Kesäkurssi: Kaksintaistelun alkeet [PVS]

Lukuvuoden 2015-16 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Re: Kesäkurssi: Kaksintaistelun alkeet [PVS]

ViestiKirjoittaja Rosella McDevon » 15 Heinä 2015, 19:15

/Jipii! Mäki sain parin :3//

Astuin suureen saliin ensimmäisten joukossa ja menin istumaan aika eteen pituuteni vuoksi. Kaksi naista selitti lavalla kaikkea ja lopuksi ottelivat kahdesti. Kun he sanoivat että eka-tokaluokkalaisten pitäisi opetella "Karkotaseet" Loitsua tuhahdin. Opin sen jo kymmenenvuotiaana kiitos vanhempieni opetuksen. Parien valinta olikin sitten hankalampaa. "Kuka haluaisi olla minun parini?" Kysyin hiljaa.
Rosella McDevon: Puhdasverinen jästisyntyisiä vihaava käärmessuu. Tuleva U.A.K.S.RY:n jäsen
Rosella McDevon
Oppilas
 
Viestit: 77
Liittynyt: 07 Heinä 2015, 22:56

Re: Kesäkurssi: Kaksintaistelun alkeet [PVS]

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 15 Heinä 2015, 19:52

//Rose Hillille Heh, koodeja kerrakseen... ainakin on isommalla, alleviivauksella, kursivoinnilla ja lihavoinnilla. Pittäs näkkyy... //

Loitsuni osui Roseen. Olin iloinen, kun Rose kaatui taakse päin, vaikka koko ajatus tuntui kummalta, mutta sitten näin, että tytön takana oli jostain ihmeellisestä syystä korokkeen reuna, enkä edes ollut tajunnut, että olimme kääntyneet niin päin. Irvistin.

"Herpaannu", totesin ja osoitin Rosen sydäntä. En ollut varma minne loitsu kuului tähdätä, mutta toivoin, että se tekisi tehtävänsä. "Anteeksi", sanoin pahoittelevaan sävyyn. "En tajunnut, että olit noin lähellä koroketta. Huono tuuri, kun täällä on vielä pehmusteita ja kaikkea."

Katsoin tyttöä ja tarjosin kättäni, jotta voisini auttaa hänet ylös maasta. "Sattuuko siihen kovasti? Sano vaan heti, jos on paha olo, tai alkaa pyörryttää." Toivoin, ettei tyyö ollut saanut aivotärähdystä, tai jotain muuta vakavampaa. En tosin voinut olla varma, koska tyttö oli kai tullut tajuttomaksi loitsusta. Ehkä minun pitäisi ajaa hänet sairaalasiipeen, jos hän näyttää huonovointiselta. Tai ainakin syöttää suklaata, sillä kun oli kummallisen mahtavia voimia.

"Pystytkö jatkamaan taistelua?" kysäisin aavistuksen epävarmana. "Olisi kai ihan perustaistojen vuoro ja saisi torjua, mutta jos nyt et pysty. Kutsunko tuolin? Tai professorin?" Minulla oli epävarma olo siitä, että mitä voisin tehdä, mutta halusin auttaa, tai ainakin toimia oikein.

Minun ei ollut tarkoitus satuttaa Rosea. Huolimattomuutta, ärisin itselleni ja moitin minua siitä. Olisi pitänyt olla tarkempi, mutta minä olin vain keskittynyt loitsuihin, enkä ajatellut yhtään parini parasta. Mielialani alkoi olla laskemaan päin ja alun innostukseni ja loitsun tuoma onnistuminen haihtui. Miten kukaan nautti tästä? Ajattelin, vaikka olin juuri itse tehnyt niin. Ja osaksi olin yhäkin tyytyväinen siihen, että onnistuin. Olin vaikuttanut johonkin, saanut otteen. Mutta tuo ajatus inhotti minua.
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Kesäkurssi: Kaksintaistelun alkeet [PVS]

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 16 Heinä 2015, 10:49

Heräsin ja huomasin makaavani maassa. "Hmm. Hienoa Eve!" Huudahdin ja näytin peukkua. Sitten muistin kivun takaraivossani"Anteeksi", Evelyn sanoi pahoittelevaan sävyyn. "En tajunnut, että olit noin lähellä koroketta. Huono tuuri, kun täällä on vielä pehmusteita ja kaikkea." "Ei se mitään." Vastasin ja tartuin käteen jonka Evelyn oli ojentanut. Nousin ylös ja Evelyn kysyi "Pystytkö jatkamaan taistelua?" Hän jatkoi "Olisi kai ihan perustaistojen vuoro ja saisi torjua, mutta jos nyt et pysty. Kutsunko tuolin? Tai professorin?" "Ei tarvitse jatketaan vaan." Sanoin ja hymyilin. Kokeilin päätäni siitä kohtaa mihin se oli kolahtanuut. "Siihen tulee kai pieni kuhmu." Sanoin. "Mutta jatketaan." Jatkoin ja hymylin.
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

Re: Kesäkurssi: Kaksintaistelun alkeet [PVS]

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 17 Heinä 2015, 23:25

// Rose Hillille//

"Ei tarvitse, jatketaan vaan", Rose totesi hymyillen.

"Siihen tulee kai pieni kuhmu", tyttö mainitsi päätään koskettaen, vaikka jatkoikin liki heti perään: "Mutta jatketaan."

Pudistin huvittuneena päätäni. Vain Rose pystyi olemaan noin iloinen, vaikka oli juuri kalauttanut päänsä. Hän tosin oli yltiöpositiivinen luonteenlaatu kaikessa mahdollisessa. Joku siinä oli minusta häiritsevää, mutta toisaalta myös ihailtavaa rentoutta. Minä tosin en siihen pystyisi. En nyt, enkä huomenna, enkä luultavasti tulevaisuudessakaan.

"No jatketaan, mutta kannattaa vaihtaa paikkaa hieman kauemmas siitä korokkeesta", sanoin ja otin sauvani taas aloitusasentoon ja odotin, että Rose olisi samassa asennossa, kuten proffessori Crèin oli ohjeistanut.

Olin lukenut myytistä, jonka mukaan ensin aloittanut häviäisi taistelun, mutta myös sen virheelliseksi todistavasta väitteestä. En ollut varma kumpaa uskoa, mutta ehkäpä minun pitäisi unohtaa lukemiset juuri nyt.

Minun teki mieli kokeilla kaikilla päähän pälkähtävillä loitsuilla, mutta hillitsin itseni noudattamaan tunnin aihetta. Tämähän oli tunti. Kuten loitsut, mutta vain valinnaisena. Ja minulla oli nyt paritehtävä. Olin tosin iloinen, ettei kyse ollut liemistä, sillä ärsyynnyin liemien väsäyksestä jonkun muun kanssa, sillä silloin täytyi huolehtia muidenkin virheistä ja olla silmä tarkkana, että tämäkin noudatti ohjeita. Tai sitten sai pariksi jonkun lepsun, joka ei ollut lainkaan innostunut hommista, vaan joutuisin tekemään kaiken itse. Tosin sekin oli parempi, kuin saada yliinnokas tumpelo, joka halusi tehdä kaiken, mutta onnistui vain toheloimaan.

Eve, keskity. Kaksintaistelu, hei? Muistatko? Huomasin juuri ajoissa valosuihkun tulevan minua kohti ja heilautin sauvaani huudahtaen "varjelum!" eikä loitsu osunut minuun, vaikka lähellä oli ollutkin. Miten ihmeessä olin antanut ajatusteni harhailla noin? Typerää ajattelemattomuutta, soimasin.

"Tainnutu!" lausahdin nyt vastustajaani kohti ja heilautin sauvaani samanlaisesti kuin muutama minuutti aiemmin.

Odotin innolla ja valmiina näkemään, saisinko loitsun takaisin, vai osuisiko se Roseen. Vai saatoinko oikeasti odottaa innolla, että tainnuttaisin parini? Inhottava ajatus...
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Kesäkurssi: Kaksintaistelun alkeet [PVS]

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 19 Heinä 2015, 12:21

Lausuin tainnutusloitsun ja Evelyn torjui sen. "Hyvä! Nyt sun vuoro." Sanoin ja Evelyn lausui puolestaan loitsun. "Varjelum!" punainen suihku ei osunut. Hymyilin Evelynille.
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

Re: Kesäkurssi: Kaksintaistelun alkeet [PVS]

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 19 Heinä 2015, 20:29

// ROSE HILLILLE //

Loitsuni ei osunut ja Rose näytti iloiselta naama hymyssä. Sen sijaan, että olisin antanut tuolle positiivisuuden perikuvalle mahdollisuuden loitsia minuun samaisen loitsun, totesin sen itse ja pian punainen suihke läheni taas Rosea.

Heilautin vielä varmuudeksi sauvaani toistamiseen ja toinen tainnutus-isku lähti matkaan edellisen yhä kiitäessä maaliaan kohti. Sitten tajusin, että kahden tainnutusloitsun osuminen yhteen henkilöön oli vahvempaa. Mitä useampi tainnutusloitsu, niin sitä sekavampi ja 'syvempään uneen' kohde ajautui.

Typerä kilpailuvietti, sopersin päässäni ja toivoin hartaasti, että Rose torjuisi ensimmäisen loitsuni. Ei sillä, että usempi tainnutusloitsu olisi ollut vaarallista. Ehkä kymmenen, muttei muutama. Sen puolesta helpotus, että tajusin tämänkin nyt. Jos olisin suihkuttanut vielä muutamia loitsuja, niin tulos olisi ollut kamala sekametelisoppa, eikä se olisi ollut mikään kovin hyvä juttu, kun Rose kerran oli jo saanut kuhmunkin päähänsä.

Minun tosiaan pitäisi harkita tekojani tarkemmin. Kaksintaistelutilantessa harkinta tosin saattoi jäädä vähemmälle, kun toiminta oli tuo ratkaiseva. Ja piti olla silmä valppaana, mitä tapahtuisi. Se oli kai kaksintaistelun idea, valpas loitsutoiminta vastustajan kaatamiseksi. Tai monien loitsujen heitto, tässä taistossa oli vain yksi loitsu, mutta kenties tuon loitsun toistaminen lisäsi sen muistamista ja taitamista. Minä ja Rose tosin olimme jo aikas lahjakkaita. Loitsut tosin oli lempiaineeni, joten ihmekkös tuokaan.

Mutta kaksintaistelusta puheen ollen... minä annan ajatusteni taas harhailla! Olin kaksintaistelussa, keskittyisin siihen! Rose, minä ja kaksi sauvaa. Ei voi olla niin vaikeaa. Minähän olin niitä, jotka tuijottivat jotain kasveja ennustuksen tunnilla tunnin, vai oliko se pidempään? Ei. Keskity.

Keskity.
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Kesäkurssi: Kaksintaistelun alkeet [PVS]

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 25 Heinä 2015, 16:04

Evelyn laittoikin samantien kaksi loitsua ja torjuin toisen. Kun huomasin toisen nousin korokkeelle ja hyppäsin voltilla punaisen valosuihkun yli. "Tainnutu!" Huusin ja katselin kun punasuihku alkoi lentää kohti Evelyniä.
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

Re: Kesäkurssi: Kaksintaistelun alkeet [PVS]

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 03 Elo 2015, 01:24

// Rose Hillille //


Toinen loitsuistani torjuttiin taidokkaasti, kuten olin olettanutkin. Toinen olettamani ei kuitenkaan onnistunut pitämään paikkaansa, vaan Rose hypähti ketterästi korokkeelle ja teki vielä kaiken kukkuraksi voltin niin, ettei loitsuni voinut osua häneen, vaan törmäsi tasoon, jolla professori Crèin ja neiti Blake olivat hetki sitten seisseet selittämässä tunnin opetusta ja loitsimassa kilpaa.

"Tainnutu!" Hill huusi ja minua ärsytti, että minä en olisi koskaan onnistunut tekemään volttia. Itse asiassa en olisi varmaan osannut tehdä edes tyylikkään näköistä kuperkeikkaa, sillä jokin niissäkin sai ihoni kanannahalle. Ylipäätään liikunnalliset suorituksellisuudet eivät olleet minua varten. Kuka edes välitti jostain hikoilemisesta ja huhkimisesta? Ei kiitos.

Itse asiassa en ollut varma pidinkö lentämisestäkään. Luudalla istuminen oli melko epämukavaa, vaikka saihan siihen loitsittua vaikka minkälaisia pehmusteita. En siltikään nauttinut siitä. Esimerkiksi huispaus oli niin karmaisevan agressiivista, että ehdottomasti ei minulle. Ryhmykin aiheutti vaikka minkälaista ruhjetta ja muut pelaajat jopa yrittivät välillä tyrkätä toisiaan pois luudalta, vaikka he olivat useita metrejä korkealla ilmassa!

Tai eihän korkeudessa mitään pahaa ollut. Minulla ainakaan ei ollut koskaan ollut korkeanpaikankammoa, mutta en siltikään halunnut ehdoin tahdoin tippua sieltä. Se oli vaarallista. Jotain taitolentoa ja muodostelmakiitoa, tai tanssia, tai muuta saattaisin jopa olla innokas harrastamaan, mutta mieluiten ei ryhmäpelejä, sillä ne eivät vain tuntuneet olevan minua varten.

Ja silloin punainen valo iski suoraan minua rintaan. "Mitäh?" sain sanottua, kun tajusin kallistuvani taaksepäin. Ja minua väsytti ihan karmaisevasti. Silmäluomet tuntuivat raskailta ja painuivat kiinni ja kiinni ja kiinni.

Ja sitten jäin yksin pimeyteen, enkä enää tajunnut mitään.
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Kesäkurssi: Kaksintaistelun alkeet [PVS]

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 03 Elo 2015, 22:45

Evelyn ei torjunut loitsua ja se iski suoraan hänen rintaansa. "Herpaannu!" Huudahdin ja kummarruin Even ylle. "Oletko kunnossa?" Kysyin.
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

Re: Kesäkurssi: Kaksintaistelun alkeet [PVS]

ViestiKirjoittaja Inés Ortega » 05 Elo 2015, 21:02

// Jos joku haluaa osallistua tunnille parin kanssa, voin tarjota Inéstä pariksi. Mutta jos kenelläkään ei ole tarvetta parille, pelaan tunnin itse keksityn hahmon avulla //
Syvällinen haaveilija ja kunnianhimoinen maailmanparantaja. Serdaiglen tuvan valvojaoppilas. (Muut hahmoni Louis Caldwell, Matthieu Valentine ja Elliot de Rohan)
Avatar
Inés Ortega
Oppilas
 
Viestit: 167
Liittynyt: 18 Kesä 2014, 14:39
Tupa: Serdaigle

EdellinenSeuraava

Paluu Lukuvuosi 2015-16

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron