Lilyn parantamista

Lukuvuoden 2015-16 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Re: Lilyn parantamista

ViestiKirjoittaja Rosaliné Clearwater » 08 Kesä 2015, 16:56

- Aseta se besoaari haavakohtaan, professori Molina opasti minua. Otin besooarista yhden oikein sileän kohdan ja laitoin sen haavan kohdalle. Veri valui besooaria pitkin käsiini ja käsiäni myöten kaavulle. Kohta kaapuni muistuttaisi lähinnä Durmstrangin koulukaapua.
Haavasta imeytyi kiveen jotain muutakin kuin verta; se oli myrkynvihreää, tahmeaa nestettä. Jos en olisi paremmin tiennyt, olisin voinut luulla sit avaruushunajaa. Mutta tiesin sen olevan myrkkyä. Myrkky ei valunut käsilleni (onneksi) vaan jotenkin imeytyi besoaariin. Besoaari alkoi tuntua märältä ja ällöttävältä. Myrkky ilmeisesti mädänsi besoaarin. En kuitenkaan irrottanut otettani siitä kunnes olin varma, että kaikki myrkky imeytynyt. Silloin se tuntui sammaloituneelta palalta suota. Pudotin sen maahan yökkien ja juoksin kuin päätön kana kohti pesuallasta. Pesin käsiäni pitkään ja hartaasti ja palasin sitten tutkimaan Lilyä. Haava vuoti edelleen, mutta näytti vähän terveemmältä (jos avohaava nyt voi näyttää terveeltä).
Katselin haavaa hetkisen ja menin puhumaan jälleen professorille.
- Tarvitsisikohan Lily vähän mäkimeiramiuutetta, professori? Mikäli muistan nimen oikein, kysyin kohteliaasti professorilta.
Älä anna ihmisten lukea sinua kuin avointa kirjaa!

5-luokkalainen Rosaliné Clearwater
Rosaliné Clearwater
Oppilas
 
Viestit: 106
Liittynyt: 21 Touko 2015, 17:10
Tupa: Serpentard

Re: Lilyn parantamista

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 08 Kesä 2015, 18:53

Rosaliné teki niin kuin professori Molina oli käskenyt; asetti besoaarin haavakohtaan ja piteli sitä paikoillaan. Nainen näki, kuinka besoaari imi itseensä verta sekä kaiken haavassa olevan basiliskin myrkyn.

Sivukorvalla nainen kuuli, kuinka Rose toisti järvellä kertoneen asiansa. "Basiliskin loi Chelsea Crèin". Professori vilkaisi äkäisellä katseellaan tyttöä. Naisen kasvoilta oli helppo lukea: älä häiritse minua nyt, tässä on tärkeämpääkin tekemistä. Nainen päätti jutella Rosen kanssa myöhemmin, kunnes Lily oltaisiin saatu parempaan kuntoon.

Rosaliné sai haavan hoidettua huomattavasti parempaan kuntoon. Seuraavaksi tuo tyttö ehdotti mäkimeiramin käyttöä. Nainen nyökkäsi tytölle hyväksyvästi.

"Hae tuolta hyllyltä mäkimeiramiuutetta, kasta sitä harsoon ja pyyhi haava sillä", nainen antoi ohjeita. Mäkimeiramiuute auttaisi haavaa paranemaan sekä ihoa uusiutumaan. Professori itse ei haluaisi työntää omia käsiään tähän soppaan yhtään enempää. Hän käänsi katseensa viereisellä vuoteella makaavan Liinan puoleen. Tuo näytti edelleenkin elottomalta.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Lilyn parantamista

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 09 Kesä 2015, 08:19

Professori Molina käski hakea mäkimieramiuutetta ja Rose sanoi "Minä voin hakea sen" Rose meni hakemaan mäkimieramia ja kastoi sitä harsoon. Siten hän antoi sen Rosalinélle ja istahti lattialle polvet käsien välissä, se sai hänet näyttämään pallolta.
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

Re: Lilyn parantamista

ViestiKirjoittaja Lily Lion » 11 Kesä 2015, 13:34

Lily makasi ja tunsi kivun hellittävän. Hän huoahti ja lysähti löysäksi. Sitten hän pyörtyi.
Villi luonnonlapsi, jolle huispaus on lähellä sydäntä
Avatar
Lily Lion
Oppilas
 
Viestit: 97
Liittynyt: 29 Touko 2015, 20:43

Re: Lilyn parantamista

ViestiKirjoittaja Rosaliné Clearwater » 11 Kesä 2015, 13:44

Professori Molina nyökkäsi minulle.
- Hae tuolta hyllyltä mäkimeiramiuutetta, kasta sitä harsoon ja pyyhi haava sillä, Professori ohjeisti.
- Minä voin hakea sen, Rose Hill sanoi. Hetken kuluttua tämä palasi mäkimeiramista märkä harso kädessään ja ojensi sitä minulle. Katsoin Rosea kulmat koholla. En erityisemmin pitänyt tällaisesta avusta. Sellaisesta, että autetaan kysymättä tarvitaanko sitä. Otin harson katsoen Rosea läpitunkevasti.
Tyypillinen Gryffondor, ajattelin mielessäni ja käänsin harsoa kädessäni.
Pyyhin haavaa kevyesti muutaman kerran. Verenvuoto tyrehtyi silmieni edessä. Jonkinlainen voima kylläkin yritti saada vasta syntynyttä ihokerrosta katoamaan, se pullistui, ja veri näytti väen vängällä yrittävän rikkoa ihoa. Sitten se näytti luovuttavan.
Älä anna ihmisten lukea sinua kuin avointa kirjaa!

5-luokkalainen Rosaliné Clearwater
Rosaliné Clearwater
Oppilas
 
Viestit: 106
Liittynyt: 21 Touko 2015, 17:10
Tupa: Serpentard

Re: Lilyn parantamista

ViestiKirjoittaja Liina Lehtinen » 11 Kesä 2015, 23:15

Liina tuntee, että painava tunne jäsenissä alkaa pahentua.
Alruunaliemi auttaa kangistumiseen, Liina miettii ponnistaen ajatuksia liikkeelle.
Ei saa olla ajattelematta, hän hokee itselleen.
Kenties apu on tulossa.
Kakkosluokkalainen keppostelia Pouffsouflesta, iloinen ja ystävällinen Liina Lehtinen.

Puoliaktiivinen ainakin marraskuun ajan, vastaan roolipeleihin säännöllisesti.
Avatar
Liina Lehtinen
Oppilas
 
Viestit: 244
Liittynyt: 13 Touko 2015, 10:33
Tupa: Pouffsouffle

Re: Lilyn parantamista

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 12 Kesä 2015, 09:30

Rose ehti reagoida professori Molinan kommenttiin ennen Rosalinéa, ja tuo gryffondoroppilas oli jo viilettämässä kohti hyllyä, jossa mäkimeiramiuute ja harsot sijaitsivat. Nainen näki Rosalinén kasvoilla närkästyneen ilmeen. Ilmeisesti tuo ei ollut pitänyt siitä, että toinen oli ollut niin avulias.

Rose ojensi kastetun harson Rosalinélle, joka pyyhki haavan puhtaaksi. Verenvuoto tyrehtyi heti, ja ihokin alkoi jo parantua haavan kohdalta. "Hyvä, neiti Clearwater", professori kehui tyttöä. Ikävikseen hän huomasi, että kipujen seurauksena Lily oli pyörtynyt. "Voisitko yrittää herätellä Lilyä", nainen esitti kysymyksen Rosalinelle.

Sitten nainen käänsi katseensa Rosen puoleen. "Neiti Hill, meillä on varmaan vähän puhuttavaa", professori sanoi ja osoitti sormellaan sairaalasiiven pääovelle päin, jonne hän lähti kävelemään. Hänen oli tarkoitus vähän jutella tytön kanssa ovien tuolla puolen. Hänellä totta tosiaan oli hieman epäselvyyksiä tämän tytön kanssa.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Lilyn parantamista

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 12 Kesä 2015, 09:58

"Neiti Hill, meillä on vähän puhuttavaa" Molina sanoi, osoitti oville ja lähti kävelemään sinnepäin. Rose seurasi perässä ihmeissään mutta neiti MOlina ei onneksi nähnyt.
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

Re: Lilyn parantamista

ViestiKirjoittaja Lily Lion » 13 Kesä 2015, 22:16

Lily on pökertynyt, ja unohtanut kipunsa täysin. Hän näkee outoa unta, jossa hän on koulun juhlissa ja hän saa erikoisen palkinnon. Sitten hänen unensa loppuu ja Lily ei taaskaan muista mitään. Makaa vain tajuttomana. (oli tosi hankala keksiä edes jotain kirjoitettavaa :DD)
Viimeksi muokannut Lily Lion päivämäärä 13 Kesä 2015, 22:53, muokattu yhteensä 2 kertaa
Villi luonnonlapsi, jolle huispaus on lähellä sydäntä
Avatar
Lily Lion
Oppilas
 
Viestit: 97
Liittynyt: 29 Touko 2015, 20:43

Re: Lilyn parantamista

ViestiKirjoittaja Rosaliné Clearwater » 13 Kesä 2015, 22:38

- Hyvä, neiti Clearwater, Professori kehui minua. Nyökkäsin iloisesti, oli mukava saada ankaralta henkilöltä kehuja.
- Voisitko yrittää herätellä Lilyä? Professori kysyi.
- Toki, sanoin ja pistin rievun yhdelle yöpöydälle.
Näin selvästi, kun Professori Molinan pää kääntyi Rose Hillin puoleen. Epäilin, ettei tämä saanut kehuja.
- Neiti Hill, meillä on varmaan vähän puhuttavaa, nainen sanoi ja osoitti kohtalokkaasti ovea. Katselin kiinnostuneena Hillin ihmeissään olevia kasvoja kun tämä seurasi professoria. Käännyin Lilyn puoleen.
- Lily, Lily, herää, sanoin hiljaa, yrittäen olla säikyttämättä häntä.
Ravistelin häntä kevyesti ja yritin hymyillä. Näin ilmeeni vastapäisellä seinällä olevasta pelistä ja värähdin. Tekohymy ei todellakaan sopinut minulle.
Älä anna ihmisten lukea sinua kuin avointa kirjaa!

5-luokkalainen Rosaliné Clearwater
Rosaliné Clearwater
Oppilas
 
Viestit: 106
Liittynyt: 21 Touko 2015, 17:10
Tupa: Serpentard

EdellinenSeuraava

Paluu Lukuvuosi 2015-16

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron