Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

Lukuvuoden 2016-17 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Re: Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

ViestiKirjoittaja Matthias Frankowski » 06 Syys 2016, 20:01

//Pahoittelen näinkin myöhäistä vastausta

En edes pystynyt muistamaan, että olinko mitään sellaista nähnyt. Miltä se oikeasti edes näyttäisi? Kannessa ei varmaan lukisi suurilla kirjaimilla, että hei sinä, juuri sinä, olen tässä, olen se mitä etsit, LAINAUSKIRJA. Kun avasin silmäni uudestaan, poika oli yhden lipaston laatikon kanssa painimassa. Olin vähän ihmeissäni, että miksei se auennut Alohomora -loitsunkaan avulla. Tarkoittiko tämä, että toinen ei sittenkään ollut niin hyvä loitsuissa myöskään? Hän oli kyllä saanut kirjaston oven auki lukosta, muistutin itseäni vielä, kun kuuntelin puolella korvalla, miten toinen jutteli lipastosta. Nyökkäsin hieman katsellessani uudestaan sitä lipastoa, jota minun olisi pitänyt tutkia kunnolla.

Ajattelin jo vilkaista sitä uudestaan ja tällä kertaa vähän paremmin, kun nyt sentään tiesin mitä pitäisi etsiä. Se tuntui oikealta, mutta sitten kuului joku erittäin outo hiljaisuuteen sopimaton ääni ja tunsin, miten jalkaani vasten iskeytyi jotain. En hypännyt kattoon se nyt olisi vielä puuttunut. Toki tuntui todella väärältä ja oudolta olla paikalla ja esittää olevansa ihan tavallinen, mutta siihen pyrein. Tai ainakin niin kauan ennen kuin huomasin, miten poika oli kävellä lipaston kumoon ja yritin ottaa siitä lipastosta jonkinlaista otetta.

Tavallisesti oleminen tuntui lopulta ihan väärältä, sillä niin kuin olisin muka suunnitellut tämän kaiken niin kuin se olisi ollut jokin ansa niin kuin olisin tehnyt jotain etukäteisvalmisteluja, että tämä juttu menisi surkeasti. Seisahduin lopulta Serpentardin vierelle katsellen tätä jotain kamalaa sekasortoa, joka ei ollut lainkaan sellainen kuin olisin toivonut. En halunnut mitään tällaista. Se oli yksinkertaisesti kamalaa.
”Oletko kunnossa?” yritin kysyä kuuluvalla äänellä, vaikka en ollut ihan varma oman äänenkorkeudestani. Mutta ei varmaan pitänytkään olla enää niin hiljaa? Kaikkihan olivat jo heränneet?

”Meidän täytyy käydä heti ilmoittamasta tästä jollekin aikuiselle ja pyytää anteeksi ja korvata kaiken”, totesin ajatukseni ääneen. Outoa miten sulavalta ne tuntuivat kulkevan. Ehkä sen takia, kun osasin vain käyttäytyä paremmin ollessani muiden vihojen kohteena. Se oli niin paljon helpompaa. Ei kukaan odottanut mitään erikoista vaan anteeksipyyntöä ja korvaustarjouksia. Tavallaan koko seuraava tilanne ahdisti jo todella paljon pelkkänä ajatuksena, mutta yritin häätää sellaiset ajatukset mielestäni pudistamalla varovasti päätä. En yrittänyt liian nopeasti heilautella päätäni, jotta se ei keksi taas pitää jotain päänsärky -show'taan.
"Kävele sata metrii mun kengissä, selviit hengissä, mut sun elämäs ei oo enää entistä"
- Huge L, Matka mun kengissä

Matthias Frankowski, 6.-luokkalainen Serpentard. Arkielämä koostuu kouluelämästä selviytymisestä ja kaverin kanssa oleilusta.
Matthias Frankowski
Oppilas
 
Viestit: 311
Liittynyt: 03 Syys 2014, 21:32
Tupa: Serpentard

Re: Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

ViestiKirjoittaja Damianus Blackwell » 21 Syys 2016, 08:32

// Ei mitään, itsellänikin tämä vastausväli pääsi venähtämään. //

Kuulin, miten toinen kyseli vointiani vähän kovemmalla äänellä. Olin melkein yllättynyt, että poika saattoi puhua noin kovalla äänelläkin, olin ehtinyt tottua hiljaisuuteen ja kuiskailuun. Tämän pamahduksen jälkeen tosin oli varmaan ihan turha olla enää hiljaa. Puoli linnaa oli luultavasti hereillä. Katselin kauhuissani sitä, mitä pöydästä oli jäljellä. Maahan leijailleet paperinpalat olivat kärynneet myös, sillä niiden kulmat käpristyivät tummina.

