Sairaalasiivessä I - kangistuneen parannusta

[Liina Lehtinen]

//Tämä alue on varattu Liinalle, Evelynille, Roselle ja Rosalinélle.


Liina makasi sairaalasiivessä. Olo oli oudon raskas, ja painava.
Liina tiesi, että hän ei jaksaisi enää kauan tätä tunnetta.
"Milloin apu tulee," Liina mietti.

[Rose Hill]

Rose kaveli sairaalasiivessä ympyrää (jälleen) hän mietti kuumeisesti mikä alruunaliemestä puuttuu se nimittäin ei toiminut. "äääääh!" Rose huokaili hitusen liian kovaa. Hän lopetti kävelemisen ja meni Rehtorin luo. Hän kirjoitti lapun ja luki sen kertaalleen "Hyvä rehtori. Basiliski riehuu koululla. yritämme saada sen kiinni. T:Rose Hill" siinä luki "Ääh ääh ja ääh!" Rose tuhahti, rypisti lapun ja heitti sen nurkkaan. Hän nousi ja alkoi taas istua. Hän huomasi tyhjän sangyn eikä voinut vastustaa kiusausta vaan meni makaamaan sille. Rose nukahti nopeasti eikä tiennyt mitään siiven tapahtumista. Rose heräsi hätkästäen johonkin eikkä tiennyt mihin.

//ÖÖ voiko Rose olla eka yksin kangistuneiden kanssa ja sit kun hän herää niin siel ois muitakin?//

[Evelyn Clément]

// Juu, voi olla. Sorry kun jouduitte oottaa, mut en oikkee päässy nettii pitkäks aikaa ku oli vierai juhannuksen. Rose: Ei oo siis viel heränny, vaan vasta kun kaikki on tupsahtanut sisään? Laitan nyt et Even tullessa 'kukaan ei liiku' hänen lisäkseen ja Rose nukkuis viel.//
//Järjestys: Liina-Rose-Eve-Rosa ??//

Askelsin määrätietoisesti eteen päin kohti sairaalasiipeä. Olin jo pitkään harkinnut matkaa ja nyt olin päättänyt toteuttaa sen. Halusin saada selville, olivatko sairaalasiiven asukit todellakin kangistuneita ja oliko heissä mitään johtolankoja, että syyllinen tosiaan olisi basiliski.

Olin pohtinut basiliskia siitä asti, kun olin saanut ensimmäisen jutusta kuulla ja vaikka professori Molina oli kaikin puolin ollut minua vastaan, eikä uskonut väitteseen, minä olin alkanut uskoa. Olin uskonut silloin ja uskoin yhä. Jälki-istunnot eivät olleet paljoa mieltäni muuttaneet, mutta olin tullut päätelmään, että olisi helpompi toimia, kuin saada Molina perumaan päätöksensä. Jos halusin palauttaa sukuni kunniaa, minun täytyisi tehdä sen eteen muutakin kuin päntätä oppikirjoja ja mielistellä sitä professoria.

Olin jopa kehittänyt liudan tekosyitä läsnäolooni paikan päällä, mutta tällä kertaa harkitsisin tarkalleen toimia. Ainakin sitä, mitä sanoisin. Ei enää selityksiä basiliskeista, jos niitä ei kerran uskottu. Ei enää turhaa ajanhukkaa, jälki-istuntoja, ei edes tupapisteiden menetystä. Nyt olisin se mallikas tyttö, joka minun oletettiin olevan. Niin kauan kuin tuo oletus kestäisi.

Avasin hoitolan oven ja katsahdin ympärilleni. Odotustilasta pääsisi muutamiin huoneisiin, joissa saattaisi olla sairastuneita, tai kangistuneita, tai joitain muita. Vilkuilin ympärilleni, mutten nähnyt koulun sairaanhoitajaa, tai ylipäätään henkilökuntaa missään. Enpä voinut kysellä kangistuneiden olinpaikkoja, mutten joutuisi laskemaan luikuria, parempi sen puolesta. Vihasin valehtelua, sillä siinä oli aina paljastumisen riski.

Tosin puhe oli asia, jota pystyi muotoilemaan tahtonsa mukaan. Samoin ajatukset. Ajatukset eivät ole minä, vaan heijastavat asioita, jotka minulle on opetettu, miten reagoin ja tunteitani. Ajatukseni eivät ole minä, vaan se osa minusta, jonka kuulen. Kenties se osa, jonka vain satuin kuulemaan helpoiten ja ihminenhän on taipuvainen tekemään asioita helpoimman kautta. Pitäisi opetella kuulemaan muutenkin itseään.

