Edwina vilkaisi otuksensa häkkiä, jossa gäätä vaikutti käpertyneen nukkumaan. Hän kertoi, että hän omisti myös pöllön, joka tosin ei ollut hänen mukanaan koulussa. Nyökyttelin vastaukseksi, jotta hän tiesi minun kuuntelevan. Monet omistivat niin sanotun kotipöllön, jota koko perhe käytti kirjeiden välittämiseen. Meilläkin oli ollut vanha pöllö, mutta hankimme sekä minulle että isälle uudet lemmikit jo silloin, kun aloitin koulun.
"Mikä pöllösi nimi on?" tyttö kysyi yllättäen ja tarkkaili häkkiä, jossa pöllöni istuskeli ja tutkaili vaaraa toisessa häkissä tytön lähellä.
"Se on Nox", vastasin ja pujotin sormen varovasti kaarevan pöllön häkin välistä silittämään pöllön sulkia. "Kutsun sitä Noksuksi."
Silittelyni ei kuitenkaan tuntunut onnistuvan. Noksu siirtyi hieman sivummalle, sillä se taisi tarkkailunsa aikana keskittyä vain siihen, että pysyisi turvassa. Ylimääräiset rapsuttelut häiritsisivät. Vedin käteni pois ja huokaisin. Saisin varmaan lepytellä sitä pöllönnameilla tämän viikon, jotte se kuskaisi kirjeitäni. Nox osasi olla aika itsepäinen, kun sille päälle sattui. Mutta toisaalta, olisin minäkin ehkä vähän loukkaantunut, jos joutuisin viettämään pitkän koulumatkan jonkun uhkaavan kanssa samassa vaunuosastossa.
"Onko tuolla gäädällä nimeä?" kysäisin kohteliaisuudesta. Yritin samalla osoittaa, että en ollut enää niin vihamielinen tyttöä kohtaan, vaikka otusta yhä epäilinkin. Jotenkin en luottanut siihen, vaikka otus parhaillaan nukkuikin sopuisan oloisesti. Ehkä se esitti ja odotti uutta tilaisuutta hyökätä muiden kimppuun.
Junan kolistelu loi rauhallisen tunnelma koko vaunuun. Tuttu matkustamisen tunne, uuden syksyn aloittaminen tuntui valtaavan hiljalleen minutkin. Sitten muistin, että edessä oli rankempi koevuosi ja ensimmäiset velhotutkinnot, joita viidesluokkalaisten olisi keväällä suoritettava. Työmäärä varmasti kasvaisi tänä vuonna entisestään.
Tutkailin samalla tyttöä katseellani ja yritin muistella, olinko joskus nähnyt häntä koululla. Ei sen puoleen, että se välttämättä olisi edes todennäköistä, että tuntisin hänet. Koulussa oli sadoittain oppilaita, en minä heitä kaikkia voinut muistaa. Ja saattoihan hän olla vaihto-oppilas tai koulua vaihtanut.
"Missä tuvassa olet?" jatkoin uteluani. En tavallisesti olisi aloittanut siitä, mutta en vain saanut yhdisteltyä Edwinaa mihinkään. Sitä minä aina yritin, yhdistää nimet johonkin, jotta muistaisin ihmisen.

