Kerro, kerro, kuvastin...

[Katrine Isabell Wall]

”Menemmekö silloin sinne metsään?” Heather havahdutti minut. Tosiaan, metsään meneminenhän oli kiellettyä. Ei ollut ollenkaan minun tapaistani miettiä sopivinta ajankohtaa sääntöjen rikkomiselle. Päättäväisyyten löytää Jade oli ajanut nykyisen minun yli. Sen ujon ja kiltin. Niin, ennen oli tahnyt jekkuja ja nauranut. Olin ollut huomion keskipisteenä. Se puoli minusta oli painunut kuoren alle, ja nyt se oli nostanut päätään. Tulkoon esiin vain, Jade piti löytää.

”Ei sinun tarvitse. Mutta minä menen”, sanoin päättäväisesti. ”Minä löydän Jaden.”

Laskeskelin hieman päiviä sormillani seuraten reseptiä. Tänään, yksi. Huomenna aloitan juoman keittämisen, kaksi. Jatkan ylihuomenna, kolme. Sitten metsään, neljä. Jatkan lientä, viisi. Viimeinen ainesosa, kuusi. Liemi on valmis, seitsemän. ”Jos aloitan huomenna, liemi on valmista sunnuntaina. Mutta missä se pitää valmistaa?” pohdin. ”Paikka, jossa kattila voi olla viikon kenenkään huomaamatta, jossa voi tehdä tulen. Tuleeko sinulle mitään mieleen?” kysyin. Pääni löi tyhjää. Mieleen tuli vain paikkoja, joissa kaikki kävivät. Oleskeluhuoneet, suurten sali, kirjasto, makuusalit, piha...

”Oletko siis mukana valmistamisessa?” varmistin. ”Jos tavataan huomenna seitsemältä vaikkatoisessa kerroksessa sen kuvakudoksen takana, missä on kasvimaata viljelevä noita, tiedäthän paikan? Olisi epäilyttävää, jos tapaisimme jossain kirjastossa, kun minä kannan noidankattilaa, jossa on aineksia, sopiiko?” Läjäytin kirjan kiinni niin että siitä lennähti pieni tomupilvi. ”Taidan lainata tämän.”

[Heather Rose]

//Kysyn vaan varmistaakseni: Siis Heather ei tule mukaan metsään? Koska yksityisviesteistä en oikein saanut selkoa asiasta :D//

[Katrine Isabell Wall]

//No ei sillä ole väliä, tulkoon, jos haluaa, jääköön jos jää, Heatherin valinta :)

[Heather Rose]

”Ei sinun tarvitse. Mutta minä menen. Minä löydän Jaden.”

Heather pohti ankarasti menisikö siitä huolimatta mukaan vai ei. Hänestä tuntui että hän voisi olla vain tiellä, mutta sinäänsä tyttö pelkäsi että häntä pidettäisiin huonona ystävänä jos hän ei menisi. Miten on? Hän päätti kysyä asiaa Katrinelta; "Saat päättää. Minulle sillä ei ole väliä, ei minulla ole mitään vastaa sääntöjen rikkomiseen", hän sanoi. "Tai- ei kyllä myöskään sitä että jäisin tänne", hän lisäsi hiljempaa.

Katrine laski päiviä sormillaan. ”Jos aloitan huomenna, liemi on valmista sunnuntaina. Mutta missä se pitää valmistaa?"

Heather kohautti olkiaan ja Katrine jatkoi; ”Oletko siis mukana valmistamisessa? Jos tavataan huomenna seitsemältä vaikkatoisessa kerroksessa sen kuvakudoksen takana, missä on kasvimaata viljelevä noita, tiedäthän paikan? Olisi epäilyttävää, jos tapaisimme jossain kirjastossa, kun minä kannan noidankattilaa, jossa on aineksia, sopiiko?”

Heather nyökkäsi ja seurasi kuinka Katrine läimäisi kirjan kiinni lainatakseen sen.

