Vilisevät maisemat

[Amber Burns]

//peli sijoittuu brittien bussimatkalle 31.8. Tänne odotellaan Maebh Colemania :)//

"Joko olet valmis? Se bussi voi tulla milloin vain!", alakerrasta kuului äitini Rubyn ääni.
"Joo joo, odota nyt hetki! Ei kukaan pysty pakata viidessä minuutissa kokonaista vuotta varten!", huusin takaisin. Huoneeni on täydessä kaaoksessa. Olin penkonut jokaikisen kaapin, lokeron, repun, arkun, hyllyn ja laatikon, jotta voisin löytää tarvitsemani vermeet. Suuri koulua varten oleva matka-arkku, joka oli suurennettu sisältä taialla oli nostettu sänkyni päälle. Olin onneksi ehtinyt pakata jo kaikki vaatteeni. Toisin sanoen 18 paria sukkia, 10 neuletta, 37 paitaa, 30 housut, 5 hametta, sekä asusteet. Talvivaatteet olivat myös mukana. Enää minun pitäisi lisätä koulukirjat ja muut jutut.

"Liemien kirja, riimujen kirja, pimeyden voimilta suojautumisen kirja, muodonmuutosten kirja, loitsujen kirja...", mutisin kun täytin arkkuani oppikirjoillani.
"Hyvänen aika, Georgiana! Reippaasti nyt!", äitini huuteli alakerrasta. En vaivautunut enää vastaamaan. Inhosin kun minua kutsuttiin Georgianaksi, sillä käytin nimenäni Amberia. Oli raivostuttavaa kun en saanut vielä käyttää taikuutta. Yhdellä loitsulla kaikki olisi hoitunut paljon nopeammin. Kun tuon keksin huusin äidilleni:
"Tämä hoituisi paljon nopeammin taikuudella!". Kuulin kun äitini mutisi alakerrassa jotain: "Niinpä hoituisi" ja "Miksen itse keksinyt?". Kuulin kolahtelevia askelia portaista ja kohta ovi avautui. Äiti seisoi ovella ja kysyi:
"Ovatko kaikki tavarat lähellä arkkua?".
"Joo, ovat", sanoin ja osoitin huoneen ympäristöä, jota Ruby näytti kavahtavan.
"Georgiana miksi huoneesi on tälläinen sikolätti?", hän kysyi.
"Äiti! Älä kutsu minua Georgianaksi. Keskitytään nyt siihen pakkaamiseen. Kun olen lähtenyt voit siivota tämän huoneen niin siistiksi kuin haluat", vastasin jo puoliksi huutaen.
"Georgiana - siis Amber kulta - älä huuda minulle noin". Olin avaamassa suutani sanoakseni jotain kuten 'Senkin kuraverinen', mutta sitten tajusin itsekin olevan sellainen ja suljin suuni.

Hetken väittelyn ja pakkaamisen jälkeen arkku oli täynnä tavaraa, huone siisti ja äiti alakerrassa. Yritin nostaa arkkuani pois sängyltäni mutten onnistunut, sillä se oli liian painava. Hyppäsin sängylleni ja tönäisin arkun alas lattialle. Menin itse perässä ja vieritin tonneja painavaa matka-arkkuani lattialla huoneen poikki. Tai ehkä se ei tonneja painanut, suunnilleen 100 kiloa.

Pienien vastoinkäymisten (mm. Omien varpaiden telomisen) jälkeen olin alakerrassa keittiössä. Pilkoin hedelmiä ja makeisia taialla suurennettua eväslaatikkoon. Eväslaatikko oli jo pullollaan ties mitä. Muun muassa omenan siivuja, juustoviipaleita, lakritsi taikasauvoja, hapanpastilleja, sitruunaa, mandariinia, päärynän siivuja, avokadon siivuja, joka maun rakeita, Drooblen parasta purkkapallopurkkaa yms. Olin ahdannut eväslaatikon täyteen vähän kaikkea. Ei koskaan voi tietää jos tulee nälkä monta tuntia kestävällä matkalla Pohjois-Englannista Etelä-Ranskaan. Kaikkeen siis piti varautua.