"Olen ihan okei", vastasin automaattisesti. Olin murtautunut kirjastoon, tuhonnut koulun omaisuutta ja juoksennellut yöaikaan käytävillä. Siitä saisi jo aikamoisen palautteen aikuiselta, joka saisi meidät kiinni. Pakokauhu alkoi päästä valloilleen mielessäni, vaikka miten yritin hillitä sen kulkua. Nyt piti miettiä. Rauhoittua. En halunnut jäädä yhtään isompaan pulaan.

Olin jo onnistunut mokaamaan sen verran isosti, että voisin unohtaa koko typerän kirjan palauttamisen. Tarkemmin ajateltuna se oli tainnut olla pöydän päällä koko systeemin räjähtäessä ja nyt en ollut enää varma, oliko kirjastakaan mitään jäljellä. Hienoa. Taisimme olla jo aikamoisessa liemessä. Tämä reissu oli saanut ihan omituisia käänteitä alusta lähtien ja olisi pitänyt jo oleskeluhuoneessa tajuta, että tulisin epäonnistumaan.

”Meidän täytyy käydä heti ilmoittamasta tästä jollekin aikuiselle ja pyytää anteeksi ja korvata kaiken", Frankowski totesi ja pääni kääntyi salamana poikaa kohti.
"Ei!" pääsi suustani ennen kuin ehdin edes ajatella ja sitten hieman rauhoittuneempana vedin henkeä jatkaakseni. "Ei käydä paljastamassa itseämme, saattaa olla että ehditään vielä karkuun."

Se oli melko hatara toive, mutta oli pakko uskoa mahdollisuuteen vielä, kun voisin. En ollut muistanut edes tarkistaa, oliko kaverini satuttanut itseään. Ennen kaikkea olin yhä hämilläni siitä, mitä olin saanut aikaan tarkoittamatta sitä. Olinko näin surkea loitsuissa? Millä tuo lipasto oikein oli suljettu ja miksi, kun kerran alohomora-loitsu ei ollut auttanut? Mutta sitä ei ollut aikaa miettiä. Meidän ei pitäisi olla täällä, kun aikuiset saapuisivat.

Päätin tarttua Frankowskia käsivarresta ja kiskoa tämän ovelle. Professoreilla tai valvojilla kestäisi varmaan hetki, ennen kuin he ehtisivät paikalle. Sillä välin me voisimme livistää.
Damien Blackwell, 15-vuotias Serpentardin oppilas.
Avatar
Damianus Blackwell
Oppilas
 
Viestit: 67
Liittynyt: 27 Kesä 2016, 11:27
Tupa: Serpentard

Re: Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

ViestiKirjoittaja Matthias Frankowski » 25 Syys 2016, 11:06

//Tästä tulee vielä ihana twist <3. Yö on tosiaankin parasta aikaa tehdä kaikkea.

Toinen kertoi olevansa ihan okei, mutta kuitenkin oli sitä mieltä, ettei tästä pitäisi käydä ilmoittamassa. Miksei? Koska ehtisimme vielä livahtaa karkuun? En tiennyt, että olinko kuullut oikein vai tekikö korvat taas omia tepposia. Ehkä olin ymmärtänyt väärin… Hän veti minua kädestä ja annoin myötä. Olisikin ollut varmaan liian tuhoisaa jäädä seisomaan sinne… sinne… keskelle elämän raunioita. Jäin seisomaan oven edessä ja yritin katsoa sen nyt likaisista ikkunalaseista ulos. Ihme, ettei ne olleet menneet rikki. Rikki kuten minä, puff… Taivaan tuuliin.

Ihan oikeasti meidän pitäisi kertoa tästä jollekin. Ilmiantaa. Muutoin kävisi vielä pahemmin. Siitä olin aika varma. Ehkei Serpentard vain tiennyt miten asia pitäisi esittää. Ehkei hän tiennyt millainen se oikeasti oli. Pyyhin käsilläni kasvojani hieman ennen kuin huokaisin.
”Ei. Ihan oikeasti. Tästä pitää ilmoittaa jollekin. Ei me noin vain voida… hävitä?” Vai voidaanko? Toinen ihan varmasti voisi ja tunsin miten en enää tiennyt mitä ajatella hänestä. Se olisi väärin, niin väärin.

”Ne ymmärtää. Ne ihan varmasti ymmärtää tai siis ne ainakin ymmärtää, kun ne näkee mut. Ja siis ne ymmärtää, että tämä oli kokonaan syytäni, sillä sitähän tää on…”, yritin uskotella. Ehkä enemmän itseäni, kun toista. Ihan varmasti olin jotenkin ansainnut tämän en vain vielä tiennyt, että miten ja mitä olin tehnyt väärin. Mutta jotain kuitenkin! Pitäisi vain rauhoittua, sillä kaikkihan vielä kääntyisi hyväksi - ne ei taaskaan erottaisi koulusta tai mitään.

Onnittelin vielä itseäni uudestaan kaiken pilaamisesta ennen kuin vasta vilkaisin kunnolla toiseen. ”Anteeksi, kun vedin sinut mukaan tähän”, pyysin vielä ja uskoin sitä itse. Näin ei olisi pitänyt käydä, se oli selvää.
"Kävele sata metrii mun kengissä, selviit hengissä, mut sun elämäs ei oo enää entistä"
- Huge L, Matka mun kengissä

Matthias Frankowski, 6.-luokkalainen Serpentard. Arkielämä koostuu kouluelämästä selviytymisestä ja kaverin kanssa oleilusta.
Matthias Frankowski
Oppilas
 
Viestit: 311
Liittynyt: 03 Syys 2014, 21:32
Tupa: Serpentard

Re: Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

ViestiKirjoittaja Damianus Blackwell » 30 Syys 2016, 09:29

// Ahhah, nämä kaksi ovat ihan järkyttäviä sähläämään :D On kesäpeli vähän päässyt venymään, heh heh. //

Sain kiskotuksi toisen mukanani käytävän puolelle. En aikonut pysähtyä tähän, vaan jatkoin hämärässä eteenpäin oikeastaan välittämättä suunnasta. Mihin tahansa muualle olisi parempi kuin vaihtoehto, että jäisimme tähän kirjaston edustalle. Parasta varmaan olisi päästä takaisin tupaan ja painua pehkuihin. Olla kuin ei olisikaan.

”Ei. Ihan oikeasti. Tästä pitää ilmoittaa jollekin. Ei me noin vain voida… hävitä?”
Kommentti sai minut hidastamaan tahtia ja päästin irti Frankowskista, koska tunsin oloni hölmöksi kiskoessani häntä perässäni. Hävitä? Kyllä me voisimme. Ainakin minä olin aikonut kadota paikalta ihan täysin, ei tässä ollut enää mitään jäljellä meitä paljastamassa. Paitsi jos jumiutuisimme tähän odottamaan, että joku opettajista saapuisi paikalle.

"Haluatko sinä jäädä kiinni?" kysyin ihmeissäni ja yritin tajuta, mitä toinen poika oikein ajoi takaa. Mikä hinku hänellä oli jäädä selvittelemään asiaa ja mahdollisesti joutua korvaamaan kaikki se tuho, jota olimme - noh, minä olin? - saaneet aikaan.

”Ne ymmärtää. Ne ihan varmasti ymmärtää tai siis ne ainakin ymmärtää, kun ne näkee mut. Ja siis ne ymmärtää, että tämä oli kokonaan syytäni, sillä sitähän tää on…”
Annoin Frankowskin puhua ja vähän hämilläni kuuntelin, mitä kaveri sai suustaan ulos. Homma alkoi kuulostaa siltä, että hän tunsi syyllisyyttä jopa enemmän kuin minä. En vain ollut ihan samaa mieltä, että koulun henkilökunta ymmärtäisi yöseikkailumme syytä tai sitä, miksi olimme päättäneet räjäyttää jotakin kirjastossa.

