"Täällähän olisi pari vapaaehtoista"

[Lily-Bella Davies]

// Peli Melinda Fontainelle, Lily-Bella Daviesille ja Cerinna Crèinille. Sijoittuu sunnuntai-iltapäivään 17.7. (: Cerinna voisi kirjoittaa sitten kolmannen viestin? //

Astuin Suuren salin ovesta sisään ja suunnistin Serpentardien pöytään, missä ystäväni Emma viittoi minua luokseen. Hymyilin hänelle ja istuuduin hänen viereensä. "No?" kysyin häneltä. Tiesin heti, milloin Emmalla oli suuria uutisia. Hänen ilmeensä ja olemuksensa huokui intoa ja pidäteltyä riemua. "Kerro nyt ihmeessä muillekin", nauroin ja kaadoin kurpitsamehua lasiini. "Otetaan ensim ruokaa niin kerron sitten", Emma vastasi salaperäisesti ja pyöräytin silmiäni.

Otin lautaselleni hieman uunilohta ja kasviksia sekä salattia. Châteaussa ruoka oli lähes aina hyvää ja tämäkään kerta ei tehnyt poikkeusta. Lohi oli taivaallisen makuista. Emma otti itselleen ruokaa ja juotavaa ja kertoi vihdoin mistä oli kyse. "Minä saan pikkuveljen!" hän julisti iloisena. "Vau, onnea", hymyilin ja halasin ystävääni. Mielessäno kuitenkin ihmettelin. Sisaruksilla olisi noin kuusitoista vuotta ikäeroa, eivätkä Emman vanhemmat olleet enää ihan nuoria. Suunnilleen saman ikäisiä kuin minun vanhempani, eli he lähestyivöt jo neljänkymmenenviiden vuoden ikää. En kuitenkaan sanonut mitään, vaan jatkoin syömistä. Emma kyseli minulta nimiehdotusta ja mieleeni tuli heti yksi. "Elena olisi kaunis nimi", sanoin ja otin kulauksen kurpitsamehua. "Niin olisi", Emma myönteli ja näytti mietteliäältä.

Lounaan jälkeen ystäväni lähti pöllölään lähettämään kirjeen vanhemmilleen nimiehdotuksista ja minä lähdin kohti oleskeluhuonetta. Vauvauutinen sai minut ikävöimään omia pikkusisaruksiani. Onneksi näkisin heidät taas pian, kun matkustaisin pariksi viikoksi kotiin. Sitten palaisin taas hetkeksi koululle ja lähtisi vielä viimeiseksi kesälomaviikoksi isoäidin luo Pariisiin. Jos en asuisi Yorkshiressä, haluaisin aivan varmasti asua Pariisissa. Se oli kaunis kaupunki jokaisena vuodenaikana.

Kävelin erästä pitkää käytävää omissa ajatuksissani huomaamatta edelläni kulkevaa vaaleatukkaista serdaigletyttöä.

[Melinda Fontaine]

//joo Cerinna voi kirjoittaa kolmannen viestin. Sori jos tämä ei ole niin kattava, kun tällä puhelimella on vähän hankalampi kirjoittaa//

Olin juuri tullut syömästä ja oli itseasiassa myös mukavaa, että pääsin sen suuren puheensorinan luota pois. Kädessäni olikin kirja johon olin uppoutunut jo ennen ruokailua ja jota olin lukenut samalla kun olin lapannut uunilohta suuhuni. Onneksi kirjasto oli käytettävissä kesällä.
Käännyin pitkään käytävään (en edes tiennyt missä kerroksessa olin) ja kävelin vain eteenpäin. Silmäni vilisivät kirjan sivuilla ja luin noin aukeaman puolessa minuutissa.
Nostin hetkeksi katseeni pois kirjasta ja tajusin nyt vasta, että joku muukin oli tällä käytävällä. Katsoin olkani yli ja huomasin, että vähän matkan päässä takanani käveli minua ilmeisesti vanhempi, punahiuksinen tyttö. Olin ehkä nähnyt hänet jossain. Punapäitä en ollut niin paljon Château aikanani huomannut. Katseeni harhaili vähän siellä sun täällä.
"Auts!", voihkaisin ja tajusin, että olin törmännyt johonkin. Astuin askeleen taaksepäin ja näin loitsujen professori Créinin.
"Oi, anteeksi! En nähnyt teitä professori", sanoin varovasti ja astuin vielä yhden askeleen taaksepäin.

