Kirjoittaja Katherine Westwood » 11 Marras 2016, 17:04
// Täältähän minä saavun, muutama kuukausi myöhässä. Ja jo näin etukäteen kerron, että Kathen juhlaesittely saapuu toivottavasti viikon sisällä, mutta voisin laittaa sulle wapissa vaikka heti kuvan Kathen tän hetkisestä ja tulevasta mekosta. //
Naputin lyijykynän päädyssä olevalla kumilla pulpettiin jännittyneesti. Tähtitieto oli toinen lempiaineeni, mutta siitäkään huolimatta en pystynyt keskittymään opetukseen. Ei ollut enään montaakaan tuntia, kun olisin pukeutuneena kauniiseen violettiin mekkooni, ja olisin joulutanssiaisissa Melindan kanssa. En tosin tiennyt siitä, millä tavalla hänen kanssaan olisin. Ystävinä tietysti, olisi ollut monen vastaus, mutta itse en ollut varma - omista kuin hänenkään tunteista.
Lopultakin kellot tekivät sen, mitä halusinkin - soivat tunnin päättymisen merkiksi. Olin pakannut laukkuni varmaankin puoli tuntia sitten, joten nostin vain koululaukkuni olalleni, jonne pujotin lyijykynäni, jolla olin pulpettiin piirrellyt tunnilla.
Tiedostin varsin hyvin, kuinka minulla olisi vielä kaksi taikuuden historian tuntia - vaan ei tänään, olin kerrankin päättänyt tehdä jotain sellaista, kuin lintsata ensimmäistä kertaa.
Hypin ja juoksin portaat alas ennen kuin viimeiset edes olivat ehtineet ulos luokasta - suuntana kirjasto. Tarvitsisin kirjastosta kirjan, jossa olisi jotain hiustenlaittoloitsuja. En ollut kovinkaan hyvä loitsuissa, etenkään ilman harjoittelua, ja nyt oli ongelma - olin unohtanut tehdä tämän aiemmin, enkä todellakaan osannut loitsia hiuksiani upealle kampaukselle, joka pysyi koko illan hyvänä.
Hiukset olivat tietysti tärkeät, mutta oli muutakin, nimittäin mekko. Minulla oli kyllä oikein kiva violetti mekko, jonka olin ostanut Poudlardinesta viime viikonloppuna, mutta se oli tosiaan ollut hintaluokkaansa, joka siis tarkoitti, että mekko oli ollut halvahko, eikä tosiankaan upea, sellainen, kuin olisin halunnut. Kalliimpaa mekkoa en olisi oikein voinut ostaa rahoillani, enkä rehellisesti uskaltanut pyytää vanhemmiltani rahaa mekkoon, tanssiaisia varten, josta vanhempani eivät edes olleet tietoisia - saatika siitä, ettei minulla ollut kunnollista poikaparia.
Niin, tarvitsin siis loitsun, jolla olisin voinut ehostaa ja tehdä ehkä hieman... noh, kauniimman mekon. Sellaisenkin loistun olisin voinut opetella ennen viimeistä iltaa, mutta mitäpä minä sellaista tekisin, vaikka kyseessä olivatkin ensimmäiset tanssiaseni - ikinä!
Hetken kirjastossa etsittyäni, ja kysyttyäni jopa apua kirjastonhoitaja Diourilta, joka oli hieman noloa minulle, sain kuitenkin etsimäni; hiusten taikominen upeille leteille ja poninhännillä ja kai jollekkin muullekkin, sekä kirja joka oli.. öm, mitenköhän sitä kuvailisi? Kirjaksi joka neuvoi vaatteiden ehostusta uusiksi vanhoista? Jotain sellaista, luulisin.
Kirjastossa oli mennyt liiankin kauan aikaa, koska olin selaillut kirjoja, etsiessäni minulle sopivia kampauksia. Lopulta olin päätynyt muutamaan vaihtoehtoon, enkä ollut vieläkään varma, mitä käyttäisin, vai osaisinko käyttää mitään niistä. Se olisi kyllä harmi, koska sitten joutuisin mennä avonaisilla huonokuntoisilla hiuksillani, tai huonosti tehdyllä kampauksella, jota en todellakaan osannut tehdä.
Saavuin vihdosta viimein makuusalini ovelle, ja avatessani oven, sain virnistää itsekseni lattialla makaavalle Auroralle. "Hei Aurora", tervehdin hiljaa. Tietysti tiesin ihmisestä, jonka kanssa huoneen jaan jotain, kuten nimen ja perustietoa, mutta lisäksi olin saanut huomata tuon vaatetyylin, käyttämät shampoot, ja kuinka sotkuinen tuo oli, kun samassa huoneessa vietti monet aamut ja illat. Mutta siitä huolimatta tuskin edes tunsin tyttöä, joka tietysti oli oma vikani. Olin vältellyt tutustumista, koska tavallaan pelkäsin, että sitten kun tulisi riita, joutuisin olla huoneessa ihmisen kanssa, kenestä en pitänyt.
Vein laukkuni kirjoineen sänkyni viereen, riisuen kaavun ja sukat, kaatuen sängylleni huokaisten. Saatuani levähtää muutaman sekunnin siinä, kaivoin vaatekirjan, astellen vaatekaapilleni, josta toin violetin, yksinkertaisen ja tylsän näköisen mekkoni sängylle. Selasin kirjaa, löytäen taikoja ja ohjeita. Oli vain yksi ongelma - en oikeastaan edes tiennyt, minkä näköisen 'uudesta' mekostani haluaisin. Nojasin sänkyni pylvääseen, tuijottaen mekkoa, yrittäen luoda mielikuvia.
En yksinkertaisuudessaan keksinyt yhtään mitään ideaa. Vaikka kuinka en sitä olisikaan halunnut, oli minun lopulta pakko pyytää Auroralta edes jonkinlaista apua, ehkä hän osaisikin auttaa minua. "Aurora tuota... minulla on tässä mekko tanssiaisia varten, mutta... minä en pidä tästä juur yhtään, paitsi väristä. Kävin tänään lainaamassa kirjastosta kirjan, jossa on loitsuja ja sellaisia vaatteiden ehostusta varten. Minulla on vain ongelma, etten tiedä, minkälaisen mekon tahtoisin", selitin, jääden katsomaan tyttöä hymyillen, ehkä hieman nolostuneena.
Jos ei ole varjoja, ei erota mikä on valoa, ja jos ei koskaan itke, ei voi ymmärtää, miten ihanaa on hymyillä.Katherine Westwood, neljännen luokan opiskelija Serpentardista, joka hymyilee niin paljon kuin kerkeää, ja siinä sivussa muistaa tehdä paljon tyhmyyksiä.