”Anteeksi, kun vedin sinut mukaan tähän", Frankowski sanoi ja kuulosti minun korvaani oikeasti olevan pahoillaan. En tajunnut, mitä hän siinä pahoitteli. Minähän se onnistuin mokaamaan ja pistämään kirjastonhoitajan työpöydän palasiksi. Ties mitä siinä tuhosin samalla. Ainakin sen kirjan, jonka olin aikonut palauttaa.

Ei hitto, jos hän tosiaan uskoi olevansa tässä se syyllinen, miksen antanut hänen uhriutua? Jos joku saisi meidät kiinni tässä käytävällä, voisin hyvin käyttää hyväkseni sitä, että toinen oli tässä tilanteessa se syyllinen. Livahtaisin rangaistuksen uhasta sillä, etten minä varsinaisesti ollut mukana tässä. Se oli toisen idea. Minä vain... Ajauduin mukaan.

En silti aikonut olla yrittämättä pakoa.

"Se kirje", sanoin muistaessani asian ja yritin kohdata Frankowskin katseen. Hänenhän oli pitänyt mennä pöllölään. "Lähdetään nyt ensin viemään se, mennään vasta sitten kertomaan tästä."
Kai tämä nyt kääntäisi kaverin ajatukset muualle. Toivottavasti hän ehtisi unohtaa matkalla koko "paljastetaan itsemme" -idean ja minä onnistuisin livahtamaan tupatiloihin. Minun ei tarvitsisi turvautua toiseen suunnitelmaan ja syyttää häntä tapahtuneesta.
Damien Blackwell, 15-vuotias Serpentardin oppilas.
Avatar
Damianus Blackwell
Oppilas
 
Viestit: 67
Liittynyt: 27 Kesä 2016, 11:27
Tupa: Serpentard

Re: Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

ViestiKirjoittaja Matthias Frankowski » 07 Loka 2016, 12:56

//Olisin jo aiemmin halunnut vastata, mutta oli kiireitä. :'D

Toinen Serpentard ei sanonut mitään anteeksipyyntööni, mutta ei se haitannut. Ainakin hän oli kuullut sen ja ehkä ymmärsikin, että oli aivan turha ryhtyä vänkäämän siitä, että kenen syy kaikki oli. Vastaus oli minä, ihan ilmiselvästi… Yritin jo miettiä vähän etukäteen, että mitä sanoisin niille aikuisille, jotka tulisi ensimmäisenä paikalle. Olinkohan pakottanut toisen loitsimaan ja kirjastoon? Tai edes poistumaan tuvasta? Tuvasta poistumiseen ainakin, olin tarjoutunut seuraksi ja kaikkea muutakin yhtä tyhmää ja älytöntä tehnyt niin kuin minä vain jotenkin vain todella surkeasti pystyn tekemään ja… ärsytti ihan sikana oma persoona.

Poika sitten sanoi jotain jostain kirjeestä ja käänsin katseeni juuri nähdä hänen yrittävän kai katseellaan viestittää jotain – siis minulle. Se olisi voinut myös mennä hienosti ohi, jos olisin torjunut toisen paikallaolon. Poika todellakin halusi lähteä viemään sitä kirjettä pöllölään, niin kuin miten? Yritin edes vähän tajuta toisen tekemisiä, että ensiksi kiireen vilkkaan pois kirjastosta, mutta sitten uudestaan tuhottuun kirjastoon? Häh?
”Siis haluat, että palataan tuonne… tuonne, no kyllä sä tiedät”, varmistin ja yritin sanoa jotenkin järkevästi paikan nimen tai en ehkä nimeä, kun se ei enää muistuttanut niin paljon sitä vaan ehkä enemmänkin jotain taisteluareena. Lopulta vain tyydyin tönkösti viittoilemaan sinne kirjaston suuntaan.

