Järvihirviö(kö)

[Cerinna Crèin]

// Peli Sirena Roverille ja Cerinna Crèinille. Sijoittuu maanantain ja tiistain väliseen yöhön 4.7/5.7. //

Kaivoin tulitikut työpöytäni laatikosta ja sytytin muutaman kynttilän. Katseli hetken liekkien lepatusta ja sitten siirsin taas katseeni paperiläjään pöydälläni. Lajittelin oppilaiden palauttamia läksyjä ja kopioita loppukokeista oikeisiin kansioihin. Minulla oli tapana tehdä jokaiselle opettamalleni oppilaalle oma kansio ja kerätä sinne kaikenlaista tietoa hänestä. Lukukauden aikana keräsin läksyt vain sekalaisiin pahvilaatikoihin, sillä en jaksanut lajitella niitä silloin. Tällä hetkellä minulla oli menossa neljännen luokan lajittelu.

Istuin pöydän ääressä ainakin kaksi tuntia, sillä kynttilät paloivat loppuun ja sytytin niiden tilalle uudet. Tuhahdin ärsyyntyneenä, kun steariinia tippui paperin päälle. Heilautin sauvaani laiskasti ja siivosin sotkun. Jatkoin lajittelua. Nuo läksyt tuonne, nämä tähän ja tämä tuonne... Työpöytä alkoi tyhjentyä paperista ja urakan loppu häämötti. Olin antanut neljännelle luokalle jokaiselta tunnilta läksyä, muutamaa poikkeusta lukuunottama, joten papereita oli paljon. Asetin neljä viimeistä paperia erään pouffsoufflepojan kansioon ja satuin vilkaisemaan päällimäistä. Hän oli tehnyt todella hyvää työtä. Tarkistin kalenteristani, minkä arvosanan hän oli saanut loppukokeesta. Upean, kuten vähän arvelinkin.

Pinosin kansiot takaisin pahvilaatikoihin ja nostin laatikot sauvanheilautuksella ilmaan. Avasin luokan oven ja lähdin viemään laatikoita varastoon. Kävelin käytäviä eteenpäin ja yhdet portaat alas. Varasto oli aika pieni ja siellä oli lähinnä loitsujen tunteihin liittyviä tavaroita. Pinosin laatikot hyllylle ja suljin oven perässäni. Kävelin takaisin luokkaani ja vilkaisin kelloani. Se oli jo vähän yli yksitoista illalla. Päätin mennä vielä hakemaan muutamat kirjat luokasta ja painua sitten nukkumaan.

Vilkaisin kävellessäni kohti luokkaani linnan ikkunasta ulos tiluksille. Olin aina hieman pelännyt pimeyttä, vaikka en sitä yleensä myöntänytkään. Nytkin olin tyytyväinen, että sain olla sisällä lämpimässä ja turvallisessa linnassa. Menin lähemmäs ikkunaa ja katselin järvelle. Ulkona tuuli oli yltynyt, sillä Kielletyn metsän puiden latvat taipuivat lähes maahan. Huomasin, että linnassakin oli tavallista koleampaa, vaikka ulkona ei ollut tuulesta huolimattakaan kovin kylmä. Ehkä sellaiset 18 astetta. Järvessä muodostui suuria aaltoja, jotka huuhtelivat rantahiekkaa. Hiekalla olleet jalanjäljet pyyhkiytyivät pois.

Siristin silmiä ollakseni varma näkemästäni. Kävelikö ulkona joku? Tällaisessa säässä? Hahmo lähestyi rantaa ja saatoin vain arvata hänen aikeensa. Kuka hullu menisi uimaan? Järvivesi oli hyytävän kylmää. Ja siellä eli kaiken lisäksi jättiläiskalmari. Päätin mennä hakemaan yöuintia suunnittelevan henkilön pois ulkoa ja antaa hänelle jälki-istuntoa. Tuollaisessa aallokossa voisi vaikka hukkua! Lähdin kiiruhtamaan käytävää eteenpäin kohti eteishallia.

[Sirena Rover]

Heräsin säpsähtäen ja huokaisin helpotuksesta kohdatessani tutun läpitunkemattoman pimeyden. Iho tuntui epämiellyttävän nihkeältä. Olin herännyt painajaiseen, jossa olin kulkenut pimeässä sumuisessa kuolleessa metsässä. Jalkani olivat alkaneet uppoamaan mutaiseen maahan ja metallinen kirskunta voimistui korviahuumaavaksi...

Vetäisin aivan liian paksun peiton pois tieltä ja ryntäsin ikkunaan. Ikkuna aukesi hiljaa narahtaen. Viileä tuuli tuiversi kasvoilleni ja ahdistukseni alkoi hiljalleen helpottaa. Kuuntelin isojen aaltojen loiskintaa rantaan ja muistot merestä ja kodista tulvahtivat mieleeni. Aallot vetivät minua pakottavasti puoleensa, joten sen kummempia ajattelematta vaihdoin päälleni polvipituiset shortsit, t-paidan ja hupparin. Nappasin pyyhkeen ja taikasauvan mukaani ja ryntäsin ulos makuusalista.

Työnsin varovasti ulko-oven auki ja kuuntelin tarkasti jotain tavallisesta poikkeavaa. Hipsin lopulta pihalle, portaat alas ja ulos viileään yöilmaan. Ilma oli viileämpi kuin olin arvioinut, kun puoliksi juoksin aaltojen äänen suuntaan.

Rantaan päästyäni, tajusin unohtaneeni uimapuvun. No, menisin sitten vaatteet päällä. Laskin pyyhkeen ja hupparini hiekalle ja kävelin vesirajaan. Vesi oli hirvittävän kylmää, mutta olin tottunut siihen uidessani meressä. Kahlasin pidemmälle aallokossa ja ponkaisin lopulta uimaan. Haukoin henkeä jääkylmän veden imeytyessä vaatteisiini. Osasin kuunnella kuinka pitkällä olin, aalloista, jotka läivät rantaan.

Olin jo kääntymässä rantaan päin, kun kuulin sieltä suunnalta askelten ääniä.

[Cerinna Crèin]

Kiiruhdin eteishalliin niin nopeasti kuin pystyin, kuitenkaan juoksematta. Koulun käytävillä juokseminen nimittäin oli kiellettyä, eikä se olisi sopivaa, että vararehtori sillä tavoin uhmaisi sääntöjä. Työnsin tammisen ulko-oven auki ja pujahdin ulos. Hyytävä viima sai ihoni välittömösti kananlihalle. Ulkona taisikin olla kylmempi kuin luulin. Kietouduin tiukemmin päälläni olevaan harmaaseen neuletakkiin ja lähdin harppomaan kohti järveä.

Yritin tähyillä uimaria, mutta en erottanut aallokossa ketään. Oliko hän hukkunut? Toivottavasti ei, sillä en itse menisi mielelläni veteen. Otin sauvani taskustani ja sytytin sen päähän valon sanattomalla taialla. Kuljin ripeästi eteenpäin ja pian olin lähes rannassa. Hiekka oli märkää, joten en astunut sille. En nähnyt vieläkään ketään. Paniikki sisälläni alkoi yltyä. Oliko henkilö tosiaan hukkunut? Jos ei ollut, hän saisi kammottavan rangaistuksen edesvastuuttomasta toiminnasta.

Kohotin sauvaani järvelle päin ja tähyilin vielä. Henkäisin kuuluvasti helpostuksesta kun erotin aallokossa uivan hahmon. Kauhukseni jopa tunnistin hänet, sillä hän oli erikoisoppilas. Hän oli gryffondorin Sirena Rover. Sokea. Mikä älynväläys sokealta lähteä yksin uimaan tällaisessa säässä! Oliko hän menettänyt näkönsä lisäksi vielä järkensäkin? Jos hän jatkaisi tällaista holtitonta vaaraan hakeutumista, hänelle olisi pakko määrätä avustaja, vaikka hän itse koulun aloittaessaan oli siitä jyrkästi kieltäytynyt.

"Sirena Rover, mitä pirua sinä oikein teet!" huusin vihaisena. Jos tyttö olisi hukkunut, Châteauta syytettäisiin oppilaiden puutteellisesta valvonnasta. Siitä tulikin mieleeni, että minun täytyisi kehottaa rehtoria lukitsemaan koulun ovet yöksi, niin kukaan ei pääsisi ulos tekemään luvattomuuksia. "Sinä tulet sieltä pois tällä sekunnilla tai sinut erotetaan koulusta!" huusin. En voinut ymmärtää, miten joku -edes tuollainen keskenkasvuinen sokea kakara- teki jotain näin käsittämättömän typerää.

[Sirena Rover]

Askelten ääni pysähtyi. Uin mahdollisimman nopeasti rantaan päin, sydän lyömässä aivan liian nopeaa tahtia. Hampaani kalisivat, eikä pelkästään kylmästä, kun kuulin rannassa jonkun huokaisevan helpottuneesti. Joutuisin vaikeuksiin, siitä olin varma. Miksi olin nähtenyt uimaan -ja yöllä-?! Sätin itseäni päänisisällä ja lupasin sitten, etten tekisi enää ikinä mitään tyhmää.

"Sirena Rover, mitä pirua sinä oikein teet!" kuului aivan-liian-tutun äänen-huuto rannalta. Huutaja oli arvoisa ja tiukka vararehtorimme Cerinna Crèin. Sydämmeni jätti yhden lyönnin välistä, kun ajattelin tulevaa rangaistustani.
"Uin, professori!" huusin takaisin ääni väristen. Yritin olla kohtelias ja uida niin nopeasti kuin pystyin, vaikka se oli hankalaa kovassa aallokossa. Sukeltaen pääsisin nopeammin.

"Sinä tulet sieltä pois tällä sekunnilla tai sinut erotetaan koulusta!" professori Crèin huusi vihaisesti rannalta. Mielessäni pyöri tuhansia kauhuskenaarioita siitä mitä tapahtuisi sitten, kun pääsisin rannalle ja professori Crèinin teräviin kynsiin.
"Tulen!" huusin epätoivoisesti leukojeni kalistessa kylmästä, "odottakaa vielä hetki, professori!"

Sukelsin hyytävään veteen. Ei ehkä ollut järkevää sukeltaa ja antaa professorin luulla, että vesi olisi painanut minut pinnan alle, mutta sukeltamalla pääsisin paljon nopeammin ja vaivattomammin eteenpäin jylläävässä aallokossa. Potkin nopeasti vauhtia ja pian tunsinkin hiekan koskettavan jalkaani. Palasin pinalle ja kokeilin pohjaa. Vesi ylettyi vyötäisille asti. Kahlasin nopeasti rantaan, kiirehdin professori Crèinin ohi ja nappasin pyyhkeeni hiekalta. Kääriydyin pyyhkeeseen ja käännyin professorin puoleen.
"Anteeksi, professori Crèin", mutisin häpeissäni ja laskin sokean katseeni maahan, "tämä ei tule toistumaan."

[Cerinna Crèin]

Neiti Rover vastasi uivansa. Pitikö typerä tyttö minua tosiaankin niin tyhmänä? Hänkö ihan tosissaan luuli, etten tiennyt mitä hän teki? Mutta miksiköhän olin sitten edes kysynyt... Päätin antaa asian olla. Normaalisti olisin voinut vähentää kymmenen tupapistettä moisesta vastauksesta, mutta nyt tiedossa oli muutenkin vakava rangaistus, joten säästin Gryffondorejen muutenkin vähäisiä pisteitä hieman. Onneksi oma tupani, Serpentard, oli kerännyt pisteitä hienosti ja sain olla ylpeä tuvastani.

"Tulen, odottakaa vielä hetki professori!", neiti Rover huusi ja naksutin kieltäni. Aallokko oli hurja ja säikähdin, kun tytön pää katosi pinnan alle. Oliko aalto painanut hänet veden alle!? Mitä minä nyt tekisin? Ehdon jo huolestua toisen kerran tänä iltana, kun hän ilmestyi pinnalle. Huokaisin helpotuksesta, mutta muistin, että neiti Roverhan oli rikkonut sääntöjä. Hänelle tuli olla vihainen ja niin minä totta totisesti olinkin. Olin todella, todella vihainen. Mieleeni tuli, että oliko tyttö voinut yrittää itsemurhaa? Sen verran typerä hänen temppunsa oli.

Tyttö kahlasi rantaan ja kääriytyi pyyhkeeseensä. Hän oli selvästi kylmissään, mutta jos hän sairastuisi, niin se olisi kyllä ihan oma vikansa. Mitäs meni uimaan kylmään veteen tällaisessa säässä. Niin kuin petaa myös makaa, vai miten se sanonta meni. "Anteeksi professori Crèin", neiti Rover mutisi häpeissään. "Tämä ei tule toistumaan", hän yritti vakuuttaa. Huokaisin. "Me menemme nyt sisälle keskustelemaan toimenpiteistä joita joudun temppusi takia tekemään", tokaisin vihaisena ja lähdin kävelemään kohti linnaa. "Tule perässä", käskin. Tiesin, ettei tyttö uskaltautuisi väittämään vastaan.

En vihaisena tajunnut, että eihän neiti Rover pystyisi näkemään, missä kuljin. Tiesi kuitenkin, että hän osaisi reitin linnaan ja sinnehän olemme menossa. "Menemme siis linnaan ja minun luokkaani. Osaat varmaankin reitin", tokaisin vielä varmuudeksi ja käänsin selkäni tytölle. Harpoin oville ja katsahdin silloin tällöin taakseni, varmistaakseni, että tyttö pysyi perässä.

[Sirena Rover]

"Me menemme nyt sisälle keskustelemaan toimenpiteistä joita joudun temppusi takia tekemään", professori Crèin kailotti, "Tule perässä." Tuhahdin ärtyneesti. En minä mikään koira sentään ollut. En kuitenkaan sanonut mitään, vaan seurasin professoria linnaan päin.

"Menemme siis linnaan ja minun luokkaani. Osaat varmaankin reitin", Crèin tokaisi. Nyt huokaisin ääneen ärtymyksestä. Kai nyt osaisin reitin linnaan sentään. Olin asunut täällä jo vuoden. Kaikkihan osaisivat kulkea tämän välin, jopa silmät kiinni. "Osaan, osaan", totesin ärtyneenä professorille, koska kuulin tuon välillä kääntyvän katsomaan olinko vielä tulossa.

Kuljimme hiljaisen linnan läpi. Kävelin seinän vieressä liu-uttaen kättäni sillä. Tunsin kuinka vaatteeni alkoivat pikku hiljaa kuivua. Shortsini olivat jo täysin kuivat ja paitani enää vain kostea.
Tiesin, että olimme lähellä loitsuluokkaa. Enää kaksi käännöstä vasemmalle ja yksi oikealle, olisimme oikeassa käytävässä. Sydämeni hakkasi rinnassa niin, että tuntui kuin professori Crèinkin olisi voinut kuulla sen.

//Tulipa tönkköä. Ei varmaan haittaa, että skippasin puolet tuosta kävelyosiosta...//

[Cerinna Crèin]

"Osaan osaan", neiti Rover vastasi mielestäni hieman liian nenäkkäästi. Tässä tilanteessa hänellä ei ollut oikein varaa kiukutella minulle, sillä itse hän oli itsensä vaikeuksiin järjestänyt. Supistin suuni tiukaksi viivaksi ja harpoin eteenpäin kohti linnaa. Avasin puiset ulko-ovet vaivautumatta pitämään niitä neiti Roverille auki. Hän kun osasi kaiken, niin oven avaamisestakaan ei pitäisi varmaankaan koitua minkäänlaisia ongelmia. Minua inhotti ihmiset, jotka kuvittelivat olevansa muiden yläpuolella ja sellaisen kuvan tyttö oli nyt itsestään antanut.

Kuljimme vaiti äänettömän linnan läpi. Katseeni kiersi käytävien maalauksissa. Kävellessäni reipasta vauhtia käytäviä eteenpäin ja muutamat portaat ylös, kiinnitin huomiotani maalausten yksityiskohtiin ja tunnistin muutaman kuvatuista henkilöistä. Eräällä seinällä oli Molinaa edeltäneiden rehtoreiden kuvia ja toisella taas taikamaailman merkkihenkilöitä.

Käännyin viimeisen kerran vasemmalle luokkaani johtavaan käytävään ja katsahdin nopeasti sivusilmällä, oliko neiti Rover yhä mukana. Hän nimittäin joutuisi pahoihin vaikeuksiin jos karkaisi. Epäilin, ettei hän sentään niin tyhmä ollut. Epäilykseni osui oikeaan ja tyttö oli kuin olikin osannut tulla perässäni. Avasin luokan oven ja istuuduin opettajanpöydän taakse. Pinosin pöydällä olevat paperit nopeasti pois tieltä ja otin tyhjän paperin eteeni. Kaivoin laatikostosta sulkakynän ja mustepullon.

"Ota itsellesi tuoli", tokaisin katsomatya tyttöä ja aloin kirjoittaa. Kirjasin oppilaiden rikkeet aina ylös ja niin tein nytkin.

Sääntörikkomus
Oppilaan nimi: Sirena Rover
Tupa: Gryffondor
Luokka: 3.
Päivämäärä: 4.7.2016
Muuta: Oppilas on sokea
Rike: Oppilas löydettiin uimasta keskellä yötä vaarallisen suuressa aallokossa. Tilanne oli hyvin vaarallinen.
Rangaistus:

Jätin rangaistus-kohdan vielä täyttämättä, sillä en halunnut tytön saavan sitä tietoonsa aivan heti. Halusin ensin keskustella hänen kanssaan perusteellisesti. Kaiken lisäksi tilanne oli poikkeuksellinen tytön sokeuden takia.

[Cerinna Crèin]

// Aiotko jatkaa tätä peliä enää? Minun viimeisimmästä viestistäni on kulunut kohta kolme viikkoa. //

[Sirena Rover]

//Joo, anteeksi Cerinna. Olen ollut leireillä ja tänään vasta pääsin kotiin ja katsastamaan foorumin. Ilmoittelinkin tuolla poissaoloilmoituksista asiasta, muistaakseni. Yritän nyt parin päivän aikana kirjoittaa vastauksen :)//

[Sirena Rover]

Professori Crèin harppoi nopeasti luokan läpi ja opettajanpöydän taakse. Hän järjesteli papereita ja kaivoi laatikoistaan ilmiselvästi kirjoitusvälineet. Yritin mahdollisimman huomaamattomasti hapuilla josko pöydän edessä olisi tuoli mille voisin istua. Harmikseni en sitä löytänyt ja seuraavaksi, kun professori kehotti töykeästi, että ottaisin itselleni tuolin, huokaisin ja käännähdin ympäri.

Yritin hahmottaa luokkaa ja sen pulpettijärjestystä. Hieman hapuillen kävelin ensimmäiselle pulpetille ja raahasin sen tuolin opettajanpöydän eteen. En kuitenkaan istuutunut, sitä professori ei ollut käskenyt tekemään. En halunnut istua. Jos joutuisin pinkaisemaan pakoon (naurettava ajatus), kompuroisin kuitenkin jos istuisin. Tai sitten oma jääräpäisyyteni hangoitteli vastaan professorille.

Naputin hermostuneesti tuolin selkänojaa, kun professori raapusti jotain paperille. Varmasti kirjasi ylös sen, mitä olin tehnyt.

"Saanko minä jälki-istuntoa", kysyin. Varmasti saisin, ei siinä ollut mitään epäselvää. Kyllästyin vain professorin painostavaan hiljaisuuteen, joten päätin avata suuni. "Tai siis, minkä rangaistuksen saan", korjasin aiempaa kysymystäni.