Joululahjoja joka lähtöön

[Katrine Isabell Wall]

”He lähtivät Japaniin joulukuun alussa”, Heather kertoi. ”Minä en tiennyt ennen kuin sain joulukortin Tokiosta. Ja luultavasti saat nähdä kissani joskus. Se pyydystää mielellään hiiriä kellarikerroksissa ja tulee aina illoin takaisin. Joskus se on minun mukanani, mutta vain harvoin, sillä se ei oikein pidä siitä.” Oli sääli, ettei Heather ollut päässyt Japaniin. Minä olin aina halunnut käydä siellä. Ja Iso-Britanniassa myös. Sinne tosin saattaisin päästä jo ensi kesänä. Isä oli vihjannut viikon lomasta Lontoossa, kun se oli sen verran lähelläkin. Luulin kyllä että kyse on hänen omatunnostaan, hän haluaa viedä minut johonkin, kun olen niin usein yksin.

”Kyllä minä olen saanut”, Heather jatkoi vastaukseksi lahjakysymykseeni, ”mutta en ole vielä avannut kaikkia. Joka tapauksessa en ole saanut vielä yhtäkään toivomaani lahjaa ja niinpä toiveista puhuminen tuntuu mukavammalta kuin mitä sain. Mutta niin- sain isoäidiltä kalakeksejä.” Kalakeksejä? Mitähän Heather tarkoitti? Kalan makuisia keksejä, kalan muotoisia keksejä, kaloille tarkoitettuja keksejä vai mitä ihmettä olivat kalakeksit?

”Mitä sinä olet saanut joululahjaksi? Oletko sinä jo avannut kaikki? Mitä toivoit?” Heather uteli.

”En minäkään ole avannut kuin vasta yhden lahjan”, kerroin. ”Se oli suurin paketti, ja arvasin jo, mitä se sisälsi: äiti ja isä lähettivät luudanvarteni kouluun, kuten pyysin. En ehtinyt avata vielä muita kun tuli lounasnälkä, enkä muutenkaan välitä yksin lahjojen avaamisesta. En oikein tunne makuusalini tyttöjä. En toivonut mitään kovin ihmeellistä, jotain nuottikirjaa ja paria valokuvaa vain.” En oikein ikinä keksinyt mitään kummoisempaa toivottavaa. Listallani oli aina tavallisia asioita, kirjoja, suklaata, vaatteita, ei mitään mielenkiintoista kuten Heatherilla. Mistähän hän edes keksi niitä? Leivänpaahdin... voin vain kuvitella, mihin hän sitä aikoo käyttää. Ensi vuonna ostan hänelle partakoneen, ties vaikka olisi jo pitkään toivonut sitä.

”Jos me ei kumpikaan olla avattu kaikkia lahjoja, mitä tuumaisit, jos haettaisiin loput ja avattaisiin täällä yhdessä?” kysyin. ”Tai siis, ymmärrän, jos et halua...” jatkoin epävarmemmin. Niin, ehkä Heather avaisi mieluummin yksin tai Pouffsouffle ystäviensä kanssa. Ei hänen kaikkea tarvinnut minun kanssani tehdä, mitä oikein mietin?

[Heather Rose]

”En minäkään ole avannut kuin vasta yhden lahjan”, Katrine vastasi Heatherin kysymykseen. ”Se oli suurin paketti, ja arvasin jo, mitä se sisälsi: äiti ja isä lähettivät luudanvarteni kouluun, kuten pyysin. En ehtinyt avata vielä muita kun tuli lounasnälkä, enkä muutenkaan välitä yksin lahjojen avaamisesta. En oikein tunne makuusalini tyttöjä. En toivonut mitään kovin ihmeellistä, jotain nuottikirjaa ja paria valokuvaa vain."

"En ole kokeillut muuten lentämistä muuten kuin tunneilla. Ehkä pitäisi kokeilla joskus. Minä pidin siitä kovasti. Se oli jotenkin vapaata. Kuin olisin lintu", tyttö selitti, kun Katrine jo aloitti puhumisen; ”Jos me ei kumpikaan olla avattu kaikkia lahjoja, mitä tuumaisit, jos haettaisiin loput ja avattaisiin täällä yhdessä?” hän kysyi. ”Tai siis, ymmärrän, jos et halua...”

"Tietenkin haluan!" Heather huudahti ja pomppasi ylös melkein kaataen glögin kumoon. "Haetaanko nyt? Voidaan tavata täällä pian."

Enempää odottamatta Heather syöksyi ovista ulos. Hän oli innoissaan. Oli mahtavaa avata lahjat yhdessä toisen kanssa, vaikka oli muutama Pouffsoufflekin luultavasti hyvää seuraa. Katrine kuitenkin pyysi sitä ja voi olla että kaikki Heatherin tupatoverit olivat jo avanneet paketit.

Heather kiisi käytävällä huikkaillen hyvän joulun toivotuksia. Ihmiset olivat iloisella tuulella näin jouluna ja Heather oli siitä hyvillään. Tänään jos milloinkaan riidat saatiin sovittua ja jälki-istunnot kierrettyä, kun professoritkin olivat leppyneellä tuulella. Nallukkakin näytti pirteältä.

Saapuessaan oleskeluhuoneen makuusaliin Heather kokosi sängyllä lojuvat lahjat yhteen kasaan. Paketteja oli vain muutama, sillä tytöllä ei ollut kovinkaan läheisiä sukulaisia. Hän nosti paketit syliinsä ja jätti Nallukan pois kyydistä. "En voi millään kantaa sinua mukanani", hän kuiskasi ja kipitti pois.

Heather lysäytti lahjat yhteisen oleskeluhuoneen pöydälle ja laski ne toiveikkaana. Pettyneenä tyttö sai tulokseksi neljä. Vain neljä pakettia. Huokaisten Heather kääntyi nähdäkseen oliko Katrine jo saapunut.

//Okei, tuo oli ehkä pikkuisen liian nopeaa toimintaa :D//

[Katrine Isabell Wall]

”Tietenkin haluan!” Heather hihkaisi ja hyppäsi ylös niin että glögi oli läikkyä yli pullon reunojen. ”Haetaanko nyt? Voidaan tavata täällä pian”, tyttö intoili. Samassa hän jo pyyhälsi kohti ovia ja käytävälle. Jäin hymyilemään hänen jälkeensä. Ilmeisesti tuo sopi.

Tuollaisella vauhdilla Heather olisi tullut takaisin ennen kuin minä olisin kerennyt edes lähteä, joten minun oli paras lähteä myös. Potkaisin kengät jaloistani ja jätin ne pöydän alle. Tuskin kukaan nyt tulisi paikalle. Juoksin oleskeluhuoneen läpi alkuvauhtia ja päästyäni käytävälle liu'uin muutaman metrin, mikä ei ollut kovin viisasta, sillä minulla oli jalassa valkoiset sukkahousut. No, voisinhan minä yrittää opetella sen kuuraannu-loitsun.

Viiletin melkein tyhjiä käytäviä pitkin puolijuoksua kunnes saavuin Serdaiglen oleskeluhuoneeseen. Sanoin salasanan ja pompin huoneen läpi makuusaliini. Pengoin matka-arkustani korin ja aloin heitellä lahjoja siihen. Olin kai ollut erityisen kiltti tänä vuonna, sillä koriin lennähti seitsemän pakettia ja luuta lojui sängylläni. Se tosin oltiin vain lähetetty luokseni, se oli jo minun, mutta kuitenkin.

Otin korin mukaani ja lähdin kiitämään takaisin yhteistä oleskeluhuonetta kohti. Käännyin matkalla kerran harhaan, mutta en eksynyt ja pääsin vähän pidennettyä reittiä pitkin perille. Olinkohan ehtinyt ennen Heatheria? En sentään. Tyttö oli kumartunut pöydän ylle ilmeisesti laskemaan lahjojaan.

Hiivin hiljaa, mutta nopeasti Heatherin selän taa ja odotin hetken. Tyttö kääntyi ja toivoin säikäyttäneeni häntä hieman. Luultavasti hän oli odottanut näkevänsä tyhjän huoneen tai sen, että hypin käytävää pitkin hänen luokseen.

Naurahdin hiippailulleni ja laskin korin pöydälle. Vilkaisin Heatherin lahjakasaa ja sitten nolona omaa täpötäyttä koriani.

”No, avataanko ekat?” kysyin ja otin käteeni päällimmäisen paketin pinostani. Minulla oli aina etukäteen tapana tunnustella paketteja ja yrittää arvailla niiden sisältöä. Paketti oli kova. Se oli suurehko ja aivan neliskulmainen. Paperi saattoi antaa vihjeitä, mutta ei tällä kertaa. Vaaleanpunainen paperi ja ruskea lahjanauha kertoivat vain, että lähettäjä tunsi minut hyvin ja tiesi lempivärini. Pakettikorttia ei ollut. ”Arvailetko yleensä, mitä paketit sisältävät?” kysyin. ”Minä teen niin aina. Tämä ei anna kauheasti vinkkejä”, kerroin. ”Ei lähettäjän nimeä, mutta kuka olikin, hän tuntee minut... Painava, mikä tahansa pakkaus tai... Kirja!” huudahdin ja aloin silputa paperia. Ei minunkaan itsehillintäni ikuisesti pitänyt. Jos lähettäjä kerran tunsi minut, oli painava ja neliskulmainen siis kirja.

En ollut väärässä: paketista tipahti viisi pokkarikirjaani syliini. Nostin päällimmäisen. Myyttihovi. Vilkaisin muitakin, kaikki olivat samaa sarjaa. Tutkin kirjoja, Myyttihovi oli ilmeisesti viisiosainen jästien fantasiakirjasarja. Olin joskus kuullut siitä, kukahan sen oli maininnut? ”Joanne!” kiljaisin ja ravistelin kirjoja vuorotellen, kunnes yhden välistä tipahti kirje.

Hyvää Joulua Katrine!

Emme olisi saaneet tänäkään vuonna lähetettyä sinulle joululahjaa, elleivät vanhempasi olisi sattumalta kävelleet kadulla vastaan.

Mitä sinulle kuuluu? Oletko viihtynyt Ranskassa? Miksi et ole kirjoittanut? Missä asut? Mitä koulua käyt? Vanhemmillasi oli kiire, eivätkä he kerenneet vastata kysymyksiimme. Lähetä meille kirje, jooko. Asumme kaikki samoissa paikoissa kuin ennen.

Muutenkin kaikki on täällä ihan normaalia. Jenny aloitti ratsastamisen ja Alice sai pikkuveljen. Shanna pääsi tänä vuonna johonkin sisäoppilaitokeen. Hän ei suostunut kertomaan, mihin, mutta sanoo, että samaan kuin Jade. Sinähän et ikinä kertonut, missä Jade kävi, mikä sisäpiirijuttu tämä oikein on?

Lähetä kirje, ole kiltti,
Jenny, Joanne, Shanna ja Alice

P.S. Joanne keksi lahjan, toivottavasti tykkäät vieläkin lukemisesta, maksoimme yhdessä.

Pyyhkäisin silmiäni, joihin oli noussut kyyneleet. Vanhat ystäväni muistivat minut yhä. Monen vuoden jälkeen he kirjoittivat minulle kuin kuuluisin yhä porukkaan. Minun täytyisi kirjoittaa heille. Miksi en ollut ennen tehnyt sitä? Olin kai pelännyt. Menneisyyttäni, sitä, etteivät he enää välittäneet, en tiedä. Ja Shanna! Shannan täytyi olla noita! Sitä tuon oli pakko tarkoittaa, salaperäinen sisäoppilaitos, jossa Jadekin kävi, Uuden Seelannin noitien ja velhojen koulu.

”Tämä on vanhoilta ystäviltäni”, selitin Heatherille. ”En ole nähnyt heitä moneen vuoteen.” Pyyhkäisin silmiäni uudelleen ja käännyin katsomaan, mitä Heather oli saanut.

[Heather Rose]

"Jäiks!" Heather huudahti kääntyessään ympäri. Katrine seisoi hänen takanaan. Heather oli aina ollut herkkä säikähtämään, sillä se oli ollut hänen sisarustensa lempipuuhaa. Säikäytellään Heatheria. Tietenkin Katrine oli aivan eri juttu. Naurahtaen tyttö laski lahjakorin pöydälle ja Heather vilkaisi omaa melko köyhää lahjaläjäänsä. Hän saattoi arvata parin oman pakettinsa sisällön, mutta lopuista hänellä ei ollut mitään tietoa keneltä ne saattoivat olla.

”No, avataanko ekat?” Katrine otti vaaleanpunaisen paketin ruskeine lahjanauhoineen käteensä ja Heather nyökkäsi myönteisesti. Hän otti esiin pienen lahjapussin, joka oli kuvioitu Eiffel tornein. Katrine tutki omaansa ja kysyi; ”Arvailetko yleensä, mitä paketit sisältävät? Minä teen niin aina. Tämä ei anna kauheasti vinkkejä. Ei lähettäjän nimeä, mutta kuka olikin, hän tuntee minut... Painava, mikä tahansa pakkaus tai... Kirja!” Heather jätti oman lahjansa hetkeksi ja seurasi kuinka Katrine ovasi paketin. Viisi kirjaa, joista yksi oli muummuassa Myyttihovi, joka oli Heatherin isoveljen lempikirjoista. ”Joanne!” Katrine kiljaisi yhtäkkiä ja ravisteli kirjoja ja yhden välistä putosi kirje.

Heather tajusi ettei ollut vastannut vielä tytön kysymykseen ja korjasi asian Katrinen lukiessa kirjettä; "En, sillä tunnen aina valtavaa kiihkoa avata lahjat heti. Tunnetko sinä? En yleensä saa lahjoja ja joulu on sen vuoksi yksi vuoden suurimmista juhlista." Heather avasi lahjapussinsa ja sisältä paljastui ohut kirjekuori. Sen valkoisella pinnalla luki tutulla käsialalla; Heatherille, isältä. Heather hymyili. Isä oli Pariisissa. Hän oli ilmeisesti tullut käymään. Mahtoiko hän pettyä kun kaikki olivat poissa? Enempää odottamatta Heather viilsi kuoren auki ja kurkisti sisään. Sisällä oli rahaa. Vain rahaa, ei siis mitään kovinkaan kiinnostavaa. Pikaisen vilkaisun jälkeen tyttö saattoi todeta että hän oli saanut isältään kuusi kaljuunaa.

”Tämä on vanhoilta ystäviltäni”, Katrine selitti pyyhkäisten silmiään. ”En ole nähnyt heitä moneen vuoteen.” Hän oli ilmeisesti herkistynyt.

Heather hymyili ja laski kuoren huokaisten pöydälle. "Sain rahaa isältä. Hän on tullut Ranskaan. Olenko jo kertonut että hän matkustaa ympäri maailmaa etsien töitä?"

Pouffsouffle otti esiin uuden paketin ja odotti hetken että Katrine ottaisi myös, mutta kauaa hän ei jaksanut odottaa- hän repi paperin pois paljastaakseen esiin velhoshakin. Laatikon kanteen oli liimattu pieni lappu jossa luki; Heatherille, rakkaat naapurisi. "Luuleeko äiti tosiaan että menen tuohon halpaan? Kuinka ihmeessä äkäiset jästi naapurimme lähettäisivät velhomaailman pelin minulle? Kuinka ihmeessä he tietäisivät mitä koulua käyn? Äiti tuntee vain sääliä kun minulla ei ole kauheasti lahjoja lähetettäviä sukulaisia- tai edes naapureita", Heather nurisi.

[Katrine Isabell Wall]

Heather tosiaan säikähti, ja toivoin, ettei hän olisi vihainen. Mieleeni juolahti vasta nyt, että muutkin ihmiset kuin minä voisivat olla herkkiä säikyttelylle.

Se kuitenkin unohtui pian, kun avasin pakettini. ”En, sillä tunnen aina valtavaa kiihkoa avata lahjat heti. Tunnetko sinä? En yleensä saa lahjoja ja joulu on sen vuoksi yksi vuoden suurimmista juhlista”, Heather vastasi kysymykseeni lahjojen tutkimisesta.

Katselin Heatherin saamaa lahjaa. Eiffelin tornein koristeltu lahjapussi oli pöydällä ja tyttö piteli hymyillen kädessään kirjekuorta. Hän kurkisti sen sisään, ja minäkin näin vilauksen kultakolikoista, kun Heather laski lahjansa sanoen: ”Sain rahaa isältä. Hän on tullut Ranskaan. Olenko jo kertonut, että hän matkustaa ympäri maailmaa etsien töitä?” Muistelin Heatherin kertomaa.

”Olet kai maininnut joskus.” En ehtinyt kysellä enempää Heatherin isästä, kun tyttö jo otti seuraavan lahjan. Minäkin otin käteeni uuden, mutta jäin katselemaan kun Heather avasi lahjaansa. Sisältä paljastui velhoshakki, joka näytti minusta hienolta, mutta Heather sanoi vähän närkästyneenä: ”Luuleeko äiti tosiaan, että menen tuohon halpaan? Kuinka ihmeessä äkäiset jästinaapurimme lähettäisivät velhomaailman pelin minulle? Kuinka ihmeessä he tietäisivät, miytä koulua käyn? Äiti tuntee vain sääliä, kun minulla ei ole kauheasti lahjoja lähettäviä sukulaisia – tai edes naapureita.”

Arvioin taas tapani mukaan pakettia ja mumisin itsekseni. ”Pehmeähkö, rapisee, täällä on jotain pientä ja paljon...” Tässä sentään oli pakettikortti. Käänsin sen ympäri, ja lähettäjäki paljastuivat entiset naapurini. ”Heh, minäkin sain naapureilta, tosin he olivat velhoja ja noitia, ja luulen tämän olevan oikeasti heiltä”, naurahdin ja repäisin paketin auki. Syliini tipahti roppakaupalla makeisia. Pussillinen suklaasammakoita, rasiallinen jokamaunrakeita, kimppu lakritsitaikasauvoja, pötkö Drooblen parassta purkkapallopurkkaa ja läjä viuhpiiporeita. Minua säälitti hieman Heather, jolla oli vähemmän lahjoja kuin minulla, joten kumarruin hieman karkkikasani ylle ja nappasin puolet suklaasammakoista ja kaikki lakritsitaikasauvat – en pitänyt niistä – ja taittelin äkkiä lahjapussin yhdestä Heatherilta tipahtaneesta lahjapaperista toivoen, ettei hän huomaisi puuhiani vaan laskisi ne yleiseksi säheltämiseksi. Sitten heitin suklaasammakoita ja lakusauvoja sisältävän pussin Heatherin tuolin alle ja nostin jäljelle jääneet herkut Heatherin nähtäväksi.

”Sain karkkeja, haluatko yhden?” kysyin ja ojensin suklaasammakkoa Heatherille. Sitten vilkaisin muina noitina Heatherin tuolin alle, osoitin sinne heittämääni pakettia ja huomautin: ”Tuolla on muuten yksi paketti, se varmaan on tipahtanut sinulta.” Päivän tonttutyö hoidettu.

Nappasin suuhuni vähän jokamaunrakeita ja tartuin seuraavaan pakettiin. Se oli aika pieni ja helisi hieman. Päällä luki: Katrinelle ja Heatherille Lolalta ja Tomilta.

”Oho!” sanoin. Miten vanhempani tiesivät, että avaisin lahjoja Heatherin kanssa. He kyllä tiesivät, että Heather oli paras kaverini, oli kirjoitellut heille tasaisin väliajoin kuulumisiani. ”Täällä on jotain meille molemmille vanhemmiltani!” hihkaisin ja repäisin kääreen auki. Sisältä paljastui kaksi korua. Ojensin toisen Heatherille ja tutkin omaani. Se oli hopeinen sydämenpuolikas. Sellainen, joita myytiin jästikaupoissa nimenomaan pareittain ystävyksille. Minua hymyilytti hieman, isä oli varmaan valinnut nämä. Olin joka vuosi saanut jotain jästikamaa, mikä oli isältä. Riipuksella ei näyttänyt olevan mitään taikavoimia. Laitoin korun kaulaani ja käännyin Heatheriin päin.

”Nämä on varmaan isän valitsemat, hän on jästi”, selitin.

[Heather Rose]

Kun Katrine otti esiin toisen avattavaksi joutuvan paketin hän mumisi jotain itsekseen ja Heather seurasi kuinka hän käänsi pakettikortin ja sanoi; ”Heh, minäkin sain naapureilta, tosin he olivat velhoja ja noitia, ja luulen tämän olevan oikeasti heiltä." Hän avasi paketin ja Katrinen syliin läjähti karkkivyöry. Ensimmäisenä värikäs karkkikasa toi tytön mieleen tivolin tai huvipuiston, jossa hän oli kerran käynyt parisen vuotta sitten.

Katrine sähläsi jotain pöydän ympärillä, kun Heather taas muisteli sitä ainoaa huvipuisto reissuaan. Hän oli kierrellyt Nallukan kanssa ympäriinsä, he olivat kokeilleet jok'ikistä vuoristorataa ja käyneet karusellissä. He olivat myös ostaneet ison vaaleanpunaisen hattaran ja käyneet huvipuiston eläintarha puolella. Se oli toistaiseksi viimeinen kerta kun he olivat käyneet huvipuistossa- tai edes tivolissa, mutta ehkä vielä joskus...

”Sain karkkeja, haluatko yhden?” Katrine ojensi Heatherille suklaasammakkokorttia ja kurkisti pöydän alle tytön ottaessa tarjouksen hymyillen vastaan. ”Tuolla on muuten yksi paketti, se varmaan on tipahtanut sinulta.”

Katrine otti uuden paketin esiin ja työnsi jokamaunrakeita suuhunsa kun Heather nosti lahjapussin lattialta sanoen; "Onkohan tämäkin joku äidin lahja joltain presidentiltä, kun tämä lahjapussi on samaa paperia kun edellinen pakettini?"

"Oho!" Katrine huudahti. "Täällä on jotain meille molemmille vanhemmiltani!”

Heather kumartui pöydän yli nähdäkseen kuinka Katrine avasi paketin. Miten Katrinen vanhemmat tiesivät Heatherista? Oliko Katrine maininnut hänestä joskus? Paketti sisälsi kaksi korua ja tyttö ojensi toisen Heatherille. Se oli samanlainen kuin Katrinella, sydämen puolikas. Serdaigle ripusti korun kaulaansa ja Heather teki samoin. ”Nämä on varmaan isän valitsemat, hän on jästi."

"Sano vamhemmillesi kiitokset minulta", Heather hymyili ja siirtyi lahjapussin pariin. Hän kurkisti sen sisään ja henkisi; "Karkkia!"

[Katrine Isabell Wall]

Heather kumartui ottamaan pakettinsa tuolin alta, ja minä tarkkailin hänen reaktiotaan. Yök! En kyllä enää laita montaa raetta yhtä aikaa suuhun, mietin maistaessani jättimäisen makujen sekamelskan ja joku rasvainen makkara pilasi kaikki kauniit maut. Kaadoin lisää glögiä lasiini ja huuhtelin maun sillä pois.

”Onkohan tämä joku äidin lahja presidentiltä, kun tämä lahjapussi on samaa paperia kun edellinen paketti”, Heather pohti ja minua alkoi naurattaa hätäinen paketointini ja Heatherin suhtautuminen siihen ja olin tukehtua glögiini. Naamioin naurun yskänpuuskaksi ja kohautin olkiani rauhoituttuani, kuin en tietäisi mitään koko paketista.

Heather otti vanhempieni antaman korun vastaan ja sanoi hymyillen: ”Sano vanhemmillesi kiitokset minulta.” Sitten hän siirtyi taas lahjani pariin ja avasi sen. ”Karkkia!” Hymyilin muka yllättyneenä ja kurkkasin minäkin pussiin kuin olisin utelias. Kourallinen suklaasammakkoja ja lakusauvat odottelivat Heatheria syömään. Toivottavasti hän piti lakusta enemmän kuin minä. Minusta laku on tylsän makuista. Salmiakissa on jo jotain ideaa. Sammakot taas annoin, koska melkein kaikki pitävät niistä, siltä varalta, ettei Heather pitäisi lakritsasauvoista.

Avasin yhden omista suklaasammakoistani ja tarkistin kortin. Minulla oli se jo, joten tarjosin sitä Heatherille. ”Haluatko? Minulla on jo yksi”, ja laitoin suklaan suuhuni.

Seuraava paketti odotteli jo minua, ja nappasin sen. Sekin oli vanhemmiltani, mutta tällä kertaa osoitettu vain minulle. Neliskulmainen kuin kirja, mutta vähän pieni kirjaksi, tarkalleen valokuvapinon kokoinen. Avasin kääreen innoissani, olin nimenomaan pyytänyt valokuvia, ja niitähän sieltä tulikin. Voisin lisätä ne valokuva-albumiini. Kuvia minusta, Jadesta, ystävistäni, vanhemmistani, uudesta talosta, vanhasta talosta, Daicysta, lempipaikoistani... Selasin nipun läpi, kuvia oli ainakin sata. Yksi yhtäläisyys niissä oli: kaikissa oli iloinen tunnelma.

”Valokuvia äidiltä ja isältä”, sanoin Heatherille. Etsin nipusta uusimman kuvan, mitä minulla Jadesta oli, ja näytin Heatherille. ”Tässä on siskoni Jade, tämä on kyllä pari vuotta vanha kuva”, sanoin. Kuvassa Jade oli surffaamassa. Oli kesä, ja hänellä oli kaunis rusketus. Jade oli aina niin kaunis, hiukset paksummat kuin minulla, ripset tuuheammat, iho tasaisempi, hän oli pidempi... Otin toisen kuvan, missä minä seisoin vanhempieni kanssa juna-asemalla. Kuva oli otettu juuri ennen kuin lähdin Châteauhun. ”Tuossa ovat vanhempani”, kerroin. Sitten kokosin kuvat takaisin nippuun ja laitoin ne koriin turvaan. En halunnut yhdenkään katoavan.

[Heather Rose]

”Onkohan tämä joku äidin lahja presidentiltä, kun tämä lahjapussi on samaa paperia kun edellinen paketti”, Heather sanoi ja Katrine sai hirmuisen yskänpuuskan ja kohautti sitten olkiaan. 

Kun hän kuitenkin oli kurkistanut pussiin hän päätti että jos tuo lahja oli tosiaan ollut äidiltä niin saihan hän "Karkkia!" Katrine kurkisti pussiin uteliaana nähdäkseen suklaasammakkot ja lakusauvat, jotka olivat läjässä pussin pohjalla. Heather työnsi kätensä pussiin nostaen ilmoille suklaasammakon käärekuoressaan. 

”Haluatko? Minulla on jo yksi”, Katrine ojensi tälle suklaasammakkokorttia ja työnsi suklaan suuhunsa Heather otti sen vastaan ja tiputti lahjapussiin. Sen jälkeen tuo avasi oman sammakkonsa ja tarkkaili sitä kämmenellään. Se oli hauskaa katseltavaa; sammakon muotoinen suklaa. Yhtäkkiä se hyppäsi pöydälle ja lähti ryömimään sitä pitkin. Tyttö nappasi sen käteensä ja työnsi sen suuhunsa kääntäen kortin ympäri. Hänellä ei vielä ollut kyseistä korttia, mutta hyvien tapojen nimissä hän ojensi sen Katrinelle- tai noh, ehkä kirjaimellisesti tyrkkäsi sen hänelle. 

Katrine kävi jo seuraavan pakettinsa kimppuun ja Heather loi pikaisen silmäyksen omiinsa. Enää kaksi jäljellä. Katrine avasi lahjansa käärepaperit innoissaan ja selasi sisältä paljastuvia valokuvia läpi. Sillä välin Heather otti esiin uuden paketin. Se oli kääritty harmaaseen paperiin ja lahjanauhana oltiin käytetty tummansinistä vaihtoehtoa. Tuo oli juuri avaamassa pakettia kun Katrine sanoi; ”Valokuvia äidiltä ja isältä." Hän etsi erään kuvan ja näytti sen Heatherille. ”Tässä on siskoni Jade, tämä on kyllä pari vuotta vanha kuva." Kuvassa oli surffaava tyttö, miltei Katrinen näköinen mutta ei aivan. Serdaigle näytti Heatherille toista kuvaa jossa hän seisoi kahden aikuisen kanssa juna-asemalla. Olivatko nuo Katrinen vanhemmat? ”Tuossa ovat vanhempani”, Heather sai vastauksen. 

Kun Katrine oli koonnut kuvat nippuun ja laittanut koriin Heather keskittyi taas lahjan avaamiseen. Hän repi käärepaperia hieman sen päältä ja nähdäkseen mitä se sisälsi. "Paljon pergamenttia ja kirjekuoria", hän mumisi ja otti esiin pienen vaaleansinisen kortin, jossa luki; Heatherille, jos posti ei kulje. Terveisin, Mich. 

"Tämä on meidän postipojaltamme", Heather tirskahti. "Sain viime vuonna tietää Michin olevan velho."

[Katrine Isabell Wall]

Heather nappasi tarjoamani kortin ja otti oman suklaasammakon. Tarkkailin häntä hetken aikaa, kun hän söi sammakkonsa, mutta juuri kun aioin kääntyä lahjojeni puoleen, Heather tarjosikin omaa korttiaan vaihtoon.

”Kiitos!” sanoin ja otin kortin. Tätä minulla ei vielä ollutkaan, joten tipautin sen turvaan koriini.

Heather katseli, kun avasin lahjaani ja esittelin valokuvia, ja sitten minä katselin, kun Heather repi harmaata paperia omansa päältä.

”Paljon pergamenttia ja kirjekuoria”, Heather kuittasi ja luki pakettikorttinsa. ”Tämä on meidän postipojaltamme. Sain viime vuonna tietää Michin olevan velho.”

”Postipojalta? Ai posteljoonilta? Miksi hän on jästiammatissa, jos hän on velho? Onko hän käynyt koulun?” kyselin. En tiennyt kovin montaa velhoa, jotka olisivat jästejen ammateissa. Käsittääkseni velhokoulutuksen saaneet jäivät yleensä pyörimään taikamaailman pariin, menivät töihin taikaministeriöön tai pankkiin, hoitelivat liikennettä, valvoivat lakia, opettivat, kehittelivät tuotteita tai loitsuja, tutkivat, nappasivat pimeyden velhoja, huispasivat tai tekivät jotain muuta velhojen ja noitien parissa.

Tarkastelin jäljellä olevia lahjoja ja päädyin nappaamaan pehmeän paketin. Sen kääreissä oli pieniä tontun kuvia, eikä minulla mennyt kauaa arvata keneltä paketti oli. Pakettikortin teksti tuki arveluitani: paketti oli isän vanhemmilta, jotka olivat jästejä. Avasin paketin ja sieltä paljastui vaaleanpunaista neuletta. Lapaset, pipo ja kaulahuivi samasta vaaleanpunaisesta langasta neulottuna ja palmikkokuviolla koristeltuna.

Nostin ne pöydältä ja puin ylleni. Ne tuntuivat mukavilta ja lämpöisiltä. ”Mummo ja vaari lähettivät. Mummo on taitava neulomaan”, kerroin Heatherille ja nousin ylös. Tähyilin, olisiko huoneessa peiliä, ja olihan siellä. Kävelin sen eteen ja katsoin hetken kuvaani. Asusteet näyttivätkin kivoilta. Oli kiva, kuinka lempivärini sopi hiusteni väriin, ja sai ne näyttämään suklaalta vaahtokarkkia vasten. Kävelin takaisin Heatherin luo, kävin istumaan, nappasin piparin ja katsoin, mitä hän puuhaili.

[Heather Rose]

”Postipojalta? Ai posteljoonilta? Miksi hän on jästiammatissa, jos hän on velho? Onko hän käynyt koulun?”

"Hän on minua pari vuotta vanhempi ja kävi Tylypahkaa. Mich kuitenkin erotettiin koulusta- en tiedä miksi, mutta nyt hän työnskentelee postipoikana ansaitakseen palkkaa. Hän on orpo ja olisin ottanut pojan mieluusti meille asumaan, mutta äiti sanoo että hänellä on jo liian monta lasta kaitsittavana", Heather vastasi ja siemaisi glögiään.

Katrine nappasi uuden paketin, tällä kertaa pienin tontuin koristellun. Hän avasi sen ja esiin ilmestyivät lapaset, pipo ja kaulahuivi. Ne olivat vaaleanpunaisia ja kauniisti koristeltuja, sekä varmasti erittäin lämpimiä. Katrine puki ne ylleen ja sanoi; ”Mummo ja vaari lähettivät. Mummo on taitava neulomaan."

Heatherin isoäiti ei osannut neuloa. Hän osasi vain kertoa vanhoja vajaita satuja ja tyttö oli jo kauan haaveillut pullan tuoksuisesta mummista, joka kutoi päivät pitkät kertoen vanhoja tarinoita sotien ajalta. Heather oli lopen kyllästynyt isoäitiin, joka istui keittiön pöydän ääressä sotkuisessa talossaan ja selitti yhä uudelleen samat asiat kysellen joka kolmas minuutti Heatherin nimeä.

Katrine peilaili itseään hetken ja palasi sitten takaisin napaten piparin. Heather hymyili ja otti viimeisen pakettinsa. Se oli kääritty samanlaiseen paperiin kuin kimonokin, eli punaiseen lumihiutalein koristeluun ja päällä luki teksti; Isoveljiltä pikkusiskolle. Lahja oli amatöörimäisesti paketoitu. Heather kohotti kulmiaan. Kuinka hänen veljensä edes vaivautuivat lähettämään hänelle lahjan?

Empien hän avasi paketin ja kehotti nahkaisen paksukantisen kirjan ilmaan. Se oli vanha ja epäilyttävän näköinen. Mitä se mahtoi sisältää? Yhtäkkiä kirja kirjaimellisesti hyökkäsi. Se näytteli torahampaitaan ja Heather hypähti kirkaisten pystyyn. Kirja ryömi lattialla tyttöä kohti, mutta enempää odottamatta Heather hyppäsi sen päälle estäen sen liikkeet.