[Cerinna Crèin]

// Seuraavaksi on siis Lily-Bella ja sen jälkeen normaali pelijärjestys. Koetan kirjoitella hänen viestinsä vielä tänään jossain vaiheessa (: //

Istuin työpöytäni takana ajatuksissani käyden läpi tämän päivän to do-listaa. Pitäisi varmaan värvätä muutama innokas oppilas tekemään joitakin näistä hommista. Listalla oli mm. oppilasarkistojen läpikäynti, palkintohuoneen pokaalien kiillottaminen, ikkunoiden pesu, maalauksien suihkuttaminen vanhenemista estävällä liuoksella, löytötavarahuoneen järjestely ja liian kauan siellä aikaansa viettäneiden tavaroiden pois heittäminen. Onneksi minun ei tarvinnut itse tehdä yhtäkään näistä epämiellyttävistä asioista, vaan tehtäväni oli ainoastaan organisoida muita tekemään työt.

Kotitontut hoitaisivat varmasti suurimman osan tehtävistä, mutta osan voisin antaa oppilaille, jos näkisin käytävillä norkoilevia tyhjäntoimittajia. Toimettomat ja tylsistyneet oppilaat tekivät herkimmin kiellettyjä asioita, joten tällä lailla niitäkin voisi ehkäistä. Viime aikoina koulussa kun oli ollut harvinaisen paljon sääntörikkomuksia ja minäkin olin joutunut järjestämään tavallista enemmän jälki-istuntoja. Nyt oppilaat siis saisivat olla hyödyksi parantamalla koulun yleistä viihtyvyyttä ja siisteyttä.

Olin nukkunut viime yönä liian vähän, joten olin hieman kireällä tuulella ja pienetkin asiat tuntuivat helposti todella ärsyttäviltä. Kuten se, että ikkunani oli likainen. Päätinkin lähteä saman tien hakemaan muutaman kotitontun pesemään ikkunoita. Palkkioksi voisin antaa niille yhden vapaapäivän. Mielestäni kotitonttuja tuli kohdella kuin kaikkia muitakin työntekijöitä, arvostavasti ja antaa myös vapaata. Silti ne eivät saaneet luistaa tehtävistään tai tehdä niitä huolimattomasti.

Nousin ylös tuoliltani ja avasin oven sauvanheilautuksella. Lähdin harppomaan käytävää eteenpäin päämääränäni keittiö, josta löytäisin varmasti näin lounaan jälkeen toimettomia kotitonttuja. Käännyin käytävästä oikealle ja menin portaat alas ensimmäiseen kerrokseen. Vaivuin ajatuksiini, enkä huomannut vastaan kävelevää vaaleatukkaista serdaigletyttöä. "Auts!" hän voihkaisi. "Oi anteeksi, en nähnyt teitä professori", tyttö pahoitteli törmätessään minuun.

"No, ei se mitään", sanoin pitäen kasvoni peruslukemilla. Käytävää pitkin käveli vielä toinenkin tyttö, tällä kertaa punahiuksinen. "Hei te kaksi" sain älynväläyksen. "Minulla on teille pieni tehtävä, josta voitte ansaita ylimääräisiä tupapisteistä", kerroin. "Saatte mennä palkintohuoneeseen kiillottamaan pokaaleita. Löydätte tarvittavat välineet huoneen kaapista. Taikaa ette saa käyttää, sillä saattaisitte vahingoittaa sillä pokaaleita. Tulen jonkin ajan kuluttua tarkistamaan lopputuloksen.", komensin. "Hop hop, menkääs jo", hätistin heidät matkoihinsa ja jatkoin itse kohti keittiötä.

[Lily-Bella Davies]

Haaveilin kaupungeista, joissa haluaisin aikusena asua. Pariisi, Lontoo, New York, Baku, Venetsia, Sydney... Jos minulla vain olisi niin paljon rahaa, että voisin matkustella. Huokaisin. Perheemme ei ollut köyhä, mutta rahaa ei ollut oikein mihinkään ylimääräiseen, kuten matkustamiseen. Pariisisssa sain käydä siksi, että pääsin sinne hormiverkon avulla ja majoituin isoäitini luona, jolloin matka ei maksanut lähestulkoon mitään. En ollut shoppailevaa tyyppiä ja isoäiti teki ruokani. Kustannuksia tuli muutama kaljuuna, jos halusin ostaa vaikkapa jäätelön. Kävin Pariisissa joka vuosi ja se oli yksi kesän kohokohdista.

Huomasin professori Crèinin kävelevän minua vastaan. Edelläni oleva tyttö kuitenkin ilmeisesti törmäsi professoriin. Toivottavasti Crèin ei ollut tänään pahalla tuulella, muuten tyttö voisi saada jälki-istuntoa... Yritin ohittaa kaksikon, mutta professori pysäytti minut. Ihmettelin miten minä tähän liityin. En ollut tehnyt mitään? Ehkä professori vain pyytäisi minua saattamaan törmäilijätytön luokkaansa odottamaan jälki-istuntoa. Niin sen täytyi olla. Minä en ollut tehnyt mitään kiellettyä.

"Minulla on teille pieni tehtävä, josta voitte ansaita ylimääräisiä tupapisteistä. Saatte mennä palkintohuoneeseen kiillottamaan pokaaleita. Löydätte tarvittavat välineet huoneen kaapista. Taikaa ette saa käyttää, sillä saattaisitte vahingoittaa sillä pokaaleita. Tulen jonkin ajan kuluttua tarkistamaan lopputuloksen.", professori Crèin komensi. Yritin peittää harmistuneen ilmeeni. Joutuisin kiillottamaan pokaaleja! En keksinyt inhottavampaa tapaa viettää sunnuntai-iltapäivää. "Hop hop, menkääs jo", nainen hätisteli ja lähti itse suuntaan, josta olin juuri tullut.

"No ei kai me oikein voida muuta kuin mennä palkontohuoneeseen ja aloittaa työt", mutisin ärsyyntyneenä. Ainoa hyvä puoli olisi, että ansaitsisin tällä tuvallemme pisteitä. Sen ajatuksen voimalla ehkä jaksaisin tehdä työn tehokkaasti ja nopeasti, jotta pääsisisin kirjastoon lukemaan. Tämä kaikki oli varmasti sen tytön syytä. Hänen törmäilynsä takia Crèin antoi minullekin rangaistuksen. Tai jos tämä ei ollut rangaistus, niin ainakin hyvin hyvin epämiellyttävä työtehtävä. Lähdin kävelemään suuntaan, johon professori oli lähtenyt. En katsonut, seurasiko toinen tyttö minua. Jos hän lintsaisi, voisin tehdä koko homman itse ja saisin tuvalleni enemmän pisteitä. Ja saisin lisäksi kannella hänestä Crèinille.

[Melinda Fontaine]

"No, ei se mitään", professori sanoi viileästi. Hän käveli ohitseni, mutta kääntyi pian ja sanoi:
"Minulla on teille pieni tehtävä, josta voitte ansaita ylimääräisiä tupapisteistä. Saatte mennä palkintohuoneeseen kiillottamaan pokaaleita. Löydätte tarvittavat välineet huoneen kaapista. Taikaa ette saa käyttää, sillä saattaisitte vahingoittaa sillä pokaaleita. Tulen jonkin ajan kuluttua tarkistamaan lopputuloksen.".
"Mitä?", liikutin huuliani sanojen mukaisesti.
"Hop hop, menkääs jo!", Créin hoputti. Olin harmissani, mutten näyttänyt sitä muuten kuin yhdellä raskaalla henkäyksellä. Ja sen tein vahingossa, mutta onneksi professori oli jo kuuloetäisyyden ulkopuolella.
"No, ei kai me oikein voida muuta kuin mennä pelkintohuoneeseen ja aloittaa työt", punapää mutisi.
Tyttö lähti kävelemään palkintohuoneille päin ja kipitin itse perässä. Hän vaikutti todella todella vihaiselta. Toivottavasti tämä ei ollut minun syytäni.
"Ömm... Kuka olet?", kysyin varovasti punapäältä ja kipitin hänen viereensä.
"Minä olen Melinda", kerroin itse pikkuisen rohkeammalla äänellä.