”Si-siis jätin sen sinne kai… tai siis laskin sen… jonkun jutun päälle, kun etsittiin sitä sinun… kirjaa”, oli yrityksenäni selventää koko asia kirjeen osalta. Eikä sillä kirjeellä oikeastaan ollut väliä ja kerroin sen myös vähän hiljempaa.
”Se on vain joku todella tyhmä surkea kirje, ei mitään muuta”, lisäsin vielä. Oli miten oli… En oikeastaan tiennyt, että olisiko ilman kirjettä pöllölään meneminen aika outoa… Ellei sitten tarkoituksena ollut loukata itseään...
"Kävele sata metrii mun kengissä, selviit hengissä, mut sun elämäs ei oo enää entistä"
- Huge L, Matka mun kengissä

Matthias Frankowski, 6.-luokkalainen Serpentard. Arkielämä koostuu kouluelämästä selviytymisestä ja kaverin kanssa oleilusta.
Matthias Frankowski
Oppilas
 
Viestit: 311
Liittynyt: 03 Syys 2014, 21:32
Tupa: Serpentard

Re: Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

ViestiKirjoittaja Damianus Blackwell » 27 Loka 2016, 08:10

// Voi ei, apua, pahoittelut, että vastaamiseni venyi taas näin kauheasti! //


Kun vihdoin viimein sain selvää, että kaveri oli jättänyt kirjeensä kirjaston puolelle, aloin olla aika voimaton. Frankowski kyllä vakuutteli, ettei sillä kirjeellä ollut väliä, mutta tuskin kuulin, mitä hän sanoi. Pöllölään pakeneminen ja selkeän syyn esittäminen käytävillä hiippailuun oli siis mennyt siinä. Voisin vihjata, että tupatiloihin palaaminen olisi seuraava vaihtoehto, mutta toinen Serpentard halusi kovasti jäädä paljastamaan itsensä kirjaston tuhoajaksi.

Tämä päättämättömyys alkoi stressata vähän liikaakin. Liian monta huonoa vaihtoehtoa ja tietysti minun ideani alkoivat tässä paniikkitilassa olla vähissä. Kiinni en jäisi, jos vain voisin. Ei, olisiko kuitenkin helpompi kuunnella toista ja nätisti todeta, että räjäytin kirjastonhoitajan pöydän? Ei, olin vältellyt pienempiäkin merkintöjä, sillä kotiväen kuullessa toilailuista saisin tapella syksyllä pääsystäni tähän kouluun. Olikohan Frankowskilla joku syy, miksi hän halusi jäädä kiinni? Vai oliko hän vain niin... kiltti?

Olin aika varma, että hän jäisi käytävälle, vaikka kuinka vänkäisin vastaan. Mikä kumma siinä oli, että toiselta tuntui puuttuvan itsesuojeluvaisto täysin?

Aloin kallistua kakkossuunnitelmani puolelle, vaikka se ei mukavalta tuntunutkaan. Toisen syyttely olisi ehkä tämän kaverin kohdalla helppoa, mutta en silti välttämättä halunnut tehdä niin. Emme olleet vieläkään kaukana kirjastolta ja minua alkoi vaivata, ettei henkilökuntaa tai valvojaoppilaita ollut vielä tällä käytävällä näkynyt. Syteen tai saveen, yrittäisin nyt vielä kerran jotain muuta.

"Jos nyt sitten vaan palataan oleskeluhuoneeseen", sanoin niin hillitysti kuin kykenin. Päätin lisätä perään vähän suostuttelua, hänen sanojaan mukaillen. "Kerrotaan tuosta sitten aamulla. Pyydetään anteeksi, korvataan kaikki ja niin edelleen."
Siis jos joku kysyisi. Ja silloinkin minä jättäisin osallisuuteni mainitsematta ihan suosiolla.
Damien Blackwell, 15-vuotias Serpentardin oppilas.
Avatar
Damianus Blackwell
Oppilas
 
Viestit: 67
Liittynyt: 27 Kesä 2016, 11:27
Tupa: Serpentard

Re: Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

ViestiKirjoittaja Matthias Frankowski » 28 Loka 2016, 20:51

//Ei mitään. :D //

Ehdotettiin oleskeluhuoneeseen palaamista ja asiasta vasta aamulla kertomista. Okei, ehkä se oli ihan järkevää. Ehkä olin aiheuttanut jo tarpeeksi monta harmaata hiusta kaikille, että unesta pois vetämistä ei tarvittu tuottamaan lisää, yksittäisiä. Toinen oli varmaan oikeassa ja osoitin tätä varovaisella nyökkäyksellä. En kai ihan oikeasti uskonut, että ne alkaisivat selvittää tätä koko sotkua keskellä yötä. Olen kai ihan pölvästi tai sitten vain sekaisin päästäni tai vain molempia tai sitten se johtui tuosta, tuosta, ärsyttävästä pilalle menneestä loitsustani.

Otin jo oma-aloitteisesti pari askelta eteenpäin käytävässä, jotten vaikuttaisi siltä kuin olisin joku haisku, joka ei tulisi, jos ei mitään kimmeltävää olisi edessäpäin. En sanonut mitään, sillä yritin käydä jotenkin mielessäni äskeiset tapahtumat, vaikka ne tekivätkin oloni huonommaksi.

Rykäisin yhteen liittämiäni käsiä vasten yrittäen täten pakottaa itseni taas sanomaan ajatukseni ääneen. Olisi vain ollut mieluisampaa kävellä hiljaisuudessa tai kävellä vain kuunnellen toisten puhetta. Se olisi ollut rauhoittavaa, ellei sitten olisi tullut se kysymys, joka minun oli kai pakko esittää.
”Mihin aikaan… aamulla?” nostin katseeni ylös käytävän sisäkattoon, jota en nähnyt.
”Tai siis, aikaisin… Mu-mutta milloin…?” Huokasin. Rukoilin mielessäni, että toinen tajuaisi antaa jonkun konkreettisen ajankohdan. Jotain, johon voisi tarttua ja jotain jota voisi odottaa sen ohella, että joku tulisi jo aiemmin huomauttamaan kirjaston täydellisestä pilaamisyrityksestäni. Etenkin, kun se kirje oli vielä hienosti siellä kertomassa vierailustani.

”… en tule selviämään tästä… yöstä”, ajattelin, mutta ennen kuin tajusinkaan, olin sanonut sen ääneen. Kiitos, räjähdys. Kiitos, kun sekoitat korvani ja pääni. Pinnistelin ja pidin huuleni suljettuna, päätyen vain nopeasti näpäyttämään otsaani.
"Kävele sata metrii mun kengissä, selviit hengissä, mut sun elämäs ei oo enää entistä"
- Huge L, Matka mun kengissä

Matthias Frankowski, 6.-luokkalainen Serpentard. Arkielämä koostuu kouluelämästä selviytymisestä ja kaverin kanssa oleilusta.
Matthias Frankowski
Oppilas
 
Viestit: 311
Liittynyt: 03 Syys 2014, 21:32
Tupa: Serpentard

Re: Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

ViestiKirjoittaja Damianus Blackwell » 25 Marras 2016, 11:54

// Jälleen pienoinen vastauksen venähtäminen, mutta nyt viimein kirjoittelin! //

Onneksi lähdimme viimein liikkeelle, sillä käytävällä paikoillaan kököttäminen tuntui siltä kuin vain odottaisimme kiinnijäämistä. Yhtä hyvin olisimme voineet seistä kirjaston edessä ja huutaa, että tässä ollaan. Huh, toinen poika alkoi viimein uskoa ajatustani karkuun lähtemisestä, jonka olin onnistunut naamioimaan enemmänkin vastuun väliaikaiseksi välttelemiseksi.

"Mihin aikaan...aamulla?" Frankowski kysyi ja katseli jonnekin ylöspäin kulkiessaan. "Tai siis, aikaisin... Mu-mutta milloin...?"
Höh, pitikö kaverin olla noin hemmetin kiinnostunut siitä, että tosiaan antaisimme itsemme ilme. Liika tunnollisuus koituu kohtaloksi, sen olen aina tiennyt. Kun vaan tarpeeksi viekkaasti järjestää asiansa, voi selvitä helpommalla. Minun viekkauteni tuntui olevan surkealla tasolla. Sain taistella kaikin voimin, että saisin edes tämän kaverin suostumaan tekemistemme piilotteluun.