Astuin ensimmäisestä ovesta sisään ja se narahti hieman. Minä kuitenkin keskitin huomioni siihen mitä katseeni kertoi, sillä näin tosiaan sen, mitä olin epäillyt. Useita oppilaita ja muutama professori makasivat jähmeinä patsaina pedeillään. Katsoin osittain järkyttyneenä ja osittain mielenkiinnolla elottomia. Otin askeleen kohti lähimmäistä tyttöä ja tutkin hänen kasvojaan. Maantienruskeat hiukset ja sinivihreät silmät. Tämä oli liki aavemaista.

Hätkähdin kuullessani oven avautuvan taas. Ääni tuntui kaikuvan ympärilläni ja odotin pahinta. En tosin tiennyt mikä tuo pahin olisi, mutta minulla oli kumma tunne, että kaikki jota nyt tein oli väärin ja olin tuhma kuin mikä. Hyvä syy ei ole peruste väärälle teolle, mutta huono, pahakin syy, voidaan peittää oikealla teolla. Kun muistaisin sen, minulla ei olisi hätää. Minä toimisin oikein ja hyvän puolesta, ainakin vielä.

Levitin kasvoilleni ilmeen, joka kertoi surusta, mutta myös tunteettomasti eristyneisyydestä. Yritin kaivaa tekosyyksi, että tulisin tapaamaan jotain oppilaista, jos sitä tarvittiin. Tällöin sureva ja kenties epätoivoinen saattoi olla hyvä maski. Kun astuisin siihen rooliin, se olisi uskottavampi kuin basiliskin kampitus yritys.

Vahtasin ovea ja valmistauduin.

[Rosaliné Clearwater]

Avasin sairaalasiiven oven. Olin kuullut että Lily olisi jo päässyt pois, joten päätin tulla tarkistamaan.
- Ai öö, sanoin yllättyneenä, sillä en ollutkaan yksin paikalla. Evelyn Clément seisoi yhden sängyn vieressä kasvoillaan ilme, joka olisi sopinut minusta hyvin hautajaisiin.
- Kappas, sinäkin täällä, sanoin kun en mitään muuta keksinyt. Livuin hitaasti lähemmäs ja totesin ettei Lily ollut läsnä. Sairaalasiivessä oli kylläkin paljon muuta väkeä. Hirveästi basiliskin hyökkäyksien kohteita. Katselin heitä ilmeettömänä.

[Liina Lehtinen]

Liina makasi yhä vuoteessa, jonkun oli täytynyt taikoa hänet tänne. Olivatko muut järvellä olleet kunnossa?
Entä olisiko basiliski yhä koulussa?

"Ei, itsensä pelottelu ei auta, on luotettava siihen, että basiliski on poissa" Liina hoki itselleen ajatuksissaan.
Taas tuntui tuo kamala jäykkyys. Jäykkyys, joka esti liikkumisen.

[Rose Hill]

Rose nousi sängystä venytellen. Hän tuli katsahtaneeksi kelloa ja huomasi nukkuneebsa puoli tuntia. Sitten Rose huomasi muut ihmiset ja hiipaili verhon takaa jonlun tytön taakse. "Moi!" Rose huudahti ja jatkoi "Kuka sä oot?" Hän kysyi tytöltä jonka takana oli. "Taisin torkahtaa. Toivottavasti hoitaja ei huomannut."Rose naurahti. Hän istahti sängylle jossa Liina makasi. "Mitä tiedätte Charlottesta?" Rose kysyi ja jatkoi melkein heti "Karakatus mainitsi hänestä ohimennen." Rise sanpi vielä. Monet voisivat pitää Rosea outona kun ystävystyy jästejävihaavan uuden Voldemortin kanssa ja kyselee sairaalassa tietoja mini Voldemortin ystävistä.
//Sori on ollu hirveesti kireitä (Ropeja kesken, Unohdin tän ropen kokkonaan ja niin edespäin) Ja kännykkäni sammui kesken kaiken joten edellinen viesti oli hieman sekava joten muokkasin siksi//

[Evelyn Clément]

// Juu, semmost sattuu. Ja ööp. eikös Eve ja Rose oo tavannut silloin siellä tarvehuoneella ja sitä ennen Cerinnan ja Molinan kanssa sairaalasiivessä, kun salama iski Molinaan ?? Ajattelin, et tää ois vast niitten jälkeen, kun se salamakin oli kai huhtikuussa, mutta noh... //

"Ai öö", sisääntulija sopersi.

Saatoin hieman yllättyä, kun tulija ei ollutkaan sairaanhoitaja, vaan tyttö, jonka jopa tunsin. Rosaliné Clearwater, tyttö jonka muistaisin varmaan ikuisesti tarvehuoneen tyttönä. Rosalinén oli varmaan tullut katsomaan jotakin kangistuneista. Hyvä, sillä voisin yrittää ujuttautua tuohon mukaan. Ellen sitten vain lähtisi nyt jo.

"Kappas, sinäkin täällä", Rosaliné totesi hieman hämmentyneenä. Näin miten hän suuntasi katseensa kangistuneisiin ja jostain syystä minulle tuli olo, että hän tiesi. Hän tiesi syyllisen. Tavoittelin ilmeelläni samaa ilmeettömyyttä ja hylkäsin tuon äsköisen maskin.

"Kappas vain", sanoin hieman sen kuuloisena, kuin olisin itsekin huomannut vasta nyt olevani paikanpäällä. "Tunnetteko jonkun heistä?" sanoin hieman hiljaa ja heilautin päätäni kangistuneiden suuntaan. En halunnut vaikuttaa epäkohteliaalta, mutta minun ei tehnyt mieli katsella kangistuneita enää lainkaan. Sain mitä halusin, mutta olin silti tunkeilija täällä. Se tuntui väärältä.

"Moi!" joku kangistuneista huudahti yht'äkkiä ja nojauduin aavistuksen kauemmas. Mikä sairas jekku tuo oli olevinaan? Joku oli piiloutunut tänne ja nyt säikäytti minut melkeen henkihieveriin! Hetken olin ollut varma, että basiliski pomppaisi pystyyn ja saapuisi nyt, mutta sitten tunnistin nuo kasvot. "Rose, mitä ihmettä?" naurahdin hieman. Jos tämä oli hänestä hauskaa, niin taisin olla väärässä seurassa.

"Kuka sä oot?" Rose kuitenkin kysyin ja olin melko varma, ettei hän muistanut minua. Se oli hyvä, sillä en halunnutkaan hänen muistavan olleeni jälki-istunnossa. Itse asiassa en halunnut hänen, tai kenenkään muistavan sitä. Enkä periaatteessa halunnut muistavani tarvehuoneitakaan, koska sekin oli tapahtunut väärään aikaan.

"Evelyn", vastasin ja toivoin, että hän unohtaisi sen. Mitä harvempi tiesi nimeni, sen parempi, mutta mitä useamman nimen minä tiesin, vielä parempi.

"Taisin torkahtaa. Toivottavasti hoitaja ei huomannut", Rose seposti ja näytti iloiselta. Hän oli nukkunut, ajattelin. Silloin kyse ei ollut mistään huiputuksesta. Hymyilin hieman pahoittelevasti. "En usko, että huomasi. En ole nähnyt häntä vähään aikaan", kerroin, mutta samalla kadehdin Rosen tapaa elää. Miten kukaan saattoi olla niin iloinen, vaikka ympärillä oli niin monta jäykkää ihmistä?

Rose istuuntui sen sinivihreä silmäisen tytön sängylle ja vaihtoi näppärästi aihetta. "Mitä tiedätte Charlottesta?" tyttö kysyi. Mietin mahtoiko Rose tuntea tuon kangistuneen tytön. "Karakatus mainitsi hänestä ohimennen."

Minulla ei ollut hajuakaan miksi Rose oli puhunut Karakatuksen kanssa, mutta en epäillyt mitään hyvää. Siitä pojasta ja tämän perheestä oli liikkeellä paljon huhuja, eikä yksikään viitannut hyvään. Karakatus oli kuitenkin professori Kärmeksen poika ja minun täytyi käyttäytyä professoreita kohtaan kunnolla. Jos Rose kielisi Karakatukselle, tämä saattaisi puhua isälleen ja minun täytyi siksi vaikuttaa yhteistyökykyiseltä. Epäilin tosin, että Rose olisi tuntenut Karakatusta kovin hyvin. Hän oli Gryffindor, ajattelin. Mutta enkö itsekin ole todennut, että jokaisessa on ainakin ripaus jokaista tupaa, eikä ihmisiä saisi jakaa niihin? Ennakkoluuloja. Itsekin vihasin niitä.

"Charlotte Von Bouvieristä? " kysyin epäilevästi, sillä en ollut varma mistä Charlottesta tyttö puhui. Minua huvitti ajatus, että saattaisin tarjota hänelle jopa jonkun tiedonmurusen, sillä olin tavannut kyseisen tytön. Juuri tälläisiä tilanteita varten ajattelin painaa kaiken mieleeni.

"Saatampa jotain tietääkin. Hän soittaa taidokkaasti viulua ja näyttää melko kalpealta ja laihalta, mutta huulet ovat punaiset. Ja hänellä on ... hieman erikoiset hampaat", kerroin melko hitaasti. En ollut varma oliko tämä nyt etuni mukaista, mutten uskonut siihen.

"Tunnetteko hänet?" kysäisin vaihtaen puheenaihetta ja nyökkäsin tyttöä kohti, jonka sängyllä Rose istui. "Tai sattuisitteko tietämään mistä tämä johtuu?" lisäsin ja ilmeeni oli kuin vääristävä peili, eikä paljastanut mielenkiintoa, joka loisti sanojen takana.

[Rose Hill]

//ai niin. Unohdin kokonaan sen. No Rose on voinut unohtaa Even ja sitten tämä henkilö palaa aavemaisesti mieleen (muah hah haa) ja Rose voisi olla silleen "ai niin Evelyn. Aika outoa että unohdin yleensä muistan melkein kaiken"

[Mila Molina]

Pelin pisteytys

Liina Lehtinen, Pouffsouffle: 2 p
Rose Hill, Gryffondor: 2 p
Evelyn Clément, Serpentard: 6 p
Rosaliné Clearwater, Serpentard: 1 p

Tämä on väliaikainen pisteytys, saatte halutessanne vielä jatkaa peliä. Jos pelaatte pelinne loppuun, saatte kaikki 5 lisäpistettä.

[Rosaliné Clearwater]

// Voi pahkura, tämä on taas niitä roolipelejä joihin en edes muista osallistuneeni, aina kun nään tämän, muistan että siinä oli Rose, Liina ja joku muu, ja muistelen etten kuulu koko peliin. Voi minua.//

- Kappas vain. Tunnetko jonkun heistä? Evelyn kysyi ja nytkähti päätän kangistuneisiin.
- En hyvin, vastasin.
Näin että Rose Hill hiipparoi pois yhdestä sängystä ja meni Evelynin taakse.
- Moi!
- Rose, mitä ihmettä? Evelyn sanoi ja päästi oudon äänen. Oliko se naurahdus...?
- Kuka sä oot? Rose kysyi iloisesti.
- Evelyn, Evelyn vastasi.
- Taisin torkahtaa. Toivottavasti hoitaja ei huomannut, Rose sanoi.
Hill meni istumaan sängylle jolla makasi Liina Lehtinen.
- Mitä tiedätte Charlottesta? Karakatus mainitsi hänestä ohimennen, Hill sanoi seuraavaksi.
Minulla ei ollut aavistustakaan mistä tämä puhui. Miksi olisi ollutkaan? En pitänyt kirjaa kaikista koulun oppilaista.
- Charlotte Von Bouvieristä? Evelyn kysyi, ja kuulin hänen äänestään, että tämä Charlotte ei ollut kukaan josta Evelyn piti.
- Saatampa jotain tietääkin. Hän soittaa taidokkaasti viulua ja näyttää melko kalpealta ja laihalta, mutta huulet ovat punaiset. Ja hänellä on ... hieman erikoiset hampaat, Evelyn sanoi ja nyt tiesin kenestä tytöt puhuivat.
Se oli se vampyyrin näköinen Serdaigle.
- Tunnetko hänet? Evelyn kysyi ja nyökkäsi Lehtistä kohti.
- Tai sattuisitteko tietämään mistä tämä johtuu? Evelyn kysyi kamala ilme kasvoillaan.
- Johtuu mikä? Se että nämä kaikki kangistuvat? Tiedämmepä hyvinkin ja luulen että sinäkin tiedät, sanoin ilottomasti ja nojasin kädet puuskassa seinään niin, että annoin mustien hiusteni peittää kasvot mahdollisimman hyvin.

Clément tiesi taatusti basiliskista, ei hän ollut tyhmä, sen verran minäkin tiesin hänestä. Ja miksi muuten hänelle olisi tuollainen ilme? Ehkä hän vain selvitti asiaa, aikoiko hän käyttää meitä hyväkseen? Selvittääkseen omat ongelmansa? Jos aikoi niin saisi etsiä omat asiansa itse. Antaisin Hillin ja Clémentin jutella keskenään, mitä joku Charlotte edes minulle kuului? Voisin lähteä nyt pois, mutta vaistoni käskivät jäämään ja kuuntelemaan.