Lemmikkejä ja lumipalloja

[Katrine Isabell Wall]

Kävelimme yhdessä eteisaulaan ja panin tyytyväisenä merkille, että Serdaiglen lasissa oli enemmän jalokiviä kuin muiden laseissa. Olimme olleet ahkeria tänä syyslukukautena. Olin tainnut itsekin ansaita muutavan noista kiiltelevistä safiireista tupamme lasiin, tuumin ylpeänä.

Fanny pyrähti ulko-oville ja työnsi ne kaksin käsin auki. Jyhkeät puuovet aukenivat helpon näköisesti ottaen huomioon, että ne näyttivät hyvin raskailta ja Fanny oli melko pieni, mutta kai ovissa oli jonkinlainen avaamista helpottava loitsu. Fanny näytti jotenkin maalaukselliselta seisoessaan suuressa oviaukossa talvikaavussa lumisen maiseman hohdellessa kirkkaana hänen takanaan.

Kävelin hänen luokseen ovelle, kun hän katsahti minuun ja laski kantamuksensa portaille. Sitten tyttö juoksi portaat alas ja pomppasi suoraan paksuun puuterilumihankeen niin että pöllähti. Nauroin hypylle ja siristelin silmiäni lumisen maiseman kirkkauden takia: sisällä oli ollut melkoisen hämärää verrattuna tähän. Vaikka aurinko ei ollut enää korkealla vaan laskemaan päin, heijastelivat miljoonat lumikiteet sen säteitä todella kirkkaasti. Minä laskin pakettini hänen korinsa viereen ja totesin arvostelevaan sävyyn – pidätellen samalla naurua: ”Yhdeksän pistettä kymmenestä.” Tavoittelin jonkinlaisen kilpailun tuomarin arvokkuutta, mutta se karisi hieman kun hyppäsin itsekin Fannyn perään hankeen ja aloin tehdä lumienkeliä hankeen. Mahdoin kyllä näyttää huvittavalta. Kun enkeli oli valmis, nousin istumaan.

”Ääh, Fanny, autatko minut ylös etten tallu enkelin mekkoa?” pyysin naurahtaen ja ojensin kättäni Fannyn suuntaan.

//Joo, ei haittaa, ihan viisasta, että Serdaiglet ja Gryffondorit tapaisivat jo pian. Ja ei minullakaan Tylypahkan pöllötornia enempää tietoa ole tornin sijainnista, niin olkoon pihalla. Toivottavasti muuten tarkoitit tuolla ”heittäytyä lumeen” että Fanny meni sinne koskemattomaa lumihankeen pelleilemään jotain, eikä vain astunut sinne :D

[Renée Mason]

"En ole varma. Oletko itse menossa sinne?" Tyttö vastasi. Mietin hetken, miksi hän ei ollut varma asiasta. Ehkä tyttö oli uusi koulussamme.
"Olen kyllä", vastasin tytön esittämään kysymykseen. Nyökkäsin herkkukantamukseeni päin: "Minulla on vielä muutama paketti viemättä. Haluatko tulla mukaan. Olisi kiva, jos tulisit." Hymyilin tytölle rohkaisevasti. Enkä valehdellut. Olisi mukavaa jutella jonkun kanssa matkalla ja voisin näyttää hänelle paikkoja.

"Olen Jasmin Blackbird ja tuo on Lusa", Jasmin kertoi. Lusa kurkisti kulmalta neidän suuntaamme muttei osoittanut mitään muuta merkkiä kiinnostuksesta pipariani kohtaan. "Hei Jasmin. Mukava tavata. Lusa on todella söpö." Kehuin hymyillen.

"Pöllölä on tuolla suunnassa" kerroin ja nyökkäsin vieressämme olevaa isoa portaikkoa päin.
"Se sijaitsee ulkona linnan vieressä. Hyvä että sinulla on takki, siellä nimittäin sataa lunta", kerroin ja lumen ajattelu sai leveän hymyn kasvoilleni.
"Tule", kehotin ja lähdin portaisiin.

Saavuimme eteisaulaan ja huomasin, että ovet olivat jo auki. Lumessa näin kaksi Serdaiglea. Ykkösluokkalaisia ehkä. Katselin muutaman minuutin haltioituneena lumisadetta. Tuuli ei ollut voimakas oikein mihinkään suuntaan, joten pienet kiteet pyörähtelivät kimmeltävinä ilmassa, kunnes osuivat maahan. Lunta oli jo muhkeat kinokset kertyneinä linnan pihaan. Hymyilin kutsuvasti Jasminille ja kävelin nauttien ulos. Yritin katsoa silmiä räpyttämättä taivaalle, sillä halusin nähdä joka ikisen pyörteilevän hiutaleen, mutta silmät räpsyivät väkisinkin yrittäessään suojautua lumimyrskyltä.

Siispä laskin katseeni ja juoksin ensiluokkalaisten luo. En hypännyt hankeen, sillä halusin pitää sen kauniin puhtaana ja koskemattomana.
"Hei", tervehdin hymyillen.
"Olen Renée." Huomasin maassa korin, joka oli täynnä erilaisia herkkuja.
"Oletteko matkalla pöllölään", kysyin ajattelematta sen kummemmin. Tietysti voisihan olla, että herkut olivat heille itselleen.
"Siis ajattelin vain, kun teillä on tuo kori, että olisitte lähettämässä ne jonnekin", selitin virnistäen.

//Päätin nyt olettaa, että Jasmin tulee pöllölään mukaan, koska eikös se ollut tarkoitus. Ja haittaako, jos tytöt tapaavat jo nyt. En ajatellut heidän ohikaan juoksea.//

[Jasmin Blackbird]

Renée pyysi minua tulemaan pöllöllään ja minä suostuin. Kun hän kehui kissaani söpöksi, ilahduin. Lähdin seuraamaan häntä. Lusa sai jäädä matkan varrelle, ajattelin mutta katsottuani taakseni huomasin sen seuraavan. Ehkä se ymmärsi mistä puhuimme.
Kun tulimme eteisaulaan, näin ovien olevan auki. Ulkona oli kaksi tyttöä. Lunta oli paljon ja sitä satoi aina vain lisää ja lisää. Vastasin Renéen hymyyn ja kävelin ulos. Suljin ovet Lusan pujahdettua peräämme.
Menin tyttöjen luo juuri, kun Renée esitteli itsensä. Kun hän kysyi menisivätkö he pöllöllään, mietin kuinka monta meitä on menossa sinne. Renéen lopetettua kerroin nimeni.

[Fanny Wiest]

Katsahdin Katrineen, joka tuli perässäni ulos ja laski pakettinsa korini viereen, ennen kuin tein ilmalentoni hankeen. Kesken hyppyni tulin ajatelleeksi, että lumi voisikin olla hieman kovaa kuin olin arvioinut. Sen enempää en ehtinyt tehdä mitään, kun jo pölähdin pehmeään ja kylmään lumeen. Nousin vikkelästi istumaan. Naamani oli aivan läpi märkä, koska lumi oli jo sulanut kuumille poskilleni. Hymyilin Katrinelle, joka seisoi vielä portailla.

"Yhdeksän pistettä kymmenestä", Katrine sanoi arvokkaasti, pidätellen kuitenkin naurua. Seuraavaksi tyttö juoksi portaat alas ja hyppäsi itsekin hankeen. "Sanoisin kahdeksan ja puoli", sanoin tavoitellen Katrinen äskeistä äänensävyä. Katrine alkoi tehdä lumienkeliä. "Okei, kohotit enkelillä yhdeksään", harmittelin pidätellen naurua.

”Ääh, Fanny, autatko minut ylös etten tallo enkelin mekkoa?” Katrine pyysi naurahtaen hieman ja ojentaen kätensä. Nousin rivakasti ylös, tartuin Katrinea kädestä ja vedin hänet rivakasti seisomaan.

"Hei." Käänsin katseeni, kun ruskeahiuksinen tyttö saapui luoksemme. "Olen Renée", tyttö esitteli itsensä. Renée? Olinko kuullut nimen jossain? Tyttö näytti yllättävän tutulta. Olin kai nähnyt hänet jossain. Kirjastossa? Ehkä.

Renée vilkaisi koriini ja kysyi: "Oletteko matkalla pöllölään."
"Siis ajattelin vain, kun teillä on tuo kori, että olisitte lähettämässä ne jonnekin", hän jatkoi virnistäen. Renéen takaa ilmestyi toinen tyttö. Hän esitteli itsensä Jasmineksi. "Joo, ollaan me", sanoin hymyillen. "Te varmaan myös?" kysyin, samalla puistellen lunta kaavustani. Hain vielä korin portailta ja palasin muiden luo.

[Katrine Isabell Wall]

Fannykin arvosteli suoritustani samantapaisella äänellä kuin minä hänen: ”Sanoisin kahdeksan ja puoli”, pienen tauon jälkeen Fanny myöntyi. ”Okei, korotit enkelillä yhdeksään.”

Fanny auttoi minut ylös ja pöllyttelin farkuistani lunta. Kunpa olisin ottanut ulkohousut. Onneksi ei sentään ollut plussaa, lumi olisi kastellut housut, pakkaslumi vai koristeli niitä kiteillään.

”Hei”, kuului takaani portaista. Ääni kuulosti etäisesti tutulta ja käännyin katsomaan tulijaa. Tunnistin tytön. Olin tavannut hänet muutama päivä sitten yhteisessä oleskeluhuoneessa, mutta en tiennyt hänestä juuri mitään. En muistanut edes nimeä saati tupaa. Ainakin tyttö oli minua pari vuotta vanhempi, mutta sen nyt näki päältä. ”Olen Renée”, tyttä jatkoi pirteästi. Nyt mieleeni muistui jo enemmän. Ei ehkä juuri oleskeluhuoneessa kuultua, mutta jossain. Renée oli se iloinen tyttö. Gryffondorista muistaakseni. Pinnistelin muistaakseni sukunimen. Olin jo monta kertaa alkanut huolettomasti sinutella, nyt halusin kerrankin olla kohtelias, varsinkin kun tyttö oli selvästi minua vanhempi. Mason! Sehän se oli!

”Oletteko matkalla pöllölään? Siis ajattelin vain, kun teillä on tuo kori, että olisitte lähettämässä sitä jonnekin”, Mason arveli. Huomasin, että Masonin jälkeen ulos pujahti myös toinen tyttö ja harmaa kissa, jolla oli valkoiset tassut. Tyttö näytti minun ikäiseltäni, joskin hiukan pidemmältä. Tyttö mainitsi nimekseen Jasmin Blackbird.

”Joo, ollaan me”, Fanny vastasi. ”Te varmaan myös?” Fanny pudisteli kaavustaan enimpiä lumia vastattuaan ja meni sitten noukkimaan korinsa. Minä otin mallia ja hain lahjapakettini. Tutkailin tulokkaita hetken. Masonilla oli ruskeat iloisen näköiset silmät ja ruskeat hiukset. Hän ei näyttänyt kovin pitkältä, ehkä kaksi tuumaa Blackbirdiä pidemmältä. Blackbirdilläkin oli ruskeat silmät ja tummanruskeat pitkät hiukset. He molemmat näyttivät ihan mukavilta, etenkin Mason, joka oli varmaan valvojaoppilas tai jotain, kun oli niin reipas ja puhui tuntemattomillekin. Tai ehkä se on normaalia. Minua Mason ja Blackbird varmaan luulivat mykäksi.

Tunsin tarpeelliseksi esittäytyä, osaksi juuri siksi, ettei minua luultaisi mykäksi ja osaksi ihan vain, koska muutkin tekivät niin ja se on kohteliasta. ”Minä olen-” huomasin aloittavani niin hiljaa, ettei kukaan varmaan kuullut, joten aloitin lauseen alusta hieman kovempaa, mutta tuijotin tiukasti varpaisiini, mikä kyllä vei esittelyltäni reippauden. ”Minä olen Katrine Wall.” Tunsin hienoisen punan kasvoillani. No niin, juuri noin, hyvä minä, punastutaanpa ihan kunnolla pikku lauseesta... Toivoin, etteivät muut huomanneet ja siirsin katseeni kengänkärjistäni pöllölään, jos puhe kääntyisi vaikka matkan jatkamiseen. Itse en kyllä uskaltaisi ehdottaa sitä.

[Renée Mason]

//Anteeksi muutaman päivän viivästys//

"Joo, ollaan me", punatukkainen tyttö sanoi hymyillen. Vastasin hymyyn iloisesti.
"Te varmaan myös?" tyttö kysyi samalla, kun puisteli temmellyksessä tarttunutta lunta kaavultaan. Nostin rasioita ja pusseja sylissäni merkitsevästi ja sanoin: "Jep, minulla on muutama lahja lähetettävänä." Tuo punapää näytti kyllä tutulta jostain syystä. Mutta toisaalta, opiskelimmehan kaikki samassa koulussa, jättikokoisessa tosin, niin oli paljon mahdollista, että olin nähnyt hänet jossakin aiemmin. Suuressa salissa tai yhteisessä oleskeluhuoneessa tai jossain.

Toinen noista lumessa leikkineistä tytöistä oli heti tutumpi. Hän oli sama henkilö, jonka olin tavannut yhteisessä oleskeluhuoneessa. En ollut ihan varma hänen nimestään. Se saattoi olla Katherin tai Karoline tai joku vastaava. Molemmat tytöistä näyttivät niin tutuilta, että minua ärsytti, kun en muistanut heidän nimiään. Tai siis, Jasminia en varmaan ollut nähnyt koskaan aiemmin, joten oli ymmärrettävää, etten muistanut häntä. Punapäästä en ollut ihan varma, mutta hän vaikutti tosi tutulta. Vaikka tosin, punatukkaisia tyttöjä oli koulussa todella paljon. Ehkä saatoin sekoittaa ihmisiä toisiinsa. Ei ollenkaan minun tapaistani.

"Minä olen-" ruskeahiuksinen tyttö aloitti todella hiljaisella äänellä, joten oli ihme, että olin kuullut hänen aloittavan.
"Minä olen Katrine Wall", Katrine Wall esittäytyi. Nyökkäsin hänelle ja hymyilin iloisesti. Sehän se oli! Katrine oli hänen nimensä. Ärsytti, etten ollut muistanut sitä. Minä yleensä muistin ihmisten nimet varsin hyvin. Päätin laittaa sen joulustressin piikkiin.
"Mennäänkö pöllölään yhtä matkaa?" kysyin muilta ja lähdin kulkemaan lumisateen läpi pöllötornin suuntaan. Se näytti kauniilta lumisine kattoineen ja ikkunoista paistavat valot tekivät tornista kodikkaan näköisen.

"Saanko kysyä, kelle lähetätte postia?" rupattelin. Yritin kuulostaa vähemmän uteliaalta kuin oikeasti olin. Punapäällä oli ainakin kori mukanaan. Ja Katrinella paketti. Löin vaikka vetoa, että ne olivat joululahjoja. Minusta oli hauska kysellä, mitä ihmiset ovat keksineet läheisilleen lahjaksi, sillä kekseliäistä lahjoista saattoi saada inspiraatiota seuraavaa joulua varten. Ja, noh, olin tietenkin utelias.

[Jasmin Blackbird]

Punatukkainen tyttö sanoi: "Joo, ollaan me. Te varmaan myös?"
"Jep, minulla on muutama lahja lähetettävänä", Renée vastasi. Pysyin hiljaa enkä tiennyt sanoisinko jotain. Heitä ei varmaankaan kiinnostanut, miksi olin mukana. Minulla ei ollut mitään lähetettävää.
Toinen tytöistä näytti sanovan jotain, mutta en kuullut mitään. Sitten hän sanoi kovemmalla äänellä: "Minä olen Katrine Wall." Renée ehdotti matkan jatkamista yhdessä. Minulle se kelpasi ja olin tyytyväinen, että joku ehdotti sitä. En itse olisi uskaltanut sanoa. Renée jatkoi puhumista: "Saanko kysyä, kelle lähetätte postia?" Mielestäni hän kuulosti hieman uteliaalta enkä välittänyt siitä. Itsekin olin joskus sellainen.

[Fanny Wiest]

Katrine haki myös pakettinsa ja palasimme toisten luo. Renée näytti hyvin iloselta taas hänen takanaan seisova Jasmin Blackbird oli aivan hiljaa. Mietin miksiköhän tyttö oli mukana, koska hänellä ei näyttänyt olevan mitään lähetettävä. Ehkä hän oli Renéen ystävä.

"Minä olen-"

Katrine keskeytti lauseensa. "Minä olen Katrine Wall", hän esittäytyi toisille puhuen nyt normaalilla äänellä. Katrine punastui. Hipaisi kämmenselälläni tytön käsivartta. "Fanny Wiest", esittäydyin itsekin.

"Mennäänkö pöllölään yhtä matkaa?" Renée kysyi iloisesti. "Sopii ainakin minulle", sanoin Hymyni levitessä kasvoilleni. Lähdin Renéen perään kävelemään lumien maiseman läpi pöllötornin suuntaan.


"Saanko kysyä, kelle lähetätte postia?" Renée rupatteli. Mietin ensin mitä vastaisin, etten paljastaisi liikaa. "Ööh... Lähetän jouluherkkuja orpokotiin Kanadaan", sanoin muka ohimennen. "Entä te?"

//Anteeksi viivytys. Ei ole ollut oikein inspistä.//

[Katrine Isabell Wall]

Fannykin esittäytyi, eikä kukaan näyttänyt pahemmin huomaavan kasvojeni väriä, mistä ilahduin.

”Mennäänkö pöllölään yhtä matkaa?” Mason kysyi. Hyvä, jatkaisimme siis matkaa, kelpasi minulle, sitähän olin halunnut.

”Sopii ainakin minulle”, Fanny kuittasi, ja lähdimme kävelemään kohti pöllölää. Tarvoin hieman hankalasti lumihangessa ja lunta tuprutti koko ajan niin, että pelkäsin pakettini kastuvan ja kätkin sen syliini.

”Saanko kysyä, kelle lähetätte postia?” Mason kysyi iloisesti. Hänestä tuli mieleen Fanny. Molemmat olivat tosi pirteitä, ja Masonkin vaikutti mukavalta. Ei liian tunkeileva, mutta rupatteli ja kyseli. Ja molemmat olivat vanhempia kuin minä, vaikka ei se kyllä kumma ollut, suurin osa oppilaistahan oli minua vanhempia, jotenkin he toivat mieleeni Jaden...

Oli vähän aikaa hiljaista, joten ajattelin, että voisin vastata, jos kukaan muu ei aikonut, mutta juuri yritin sanoa jotain, Fanny avasi suunsa ja vaikenin nolona. Onneksi en ollut ehtinyt sanoa mitään, niin kukaan ei ollut huomannut minun yrittäneenkään.

”Ööh... Lähetän jouluherkkuja orpokotiin Kanadaan. Entä te?” Fanny vastasi huolettomasti, mutta tiesin aiemman keskustelumme pohjalta, että orpokoti oli arka puheenaihe tytölle. Vai että orpokotiin oli herkkulähetys menossa. No, olihan se aika ilmeistä, Fanny oli kertonut, että oli iloinen, että hänen vanhempansa olivat vankilassa, joten tuskin hän ainakaan heille oli mitään lähettämässä. En vain ollut tullut ajatelleeksi, kelle kori oli matkalla.

No, Fanny oli kysynyt 'entä te' ja Jasmimilla ei ollut pakettia, joten monikko viittasi myös minuun, joten kai voisin minäkin sanoa. Keräsin rohkeuteni ja sanoin: ”Minä lähetän äidille ja isälle valokuva-albumin.”

Potkiskelin vähän vaivaantuneena lunta. Olisiko minunkin pitänyt kysyä muilta? Päätin lisätä vielä: ”Entä sinä, Mason?”, vaikka tiesin, että kuulostin vähän hitaalta kun pidin niin pitkän tauon. No, mieluummin hidas kuin epäkohtelias. Vilkaisin Masonia. Tosiaan, mitähän tytön kantamat rasiat mahtoivat pitää sisällään?

[Renée Mason]

//Syvimmät anteeksipyyntöni viivästyksestä.//

"Ööh.. Lähetän jouluherkkuja orpokotiin Kanadaan", Fanny Wiestiksi esittäytynyt tyttö kertoi ensimmäisenä. Nyökkäsin hänelle. Mukava kuulla, että tyttö välitti orpojen joulusta. Ehkä hänen kavereistaan joku asui siellä?
"Entä te?" Fanny kysyi. Odotin, että Katrine vastaisi ensin.

"Minä lähetän äidille ja isälle valokuva-albumin", Katrine kertoi. Hymyilin ja kehuin: "Miten kiva idea! Pitävätkö he valokuvaamisesta? Vai oletko sinä kuvannut elämääsi heille?" Toivoin, etteivät kysymykset haittaisi Katrinea. En tosin ollut oikein ollut missään tekemisissä hänen kanssaan. Mitä hän ajatteli uteluistani?

"Entä sinä, Mason?" Katrine kysyi pienen tauon jälkeen. Yllätyin kovasti, sillä en ollut maininnut sukunimeäni missään vaiheessa. Olin otettu ja hymyilin tytölle iloisesti.
"Sano vain Renée", pyysin hymyillen.
"Näissä rasioissa on pipareita ja pusseissa joulumanteleita. Tein ne kotitonttujen avustuksella tänään ennen kuin lähdin tänne. Ne menevät parhaille ystävilleni. Emme kyllä näe usein. He olivat kanssani Beauxbatonsissa ja ovat siellä vieläkin", lörpöttelin. Kaikki muut olivat kertoneet viemisistään lyhyesti. Vain minä siis olin tällainen höpöttäjä. No, ei voi mitään.

Saavuimme pöllölään, joka näytti lumikerroksensa ansiosta taianomaiselta. Toisaalta, eikös se ollutkin juuri sitä? Avasin puisen oven ja pidin sitä auki toisille antaen heidän mennä ensin. Sitten astuin itsekin sisää ja ovi kalahti kiinni takanani.