"Juu... Miten olisi sitten kun herätään?" yritin pehmitellä asiaa. Mieli työskenteli ripeästi ja tein jo suunnitelmia, miten heräisin aikaisin ja livahtaisin jonnekin linnan yläkerroksiin siksi aikaa, kun Frankowski selittelisi tapahtumia valvovalle opettajalle. Hitsi, olin kamala.

"Yhdeksältä?" ehdotin mahdollisimman rennosti. Siihen mennessä olisin hereillä ja poissa oleskeluhuoneesta. Ja muut oppilaat varmaan aamiaisella. Jääköön Frankowski uhriutumaan itsekseen.

"...en tule selviämään tästä... yöstä."
Pojan huomautus taisi tulla vahingossa, ainakin hänen reaktiostaan päätellen. Olin vähän samaa mieltä, en ollut ihan varma, selviäisinkö minäkään. Jos pitäisin matalaa profiilia koko loppu kesäleirin, niin ehkä minulla olisi mahdollisuuksia. Se kirjajuttu pitäisi silti selvittää ja kyllä tuosta kirjaston tuhosta olisi varmaan huomenna aikamoinen meteli, aioimmepa paljastaa itsemme tai emme.

Onneksi olimme jo lähellä oleskeluhuonetta. Hautaisin mielelläni pääni tyynyyn loppuyöksi.


//Damienin suunnitelmat ovat kovat, mutta häntä ei varmasti saisi aamulla hereille ennen puoltapäivää :'D //
Damien Blackwell, 15-vuotias Serpentardin oppilas.
Avatar
Damianus Blackwell
Oppilas
 
Viestit: 67
Liittynyt: 27 Kesä 2016, 11:27
Tupa: Serpentard

Re: Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

ViestiKirjoittaja Matthias Frankowski » 27 Marras 2016, 23:20

En oikein tiennyt, että mitä kello oli, mutta uskoin sen olevan vielä aivan liian vähän. Joskus ajattelin, että kello oli aivan liian paljon, mutta nyt se vähintäänkin oli aivan liian vähän. Jos hyvin kävi, se oli jo kaksi, mutta jos huonosti se ei ollut yhtäkään. Kello yhdeksään olisi kyllä vielä ikuisuus. En tulisi selviämään mitenkään. Mitenköhän toinen edes kuvitteli selviävän siihen asti? Saatikka pystyvänsä edes nukkumaan tällaisen tapauksen jälkeen? Heräämisestähän hän oli tainnut puhua vai olinko kuvitellut vain omiani…

Yhdeksän olisi vielä ikuisuuden päässä. Mitä minun pitäisi tehdä se aika, kun en kerran voinut nukkua? Nukkuminen oli ehdoton ei. Ei sellaista kuulu tehdä tuollaisen tapahtuman jälkeen. Voisi vielä herätessä vahingossa luulla kaikkea vain huonoksi uneksi, ellei sitten muistaisi ottavansa lääkkeitä, jottei näkisi unia ylipäätään.

Otsaa kihelmöi vielä hieman, mutta se tuntui ihan hyvältä. Toivoin muiden puolesta, että se jäisikin vain siihen. Ei sitä tarvinnut muiden asioidenkin vuoksi vielä päätyä puhutteluun. Se olisi vähän ikävää ja söisi siltä kirjastojutulta kaiken huomion pois. Kävelimme oleskeluhuonetta kohti ja tunnistin jo maalauksen kimmeltävän reunuksen. Tavallaan tiesin, että tuosta pitäisi toki kaiken järjen mukaan nyt mennä oleskeluhuoneeseen, mutta en tiennyt mitä sitten tekisin siellä. En makuusaliinkaan voisi mennä, kun tiesin, etten pystyisi nukkumaan. Oleskeluhuoneessa lahnailu ei kyllä myöskään vaikuttanut kai ihan hyvältä. Okei, minut kyllä löytäisi sieltä sitten aamun tullen helpommin ja näkisin itsekin, miten aurinko nousisi, mutta silti se tuntui väärältä. Voisin vahingossa saada senkin huoneen sekasortoon.

Yhtäkkiä olimme jo oleskeluhuoneessa. En ollut lainkaan huomannut sitä. Hienoa. Vaivu vain lisää ajatuksiin ja ennen pitkään seisot jonkun kuolinvuoteella, kun olet vain ollut omissa ajatuksissasi. Päätin kuitenkin nyt lopettaa turhan ajattelun – tältä erää. Alle yhdeksän tuntia olisi kuitenkin vielä jäljellä ja oli aika järjetöntä pilata ne jollain niinkin tyhmällä asialla kuin ajattelulla. Toinen varmaan menisi makuusaliinsa. Sepä hienoa. Entä minä?

Ööh, suin hiuksia vähän ja vilkuilin hieman ympärilleni. En varmaan voinut ihan jäädä tähän seisomaankaan. Se oli aika selvää. Pitäisi siis siirtyä, mutta minne… Emmin vähän ennen kuin sitten astelin sen yhden ikkunan luo. Tajusin vasta siinä ollessa, ettei auringon valo varmaan tulisi niin selvästi sen läpi tänne. Sehän näytti vain vettä ja sen alaista maailmaa.

Siinä seisoessa ymmärsin, että en edes ollut tajunnut kysyä tapaamispaikkaa saatikka saanut selvillä mikä toisen nimi oikeasti oli. Mutta riittihän se, että tiesin oman nimeni. Loppujen lopuksihan minä olin se, jota syyttää ja jota tullaankin syyttämään. Hän oli vain joku sivutekijä, sivustaseuraaja tai joku.

//Kiitos peliseurasta ja pelistä! Ihana käänne tuo kirjastohomma tosiaan. :'D Vähän muutti kaikkea, mutta kiitos! <3
"Kävele sata metrii mun kengissä, selviit hengissä, mut sun elämäs ei oo enää entistä"
- Huge L, Matka mun kengissä

Matthias Frankowski, 6.-luokkalainen Serpentard. Arkielämä koostuu kouluelämästä selviytymisestä ja kaverin kanssa oleilusta.
Matthias Frankowski
Oppilas
 
Viestit: 311
Liittynyt: 03 Syys 2014, 21:32
Tupa: Serpentard

Re: Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

ViestiKirjoittaja Damianus Blackwell » 02 Joulu 2016, 16:24

// Yritin saada mukaan jotain yllättävää ja tämä peli liikkuikin aika erikoisissa tapahtumissa. Kiitos pelistä! <3 Oli mahtavaa pelailla poikien kanssa, kun matka meni aikamoiseksi seikkailuksi :D //

Luojan kiitos, saavuimme oleskeluhuoneeseen ilman valvojan puuttumista tähän yöretkeen. Miten oli mahdollista, että vasta jonkin aikaa sitten oli ollut täysi mahdottomuus nukkua ja nyt jo kaipasin peiton alle nukkuakseni vähintään seuraavat kaksitoista tuntia. Se ei kuitenkaan taitaisi toimia, minun pitäisi olla poissa oleskeluhuoneesta vähintään koko aamupäivä.

Frankowski ei puhunut mitään ja minä olin epävarma, mitä tässä pitäisi sanoa. Kiitos, että et käräyttänyt minua vielä? Sori, että räjäytin sen kirjastotädin pöydän? Sori, että tulet luultavasti saamaan syyt niskaasi tästä yöseikkailusta, koska minä en aio olla siinä asemassa aamun tullen?

Hiippailin epäröivästi kohti makuusalia. Toinen tähysi jonnekin ikkunasta ja ei minusta siinä ollut häntä häiritsemään. Ei hän olisi varmaan huomannut, vaikka olisin kättä heilauttanut merkiksi, että minä painuisin nyt pehkuihin.

Tämä yö oli ollut vähintäänkin outo. Kesäleiriä oli jokseenkin vielä jäljellä tai toivoin, että loppu kesä sujuisi vähän vähemmän omituisesti.
Damien Blackwell, 15-vuotias Serpentardin oppilas.
Avatar
Damianus Blackwell
Oppilas
 
Viestit: 67
Liittynyt: 27 Kesä 2016, 11:27
Tupa: Serpentard

EdellinenSeuraava

Paluu Lukuvuosi 2016-17

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron