Kirjoittaja Katrine Isabell Wall » 16 Heinä 2016, 12:25
“Kyllä”, Ivan vastasi, “olen minä kerran… Kun olin jästikoulussa niin opettaja vei meidät kerran telttailemaan…” Ivan pudisti päätään kuin yrittäen ravistaa ikävän muiston mielestään, joten en kysellyt telttaretkestä enempää. Mukavaa, että Ivan oli ilmeisesti ikävistä kokemuksista huolimatta tullut mukaan retkelle, niin minullakin oli jotain seuraa.
Kun olimme kävelleet jo hyvän matkaa, alkoi kävely jo vähän tuntua jaloissani, en ollut tottunut niin pitkiin kävelymatkoihin. Rannekelloni mukaan olimme kulkeneet melkein tunnin, ja sellaiseen aikaan mahtu kyllä jo useamman kilometrin taivallus.
Kun nostin katseeni kellosta, huomasin kuitenkin ilokseni kauempana siintävän lammen, ja leiripaikan. Viimein olimme perillä!
Kävelin Ivanin rinnalla aukiolle, ja seisahduin muiden mukana, kun professori Ender kääntyi meihin päin jatkaen taas ohjeistustaan. Noita neuvoi pysymään lähimaastossa, ja kertoi sitten meidän nukkuvan puolijoukkueteltassa. Minulla ei ollut hajuakaan, millainen olisi puolijoukkueteltta, enkä tiennyt myöskään, minkä kokoinen oli puolijoukkue, joten en osannut päätelläkään, mutta eiköhän se kohta selviäisi.
Professori Ender kutsui puolijoukkueteltan rinkastaan loitsulla, ja tulin vasta silloin ajatelleeksi, kuinka professorin rinkkaan mahtuisi teltta, kaikille peitot ja tyynyt, ruokaa ja kaikkea muuta tarvittavaa. Varmaan siinä sitten oli joku loitsu. Katselin, kun professori kiskoi valtavan telttakäärön rinkkansa suusta, ja tulin siihen tulokseen, että ilman loitsuja edes tuo yksi teltta ei olisi sinne mahtunut.
“No niin, tulkaas auttamaan minua tämän kanssa”, professori Ender kehotti. Menin muiden oppiladen joukossa lähemmäs, ja katselin uteliaana kangaskasaa. Miten tuosta saisi teltan? En minä ainakaan osaisi auttaa. Olin nähnyt vain kerran teltan pystytyksen, ja se oli käynyt loitsuilla ja huomattavan nopeasti, mutta aioimme ilmeisesti tehdä tämän homman käsin.
Siinä ihmetellessäni professori haki rinkastaan vielä pienen mustan uunin, jota hän nimitti kamiinaksi. Aikoiko hän laittaa tuon telttaan? Eikö se olisi vaarallista, jos teltta vaikka syttyisi tuleen, mietin.
Onneksi professori Ender antoi tarkkoja ohjeita, ja minustakin oli vähän apua teltan pystytyksessä, vaikka olin pelännyt sotkevani vain kaiken.
Lopulta kun teltta oli pystyssä, se näyttikin ihan hyvän kokoiselta, mahtuisimme luultavasti kaikki sisään. Professori Ender ehdotti, että laittaisimme nukkumapaikat jo valmiiksi, mikä kuulosti minusta ihan järkevältä, ja halusinhan minä nähdä teltan sisältä. Katselin, kun professori meni rinkalleen ja alkoi nostella sieltä narulla kiinnitettyjä kääröjä ja piukeita pusseja. Mitä nuo olivat? Missä olivat tyynyt ja peitot ja patjat? Kummastelin noita kääröjä, mutta hain omani muita matkien, ja menin sisään telttaan.
Sisältä teltta oli saman kokoinen kuin ulkoa, ja ihan tavallinen, ei mitenkään hienosti sisustettu, kuten olin nähnyt telttoja sisustettavan. Ilmeisesti se oli vain taikovan väen juttu. Tässä jästiteltassa oli vain yksi huonekalu, se pieni musta uuni, jota oli pihallakin ihmetellyt
“Valitkaa nukkumapaikka ja levittäkää makuualusta siihen”, professori Ender ohjeisti, jo näytti sitten kuinka pieni pinkeä pussi avattiin. Katselin hämmästyneenä, kun noita veti pikkuisesta pussista suuren, pehmeän ja paksun pussin, joka ilmeisesti siis oli peiton ja tyynyn korvike. Pussissa täytyi ainakin olla laajennusloitsu.
Siinä kummastellessani huomasin, että Ivan ehtikin jo laittaa makuupaikkansa valmiiksi, ja lähti teltasta, ennen kuin ehdin edes kysyä, saisinko laittaa nukkumapaikan hänen paikkansa viereen. Päätin kuitenkin tehdä niin, voisinhan minä siirtyä myöhemmin, jos Ivania häiritsisi tungetteluni. Avasin kääröä kiinni pitävän narun, ja rullasin makuualustan auki. Se oli kai patja. Levitin makuualustani Ivanin alustan viereen ja tartuin sitten mystiseen makuupussiin. Avasin sen, kuten professori Ender oli näyttänyt, ja kiskoin makuupussin sieltä ulos. Sitten ihan uteliaisuuttani kurkistin makuupussin suojuspussiin, mutta se ei näyttänyt isommalta sisältä kuin ulkoa. Työnsin käteni pussiin, ja se oli yhä saman kokoinen. Mitä ihmeellistä taikaa tämä oli?
Huomasin, että suurin osa oppilaista oli jo valmiita, ja päätin itsekin mennä ulos teltasta. Epäröin hetken, pitäisikö minun jättää reppuni telttaan, mutta päätin viedä sen varmuuden vuoksi ulos, voisinhan minä jättää sen teltan ulkopuolelle, mutta halusin päästä repulle nopeasti, jos tarvitsisin jotakin.
Niinpä makuualustoja väistellen kävelin ulos ja menin Ivanin luokse.
“Käytitkö sinä makuupussia telttaillessasi?” Utelin häneltä. “Makuupussi on ihan uskomaton! Niin pieni suojapussi ja niin iso makuupussi, enkä huomannut minkäänlaista laajennusloitsua! Miten ne oikein saadaan mahtumaan sinne?” Ihmettelin. En vain voinut käsittää tuota kummallista jästitaikuutta… Saisinkohan minä oman taikapussin, jos pyytäisin äidiltä nätisti?
Don't get too close,
It's dark inside
It's where my demons hide,
It's where my demons hide.
Imagine Dragons - DemonsKatrine Wall, hiljainen, ujo ja älykäs tokaluokkalainen Serdaiglesta