Äitini oli mennyt pihalle seisoskelemaan ja odottelemaan bussia. Juuri kun olin saanut eväslaatikon ja juomapullon arkkuun Ruby huusi pihalta:
"Bussi tuli! Alahan tulla!". Kiskoin kaikin voimin arkun eteiseen ja huikkasin äidin leijuttavan sen bussiin. Äitini hoiti sen samalla kun vedin oransseja conversejani jalkaan. En ollut laittanut koulukaappaus vielä ylleni. Olin pukeutunut persikanoranssiin hihalliseen crop-toppiin, mustiin legginseihin ja mustaan hameeseen.

Avasin ulko-oven ja hipsin pihan poikki bussille. Pysähdyin kuitenkin kesken matkaa äidin kohdalla ja halasin häntä.
"Kerro terveisiä isälle", huikkasin sitten bussinovelta.
"Kerron kerron!", äiti sanoi. Hän näytti jopa itkevän kun hyvästeli minua. No, hänellä oli nenäliina toisessa kädessään. Miksi hänen täytyi aina ottaa kouluun lähtöni näin tunteellisesti?


Ovi sulkeutui perässäni ja näin bussikuskin, joka sanoi minulle siinä samassa:
"Suosittelisin pitämään kiinni. Nyt mennään!". Mennään sanan kohdalla hän polkaisi kytkintä ja bussi lähti tuhatta ja sataa eteenpäin. Kaaduin maahan ja liu'uin lattiaa pitkä seinää kohti, jota vasten tömähdin ja satutin käsivarteni. Hieroin kättäni. Auts!

Yht'äkkiä bussi pysähtyi ja keinahdin lattialle. Nousin seisomaan ja etsin tyhjän paikan, jonka jalkatilaan laitoin matka-arkkuni. Juuri kun olin istunut bussi jatkoi matkaa. Hyvä, että istuin jo, sillä olisin varmasti muuten tähän mennessä hajottanut jonkin ruumiinosani. Bussi pysähteli koko ajan kun oppilaita astui bussiin. En ollut ainoa, joka kaatuili seistessäni.

//wau! Tämä on varmaan elämäni paras aloitusviesti millekkään pelille. Ainakin pituuden mukaan :D//

[Maebh Coleman]

// Tässä tullaan! :) //


Aamu oli ollut hämmästyttävän hidastempoinen kaikessa jännittyneisyydessään. Olin istunut sängynlaidalla koulukirja kädessäni ja yrittänyt lukea, että saisin ajan edes jotenkuten kulumaan. Jännittyneenä ja stressaantuneena en kuitenkaan saanut päähäni paljon mitään siitä, mitä yritin opuksesta saada selville. Viimein oli aika matkata Châteauhon, ihan oikeasti. Tutustumiskäyntini keväällä ei ollut lievittänyt hermostustani, mutta ei toisaalta myöskään lieventänyt intoani. Uusi koulu, neljäs vuosiluokka. Uusia ihmisiä, uusia tuttavuuksia. Odotin kaikkea jo hyvin malttamattomana.

"En varmana syö!" kuului keittiön puolelta.
"Älä viitsi, siskosi myöhästyy kohta, jos jatkat tuota kiukuttelua."
Huokaisin, kun kuuntelin isän ja pikkuveljeni keskustelua. Olin tottunut tähän.

Syy aamun mateluun johtui siitä, että heräsin aikaisin. Olin jo edellisenä iltana pakannut siististi vaatteet, kirjat ja tarvikkeet isoon matka-arkkuun, joka pursuili aika tukalan näköisesti oven pielessä seisoessaan. Kaikki selkeässä järjestyksessä, useaan kertaan tarkistettuna. Olin sitonut sen kiinni vielä vyöllä, mutta silti hieman hermostutti, että se rämähtäisi auki valtavan sisältönsä vuoksi. Isä yritti saada toisen pikkuveljeni, Andyn, syömään edes jotakin aamiaiseksi ja pukeutumaan, jotta voisimme viimein lähteä. Perheenjäsenteni aamu oli tuskastuttavan hidas, kun äiti ei ollut komentamassa puhtia porukkaan. Äänet tuntuivat siirtyvän keittiöstä muualle. Ehkä he olisivat kohta valmiita.

Äiti ja toinen veljeni, Hugo, olivat Lontoossa. Hugon oli määrä aloittaa Tylypahkassa ensimmäinen vuotensa ja äiti tietysti oli saattamassa häntä junaan. Siellä minäkin olin vielä vuosi sitten ollut, kunnes vanhempani päättivät, että minun on parempi siirtyä Ranskan taikakouluun. Suoraan sanottuna minua hieman hermostutti, että Hugo oli menossa Tylypahkaan ja vielä ilman minua. Mutta kyllä hän pärjäisi. Ei hänelle kävisi, kuten minulle.

Käänsin kirjassa taas sivua oikein huomaamatta, mitä edes luin. Isä käväisi ovella ja sanoi viimein, että olisimme lähdössä. Kunhan Andy tulisi pois sänkynsä alta ja lakkaisi pyytelemästä, että pääsisi itsekin lähtemään taikakouluun typerän jästikoulun sijasta. Minä raahasin matka-arkkuni eteiseen ja tarkistin vielä peilistä, että koulukaapuni näytti siistiltä. Puin sen päälleni jo valmiiksi, ihan kaiken varalta. Jouduin tunkemaan lukemani koulukirjan olkalaukkuuni, jota käytin myös koululaukkuna. Ehkä lukisin tulevalla bussimatkalla.

Millaista matkustus Ranskaan oikein olisi? Olin saanut vain ohjeet bussimatkasta, mutta en tuntenut ketään, joka olisi matkannut kyseisellä tavalla Châteauhon.

Viimein isä ja Andy suvaitsivat saapua. Minä jo naputtelin jalkaani siihen tahtiin, että alkaisin hermostua, jos emme pääsisi lähtemään. Minua jännitti ja kuumotti, olisin jo mieluummin matkalla kuin odottamassa täällä kotona. Annoin suosiolla Andyn istua autossa etupenkillä. Muuten olisin saanut aikaan vain uuden riidan, joka olisi viivästyttänyt lähtöä entisestään.

"Enkö mäkin saisi mennä?" Andy kysyi ja oli jo selvästi hieman alakuloinen aikaisemman kiukkuisuuden sijaan.
"Ensi vuonna", minä muistutin. Isä hymähti myöntävästi.
"Saat oman kirjeesi ensi kesänä", isä lupaili. Andyn oli tyytyminen siihen, tosin hän painoi kätensä puuskaan ja jatkoi jankkaamista vielä jonkin aikaa.

Ajomatka Birminghamiin kesti vain hetkisen. Olimme päättäneet, että bussi ei hakisi minua kotiovelta. Kuulemma muutama muukin oppilas oli nousemassa kyytiin kaupungista, sopivan syrjäiseltä seudulta, jossa jästit eivät olisi näkemässä bussin saapumista. Se olikin ihan hyvä ajatus, ainakin naapurimme Margaretin tuntien. Hän tykkää kyttäillä ikkunasta, mitä naapuritaloissa ja kadulla tapahtuu, enkä usko, että rouva selviäisi ilman järkytystä, jos sattuisi näkemään velhobussin ilmestyvän paikalle kuin tyhjästä.

Bussin pysähtymispaikalla minä sanoin näkemiin isälle ja Andylle. Halasin molempia, joskin Andy irvisteli ja tokaisi, että halaileminen oli tyttöjen juttuja. Pörrötin hänen punaruskeaa tukkaansa ja naurahdin, kun hän kipitti karkuun. Isä muistutti minua taas, että minun pitäisi kirjoittaa vuoden aikana useasti. Hän taisi huomata, että jännitin, sillä hän muistutti, miten hyvin olin pärjännyt tutustumiskäynnilläni. Kaikki sujuisi hyvin.

Kun bussi viimein saapui, se tosiaan ilmestyi paikalle kuin salaman iskusta. Jarrut vingahtivat ja poksahdus soi korvissani vielä hetken, kun bussia katselin. Kolme muuta nuorta odotteli myös kotiväkensä kanssa ja he nousivat tottuneesti bussiin. Minä möngin mukaan viimeisenä ja raahasin painavaa matka-arkkua mukanani. Ehdin tuskin saada arkkuni laukuille varattuun isompaan telineeseen, kun bussi jo ampaisi vauhdikkaasti matkaan. Kompuroin, mutta onnistuin tarttumaan kiinni yhdestä penkistä, joten vältyin kaatumiselta.

Bussissa korviini kantautui pieni puheensorina ja satunnaiset huudahdukset, kun vähemmän tottuneet matkustajat tarkkailivat peloissaan kuljettajan hurjaa ajoa. Minäkin vilkaisin tuulilasin läpi kohti tietä ja poks, samassa bussi jo vaihtoikin maisemaa, kiihdytti eteenpäin aivan liian kapeaa tietä ja teki äkkikäännöksen oikealle. Minun pitäisi päästä istumaan ja äkkiä tai kaatuisin vielä jonkun niskaan.

Hivuttauduin eteenpäin bussin käytävää ja äkkäsin vapaan paikan tytön vierestä, jolla oli pähkinänruskeat hiukset. Hän vaikutti jotenkin etäisesti tutulta, ainakin kasvoista. Istahdin penkkiin melko reippaalla liikkeellä, sillä bussi huojahti jälleen.
"Moi", tervehdin nopeasti ja hymyilin leveästi. "Sopiiko tähän istua?"

[Amber Burns]

Bussi pysähtyi ja pari tyyppiä astui sisään. Katsoin ikkunasta ulos ja totesin ettemme olleet edes kaupungissa.
"Moi", punahiuksinen tyttö tervehti ja horjahti tuolille viereeni.
"Sopiiko tähän istua?", hän kysyi.
"Joo, sopii", hymyilin hänelle. Tyttö näytti jotenkin tutulta. Jotenkin vain tunnistin nuo kasvot. Mutta kenelle ne kuuluivat?
Ennenkuin ehdin kysyä mitään bussi jatkoi taas matkaansa. Onneksi olin varautunut ja pidin penkkini reunoista kiinni.
"Hei, olen Amber Burns! Kuka sinä olet?", esittäydyin lyhyesti.

"Oletko ollut ennen Châteaussa? Minä aloitan uutena kuudennelta luokalta siellä", huusin alkaneen metelin yli, vaikka tyttö kenelle puhuin istui vieressäni. Katsoin penkin selkänojan yli ja huomasin heti mistä melu tuli: toisluokkalaiset kompuroivat lattialla, koska eivät olleet menneet heti johonkin istumaan.
"Olkaa hiljaa!", huusin nuoremmille jotka vaimentuivat hieman. Huokaisin. Vedin aurinkoisen hymyni kasvoilleni ja käännyin takaisin punapään puoleen.

[Maebh Coleman]

Vasta hetken kuluttua ehdin tarkastella tyttöä tarkemmin. Hän hymyili minulle aurinkoisesti ja oli jo ehtinyt esitellä itsensä Amberiksi, ennen kuin kerkesin sitä kysymään. Nimen myötä minulla välähti, että hän taisi olla Tylypahkan oppilaita. Olin nähnyt nuo kasvot, ehkä olin kuullut hänen nimensäkin.

"Maebh Coleman", vastasin reippaasti ja hieman korotin ääntäni, sillä bussissa oli alkanut aikamoinen meteli. "Sinäkin taisit olla Tylypahkassa, eikö niin?"
Samalla Amber kyselikin jo minulta, olinko ollut Châteaussa ennen ja minä virnistin meidän molempien innokkuudelle, puhuimme melkein päällekäin. Tyttö kertoi aloittavansa kuudennen luokan, ja olinkin arvellut, että hän saattoi olla minua vanhempi.
"Aloitan neljänen luokan", selitin. "Ja aloitan myös ensimmäisen kerran Châteaussa, kävin tosiaan aikaisemmin Tylypahkaa."

Huh, olipa huojentavaa nähdä tutut kasvot! Olin jo varautunut jännitykseen ja yksinäiseen, hermostuneeseen bussimatkaan, mutta nyt alku vaikutti jo paremmalta. En suinkaan ollut ainoa, joka vaihtoi kouluaan kesken kaiken. Seikkailunhaluisuus valtasi ajatukset ja loi minuun rohkeutta. Minähän olin lähdössä aivan uusiin maisemiin, uusiin seikkailuihin. Sen pitäisi täyttää mieleni innokkuudella, eikä hermostuneisuudella.

Vilkaisin bussin käytävää, jossa hieman nuoremmat oppilaat kompuroivat. Ilmeisesti he eivät olleet ehättäneet istua bussin pysähdyksen aikana, ja kierivät nyt melkoisen metelin saattelemana käytävällä. Amber käski porukan hiljaiseksi ja minusta tuntui, että nuorempien äänentaso vaimeni hieman.

Bussin vauhti tuntui hetkeksi kiihtyvän ja seuraava pomppu sai minutkin pompahtamaan penkilläni. Kyyti oli aikamoista, vähän pelkäsin, että tasoittuisiko se tästä ollenkaan. Olin kerran käynyt Poikittaislinjan kyydissä, enkä ollut pitänyt matkasta kovinkaan paljon.
"Tämä epätasaisuus on kyllä ärsyttävää", sanoin, kun meinasin jo neljännen kerran pudota penkiltäni bussin kääntyilyn takia. "Toivottavasti koko matka ei ole samanlaista tai..."

En ehtinyt sanoa lausettani edes loppuun, kun jostakin bussin perältä kuului epämiellyttäviä pahoinvoinnin ääniä.
"...joku alkaa oksentaa", mutisin lauseeni lopun ja yritin olla hengittämättä. Suljin silmäni hetkeksi ja kuvittelin, etten ollut kuullut epämiellyttäviä ääniä, jotka saisivat minutkin ehkä tuntemaan oloni hieman epämukavaksi. Avasin silmäni hetken kuluttua ja pidin katseen tiukasti vain edessäpäin sekä vierustoverissani.

"Onko Château sinulle tuttu?" kyselin kiinnostuneena yrittäen pitää keskittymisen jossakin muualla kuin takapenkin äänissä. "Itse en tunne koulua kovinkaan paljon, sukulaisiakaan ei ole käynyt sitä. Tai siis, kävin keväällä tutustumiskäynnillä, mutta siinä se."

[Amber Burns]

//sori tähän vastaamiseen kestänyt aika :( //

"Maebh Coleman", tyttö esittäytyi.
"Sinäkin taisit olla Tylypahkassa, eikö niin?", hän kysäisi samaan aikaan kun minä puhuin. Tyttö virnisti ja samoin tein minäkin. Sanoin asiani ensin ja muistin mitä tyttö oli kysynyt.
"Joo. Kävin Tylypahkaa", lisäsin ja annoin Maebhin puhua.
"Aloitan neljännen luokan ja aloitan myös ensimmäisen kerran Châteaussa, kävin tosiaan aikaisemmin Tylypahkaa", tyttö kertoi.

Nyt kun menneitä muistelin, niin näin mielessäni kuvan kun punahiuksinen nuori teräväkasvoinen tyttö istui tekemässä läksyjä Rohkelikkotornissa. Olin nyt 100% varma, että tyttö olikin ollut tuo, joka joitain iltoina oli istuskellut tornissa, kun minä olin lukenut V.I.P-kokeisiin.

"Tämä epätasaisuus on kyllä ärsyttävää", Maebh totesi minulle bussin tärähdellessä. Olin tarttunut tytöstä pariin otteeseen kiinni, kun hän oli meinannut pudota penkiltään. Onneksi olin valinnut ikkunapaikan.
"Toivottavasti koko matka ei ole samanlaista tai...".

"...Joku alkaa oksentaa", Maebh sanoi. Takapenkiltä alkoi kuulua hyvin epämiellyttäviä ääniä ja päätin olla katsomatta sinne, sillä pian muuten minä olisin oksentanut. Hengitin syvään ja katsoin ikkunasta ulos yrittäen olla välittämättä äänistä.
"Onko Château sinulle tuttu?", punapää kysyi bussin heiluessa puolelta toiselle ja pudistin päätäni.
"Itse en tunne koulua kovinkaan paljon, sukulaisiakaan ei ole käynyt sitä. Tai siis, kävin keväällä tutustumiskäynnillä, mutta siinä se", hän jatkoi.

"Minä en käynyt edes tutustumiskäynnillä. En löytänyt sopivaa aukkoa kesälomastani, jolloin olisin vanhempieni kanssa voinut lähteä Ranskaan saakka. Äitini on siis noita, joten olisimme voineet ilmiintyä, mutta ongelmana on se, ettei hän ole mestari siinä. Etenkään jos on pitkä välimatka", naurahdin.
"Olisimme voineet tulla jästien kulkuvälineilläkin, mutta se olisi vienyt kauan ja koska äitini on ministeriössä töissä aikaa ei olisi löytynyt tarpeeksi", lisäsin päättäen lauseeni.

"Miksi päätit vaihtaa koulua?", kysyin.

[Maebh Coleman]

// Eipä mitään. Itselläni ensi viikko kiireinen. :) //

Ilahduin entisestään, kun aavistukseni kävivät oikeiksi. Olin löytänyt jonkun kohtalotoverin, joka oli vaihtamassa koulua kuten minä. Unohdin varsin tehokkaasti takapenkiltä kuuluvat pahoinvoinnin äänet ja keskityin nyt tyttöön vieressäni. Tosin Amber ei osannut kertoa minulle Châteausta sen enempää, kuin olin jo saanut itsekseni selvitettyä.

"Ah", äännähdin ymmärtäväisesti, kun Amber kertoi kotiasioistaan ja siitä, kuinka ei ollut ehtinyt tutustumiskäyntiä tekemään. "Minä kävin tutustumassa siellä jo keväällä, minut lajiteltiin samalla. Tätini asuu Ranskassa ja vierailin sitten samalla hänen luonaan."
Huokaisin hiljaa ja tartuin kiinni edessä olevan penkin nojasta, kun bussi kurvasi oikealle. Amber kyseli koulunvaihtoni syytä ja jäin hieman empimään.

"Tuota, siinä kävi pari juttua. Olin vähän huonoissa väleissä muutaman tytön kanssa ja... Sattui kaikenlaista ikävää", vastasin kierrellen ja hieman hermostuneena. En ollut jutellut asiasta pahemmin kenellekään. Olin tottunut tekemään asioita itsekseni, selviämään jutuista omaan tahtiin. "Äiti ja isä olivat sitä mieltä, että on parempi, jos vaihdan koulua. He ovat jästejä, eivät kauheasti tunne taikakouluista mitään. Mutta sitten päädyimme... Yhteistuumin Châteauhon, kun tätikin on niin lähellä sitten..."

Jaaritteluni alkoi venyä hieman sekavaksi. Château oli äidin mielestä vaikuttanut hyvältä, eikä minulla kauheasti ollut vastaan panemista. Paitsi epäilin yhä kielitaitoani, vaikka olin pärjännyt kesällä ranskan kieltä käyttäen oikein mainiosti.
"Entäs sinä?" yritin kiertää kysymyksen mukavammalle maaperälle. Varmasti Amberilla olisi mukavampaa kerrottavaa kuin minulla. Miksiköhän hän oli vaihtanut koulua?

Matkaa oli taittunut taakse jo reippaasti. En kuitenkaan osannut sanoa, missä olimme menossa. Bussikin alkoi vaikuttaa minusta sen verran täydeltä, että kaikki halukkaat olivat varmaan kyydissä. Onneksi olin löytänyt istumapaikan ajoissa tästä Amberin vierestä. Olisi ollut kurja istua takana vaikka niiden muutaman nuoremman välissä, jotka eivät tainneet kauheasti nauttia matkanteosta.

Jarrut vingahtivat.

Aivan yhtäkkiä sain taas pitää varani, sillä lennähdin penkissä vauhdikkaasti eteenpäin. Myös muiden matkustajien suunnalta kuului hieman valittavia ja kiukkuisia ääniä. Kun sain katsahdetuksi ympärilleni, tajusin, että olimme pysähtyneet. Ulkona ei kuitenkaan näkynyt odottavia matkustajia. Kaiken lisäksi minusta tuntui, että olimme jossakin kaupunkien välimaastossa, maisema vaikutti aika metsäiseltä. Puheensorina bussissa alkoi muuttua hälinäksi. Mistä pysähdys oikein johtui?

[Amber Burns]

"Ah, minä kävin tutustumassa siellä jo keväällä, minut lajiteltiin samalla. Tätini asuu Ranskassa ja vierailin sitten samalla hänen luonaan.", Maebh kertoi ja nappasi penkinnojasta kun bussi heilahti oikealle. En ollut itse ehtinyt ottaa kiinni mistään ja hypähdin pari senttimetriä ilmaan.
"Auh", huohotin kun iskeydyin häntäluulleni. Ummistin silmäni ja avasin ne taas. Jäin kuuntelemaan Maebhin selitystä miksi hän oli päättänyt vaihtaa koulua.

"Tuota, siinä kävi pari juttua. Olin vähän huonoissa väleissä muutaman tytön kanssa ja... Sattui kaikenlaista ikävää", Maebh kertoi hermostuneesti. Kallistin päätäni aavistuksen, sillä minusta tuntui ettei tyttö haluaisi puhua asiasta minulle.
"Äiti ja isä olivat sitä mieltä, että on parempi, jos vaihdan koulua. He ovat jästejä, eivät kauheasti tunne taikakouluista mitään. Mutta sitten päädyimme... Yhteistuumin Châteauhon, kun tätikin on niin lähellä sitten..."
"Entäs sinä?".

"Minulla oli aika kurjaa myös Tylypahkassa. Ensimmäisestä luokasta alkaen minua oltiin kiusattu verisäädystäni. Olen jästisyntyinen, jos et tiennyt. Niin noh, minulla oli kyllä kavereita, mutta myös sama määrä kiusaajia. En ollut halunnut kertoa asiasta vanhemmilleni, mutta neljännen luokan päätyttyä kerroin. Äitini lähetti Tylypahkaan kirjeitä, mutta ne eivät juurikaan auttaneet asiaa. Joululoman aikana mietimme uusia mahdollisia kouluja. Noh, Britanniasta ei löytynyt toista ja Ranskassa oli lähin. Château. Kävin viidennen luokan Tylypahkassa loppuun ja siirryin nyt tänne", kerroin pitkän tarinani. En ollut koskaan kovin sisäänpäinkääntynyt, joten minun oli helppo puhua näistä asioista, varsinkin kun tunsin yhteyden minun ja Maebhin välillä. Toivottavasti tuo jaksoi kuunnella kertomukseni.

[Maebh Coleman]

Pysähtymisemme ei tuntunut hämmentävän vierustoveriani. Amber taisi olla liian keskittynyt vastaamaan, sillä hän kertoi Tylypahkan vuosistaan ja siellä sattuneista kurjista asioista. Käännähdin tyttöä kohti ja unohdin itsekin ihmetellä, miksi bussi oli niin yllättäen jarruttanut. Minun teki pahaa Amberin puolesta, kun kuulin hänen tarinansa ja tunsin pientä sielunsukulaisuutta tuota tyttöä kohtaan. Omat kokemukseni Tylypahkasta eivät - ainakaan muiden oppilaiden suhteen - olleet kovin positiivisia.

Epäröin hieman, käteni jo liikahti. Tämä tyttö ei ollut ystäväni - vielä, vaikka tunsin kyllä pitäväni hänestä kovasti - enkä muutoinkaan tuntenut häntä vielä kovin hyvin. Päätin silti rohkaista mieleni, käännyin hieman penkillä ja kumarruin halaamaan tyttöä. Päästin kuitenkin nopeasti irti, jotta en vaikuttaisi liian tökeröltä.
"Meidän Châteaun vuodet on varmasti mielettömän hienoja", sanoin vakaasti ja hymyilin niin, että hampaat näkyivät. "Uusi alku. Pidetään yhtä, jos voidaan. Saadaan varmasti paljon uusia kavereita."

Puheeni kuulosti niin vakavalta ja hitusen naivilta, että minua alkoi itseänikin naurattaa. Toivottavasti innostunut purkaukseni piristi myös Amberia, sillä en ollenkaan ollut varma, miten hän reagoisi omituisen vauhdikkaaseen käytökseeni.

[Amber Burns]

//olen pahoillani, mutta aion erottaa Amberin Châteausta, joten tämä on minun viimeinen viestini :) //

Maebh kääntyi halaamaan minua, kun olin kertonut huonoista kouluvuosistani. Otin halauksen vastaan, vaikka hieman vältellen. Tyttö kuitenkin päästi nopeasti irti.
"Meidän Châteaun vuodet on varmasti mielettömän hienoja", Maebh sanoi hymyillen suuresti.
"Uusi alku. Pidetään yhtä, jos voidaan. Saadaan varmasti paljon uusia kavereita."
Naurahdin tytölle ja nyökkäsin pienesti.

Tosiaan, Châteaun kuudes ja seitsemäs luokka tulisivat varmasti olemaan paremmat, kuin aikaisemmat viisi vuottani Tylypahkassa. Onneksi olin saanut vaihtoehdon vaihtaa koulua. Tunsin olevani nyt jotenkin positiivisempi, kuin yleensä. Kaikki varmasti menisi hyvin, saisin paljon ystäviä ja en joutuisi opettajien kanssa konflikteihin. Huokailin haaveilleni äänettömästi, joka mahtoi näyttää kummalta. Tajusin olevani edelleen bussissa istumassa tytön vieressä ja virnistin tälle.

Maisema ikkunassa oli muuttunut suuremman kaupungin näköiseksi, mutta, koska olin huono maantieteessä en osannut arvella mikä paikka oli kyseessä. Ei se Lontoo vielä voinut olla? Eihän?

//nyt tulee suuri aikahyppy//

Monien tuntien päästä seisoin Maebhin kanssa Poudlardinen asemalla matka-arkkujen kera. Olimme juuri astuneet junasta ja olimme väenpaljouden keskellä. Tuskin edes havaitsin missä Maebh oli. Jos hänellä ei olisi ollut niitä punaisia hiuksiaan olisin varmasti hukannut tytön. Lähdin raahaamaan matka-arkkuani samalla hymyillen Maebhille:
"No tässä sitä ollaan. Jännittävää vai mitä?".

[Maebh Coleman]

// Selvä juttu! Kiitos mukavasta peliseurasta ja koulumatkapelistä! :) //

Minusta tuntui, että Amber piristyi hieman jutustelustamme ja lupauksestamme pitää yhtä koulumaailman käänteissä. Oli kiva saada tuttavia, jotka tuntuivat olevan samalla aaltopituudella kuin minä. Ja tuntea muutamia oppilaita jo ennen kuin aloitin kouluvuoteni.

Maisemat muuttuivat ja seurailimme yhdessä, mitä ikkunan takana tapahtui. Näin vaudikkaan bussin liikkessä oli vaikea pysyä kärryillä siitä, missä milloinkin olimme. Oppilaita nousi kyytiin vielä useammassa paikassa ja meidän piti kuluttaa aikaamme jutellen. Äkkinäisiin pysäyksiin alkoi tottua, kun niitä tapahtui melko paljon.

Tunnit kuluivat hitaasti.

***

Kun viimein seisoimme Poudlardinen asemalla, olin lopen uupunut. Astelin reippaasti eteenpäin väentungoksessa ja kiskoin laukkua perässäni. Matka oli ollut kauhean pitkä ja nyt nälkäkin oli iskenyt sen verran rajusti, että vatsani murisi. Junamatkalla oli sentään saanut ostaa hieman evästä, mutta kärryssä oli ollut tarjolla lähinnä makeaa.

Amber kiiruhti perääni ja hymyili leveästi.
"No tässä sitä ollaan. Jännittävää vai mitä?" tyttö sanoi ja hymyilin hänelle vastaukseksi.
"Niin on. Pitääköhän meidän vaihtaa ranskaksi, ettei olla ihan outoja?" tuumailin ääneen ja kuuntelin ympärillä olevien oppilaiden puheita. Joukota kuului kyllä monia kieliä, en tunnistanut kuin ranskan ja englannin.

Jännitys kupli vatsassani. Tästä eteenpäin olisi edessä opiskelua ja ensimmäisen viikot kaikkeen uuteen tutustumista. Olinhan tietysti käynyt täällä kerran keväällä, mutta ensikatsaus oli ollut kovin lyhyt. Odotin innolla tulevaa lukuvuottani ja uusia ihmisiä, joita Châteaussa tapaisin. Otin rohkeasti askeleita eteenpäin ja pois asemalaiturilta. Virnistin Amberille ja yhdessä aloitimme uuden seikkailun uudessa koulumaailmassa.


// Pelailin tämän myös Maebhin osalta loppuun ja tämän saa minun puolestani pisteyttää. //