Kauhunhetkiä telttakankaan alla

[Inés Ortega]

// Tänne odotellaan Warren Clarkea :) Peli sijoittuu festaripäivään 30.7.2016 vähän yli puolenyön - noin kello yhden ja kahden välillä aamuyöllä //

Leirintäalue oli täynnä ääniä: naurunpyrskähdyksiä, erilaisten radioiden ja soitinten tuottamaa musiikkia, askelten töminää nyt jo hieman mutaista maata vasten, puheensorinaa sekä satunnaista poksahtelua ihmisten kaikkoontuessa alueelta. Illan pääesiintyjän eli Kohtalottarien esitys oli päättynyt hetki sitten ja porukka alkoi hiljalleen poistua paikalta tai tehdä matkaansa omalle teltalleen leirintäalueella. Inés kuului jälkimmäisiin henkilöihin. Yhdessä ystävänsä Thérèsen he tallustivat pienehkön poikajoukkion perässä jutellen rattoisasti kesäillan viileydessä.

”Oletko nyt aivan varma, ettet halua jäädä? Teltassani on hyvin tilaa kahdelle”, Inés sanoi ystävälleen heidän lähestyessään telttapaikkaa. ”Taidan olla, porukat murhaavat minut jos jään”, Thérèse vastasi luoden Inékseen anteeksipyytävän katseen. Inés ymmärsi yskän paremmin kuin hyvin. Hänenkään äitinsä ei ollut tarkalleen ottaen antanut Inékselle lupaa jäädä yöksi telttailemaan festarialueelle, mutta onneksi äiti elikin siinä uskossa, että Inés yöpyisi jonkun ystävänsä luona Pariisissa. Ei ollut lainkaan Inéksen tapaista valehdella äidilleen, mutta kyseessä oli ollut hätätilanne. Hänen olisi ollut erittäin vaikea saada järjestetyksi matkaa takaisin kotiin Biarritziin tähän aikaan yöstä, sillä Ortegojen kerrostaloasunnossa ei ollut takkaa, jonka olisi saanut liitettyä osaksi hormiverkkoa. Ja jos hän ei kerran saanut matkaa järjestetyksi ei äiti olisi takuulla antanut Inékselle lupaa tulla festareille ollenkaan. Ja sitähän hän ei ollut voinut riskeerata, kun oli kerran säästänyt kyseistä tapahtumaa varten vuoden päivät.

Tyttöjen saavuttua Inéksen teltalle heidän tiensä erkanivat. Thérèse jatkoi matkaansa kohti isoveljensä kanssa sovittua tapaamispaikkaa, josta he voisivat yhdessä kimppailmiintyä kotiinsa. Halattuaan ystäväänsä hyvästiksi Inés kääntyi telttansa puoleen. Hän potkaisi lyhytvartiset maiharinsa jaloistaan, avasi teltansuun heittäen reppunsa sisään ensimmäisenä ja kömpi sitten itse perässä sisälle teltan hämäryyteen. Vaivautumatta vaihtamaan vaatteitaan Inés levitti makuupussinsa ja käpertyi sen sisälle kerälle vaipuen hetkessä tervetulleeseen uneen välittämättä leirintalueelta yhä kantautuvista äänistä.

[Warren Clarke]

Kömmin ulos mustasta teltasta ja käännyin vielä kerran oviaukolla kurkistamaan telttaan. Huomaamattomalla laajennusloitsulla suurennettu teltta oli sisustettu tyylikkääksi olohuoneeksi, jonka sohvalla makoili vielä neljä nuorta, vaikka suurin osa teltan juhlaväestä olikin jo lähtenyt. Hymyilin iloisesti rupattelevalle joukkiolle.

“Öitä Nat, öitä öh… muut”, mutisin ja huiskautin kättäni hyvästiksi.

“Öitä WC!” Sinitukkainen bändipaitaan ja ruutuhameeseen sonnustautunut Nat huikkasi ja nauroi perään. Virnistin tyhmälle lempinimelle ja suljin teltan vetoketjun. Ulkona oli hämärää ja vilpoisaa, ja ihoni nousi kananlihalle, sillä olin liikkeellä T-paidassa ja revityissä farkuissa. En minä ollut tajunnut, että olisi näin kylmä, kun lähtisin. Ja mihinköhän palestiinalaishuivinikin oli joutunut... Se oli ollut minulla vielä leirintäalueelle tullessani.

Kohtalottarien keikan loppumisesta oli vierähtänyt jo tovi, ja olimme menneet muutaman ystäväni kanssa jatkoille Natalien telttaan. Nat oli onnistunut jostain salakuljettamaan pullon tuliviskiä, josta minäkin olin saanut osuuteni. Nyt olin kuitenkin koko päivän riehumisesta aika väsynyt, joten jouduin taivaltamaan omalle teltalleni nukkumaan. Toisin kuin Natin teltta, minun telttani oli ihan tavallinen kahden nukuttava jästiteltta.

Leirintäalueella kuului yhä naurunremakkaa ja puheensorinaa, mutta vaikka kuinka houkutteli, en enää liittynyt mekkalaan, vaan hoipertelin väsyneenä ja kylmissäni (ja ehkä vähän hiprakassa) telttaani kohti. Nyt kaipasin makuupussiini nukkumaan…

Saavuin teltalleni ja potkin tennarini jaloistani sen ulkopuolella, koska en halunnut liata sisusta, ja avasin vetoketjun. Kompuroin sisälle telttaan ja äkkiä kompastuinkin johonkin niin, että kaaduin älähtäen teltan lattialle. Eihän teltassa pitäisi olla mitään, mihin kompastua? Basso oli takaseinällä ja olkalaukkuni yhä olallani - tai siis nyt maassa vieressäni.

“Mitä ihm-?” Ähkäisin ja siristelin silmiäni hämärässä. Minun teltassani oli joku, joka makasi minun makuupussissani!

//Otin vapauden siirtää pelin ajankohtaa tunnilla parilla eteenpäin, kun Inés kuitenkin nukkuu, toivottavasti ei haittaa :D

[Inés Ortega]

// Ei haittaa! //

Inés oli vaipunut syvään uneen makuupussinsa sisällä. Unessaan hän lensi siivekkäällä abraxan-hevosella kotia ympäröivän naapuruston yllä hänen äitinsä vilkuttaessa asunnon parvekkeelta. Hän tunsi itsensä kevyeksi ja vapaaksi liitäessään pilvettömän taivaan alla. Tuntui, ettei mikään asia maailmassa voisi mennä pieleen ja hän pystyisi mihin vain ikinä ryhtyisikin.

Kuului vaimea tömähdys ja ähkäisy, mikä sai Inéksen havahtumaan unestaan ja raottamaan silmiään. Teltan pimeydessä oli lähes mahdotonta nähdä yhtään mitään, varsinkaan kun uniset silmät eivät olleet vielä tottuneet pimeään. Inés pystyi kuitenkin aistimaan, että hänen teltassaan oli joku ja pian hän alkoi hahmottaa tumman hahmon teltan lattialla. Unenpöppöröisenä Inéksen oli aluksi vaikea käsittää mitä oli tekeillä. Siis häh, joku oli tullut hänen telttaansa?! Pian todellisuudentaju viimein iski ja kauhunsekaiset tunteet alkoivat ottaa tytöstä vallan; teltassa oli tunkeilija! Ryöstäjä! Ahdistelija! Murhaaja!

Kiljaisu pääsi Inéksen huulilta tämän haparoidessa pimeässä nopeasti istuma-asentoon vetäen jalkansa rintaa vasten ja tunnustellen oikealla kädellään sauvaansa, jonka oletti lepäävän maassa vieressään. Kauhukseen Inés kuitenkin muisti jättäneensä taikasauvansa reppuun ajatellessaan aikaisemmin päivällä, ettei tulisi varmaankaan tarvitsemaan sitä - taikominenhan oli kiellettyä alaikäisiltä koulun ulkopuolella. Hän ei ollut lainkaan ajatellut, että joku saattaisi hyökätä hänen kimppuunsa tällä tavoin yön pimeydessä. Koska Inés ei voinut kirota tunkeilijaa, ainoa keino olisi yrittää säikäyttää tämä tiehensä.

"Kuka ikinä oletkaan, häivy teltastani!", Inés sanoi yrittäen parhaansa mukaan tavoitella pelotonta ja käskevää äänensävyä vaikka samaan aikaan hän tunsi sydämensä pamppailevan kurkkussaan ja epäili myös äänensävynsä paljastavan sen. Olisi hyvin mahdollista, etteivät pelkät sanat saisi tunkeilijaa kaikkoamaan, ja niinpä Inés valmistautui henkisesti tilanteen niin vaatiessa potkaisemaan tunkeilijaa päähän, huutamaan sydämensä kyllyydestä ja pinkomaan kaikin voimin karkuun teltasta.

[Warren Clarke]

Teltanvaltaaja kiljaisi ilmeisesti viimein tajuttuaan, ettei ollut teltassa yksin, ja kahisi jotakin ilmeisesti vaihtaen asentoa. Tumma hahmo nousi istumaan ja haparoi jotain käsillään.

“Kuka ikinä oletkaan, häivy teltastani!” Nuori naisääni komensi minua. Naurahdin hiljaa. Ilmeisesti tyyppi ei ollut tullut tahallaan telttaani kun noin säikähti. Nostin kädet rauhoittelevasti koholle, vaikken ollut varma, näkikö tyttö elettäni.

“Ota rauhassa, en mä mikään murhaaja ole”, sanoin huvittuneena. “Mutta onko neiti varma, että on itse oikeassa teltassa? Mun teltta tässä ainakin viimeksi oli…”

Minua alkoi ärsyttämään, kun en ollut tullut ottaneeksi taskulamppua mukaan festareille, nyt olisi valolle käyttöä, olisi kiva nähdä, millainen mimmi oli eksynyt telttaani. Kömmin takaseinälle, ja etsiskelin bassoani tuloksetta.

“Tota… Ootko sä sattumalta nähny mun bassoa?” Kysyin kulmiani kurtistaen. Oliko nainen ajatuksissaan siirtänyt sen johonkin? Tai heittänyt pihalle?

[Inés Ortega]

//Pahoittelen näin kamalan pitkää viivästystä vastaamisessa :c //

Teltan pimeydessä Inés näki tunkeilijan nostavan kätensä ilmaan ikään kuin sen merkiksi, ettei hänellä ollut asetta, mutta se ei vakuuttanut tyttöä ihan täysin. Velhomaailmassa kuka tahansa saattaisi kiskaista taikasauvansa takataskustaan kahdessa sekunnissa. "Ota rauhassa, en mä mikään murhaaja ole", kuului miehen ääni, josta Inés oli erottavinaan hitusen huvittuneisuutta. Se sai hänet sentään vähän rauhallisemmaksi. Harvemminhan murhaajat ja muut rikolliset hyökkäisivät naureskellen uhrinsa kimppuun.

"Mutta onko neiti varma, että on itse oikeassa teltassa? Mun teltta tässä ainakin viimeksi oli…” sama ääni jatkoi, mikä sai Inéksen hieman ymmälleen. "Täh", hän möläytti katsoen toista hämmentyneenä, vaikka pimeässä hänen ilmettään oli varmasti vaikea erottaa. Tottakai hän nyt oikeaan telttaan oli tullut! Pieni epäilyksen häivä sai hänet kuitenkin vilkaisemaan teltassa pikaisesti ympärilleen. Ei, kyllä tämä oli hänen makuupussinsa ja hänen telttansa.

Inés oli juuri ilmoittamassa tämän johtopäätöksen tuolle toisellekin, kun tämä kömpi lähemmäksi teltan takaseinää ja sanoi: "Tota… Ootko sä sattumalta nähny mun bassoa?". Inéstä alkoi jo vähän tympiä. Ei riittänyt, että hänet herätettiin keskellä yötä siihen, että joku kömpi hänen telttaansa, nyt tämä kuka-ikinä-liekään vielä kaiveli ympäri hänen telttaansa. "En ole nähnyt bassoasi enkä sen puoleen rumpuasi tai huuliharppuasikaan, johtuen varmaan siitä, että tämä on minun telttani", hän tiuskaisi katsoen poikaa kulmat rypyssä. Lähempää katsottuna kävi ilmi, että tämä oli Inéksen kanssa samoja ikiä oleva poika, jolla oli siniset etuhiukset ja kulmalävistys. Inéksestä tuntui, että hän oli joskus nähnyt pojan koulussa, mutta Serdaiglessa tämä ei ainakaan ollut, muuten hän tuntisi hänet.

[Warren Clarke]

“Täh?” Tyttö vain kysyi. No, tuskin kukaan oli välkyimmillään juurin heränneenä, mutta olihan se aika huvittavaa.

Yritin etsiä bassoani ja kysyin asiasta tytöltä. “En ole nähnyt bassoasi, enkä sen puoleen rumpuasi tai huuliharppuasikaan, johtuen varmaan siitä, että tämän on minun telttani!”

En voinut olla naurahtamatta huuliharppulausahdukselle. Tyttö oli selvästi kireänä, mutta minusta tilanne oli aika hauska, kuka tässä nyt ikinä väärässä teltassa olikaan. Korjasin hajamielisesti hiusteni asentoa ja pohdin, olisinkohan saattanut sittenkin itse tulla väärään telttaan.

Silmäni alkoivat vähitellen tottua hämärään, ja katselin ympärilleni teltassa, joka ei kyllä ollut kovin tutun näköinen. Käänsin katseeni takaisin tyttöön, jonka tuonkin aloin hahmottaa jo paremmin. Kaunis ja persoonallisen näköinen, arvioin.

Kömmin takaisin teltan suulle ja menin ulos teltasta tähysin viereisiä telttoja ja toden totta, minun telttani olikin ihan tuossa vieressä. Tämä teltta ei ollut minun sitten alkuunkaan.

“Hitto”, mutisin ja naurahdin. Kumarruin ja menin uudelleen sisään tuntemattoman tytön telttaan. “Okei, sori, olit oikeassa”, totesin virnistäen ja istahdin lattialle. “Mun teltta onkin tossa vieressä.”

[Inés Ortega]

Inés ajatteli helpottuneena jo pääsevänsä viimein takaisin nukkumaan ja pojan jättävän hänet rauhaan kun tämä kömpi teltasta ulos. Valitettavasti hän oli kuitenkin väärässä.

"Hitto", kuului pojan naurahduksen saattelema mutina teltan ovensuulta ja hetken päästä hän jo kömpikin takaisin sisään. "Okei, sori, olit oikeassa. Mun teltta onkin tossa vieressä", tämä sanoi virne naamallaan istahtaen taas mukavasti teltan lattialle. Inés kohotti kulmiaan pojan toimille: tuo oli siis tullut sihen tulokseen, ettei teltta ollut hänen, mutta päätti kaikesta huolimatta asettua taloksi. "No, niinpä taitaa olla. Kas kun huomasit", Inés tokaisi sarkastisesti kulmat yhä koholla. Hän tiesi olevansa ärsyttävä, mutta hän oli edelleen hieman äkäinen siitä, että oli tullut säikäytetyksi sillä tavalla. Toisaalta erehtyminen oli ihan inhimillistä, ja poika vaikutti siltä, että kyseessä tosiaankin oli ollut täysin tahaton sattumus...

"Äh, sori", Inés puuskahti lopulta. "Mitä minä oikein räyhään..Et varmaan tahallasi päättänyt häiritä uniani?", hän hymähti katse pojassa. "Olet Châteaussa, eikö vain?" Inés kysyi vilkaisten taas pojan sinisiä hiuksia. Ne olivat oikeastaan aika siistit, mutta Inés ei itse voisi haaveillakaan sellaisista. Hänen tukkansa oli aivan liian itsepintaisen punainen, jotta värjääminen olisi onnistunut ikimaailmassa. "Inés, Serdaiglesta", Inés sanoi ja ojensi kätensä yhtä lailla esittelyn vuoksi kuin myös jonkinlaisena sovinnon merkkinä. "Enkä ole yleensä näin äksy, tämä yö on vaan ollut aika dramaattinen..", hän lisäsi. Nyt Inéstä itseäänkin jo hieman huvitti tapahtunut ja pieni hymynkare karkasi hänen huulilleen.