[Lily-Bella Davies]

"Ömm... Kuka olet?", seurakseni palkintohuoneen palkintoja kiillottamaan määrätty tyttö kysyi. "Minä olen Melinda", hän esittäytyi. Mietin, pitäisikö minun olla hänelle vihainen vai ei. Eihän tämä ollut Melindan vika, ei hän ollut minua tehtävään määrännyt, vaan se ällöttävä Crèinin akankakka. Nauroin ääneen keksimälleni nimitykselle. Ällöttävä akankakka Crèin! Nauroin entistä kovemmin. En ollut koskaan aiemmin edes ajatellut kenestäkään opettajasta niin rumasti, mutta kertahan se olisi ensimmäinenkin. Naurusta ei meinannut tulla loppua, mutta vihdoin sain jotain sanotuksi.

"Joo tota mä oon Lily-Bella", esittäydyin kääntyessäni oikealle. "Ja nauroin siksi, koska keksin huvittavia haukkumanimiä Crèinille", sanoin hieman hiljemmalla äänellä, ettei kukaan vain kuulisi. Oikeastaan nauraminen oli ollut vähän noloa. Nauraa nyt ilman selkeästi havaittaavaa syytä! Olin viimeaikoina muuttunut aika itsekriittiseksi ja huomasin sen usein arvostellessani itseäni hieman turhankin ankarasti. Mutta eipä kai siitä haittaakaan ollut.

"Professori oli aika epäreilu kun määräsi meidät kiillottamaan pokaalit ilman taikaa. Siinä tulee kestämään tuntikausia. Pokaaleja on varmaan miljoona", sanoin katkerasti, hieman liioitellen pokaalien lukumäärää. Niitä ei tosiaankaan ollut miljoona, ehkäpä viitisenkymmentä. Silti siinä olisi aikamoinen homma. Mutta minä olin motivoitunut: jos hommasta saisi tupapisteitä, tekisin sen kuuliaisesti.

Saavuimme palkintohuoneelle ja avasin oven, huone oli aika pieni, mutta siellä oli seinien vieressä pöytiä täynnä pokaaleja. Joitakin palkintolautasia ja mitaleita oli ripustettu seinälle roikkumaan. Avasin oven vieressä olevan kaapin ja tuijotin siivousvälineitä harmistuneena. "No eiköhän aloiteta niin päästään täältä joskus poiskin", tuhahdin ja nappasin kiillotusainepurkin käteeni. Minun teki mieli paiskata se sanonko minne.

[Melinda Fontaine]

Punapää alkoi nauraa hillittömästi kysymykseeni. Aloin jo ihmettelemään olinko säälittävä, että kuka tahansa alkaisi nauramaan minulle.
"Joo, tota mä oon Lily-Bella", punapää sanoi lopetettuaan ikuisuuden kestänyttä nauruaan.
"Ja nauroin siksi, koska keksin huvittavia haukkumanimiä Créinille", hän lisäsi hiljaisemmalla äänellä.

"Professori oli aika epäreilu kun määräsi meidät kiillottamaan pokaalit ilman taikaa. Siinä tulee kestämään tuntikausia. Pokaaleja on varmaan miljoona!", Lily-Bella tuskaili.
Tiesin itsekin, ettei pokaaleja ollut miljoona, mutta, koska oli niin kurjaa en edes vaivautunut korjaamaan miljoonaa pienemmäksi luvuksi.

