Hairahduksia & muistikatkoksia

[Mila Molina]

// Tämä peli on tarkoitettu professori Molinalle ja... öh... joo. Kiitos ja anteeksi kaikille, en olisi voinut kuvitellakaan, että tämä päivä Molinan elämässä joskus koittaa. Sijoittuu oleskeluhuonejuhlan jälkeiseen aamuun. //

Oli aikainen lauantaiaamu. Kevätaurinko pilkisteli puiden lomitse ja loi kauniin päivänalun koulun pihamaille. Linnut visertelivät puiden oksilla ja pieni tuulenvire tuiversi halki tiluksien. Kotitontut hääräilivät ahkerasti koulun keittiössä valmistaen ruokaa oppilaille, jotka heräilivät yksi toisensa jälkeen aamupalalle. Kroisanttien, pekonien ja paistettujen kananmunien tuoksu leijaili ympäri linnaa ja kutsui luokseen syömään. Eikö olekin ihana tapa aloittaa aamu?

Professori Molina heräili ennustustornissaan ja käänsi kylkeään. Aikainen aamu oli hyvin tyypillinen aika herätä, mutta nyt hänellä oli hieman kummallinen olo. Päätä jomotti ja tuntui, etteivät edellisiltaiset keksit meinanneet enää pysyä hänen sisällään. Hänen muistissaan oli outoja katkoksia ja sisimmässä oli tunne siitä, ettei kaikki ollut hyvin. Mitä kummaa oli tapahtunut?

Sen nainen muisti, että illalla oltiin juhlittu yhteisen oleskeluhuoneen juhlaa Turnajaisten puolenvälin kunniaksi. Juhlat pidettiin yhteisessä oleskeluhuoneessa, jonne oli saapunut paljon turnajaiskoulujen oppilaita ja henkilökuntaa. Iltaan oli kuulunut livemusiikkia, seurustelua, pelailua, syömistä ja juomista - damn! Kenen idea oli järjestää alkoholitarjoilu kyseiseen tilaan? Nainen oli ottanut pari lasillista viiniä, häätänyt oppilaat tupiinsa ja tullut nukkumaan omaan sänkyynsä ajoissa. Niin hän ainakin muisteli tehneensä.

Professori nousi istumaan sängylleen ja piteli päätään - sitä todentotta jomotti, ja kovasti. Hän katseli ympärilleen siristäen silmiään. Auringonvalo tulvi ikkunaverhojen lävitse sisään huoneeseeen ja valaisi osittain lattialla olevat pörröiset matot sekä suuren työpöydän. Niiden lisäksi huoneessa oli paljon erilaisia ennustusvälineitä kristallipalloista ja tarot-korteista kasveihin ja erilaisiin kirjoihin. Naisen katse vaelsi läpi huoneen ja siirtyi seuraavaksi sängyn puoleen. Sängyssä oli tällä kertaa jotain hyvin poikkeuksellista, jotain mitä siellä ei ole ollut pariin kymmeneen vuoteen. Siellä oli nimittäin jokin toinen henkilö, eli nainen ei ollut nukkunut yötään yksin. Professori näki peittonsa alla pienen pehkon jotain harmaata ja karvaista.

Hetkinen - miten se illan kulku olikaan mennyt?

Kun professori Molina oli saapunut paikalle iltakahdeksan jälkeen, meno juhlissa oli yltynyt melko villiksi. Oppilaat heittelivät karkkeja, kaatoivat sohvia ja huusivat. Naisen oli pakko käydä torumassa oppilaita, ja loppuillan he olivatkin käyttäytyneet mallikkaasti. Sitten paikalle tuli professori Valentine. Eikä siinä mitään - herra Valentine on oikein asiallinen mies - kunhan hän olisi osannut pysyä erossa juomapöydästä. Professori Molina tottakai liittyi miehen seuraan juomia nautiskellen ja lopulta he päätyivät tanssimaan. Loppuilta sitten menikin herra Valentinen ja neiti Rousseaun kanssa keskustellen ja juomista nautiskellen. Iltaan oli mahtunut pullonpyöritystä, salaisuuksien kertomista ja vaivalloinen matka takaisin ennustustorniin...

Voi merde! Mitä hän oli oikein ajatellut? Miksi hän oli ottanut yövieraakseen juuri tämän henkilön? Hänen elämänsä oli nyt täysin hunningolla!

[Ruth Rousseau]

Eikä pelkästään yö juhlissa ollut ollut levoton, vaan myös parantajan unet, joita hän ei enää osannut erottaa eilisillan ja viime yön sekavista tapahtumista. Oli tapahtunut vaikka mitä, mutta osa tuntui niin hullulta että sen täytyi olla unta. Niin, Ruth ei koskaan juonut niin paljon alkoholia, joten kyllä ne simat ja monet täpötäyteen täytetyt viinilasit olivat uneksittuja. Sama juttu juopuneen Molinan ja nuoren yrttitiedon professorin kanssa. Olivatko he muka pelaneet pullonpyöritystä? Siinäpä vasta hullu ajatus.

Niin ei kuitenkaan ollut. Tonttuviinit, hehkusimat, valko -ja punaviinit nimittäin tuntuivat yhä pienikokoisen Ruthin pahasti jomottavassa pääkopassa. Olo ei kuitenkaan ollut niin hirveä, sillä hänen oli lämmin ja mukava olla. Täkki hänen yllään oli paksu ja pehmeä, samoin kuin tyynyn kulma hänen päänsä alla. Mutta hetkinen! Eihän Ruthin sänky ihan näin mukava ollut? Eikä tämä shampoon tuoksu joka lakanoista lähti, kuulunut parantajalle... Nainen avasi harmahtavat silmänsä ja totesi ettei tämä sänky tosiaankaan ollut hänen, vaan jonkun aivan muun.

"Au au au", karkasi pieni valitus Ruthin suusta, kun hän yritti nousta istuma-asentoon. Hän piteli päätään jossa kieppui ja pahasti. Maailma oli tänäaamuna liian kirkas hänen silmilleen ja tämä nousemistahti taas ylinopea hänen päälleen. Eikö hän vain saisi nukkua koko päivän? Nainen katsoi ympärilleen huoneessa ja näki pian Molinan. För helvete, hän ajatteli kauhuissaan, kääntäen katseensa itseensä. Olihan hänellä vaatteet päällä? Molinalla ainakin oli, mutta Ruth huomasi vaaleanharmaan T-paitansa sängyn jalkopäädyssä.

"Tuota noin", mietteliäs toteamus kuului ja jatkui hetken mietinnän kuluttua "kivoja ennustuspalloja", nainen sai sanottua. Hän katsoi kollegansa huonetta tarkasti ja alkoi pian hihittämään, kun muisti jotain hulvattoman uskomatonta. "Hihhehuu, annoitko oikeasti - hihii - pusun professori Valentinelle?" Ruth kysyi lievästi (lue: aivan liian) huvittuneena. Parantaja naureskeli itsekseen ja hieroi paljasta niskaansa. Hänen asenteensa oli melko rento ja huvittunut, mutta kyllä häntä hieman kaduttikin. Ei sitä normaalisti löytänyt itseään darraisena ja paidattomana työnantajansa sängystä nimittäin. Luojan kiitos Ruthilla oli kuitenkin mustat farkkunsa jalassaan ja tummat alusvaatteet yllänsä. Ja kun parantaja nyt oikein muisteli, niin hän oli ottanut paitansa pois vain kuumuuden takia. Ehkä tämä siis oli ihan okei? Tuskin Molina raivostuisi. Eihän Ruth ilman lupaa ollut toisen sängyssä nukkunut. Vai oliko hänellä lupaa ollut? Eikös Mila ollut puhunut jotain pehmeistä matoista, ja Suurten salista?

[Mila Molina]

Professori Molina huomasi, kuinka harmaa hiuspehko alkoi liikkua peiton alla. Kuului pientä valitusta, kun hiuspehkon omistaja nousi hiljalleen istumaan ja piteli päätään. Miten ihmeessä sairaanhoitaja Rousseau oli päätynyt hänen sänkyynsä? Rousseau katseli ympärilleen ja naisten katseet kohtasivat. Professori Molina ei voinut olla huomaamatta, kuinka naisella ei ollut lainkaan paitaa yllään. Mitä ihmettä he olivat oikein tehneet?

Rousseau avasi ensimmäisenä suunsa, muttei toivottaakseen hyviä huomenia, vaan kehuakseen hyllyllä olevia ennustuspalloja. Professori Molina tyytyi vain tuhahtamaan vastaukseksi. Miten toinen pystyi ottamaan asian noin rennosti samalla, kun hänen omat korvasa savusivat vieressä? Professorin teki mieli räyhätä Rousseaulle oikein kunnolla, koska tuo oli antanut kaiken tämän tapahtua. Tämähän ei nimittäin ollut professorin oma vika.

"Hihhehuu, annoitko oikeasti - hihii - pusun professori Valentinelle?"

Ruth kysyi selvästi huvittuneena ja naureskeli. Professori Molinan teki mieli tehdä kaikkea muuta kuin nauraa. Häntä hävetti, nolotti ja ärsytti illan tapahtumat, varsinkin, kun iltaan sisältyi muutama musta aukko. Suudelman professori Valentinen kanssa hän sen sijaan muisti oikein hyvin, liiankin hyvin. Vaikka suudelma oli ollut oikein miellyttävä, ei se sopinut naisen toimenkuvaan lainkaan.

"Ole hiljaa, Ruth!", professori Molina sanoi käskevästi näyttäen ärtyneeltä, "Edellisillasta ei puhuta enää sanallakaan, onko selvä? Sitä paitsi sinun pitäisi poistua, sillä tämä... ei ole soveliasta", nainen sanoi viitaten tämän hetkiseen tilanteeseen. Jos joku astuisi hänen työhuoneeseensa nyt, nainen saisi hävetä silmät päästään, "Pue edes paita päällesi!"

Professori nousi myös itse istumaan ja laski jalkansa lattialle. Hän suki sotkuisia hiuksiaan, suoristi kukallista yömekkoaan ja hieroi kasvojaan, jolle edellisiltaiset meikit olivat levinneet yön aikana. Jos jokin oli varmaa, niin se, ettei kukaan saisi ikinä tietää tästä.

[Ruth Rousseau]

"Ole hiljaa, Ruth!", Molina käski näyttäen ärtyneeltä (ja ärtynyt rehtori varmasti olikin). Parantaja totteli työnantajansa käskyä ja pysyi vaiti, vaikka häntä yhä hieman naurattikin professorin asenne. Hän vaikutti niin vaivaantuneelta ja nolostuneelta, ettei samankaltaista häpeän määrää oltu ennen nähtykään! Seuraavaksi Mila kertoi ettei illasta enää puhuttaisi. Nuorempi nainen pettyi hieman. Hänellä oli vaikka kuinka paljon kysyttävää ja nyt häntä kiellettin julmasti puhumasta koko aiheesta. Tämä oli niin väärin! Rehtorin sana oli kuitenkin kuin käsky (oikeastaan se oli käsky, eikä mitään muuta) ja sitä parantaja totteli. "..onko selvä?" toinen kysyi ja Ruth nyökkäili vain. Asia oli hänelle oikein selvä! Nainen itse ei silti ollut niin selvä että olisi ymmärtänyt mitä oli juuri mennyt vannomaan.

Ennustuksen professori kertoi myös että nuoremman kollegan oli aika lähteä, sillä tämä jokin (Ruth ei ymmärtänyt että mikä) ei ollut soveliasta. "Soveliasta!", parantaja toisti ja tirskahti. Harmaahapsisen mielestä Molina ei ollut paras vaihtoehto kertomaan soveliaisuudesta. "Pue edes paita päällesi!" toinen käski (selkeästikin ajatellen että oli soveliaampaa olla paita päällä). Mutta tuliko professori lainkaan ajatelleeksi ettei Ruth välttämättä saisi paitaansa itselleen niin soveliaasti. Olihan paita melko kaukana ja parantajan taikasauva oli vielä kauempana hyllyllä. Nainen huokaisi. Ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin heittää peitto syrjään ja nousta sängystä.

"Ei oo totta", Ruth sanoi tyrmistyneenä - melkein jopa järkyttyneenä. Mitä hänen silmänsä näkivätkään? Ei, se ei voinut olla mahdollista, hän ajatteli ja pudisti päätään. "Mun vatsalihakset erottuu suht selkeästi!!" nainen hämmästeli katsoessaan kuvajaistaan peilistä. Olikohan se portaiden kipuaminen vaikuttanut asiaan jotenkin, Ruth mietti ja kokeili vatsaansa kädellään, kuin peläten että se oli pelkkä kangastus. Mitä hän enää paitoja käyttämään, kun hän näytti näin hyvältä ilmankin?

Jos nainen olisi tajunnut nostaa katsettaan ylöspäin edes hieman, olisi hän nähnyt joka suuntaan sojottavat hiuksensa sekä toisen rintaliivien olkaimistaan, joka oli (ihme ja kumma jotenkuten illan tai yön aikana) löystynyt. Ruth hymyili tyytyväisenä ja kääntyi kohti hyllyä jonne oli taikasauvansa joskus yöllä laittanut. Nopea kääntymisliike oli yksi ja suuri virhearvio, sillä hänen ruumiinsa toimi paljon, paljon hitaammin kuin hänen kirkas (siis yhä melko sumea) mielensä. Parantaja horjahti ja löysi pian itsensä lattialta pehmeän maton luota. Matto ei kuitenkaan pehmentänyt iskua tarpeeksi, sillä sairaanhoitaja onnistui telomaan itsensä. Suuri liuta ruotsalaisia kirosanoja ja manauksia purkautui ulos pienestä naisesta.

Ei matto ollut muuta kuin hieman nirhaissut hänen ihoaan, mutta silti se osasi kirvellä ja polttaa ikävästi. Rousseau keräsi hetken kuluttua voimansa ja nousi ylös. Hän haki paitansa (muttei vielä pukenut sitä päälleen) ja sitten taikasauvansa. "Muutes... saisinko letittää hiuksesi?" sairaanhoitaja kysyi ja vilkaisi kollegaansa kysyvästi. Hän oli oikein hyvä letittämään hiuksia! Ainoa vain ettei hänellä koskaan ollut kenenkään hiuksia joita laittaa ja hänen omat suortuvansa olivat aivan liian lyhyet moiseen..

[Mila Molina]

Ruth nyökkäili professori Molinan käskyille ja näytti tottelevan pyyntöä - ainakin hetken. Professori ehti jo luulla, että nainen käyttäytyisi ikäisellään tavalla, mutta turhaan. Tuo heitti peiton syrjään, nousi sängystä ja katseli itseään peilin kautta.

"Ei oo totta. Mun vatsalihakset erottuu suht selkeästi!!"

Tuo sanoi hämmästyneenä ja tarkasteli kuvajaistaan peilistä kosketelleen kädellään vatsaansa. Professori Molina pyöräytti silmiään eikä luonut silmäystäkään naisen paljaaseen ihoon. Hän käänsi katseensa jonnekin aivan muualle ja huokaisi syvään. Professori ei huomannut, kuinka Ruth kääntyessään horjahti ja kaatui lattialle, maton viereen. Kirosanat kaikuivat työhuoneessa ja professori Molina painoi kasvot kämmeniinsä. Häntä ei kiinnostanut, oliko nainen satuttanut itsensä vaiko ei. Harvoimpa alkoholin vaikutuksen alaisena saa muuta vammaa itselleen kuin muutaman mustelman. Juopon tuuria.

Professori Molina oli melkeinpä toivonut, että Ruth olisi mieluummin menettänyt puhekykynsä äskeisessä rytäkässä kuin esittänyt seuraavan kysymyksensä. Tuo kysyi lupaa letittää naisen hiukset. Mitä ihmettä? Tuollainen kysymys ei ollut sopiva tällaisessa tilanteessa. Professori mulkaisi Ruthia pahasti.

"Et todellakaan. Ja pue se paitasi nyt äkkiä takaisin päälle!"

Professori sanoi tiukasti ja vei seuraavaksi huomionsa sänkynsä alla olevaan kasaan, johon hän oli yöllä jättänyt kaikki vaatteensa. Hän kaivoi kaapunsa taskusta taikasauvan, heilautti sitä ja työpöydällä oleva teepannu alkoi porista. Hän heilautti sauvaansa toistamiseen, jolloin vaatekaapin ovi aukesi ja sieltä lennähti ruskeansävyinen, puhdas kaapu sekä sukkahousut. Nainen nappasi vaatteet ilmasta kiinni, asetti ne sängyn päälle ja ryhtyi riisumaan yömekkoaan.

[Ruth Rousseau]

Parantaja ei saanut letittää rehtorin pitkiä, ihania hiuksia. Se oli harmillista, sillä naisen sormet olivat toden totta näppärät. Molina ei osannut aavistaa kuinka nättiä lettiä vaille jäikään. Ruth tunsi pettymyksen aallon sisällään jälleen. Kuinka monta kertaa hän vielä saisi pettyä rehtorin takia? Kaiken lisäksi häntä käskettiin jo kolmatta kertaa pukea paita päälle.

"Äkkiä takaisin päälle", nainen toisti lapsellisesti, jäljitellen kollegansa käskevää äänensävyä. Kun Ruth hetken (ei siis viittä sekuntia pidempään) mietti, niin hänen sanansa muuttuivat varsin hauskoiksi. Rousseau hurahti pieneen nauruun, mutta keskittyi parhaansa mukaan paitaansa. Parantaja käänteli vaatetta käsissään ennen kuin puki sen ylleen. Olikohan se nyt oikein -vai väärin päin? Parasta kysyä Milalta, hän ajatteli ja kääntyi rehtorin puoleen.

Ruth unohti nopeasti miksi oli kääntynyt. Miksi ihmeessä Molina sai riisuutua, mutta Rousseaun piti pukeutua? Tämä oli epäreilua! Mutta toisaalta ihan okei, sillä rehtorin selkä oli oikein hyvän näköinen ja Ruth katsoi sitä enemmän kuin mielellään. Parantaja katsoi vielä hetken kollegansa jalkoja (oikeastaan kaikkea mitä ehti) ennen kuin kääntyi laittamaan sukat omiin jalkoihinsa. Hän istahti lattialle, sillä sukkien ja kenkien laittamisesta ei tosiaankaan olisi tullut mitään, jos hän olisi yhdellä jalalla tasapainoillut.

Pian hänen mieleensä juolahti kysymys, jonka hän välttämättä halusi (kenellepä muullekaan kuin) Milalle esittää. "Mila", hän aloitti ja laittoi kengän väärään jalkaan. "Käykö sinulla paljonkin ihmisiä yökyläilemässä täällä?" parantaja jatkoi ja laittoi kengän siihen jalkaan johon se kuului. "Vai asuuko täällä joku toinenkin?" Ruth pohti ja yritti laittaa kenkänsä nauhoja kiinni. "Sänkysi on nimittäin enemmän parisänky, kuin.. öh, yksinsänky?" nainen selitti oikean sanan löytäen ja nauhoja kiristäen.

[Mila Molina]

Professori Molina riisui yömekkonsa sekä villasukkansa ja puki päällensä ihonväriset sukkahousut sekä silitetyn ruskean kaavun. Hän jätti huomioimatta Ruthin lapsellisen matkimisyrityksen eikä halunnut myöntää itselleen, että tuo nainen kuulosti yllättävän paljon häneltä käskevine äänensävyineen. Professori ei suonut naiselle katsettakaan vaan vaihtoi vaatteensa niin nopeasti kuin mahdollista. Sitten hän kääntyi peilin puoleen ja harjasi hiuksensa.

"Mila. Käykö sinulla paljonkin ihmisiä yökyläilemässä täällä? Vai asuuko täällä joku toinenkin? Sänkysi on nimittäin enemmän parisänky, kuin.. öh, yksinsänky?"

Ruth uteli samalla kun sitoi toista kenkää jalkaansa. Professori Molinan mielestä nainen uteli vähän turhankin liikaa, sillä tuo oli periaatteessa hänen yksityisasiansa. Harva henkilökunnan jäsen oli osoittanut hänelle aikaisemmin noin suoria kysymyksiä, jollaisiin hän olisi yleensä jättänyt vastaamatta. Ehkä hän voisi tällä kertaa suoda pienen vastauksen naiselle.

"Ei käy. Ei asu. Niin on."

Professori Molina vastasi tympeästi jokaiseen kolmeen kysymykseen ja asteli työpöytänsä luo. Hän ei halunnut kertoa, ettei kukaan - hänen poikaansa lukuunottamatta - ollut yöpynyt hänen luonaan kahteenkymmeneen vuoteen, saati asunut. Ja että sänky oli iso vain siksi, että suuremmalla sängyllä oli mukavampi nukkua kuin pienellä. Professori tuhahti, tarttui teepannuunsa ja kaatoi itselleen kupillisen höyryävää mustaa teetä.

"Haluatko sinä teetä?", hän kysyi töksähtävästi.

[Ruth Rousseau]

Rehtorin vastaukset olivat lyhyitä ja melko mielenkiinnottomasti lausuttuja. Ruth nyökkäili ja nousi ylös saatuaan kenkiensä nauhat laitettua. Hänen tekemänsä solmut näyttivät siltä että ne olisivat pian auki. Parantaja ei itse kuitenkaan huomannut sitä ja niinpä hän suki huolettomasti hiuksiaan. Nainen nappasi vielä neuletakkinsa sieltä mihin oli sen yöllä laittanut. Oli hyvä että hän muisti ottaa sen, sillä se oli yksi Ruthin lempineuletakeista.

"Haluatko sinä teetä?" professori Molina kysyi ja parantaja pudisti päätään. "Ei kiitos", harmaahapsi vastasi. "Mutta kiitoksia yösijasta!" hän sanoi pian ja kääntyi kohti ovea. Kului hetki ja Ruth sai räpellettyä oven auki. "Hei hei!"

//olipas tönkköä tekstiä, sori. :/ Mutta olikohan tämä tässä? Jos oli niin kiitoksia mielenkiintoisesta pelistä. :D//

[Mila Molina]

Professori Molina nosti teekuppinsa käteensä ja kuunteli Ruthin kieltävän vastauksen kysymykseensä. Nainen ei siis halunnut teetä eikä edes jatkaa jutustelua naisten kesken, mikä oli melko ymmärrettävää. Molinakaan ei olisi jaksanut kyseisen naisen kommentteja enää kauaa. Ruth kiitti yösijasta, hyvästeli ja poistui huoneesta.

Professori Molina istahti tuolilleen ja ryhtyi hörppimään höyryävän kuumaa teetään. Oliko hän ollut Ruthia kohtaan liian kylmä ja töykeä? Tuskin. Ruth itse oli käyttäytynyt häntä kohtaan hyvin sopimattomasti ja hän olisi voinut heittää naisen ulos huoneesta heti alkuun. Naisen käytös oli yllättänyt professorin täysin, eikä hän jatkossa kuunteli tuollaista sekuntiakaan. Professori huokaisi ja hörppäsi teetään uudestaan.

Kun hän oli juonut teensä, hän laittoi hiuksensa ja kasvonsa kuntoon peilin edessä, suoristi ryhtinsä ja poistui huoneestaan. Seuraavana suuntana olisi Suurten Sali ja aamupalapöytä. Vaikka naisen olo oli huonoin pitkään aikaan, hän saisi varmasti alas ainakin pari hedelmää ja muutaman kurkkuviipaleen. Hän paukautti työhuoneensa oven kiinni ja suuntasi kohti uusia pettymyksiä.

// Kiitos eeeehanasta peliseurasta! :D //

[Inés Ortega]

Tämä oli kyllä ihan huikea peli, kiitos nauruista! :D

Pisteitä:
Mila Molina: 12p + 5p = 17p
Ruth Rousseau: 9p + 5p = 14p