"Ai hmm... Kävin vain kissahuoneissa", Shanietta vastasi kysymykseeni ja loi katseensa lattiaan. "Ai, kiva. Minäkin kävin muutamassa", sanoin epämääräisesti ja jätin aiheen siihen. Olisin voinut kysellä hieman enemmänkin, mutta näin Shanietan kurtistuneista kulmista, ettei hän ehkä pitänyt utelustani, joten käänsin katseeni taas Hestiaan, kun hän esitti seuraavan kysymyksen.
"Joo, aika paljon", Shanietta vastasi, kun kysyin tiesikö hän paljonkin jästeistä. "Kiva", vastasin ja hymyilin Shanietalle kokeilevasti. Sitten Hestia kysyikin jo jästitiedosta ja selostin pitkät pätkät jästien tuntemuksestani. "Kuulostaa mielenkiintoiselta. Missä se kylä sijaitsee?" Hestia kysyi. "Sen nimi on Pébrac", kerroin, "Se on ihan pieni paikka. Siellä on upeita vanhoja taloja ja linna, mutta asukasluku on vain vähän alle 150 henkilöä. Arviolta noin sata heistä on taikamaailman väkeä ja 50 jästejä, mutta jästit muuttavat sieltä kokonaan pois pikkuhiljaa, sillä paikassa muka kummittelee, vaikka kaikki tietenkin johtuu vain velhojen ja noitien läsnäolosta. Pébracissa ei ole kauppoja eikä sairaaloita, eikä mitään muutakaan modernia sivistystä, mutta se on tosi kaunis paikka. Se on lähellä Lyonia, josta pääsee helposti sekä Châteaun junaan että Beauxbatonsin junaan", selitin innoissani. "Minulla on siitä muutamia kuviakin", kerroin ja kaivoin kolme taittunutta valokuvaa repustani. Yritin suoristaa niitä hieman ja näytin sitten Hestialle ja Shanietalle: "Tässä on talomme. Äitini otti tämän kuvan. Se on aika huonossa kunnossa ja ruma, mutta saamme siitä todella ihanan maalamalla ja sisustamalla sen uudelleen. Siellä on sisällä todella oksettava värimaailma, mutta saamme muokata taloa ihan omannäköiseksemme"

"Tässä on koko kylä kauempaa kuvattuna",
"Ja tässä se talvella",

Katselin kuvia hetken itsekin ja laitoin ne sitten takaisin reppuun. Kylä oli minusta maailman upein paikka ja olin aivan täpinöissäni siitä, että muuttaisimme sinne. "Se on kauniiden metsäisten vuorien ympäröimä ja puut ja kukat ovat hurjan kauniita", jatkoin vielä, "Se on minun mielestäni yksi kauniimmista paikoista ikinä."
"Äitini on noita ja isäni velho, mutta isäni kuoli kun olin pieni..." Hestia selitti Perheestään ja hymyilin kuunnellessani. "Joten meilläkin on käytetty taikuutta paljon." "Otan osaa isästäsi", sanoin ystävällisesti. Oli isän lähteminen ollut minullekin kova pala. Hänhän oli kuin kuollut nyt. En ollut nähnyt häntä Darcyn syntymän jälkeen. Olin vain kuullut kuinka hän oli väitellyt tohtoriksi ja perustanut perheen, kun äiti oli eräänä päivänä kuunnellut uutisia radiosta siivotessaan. Äiti oli heittänyt mopin nurkkaan ja juossut sulkemaan radion. Seuraavan päivän en ollut nähnyt häntä ollenkaan, mutta olin kuullut hänen itkevän makuuhuoneessaan. Olimme Darcyn kanssa aika pieniä ja olimme vieneet äidille ruokaa oven taakse. Omenoita naapurin puusta ja marjoja metsästä. Äiti oli huikannut oven läpi, että kellarissa oli perunoita ja lihaa eiliseltä ja söimme sinä päivänä kahdestaan, kun olimme vieneet äidillekin ruokaa. Se oli kamala päivä, mutta illalla äiti tuli keittiöön, halasi meitä ja sanoi rakastavansa meitä yli kaiken. Räpyttelin kyyneleitä silmistäni, kun muistin äidin ahdingon. Toivoin, etteivät Hestia ja Shanietta nähneet.
"Hmm... En usko, että Rowan jaksaa matkata Afrikkaan asti... Joten jos äitisi muuttopuuhien lomassa jaksaa, ehtii ja haluaa, olisi mahtavaa, jos hän ottaisi minuun yhteyttä. Asumme aika syrjäisessä paikassa, mutta eiköhän teidän pöllönne löydä minut... Nimeni on siis Hestia Wynne, Englanti, Iso-Britannia", Hestia kertoi. Nyökkäsin ja sanoin hymyillen: "Kerron äidille. Hän varmasti mielellään kertoo työstään."
//Muokkasin hieman Pébracin tietoja, mutta tuskin se haittaa :)//