Lily-Bella avasi oven palkintohuoneeseen ja astuin sisään. Pokaaleja oli kaapeissaan kattoon asti, mutta onneksi huone ei ollut kovinkaan suuri.
Lily-Bella käveli siivouskaapille ja avasi oven.
"No eiköhän aloiteta niin päästään täältä joskus poiskin" hän sanoi ja otti kiillotusainepurkin käteensä. Itse tartuin liasta harmaaseen rättiin. Mielessäni näkyi kohtaus, joka minun mielikuvitukseni mukaan tapahtuisi jos emme saisi työtä valmiiksi, emmekä pääsisi koskaan pois palkintohuoneesta:
Huoneessa olisi hämärää melkein pimeää, pöydät olisivat tulessa ja Créin komentaisi meitä vihoissaan kuuma hiilihanko toisessa kädessään.
Häivytin ajatuksen pois mielestäni ja otin lähimmältä pöydältä lähimmän suuren pokaalin käteeni.

[Lily-Bella Davies]

Suihkutin kiillotusainetta pokaaleille ja otin itsekin rätin käteeni. Aloin hangata yhtä niistä ja päätin tehdä tästä hieman mielekkäämpää meille molemmille. Muuten tästä tulisi toivottoman tylsää. Miten Crèin pystyi kohtelemaan meitä näin? Ulkona oli upea sää ja olisin voinut mennä vaikka uimaan tai lukemaan kirjaa järven rantaan. Tai ihan mitä vain muuta kuin pokaalien kiillotusta!

"Minkä ikäinen olet?", kysyin Melindalta. Hän näytti ehkä hieman nuoremmalta kuin minä, mutta eihän sitä koskaan voinut tietää. Ulkonäkö saattoi hämätä paljonkin, minuakin oli joskus luultu seitsemäsluokkalaiseksi. En kyllä uskonut sen olevan mahdollista, mutta ilmeisesti oli. "Minä olen 15 ja menen syksyllä viidennelle luokalle", kerroin ja siirryin seuraavaan pokaaliin. Suihkautin hieman lisää kiillotusainetta ja ojensin sen Melindalle.

Olisin halunnut keksiä jotain muuta puhuttavaa, mutta aivoni tuntuivat jumittuneen. Välillemme laskeutui kiusallinen hiljaisuus, jota vihasin todella paljon. "Mitkä ovat lempioppiaineesi?", kysyin vielä. Kysymyksestä huokui se, että halusin vain keksiä jonkin puheenaiheen mahdollisimman pikaisesti. "Minä pidän tähtietiedosta, yrttitiedosta ja taikuuden historiasta. Tähtikuviot, planeetat ja avaruus ovat aina kiinnostaneet minua. Historia taas kiinnostaa muuten vain, sillä jos ymmärtää historiaa, ymmärtää paremmin nykyaikaa ja sitä miten ihmiskunta ja taikayhteisö ovat kehittyneet aikojen saatossa. Yrttietiedossa minua viehättää kasvien lukematon määrä ja niiden mielenkiintoiset ominaisuudet", selitin puhuen hieman tavallista nopeammin.

Odotin Melidan vastausta ja siirryin seuraavaan pokaaliin. Olin kiillottanut jo neljä. Ehkä tässä ei menisikään niin kauaa kuin olin alunperin ajatellut. Keskityin kuitenkin tekemään huolellista työtä, sillä muuten Crèin sattaisi määrätä meidät tekemään koko homman uusiksi ja sitä minä en todellakaan halunnut. Crèinin pisteet olivat tämänpäiväisen perusteella laskeneet huomattavasti.

[Melinda Fontaine]

"Minkä ikäinen olet?", Lily-Bella kysyi.
"Minä olen 15 ja menen syksyllä viidennelle luokalle". Otin käteeni kiillotusaineen, jonka Lily-Bella oli juuri työntänyt käteeni ja suihkautin sitä seuraavan pokaalin kylkeen. Aloin hinkkaamaan sitä rätillä vimmatusti, sillä pöly tässä pokaalissa oli tahmeaa. Muistin Lily-Bellan kysymyksen ja vastasin pikaisesti:
"Olen kohta kolmetoista. Täytän kymmenes elokuuta", vastasin hajamielisesti tuijottaen juuri putsaamaani pokaalia. 'Vuoden huispaaja: Lora Shelly, Gryffondor' teksti komeili kultaisen pokaalin kyljessä. Olisi ihanaa päästä nyt ulos lukemaan tai muuten vain kieriskelemään nurmikkoon. Se oli vain niin rentouttavaa, en itsekään tiennyt miksi.

Huoneeseen laskeutui tiivis hiljaisuus. Laskin vuoden huispaaja -pokaalin pöydälle ja otin jo seuraavan. Tämä olisi nyt kolmas putsattava ja vuorostaan hopeinen. En jaksanut katsoa minkä tittelin pokaali tämäkin oli, joten suihkautin vain kiillotusainetta pokaalin sisään ja aloin pyyhkimään sitä rätillä.
"Mitkä ovat lempioppiaineesi?", Lily-Bella kysyi yht'äkkiä.
"Minä pidän tähtietiedosta, yrttitiedosta ja taikuuden historiasta. Tähtikuviot, planeetat ja avaruus ovat aina kiinnostaneet minua. Historia taas kiinnostaa muuten vain, sillä jos ymmärtää historiaa, ymmärtää paremmin nykyaikaa ja sitä miten ihmiskunta ja taikayhteisö ovat kehittyneet aikojen saatossa. Yrttietiedossa minua viehättää kasvien lukematon määrä ja niiden mielenkiintoiset ominaisuudet", hän selitti.
"Minäkin pidän tähtitiedosta ja taikuuden historiasta. Yrttitieto on ollut aina vähän sellainen ei-niin-mieleinen aine, mutta eihän siinä mitään jos sinä siitä tykkäät. Taikuuden historia on minustakin kovin kiinnostavaa. Siinä vain en ole luokkani priimus. Tähtitiedosta pidän hirveästi ja se on lempioppiaineeni! Horoskooppimerkkien tähtikuvioita on ihana etsiä ja se fiilis kun löytää omansa on niin hyvä, että haluaa nimetä yhden sen tähdistä omalla nimellään. Löysin ensimmäisellä tähtitieteen oppitunnilla ekalla luokalla jo leijonan, kalojen ja kaksosten tähtikuviot. Nimesin leijonan tähtikuvion Regulusta ylempänä olevan tähden Fontaineksi. Kirjoitin sen yhteen kokeeseen eikä, harmi vain, tullut lisäpisteitä. Ehkä tähtitiedon professori ei arvosta mielikuvitusta yhtä paljon kuin minä", puhua pälpätin innoissani ja siirryin viidenteen pokaaliin.

[Lily-Bella Davies]

"Olen kohta kolmetoista. Täytän kymmenes elokuuta", Melinda kertoi. Suuni loksahti auki hämmästyksestä, mutta en näyttänyt sitä hänelle, sillä olin selin häneen ja kiillotin erästä huispauspokaalia. Oliko Melinda kaksitoista? Niin nuori? Olin arvellut tytön olevan ainakin neljätoista. Hän ei mielestäni näyttänyt niin nuorelta. Toisaalta ihmisten ikiä oli aika haastava arvioida ja minuakin oli kerran luultu kuusitoista vuotiaaksi ja olin ollut silloin neljätoista.

Kysyin tytöltä hänen lempioppiaineistaan ja kerroin mistä itse pidin. Melinda vaikutti kuuntelevan kiinnostuneena ja hän alkoikin selittää yllättävän pitkästi omista mieltymyksistään. Kuuntelin ja nyökkäilivät hänen kertomukselleen. Melinda kertoi pitävänsä tähtitiedosta ja taikuuden historiasta. Hän ei kuulemma pitänyt yrttitiedosta, mutta eihän kaikki pitäneet samoista asioista. Ei sitä tarvinnut pahoitella tai erikseen tulla minulle kertomaan, että se oli okei. Luultavasti tyttö oli koettanut vain olla kohtelias, joten päätin olla takertumatta pikkuasioihin.

Tyttö kertoi löytämistään tähtikuvioissa. Minäkin pidin tähtikuvioissa ja niitä oli mukava etsiä. Melinda kertoi nimenneensä erään tähden Fontaineksi. Ihmettelin asiaa hetken mielessäni, mitta sitten tajusin sen luultavasti olevan hänen sukunimensä. "Minäkin pidän tähtikuvioiden etsimisestä, se on jotenkin rentouttavaa", kommentoin ja hymyilin. Yhtäkkiä minua alkoi ärsyttää todella paljon. Miksi ihmeessä en ollut tajunnut sitä aiemmin? Miksen ollut tajunnut niin itsestäänselvää keinoa selvitä tilanteesta viettämättä pokaalin parissa koko iltaa? Crèinin akka ei edes saisi meitä kiinni siitä. Ja jos saisi, voisin muistuttaa häntä siitäs että hän itse opetti kyseisen "tempun" meille neljäsluokkalaisille.

"Jos haluat, voisimme kyllä mennä tekemään jotain muuta kuin kiillottaa näitä hemmetin pokaaleja", tokaisin hivenen omahyväisenä. Melinda varmaan säikähtäisi siitä, mitä aioin kohta tehdä. Ja varmaankin epäilisi sitä laittomaksi. Voisin kyllä koettaa taikoa sanattomasti, olin nimittäin harjoitellut sitä jo jonkin aikaa. Viime aikoina harjoittelu oli alkanut tuottaa tulosta, sillä olin silloin tällöin onnistunut kutsumaan tavaroita luokseni sanattomasti. Kaivoin sauvan taskustani ja laskin rätin pöydälle. Otin kiillotusainepurkin rätin viereen. Suljin silmäni hetkeksi ja koetin keskittyä.

Osoitin kiillotusainepurkkia sauvallani. Komennu, lausuen hiljaa mielessäni. Käskin mielessäni purkkia suihkuttamaan kiillotusainetta pokaalin päälle. Purkki lennähti ensimmäisen pokaalin päälle ja suihkutti ainetta. Kun kaikissa pokaaleissa oli kiillotusainetta, komennetun rätin sanattomasti hinkkaamaan niitä. Hymyilin näylle tyytyväisenä ja laitoin sauvani takaisin taskuuni. "Aika siistiä, vai mitä?", kysyin Melindalta. Tyttö olisi varmaankin kiitollinen minulle, kun ei joutunutkaan tekemään töitä iltaan asti. Siinä nimittäin olisi todellakin kestänyt kauan, jos olisimme joutuneet tekemään sen ilman taikuutta.

Rätti sai työnsä tehtyä ja se tippui lattialle. Nappasin kiillotusainetta ja rätit ja laitoin ne takaisin kaappiin. Tarkastelin muutamaa pokaalia tarkemmin ja totesin, että rätti (tai no, tavallaan minä) oli tehnyt hyvää työtä. Pokaalit kiilsivät eikä Crèin epäilisi mitään. Jos emme olisi palkintohuoneessa, kun professori tulisi, voisimme sanoa lähteneemme, sillä olimme saaneet työn valmiiksi. Crèin varmaankin nielisi selityksen kyselemättä ja antaisi meille tupapisteitä hyvin hoidetusta hommasta. Hymyilin ajatukselle ja kuvittelin mielessäni, kun Serdaiglen ja Serpentardin tiimalaseihin valuisi lisää pisteitä. Serdaigle oli toki voittanut tupamestaruuden, mutta Serpentardit tulisivat voittamaan kesän pistekisan. Siitä saisi sadan tupapisteen edun ensi vuoden kisaan ja se jos mikä olisi mahtavaa.

"Mentäisiinkö tekemään jotain hauskaa?" kysyin Melindalta. Halusin tehdä jotakin, minkä avulla unohtaisin ärtymykseni professori Crèiniä kohtaan. Minun kuului kunnioittaa tuvanjohtajaani, ei vihata häntä. Viha oli ehkä liian voimakas ilmaisu, mutta kuitenkin. "Voisimme esimerkiksi käydä Poudlardinessa tai mennä uimaan. Nyt täytyy tehdä jotain kivaa, jotta ärtymys Crèiniä kohtaan unohtuu", sanoin lausuen viimeiset sanat hieman hiljempaa, vaikka tiesinkin ettei palkintohuoneessa ollut ketään meidän lisäksemme. Mutta seinilläkin oli korvat. Ja silmät.

// Jos Melinda ja Libe menevät Poudlardineen tai uimaan, voisimme seuraavan viestisi jälkeen siirtää pelin toiselle pelialueelle? //