaihtoehtojen paljous kuin niiden puute. Se oli naisen omasta mielestä kuitenkin enemmän mahdollisuus kuin ongelma.

"Olet kiinnostunut ennustuksesta - sepä hienoa!", nainen kiinnitti ensimmäiseksi huomionsa itseään eniten kiinnostavaan ammattiin, "Ennustuksen opiskelusta on aina hyötyä, sillä se tarjoaa mahdollisuuksia moniin erilaisiin ammatteihin, kuten esimerkiksi aurorin uraan. Itse toimin monta vuotta katuennustajana - jota en välttämättä enää nykyaikana suosittelisi - mutta näkijänlahjoista ei ole koskaan haittaa", rehtori kertoi oman näkemyksensä sekä omia kokemuksiaan asiaan liittyen. Koska tyttö oli vielä niin kovin nuori ja vaikutti vieläpä niin kiinnostuneelta kaikesta, oli tuolla mahdollisuuksia ihan mihin vain.

"Näyttelijän, huispaajan tai varsinkaan baarimikon ammattia en suosittelisi sinulle, sillä sinusta on paljon muuhunkin. Alkemisti, sauvaseppä, historioitsija tai parantaja voisivat sen sijaan olla harkitsemisen arvoisia uria sinulle", nainen kertoi, ja käänsi sitten keskustelun takaisin ennustukseen, kysymyksen muodossa. "Miksi epäilet, ettei isäsi pitäisi ennustajan ammatistasi?"

Nainen heilautti taikasauvaansa, ja poriseva teepannu kuppeineen lennähti opettajanpöydän päälle. Hän kaatoi tytölle ja itselleen kuumaa yrttiteetä, ja odotti vastausta kysymykseensä.

[Andrea Drake]

Molinan mielestä ennustamisesta kiinnostuminen oli hienoa. Isillä kumminkin oli omat syynsä olla pitämättä ennustamista Andille hyväksyttävänä suunnitelmana. Nainen ei kumminkaan suositellut hänelle näyttelijän, huispaajan tai baarimikon uraa. Kuulemma Andista olisi muuhunkin. Sen sijaan Molina sanoi eräitä toisia ammatteja hänelle sopivammiksi, kysyen sitten, miksi isi ei pitäisi ennustajan ammatista. Andi mietti hetken mitä vastaisi, tuona aikana nainen leijutti heille teekupit ja teen, kaataen sitä kuppeihin.

“Isillä on syynsä, miksi ei tahdo päästää minua enää ennustamaan”, hän vastasi lopulta. Hänen olisi tehnyt mieli sanoa, että isi piti ennustamista huuhaana, mutta se olisi saattanut pilata joko Andin tai isin välit Molinaan, eikä Andi sitä tahtonut. Isillä tarvitsi Molinaa, eikä Andi voinut tehdä mitään mikä aiheuttaisi ongelmia isin suunnitelmiin. Ei hän kumminkaan erityisemmin tahtonut kertoa, mitä aikoinaan oli tapahtunut, mikä oli säikyttänyt isin niin pahasti.

[Mila Molina]

Neiti Drake kertoi isällään olevan syy, miksei halunnut päästää tytärtään ennustamaan. Rehtori Molina tuhahti. Eihän kukaan voinut kieltää lastaan luopumasta tuollaisesta mielenkiinnonkohteesta! "Ei sinun tarvitse uskoa isääsi joka asiassa", nainen kertoi ja katsoi tyttöä kohti. Jos hän itsekin olisi seurannut isänsä mallia jokaisessa asiassa, ei siitä olisi seurannut mitään hyvää. "Otathan kuitenkin ennustuksen valinnaisaineeksesi kolmannella luokalla?"

Rehtori tarttui teekuppiinsa ja otti kaksi pientä kulausta suuhunsa. Kuuma tee lämmitti mukavasti näin talvena. "Jos vain haluat, voit jäädä seuraamaan oppituntiani, joka alkaa pian. Käsittelemme nelosluokkalaisten kanssa ikthyomantiaa", nainen kertoi ja hymyili pienesti. Hänellä ei ole ollut tapana ottaa vierailijoita oppitunnilleen, joten tämä kerta olisi ehdoton poikkeus.

Nainen vei teekupin huulilleen toistamiseen ja antoi lämpimän teen virrata elimistöönsä. Hän vilkaisi kelloa. Nelosluokkalaisten yrttitiedon oppitunti oli juuri päättymässä, mutta heillä menisi vielä aikaa siirtyä pihamaiden kasvihuoneilta koulun luoteistorniin.