[Katrine Isabell Wall]

”Saat päättää. Minulle sillä ei ole väliä, ei minulla ole mitään vastaan sääntöjen rikkomiseen” Heather sanoi. Ja lisäsi vielä: ”Tai- ei kyllä myöskään sitä että jäisin tänne.” Katselin Heatheria. Minusta tuntui, että tyttö jäisi sanoistaan huolimatta mieluummin koululle. En minä häntä mukaani repisi. Minuakin pelotti mennä metsään – varsinkin yksin, mutta ajatus Jadesta valoi minuun voimaa, tahtoa, jollaista en ollut uskonut enää ikinä löytäväni. Ehkä voisin vielä muuttua. Takaisin itsekseni. Vaikka koulussa minut tunnettiin ujona ja hiljaisena, se ei ollut kuitenkaan minä.

”Sinä voit jäädä koululle. Siitäkin on jo suuri apu, että autat taikaliemen kanssa, pärjään kyllä metsässä.” Hymyilin Heatherille, ja menimme kirjastonhoitajan tiskille. Ilmoitin lainaavani liemikirjan ja kirjastonhoitaja kirjoitti nimeni ja tupani suureen kirjaan. Pitäisi varoa likaamasta kirjaa. Eikä saisi heitellä, eikä purra, syöttää millekään, tai kadottaa, repiä, tuhria, merkata kynällä, taittaa sivuja tai viedä pois koulualueelta.

Kun olin kuullut litanjan varoituksista, sain viimein kirjan epäileväisesti mulkoilevalta kirjastonhoitajalta – joka piti ilmeisesti epäilyttävänä sitä, että ekaluokkalainen lainaa vaativia liemiä käsittelevän kirjan – ja lähdin kirjastosta.

”No, nähdään sitten huomenna seitsemältä”, muistutin. ”Heippa!” Lähdin kävelemään kohti Serdaiglen oleskeluhuonetta ajatusten myllertäessä päässäni.

***

Pengoin matka-arkustani tavaroita, ja heittelin niitä sotkuisesti sängylleni. Villasukat, sulkakynä, taittunut suklaasammakkokortti, päiväkirja – siihen pitäisi kai joskus taas kirjoittaa, kulunut pokkari... Sitten käteni osui parin kaavun alla johonkin karheaan ja puiseen. Vedin sen esiin. Tietopuun kaarnaa, hyvä.

Nousin arkkuni viereltä ja kävelin kaarna kädessäni sängyn laidalle istumaan. Kaarna oli punertavaa ja karheaa, lukutoukkien koloja täynnä. Otin yöpöydältäni taikaliemikirjan ja avasin sen näkyliemen kohdalta. Lukaisin ohjeen uudelleen läpi. Olin muistanut väärin – ei kaarnaa tarvittukaan vielä. Tänään tarvittaisiin vain peilivettä ja kuutomua. Oli tiistai-ilta, ja kello lähestyi kovaa vauhtia seitsemää. Minun piti tavata Heather aivan pian.

Pyyhkäisin tavarat sängyltäni takaisin matka-arkkuun ja asetin tietopuun kaarnan huolellisesti päällimmäiseksi, jotta löytäisin sen huomenna. Suljin arkun ja työnsin takaisin sänkyni alle, missä se yleensä oli. Nappasin lattialta noidankattilani, jossa oli vain lasinen kannu, sekoitussauva, taikasauva ja kansi, sillä ainekset piti käydä hakemassa oppilaiden varastosta. Vilkaisin kelloa – olin ajatellut ehtiväni hakea ne ennen Heatherin tapaamista, mutta kello oli jo viittä vaille seitsemän, joten kävisimme yhdessä. Nappasin vielä taikajuomakirjan ja pyyhälsin sitten oleskeluhuoneeseen ja sieltä käytävään välittämättä oudoksuvista katseista kantaessani noidankattilaani. Juoksin käytäviä pitkin ja hidastin tahtini nopeaan kävelyyn aina kuullessani ääniä. En ollut varma, saiko käytävissä juosta. Pääsin vihdoin paria minuuttia yli tasan käytävään, jonka päässä oli kuvakudos. Otin pienen loppukirin ja juoksin kuvakudoksen läpi katsomatta eteeni niin että törmäsin johonkin. En tiennyt oliko se Heather vai joku esine, tai mikä olisi kamalaa, joku muu oppilas. Oli aika pimeää, ja minä huohotin vielä juoksun jäljiltä.

”Anteeksi”, puuskahdin siristellen silmiäni pimeässä nähdäkseni, mihin olin törmännyt.

//Hyppäsin jo seuraavaan päivään, älä hämäänny//

[Heather Rose]

”Sinä voit jäädä koululle. Siitäkin on jo suuri apu, että autat taikaliemen kanssa, pärjään kyllä metsässä", nuo sadat kuullessaan Katrinen suusta Heather huokaisi hiljaa helpotuksesta. Hän oli nimittäin vakaasti päättänyt että hän välttelisi ongelmia minkä kerkesi, sillä yksi pöllö kotiin oli jo liikaa, se oli yksi mutta melko suuri rike ja jos hänet saataisiin kiinni nytkin erotus olisi lähellä.

Heather käveli Katrinen vanavedessä kohti kirjaston tiskiä ja nappasi matkalla eräästä hyllystä keskikokoisen kirjan ja vilkaisi nopeasti otsikon; 101 väistettyä loitsua. Tyttö lipui Katrinen luokse, hän oli juuri lainaamassa. Kirjastonhoitaja rustasi hänen nimeään suureen kirjaan. Kun Katrine oli poistunut Heather näytti kirjastonhoitajalle oman opuksensa, joka käsitteli 101 väistettyä loitsua hän sai kuulla samat varoitukset kuin Katrine ja aukaisi suunsa miltei joka välissä sanoakseen; "Joo, joo. Kuulin jo äsken", mutta hän ei saanut tilaisuutta. Pian hän pyrähti tytön perään mukanaan lainaamansa kirja.

”No, nähdään sitten huomenna seitsemältä”, Katrine muistutti Heatherin astuessa ovista ulos. ”Heippa!”

Serdaigle lähti kävelemään pois päin ja Heather heilautti kättään mutta ei ollut ollenkaan varma näkisikö Katrine sitä enää. Joka tapauksessa hän kääntyi ja lähti tallustelemaan Pouffsoufflen oleskeluhuonetta kohti.

***

Heather valui käytävää myöten tervehtien joka toista oppilasta vanhana tuttuna ystävänä. Hän maleksi eteenpäin ja napsautteli sormiaan lyöden kantapäänsä aina samalla lattiaan säestääkseen napsutusta. Heather oli tuona iltana onnellinen Pouffsouffle ja oli ylpeä tähän mennessä kuluneesta kouluvuodestaan. Hän oli saanut uusia ystäviä kokenut seikkailuja ja kirjoittanut roimasti runoja kuvaelmista puhumattakaan. Nyt tyttö valmistaisi taikaliemen Katrinen kanssa.

Tietämättä yhtään mitä kello näytti Heather matkasi sovitulle paikalle hyräillen tuttua säveltää;

[i]Viisi pientä peikkoa lähti leikkimään,
metsän taakse kauas pois.
Äiti peikko huusi että "Pienet peikot, tänne näin!",
mutta vain neljä tuli takaisin.[/i

Viimein tyttö saapui kudoksen eteen ja vilkausten ympärilleen pujahti sisään. Hän antoi ruskeiden silmiensä totutella hämärään ja istahti Nallukan kanssa kudoksen eteen. Sitten vain odotettiin... Hän odotti jonkin aikaa ja sitten hän tunsi töytäisyn selässään; "Anteeksi", Heather tunsi tytön äänen ja nousi seisomaan hymyillen.

[Katrine Isabell Wall]

//Anteeksi taas viivytys, olen pariin otteeseen yrittänyt tätä julkaista, pitäisi korjauttaa tietokone... Huomasitko muuten, että on sinun vuorosi kurpitsajuhlapelissä?//

Silmäni tottuivat pimeään, ja erotin seisomaan nousevan ihamisen ääriviivat. Tarkemmin ketsottuna tuo ihminen oli Heather. Nostin sauvani ja kuiskasin: ”Valois”. Valo välähti sauvani kärkeen ja näin Heatherin vihdoin kunnolla.

”Anteeksi myös siitä, että tulin myöhässä”, lisäsin edelliseen pahoitteluuni. ”En ehtinyt käydä oppilaiden varastokaapilla, meidän täytyy käydä sitä kautta. Ja sitten pitää päättää, missä liemi valmistetaan.”

Kävelin takaisin kuvakudokselle ja raotin sitä hieman. Käytävää pitkin käveli joku oppilas, ja odotin, että hän menisi ohi. En ollut vieläkään ihan perillä siitä, oliko liemen keittely vapaa-ajalla sallittua, tai jos oli, oliko näkyliemen tekeminen sallittua. ”Reitti selvä”, kuiskasin ja tirskahdin, koska olin kuulostanut ihan joltain agentilta, joka varmistaa salaisen operaation turvallisuutta liittolaiselleen. Hiippailin käytävälle ja lähdin vastakkaiseen suuntaan, kuin mihin oppilas oli mennyt. Tosiaan, hiippailimme kuin mitkäkin aurinkolasipäiset agentit, piileskelimme kuvakudosten takana. Enää pitäisi löytää kiikarit niin vakoilija ei muuta tarvitsisi. Tai sitten pitäisi lopettaa kuvitteleminen ja keskittyä olennaiseen, mietin, kun olin kävellä haarniskaa päin.

”Öm... Tiedätkö muuten, missä oppilaiden taikajuoma-ainevarasto on?” kysyin. En ollut pahemmin miettinyt sitä. Olin kerran käynyt siellä, mutta silloin olin ollut auttamassa liemiopettajaa hakemaan lisää aineksia, joten olin kävellyt ihan eri suunnasta enkä ollut painanut liemiluokaltakaan reittiä mieleen, sillä en ollut ajatellut tarvitsevani sitä. ”Jossain päin pohjakerrosta ainakin, mutta sen enempää en tiedä”, lisäsin muistellessani reissuani varastoon. Käytävä oli ollut koko ajn kylmä ja kivinen, ikkunaton. Olimme kääntyilleet risteyksistä, mutta portaita emme olleet nousseet, joten kellareissa sen täytyi olla.

[Heather Rose]

//Väsäilen sinne kohta viestin.//

"Valois", Katrine lausui ja saman tien sauvan päähän syttynyt valo valaisi hänen kasvonsa. Heather otti omankin sauvansa esiin ja toisti samat sanat. Valo syttyi, mutta sammui saman tien. Uusi yritys... Heather toisti sanaa useamman kerran ja luovutti sitten. "Antaa olla. Joskus loitsut onnistuvat, joskus taas ei. Tällä kertaa ei onnistunut", hän sanoi pääasiassa itselleen. Heather oli oppinut viimeisen puolen vuoden aikana paljon, mutta epäonnistui myös. Hänellä oli aikaa oppia monia asioita tulevien vuosien aikana.

Kahden tytön varjot häilyivät hämärässä, Katrinen sauvan päähän syntyneen valon johdosta. ”Anteeksi myös siitä, että tulin myöhässä. En ehtinyt käydä oppilaiden varastokaapilla, meidän täytyy käydä sitä kautta. Ja sitten pitää päättää, missä liemi valmistetaan."

Heather kohotti kunniaan: "Paljonko kello on?" Hänestä tuntui että oli saapunut paikalle hyvin aikaisin, mutta jos Katrine oli kerta myöhässä niin mitä kello näytti? Heather työnsi sauvansa takaisin farkkujensa taskuun ja pudiateli pölyjä villapaidastaan.

Katrine raotti kuvakudosta hieman ja Heather lipui hänen luokseen odottaen jotain- ei mitään hajua mitä, mutta hän vain odotti. ”Reitti selvä”, kurkustava tyttö kuiskasi tirskahtaen. Mikä häntä nauratti? Oliko hän nähnyt jotain hassua? Enempää sitä miettimättä hän hipsi Katrinen perässä käytävälle ja he jatkoivat matkaansa sitä pitkin jonkin aikaa. Heather ei ollut haka taikaliemissä. Toivottavasti Katrine olisi parempi. Viime tunnilla hän oli onnistunut räjäyttämään kattilansa.

”Öm... Tiedätkö muuten, missä oppilaiden taikajuoma-ainevarasto on?” serdaigletyttö sanoi melkein törmäten haarniskaan. Heather kohautti olkiaan. ”Jossain päin pohjakerrosta ainakin, mutta sen enempää en tiedä”, hän lisäsi.

"Ei mitään tietoa", Heather sanoi.

[Katrine Isabell Wall]

Heatherkin yritti sytyttää sauvansa, mutta ei onnistunut siinä, mikä ihmetytti minua. Viimeksi kun olin nähnyt hänen yrittävän loitsua, oli hän onnistunut, ja sauvan valo oli valaissut pimeää salakäytävää. Miksi valo ei nyt syttynyt? Heather kuitenkin mutisi seuraavaksi vastaukseksi kysymättömään kysymykseen, että taiat onnistuvat toisinaan, ja joskus eivät. ”Paljonko kello on?” Heather kysyi.

”Suunnilleen viittä yli”, sanoin. Ilmeisesti Heatherkaan ei ollut tullut paikalle kovin aikaisin, kun ei ollut huomannut myöhästymistäni.

Lähdimme kävelemään käytävää pitkin, ja kyselin Heatherilta taikajuoma-ainesvaraston sijaintia.

”Ei mitään tietoa”, Heather vastasi. Pessimistiseen mieleeni kehittyi jälleen kuvia meistä harhailemassa yksin kellarikäytävien verkostossa, mutta karistin ne nopeasti, kun saavuimme alaspäin viettäville portaille ja kävelin alas pohjakerrokseen.

”Mennään ensin liemiluokalle”, sanoin. ”Sieltä saatan muistaa reitin.” Suunnistin liemiluokalle ja pysähdyin oven eteen. Käännyin takaisin käytäviin päin ja mietin. Olimme ensin kääntyneet vasempaan. Lähdin kävelemään olettamaani suuntaan, ja mutisin Heatherille: ”Varmaan tänne...”

Kääntyilin kulmista muistini mukaan ja päädyin umpikujaan. Olin kääntynyt jostain väärin. Mietin hetken, käännyin takaisin ja seuraavasta risteyksestä lähdin oikeaan, ja siinähän se olikin: puuovi, johon oli kaiverrettu sanat: Oppilaiden taikajuoma-ainevarasto. Kokeilin ovea, mutta se oli lukossa. Ai niin, opettaja oli sanonut ovelle salasanan.

”Rupikonnan aivot”, sanoin ovelle, joka heilahti auki.

[Heather Rose]

//Anteeksi kesto..//

”Suunnilleen viittä yli”, Katrine vastasi Heatherin kyseessä kellon aikaa. Tyttö yllättyi; hän oli kuvitellut viisareiden näyttävän vähän korkeampia numeroita. Viittä yli? Aika meleksii pilvien lailla tyynenä päivänä.

Tytöt haahuilivat käytävällä tietämättä laisinkaan missä taikajuoma-ainesvarasto sijaitsee. He laskeutuivat pölyisiä kierreportaita Châteaun pohjakerrokseen. Rappuset kiemurtelivat spiraalin lailla, kun tytön astuivat niitä myöten pimeyteen. Heather aivasti pölyn pöllähtäessä. He saapuivat portaiden päätös paikkaan ja Katrine sanoi; "Mennään ensin liemiluokalle Sieltä saatan muistaa reitin.”

Heather seurasi Katrinea vanavedessä. He pysähtyivät oven eteen ja Katrine näytti miettivät. Käytävä näytti aivan vieraalta, vaikka ei ollut epäilystäkään etteikö Heather täällä olisi kulkenut. ”Varmaan tänne...” mutisi serdaigletyttö, kun he kääntyivät vasemmalle. Heather astui käytävällä jälkeen kerran, kunnes äkkäsi kissan keskellä käytävää. Tyttö pysähtyi selittelemään sen mustaa karvoitusta, kun Katrine jatkoi matkaansa. Hetken kuluttua serdaigle palasi takaisin. Ilmeisesti siellä oli ollut umpikuja. Heather hyvästeli kissan ja he suunnistivat nyt oikealle - suoraan puuoven luokse, johon oli koverrettu; Oppilaiden taikajuoma-ainevarasto. Heather seurasi kuinka Katrine kokeili ovea ja mutisi sitten sanat; ”Rupikonnan aivot.”

Heather astui sisään pieneen koppiin, joka oli täynnä tinakattiloita ja erilaisia tölkkejä ja purkkeja etiketteineen. Hän vilkaisi Katrinen suuntaan ja kysyi; "Mitä me tulimmekaan hakemaan?"