Kun olin maininnut juomasta, ei kestänyt kauan, kun ne meitä katsoneet tytöt sattuivat kävelemään luoksemme. En tiennyt pitäisikö lähteä. En useinkaan ollut vanhempien oppilaiden seurassa, vaikka he saattoivatkin olla joskus fiksumpia, kuin nuoremmat.
”Kai sitä vois mennä hieman sivummalle, kun tää noutopöytä on tässä”, Frankowski sanoi. Tajusin, että tytöt olivat tietysi menossa sitä kohti. Tunsin itseni typerykseksi. "Niin joo", ehdin mutista, kun toinen tytöistä saapui luoksemme ja totesi "Päiviä! Tai iltoja, tai ihan miten vain" ja katsoi suoraan minuun.
Huomasin, että tunnistin hänet, Rosaliné Clearwater, tyttö, joka oli ollut mukana silloin, kun näin muutaman oppilaan juoksevan seinää päin. Huomasin myös toisen tytön, Lily Lionin, joka oli ollut ensimmäinen seinää päin juoksija. Kallistin aavistuksen päätäni.
"Moro", Frankowski sanoi minua pikaisemmin.
"Hei Rosa ja Lily", minä totesin, mutta kuulostin hieman epäröivältä. Rosaliné katsoi silmät ymmyrkäisinä Frankowskia ja alkoi suoltaa jotain niin nopeasti, etten meinannut saada selvää. Olin melko varma, että hän oli juonut. Minua inhotti, sillä se ei ollut sallittua koulun säännöissä.
"Anteeksi, minun täytyy vähän käydä tuolla", Rosaliné sanoi ja näytti tajunneen pölöttäneensä ties mitä. Katsoin hänen osoittamaan suuntaan, noutopöytää kohti ja palautin katseeni taas häneen.
"Siitä vain", sanoin, kuin olisin antanut luvan johonkin. Minulla oli kumma tunne, etten keksinyt mitään muutakaan sanottavaa. Nyt pitäisi luetella sitä small-talk:ia, huomasin ajattelevani.
"No, mitä piditte ottelusta?" kysäisin. Olin itse tullut mukaan katsomaan, mutten ollut varma, pidinkö huispauksesta. Peli tuntui liian raa'alta ja kaiken kukkuraksi joutui olemaan ulkona. Siitä huolimatta moni piti pelistä ja jos halusi pysyä puheissa kärryllä, kannatti peliä seurata.
Rosaliné saapui luoksemme, mutta vaikutti oudon vaisulta. Hymyilin ystävällisesti, mutta hymyni ei ylettynyt silmiin asti. Tämä ei ollut sellaista kuin olin kuvitellut, enkä tiennyt olinko nyt yhtään lähempänä "ryhmään kuulumisen tunnetta", kuin tänne tullessakaan.
Minulle tuli paha mieli vain, koska tunsin, että Rosalinélla oli paha mieli. Välillä tuntui, että olin jästien magneetti ja keräsin muiden tunteita. Etenkin tälläisissä tapahtumissa virikkeitä oli vain liikaa.
Päätäni alkoi särkeä ja minun teki mieli saada happea. Pakotin kasvoillani olevan hymyn pysymään ja kuuntelin, mitä muut mahtoivat sanoa. Kuuntelu oli minulle paljon luonteenomaisempaa, kuin puhuminen.
