Retki Colmarsiin (Huispauskerhon tapaaminen)

[London Morel]

// Huispauskerhon ensimmäinen tapaaminen sijoittuu Colmarsin kauniisiin maisemiin, ajankohtaan 16. huhtikuuta lauantaina. Tarkoituksena on lentää lähellä sijaitsevaan kylään ja nauttia picnicistä hyvän seuran parissa. Kaikki ovat tervetulleita mukaan pelaamaan. Tarkemmin pelistä on kerrottu täällä. //

Oli erityisen kaunis lauantaipäivä. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, ja ulkona oli noin 15 astetta lämmintä. Pieni tuulenvire puhalsi koulun pihamaiden läpi, mutta muuten ilma oli täydellinen pienelle lentoretkelle. Kesä oli lähestymässä kovaa vauhtia ja ilmat lämpenivät lämpenemistään. Koulun pihalla ei ollut enää pisaraakaan lunta, ja puut olivat aivan näinä hetkinä puhkeamassa lehteen. Varmaan ensimmäiset kukatkin ilmestyisivät pian.

Kello oli noin puolisen tuntia vailla puolenpäivän, kun 19-vuotias jatko-opiskelijapoika, London Morel, asteli loivaa rinnettä alaspäin kohti huispauskenttää. Poika oli pukeutunut tutun tyylinsä mukaisesti valkoiseen hihattomaan paitaan, mustaan nahkatakkiin ja mustiin farkkuihin, joissa oli viillot polvien kohdalla. Jaloissaan hänellä oli punaiset Converset, korvassaan pieni torahammaskorvakoru ja huulessaan hopeinen rengas. Kasvoilleen hän oli asettanut Ray Banin pilot-tyyppiset aurinkolasit, jotka suojasivat auringonvalolta ja tulevalta viimalta lentäessä. Poika kantoi molemmissa käsissään eväskoreja, jotka olivat täynnä picnic-herkkuja, joita he pääsisivät nauttimaan Colmarsissa. Poika itse ei ollut syönyt vielä mitään tänään, joten hän odotti innolla perille pääsyä.

Kun London saapui huispauskentälle, hän asetti eväskorit maahan ja ryhtyi odottamaan muiden saapumista kentälle. Hän oli erittäin innoissaan huispauskerhon ensimmäisestä tapaamisesta ja oli yllättynyt siitä, kuinka moni oli jo ilmoittautunut retkelle mukaan. Toivottavasti kaikki ilmoittautuneet myös saapuisivat paikalle. Poika hymyili, kun hän näki ensimmäisten oppilaiden saapuvan luokseen kentälle. Hän heilautti heille tervehdykseksi ja kyseli muodon vuoksi myös kuulumisia. Kun kello oli tasan 12, poika aloitti puheensa. Hän yskäisi, pyysi huomion suuntaansa ja ryhtyi kertomaan tulevasta retkestä.

”Moi kaikki! Tosi kiva, kun pääsitte tulemaan mukaan reissuun. Tää on siis huispauskerhon ensimmäinen tapaaminen, ja päivän tavoitteena on lentää lähikylään, Colmarsiin, ja sieltä takaisin. Mukana on sekä aloittelijoita että vanhempia oppilaita, ja me vanhemmat tietenkin autetaan mielellämme teitä nuorempia. Suurimmalla osalla näyttäisi olevan oma luuta mukana, mutta jos ette omista vielä omaa luutaa, voitte ottaa lainaksi jonkun koulumme luudista. Ne ovat ihan… hyviä.”

London puhui melko voimakkaalla äänellä, jotta kaikki varmasti kuulisivat, ja heilautti kädellään kohti luutia, jotka hän oli kerännyt kentän reunalle varmuuden vuoksi. Siellä oli Puhtolakaisuja eri vuosimalleina, ja vaikkei London itse tuota luutamerkkiä arvostanutkaan, varmasti niilläkin pääsisi turvallisesti lentämään pidempiäkin matkoja. Poika oli lähettänyt jokaiselle ennakkoon ilmoittautuneelle kirjeen, jossa oli kertonut päivän aikataulutuksen sekä muutamia vinkkejä luutiin ja pukeutumiseen liittyen. Toivottavasti jokainen oli noudattanut ohjeita ja pukeutunut lämpimästi, sillä yläilmoissa tuulisi lujempaa ja olisi huomattavasti viileämpää.

"Nyt jorinat kuitenkin sikseen. Mun puolesta voimme alkaa jo tehdä lähtöä. Tästä tulee varmasti tosi hauska reissu. Jos jollain on vielä jotain kysyttävää, mä vastaan mielelläni."

Poika kertoi rennosti ja kuunteli kaikki hänelle esitetyt kysymykset. Kun hän oli vastannut kysymyksiin, porukka alkoi tehdä lähtöä. Jos joku tarvitsi apua luudalle nousussa tai lentämisessä, London auttoi mieluusti. Onneksi jokainen oli opiskellut lentämistä ainakin hiukan, joten pojan ei tarvinnut selittää lentämisen alkeita. Näin pitkä lentoretki oli kuitenkin monille ensimmäinen pidempi retki, ja poika aisti ilmassa leijuvan jännityksen.

Kun kaikki oli valmista, London asetti eväskorit kiinni luutansa molemmille puolille. Hän kipusi luudan selkään, potkaisi maasta vauhtia ja kohosi yläilmoihin. Hän teki muutaman kierroksen ilmassa ja tarkisti, että jokainen oli turvallisesti mukana. Ylimääräisen painon kanssa oli huomattavasti hankalampi lentää kuin ilman eväskoreja, mutta London osasi ohjata luutaansa mainiosti siitä huolimatta. Poika osoitti kädellään eteenpäin näyttääkseen suunnan, kiihdytti vauhtiaan ja aloitti lentonsa kohti Colmarsin kylää. Hänen hiuksensa lepattivat tuulessa ja olo oli vapautunut - niin kuin aina luudan kyydissä ollessa.

// Kirjoitan noin viikon päästä osan, jossa porukka laskeutuu Colmarsiin. Voitte vapaasti alkaa nyt pelailla matkaanlähtöä. Jos hahmolla esiintyy kysymyksiä tai ongelmia ennen retkelle lähtöä tai sen aikana, reagoin Londonilla niihin. Tervetuloa mukaan! :) //

[Rebecca Hope]

Nousin sängyssäni istumaan unenpöpperössä. Mikä päivä tänään on? Katsoin kalenteria ja silmäni suurenivat. Tänään mennään Colmarsiin! Hyppäsin pois sängystäni ja vaihdoin päälleni farkut, valkoisen T-paidan ja pienen harkinnan jälkeen otin punaisen baseball takin valkoisilla hihoilla. Harjasin vaaleat hiukseni ja vedin ne korkealle ponnarille. Nappasin luutani ja reppuni, jonka olin pakannut edellisenä päivänä, ja juoksin ulos oleskeluhuoneesta.

Juoksin käytävällä takki auki väistellen muita oppilaita. Saavuin ulko-oven eteen ja työnsin sen auki. Nousin ulkona luutani selkään ja ponnistin maasta vauhtia. Lähdin lentämään kohti huispauskenttää.

Pian näin kentän. Laskeuduin maahan ja näin hahmon kentällä. Kävelin lähemmäs ja tunnistin hahmon Londoniksi. Myös muita oppilaita alkoi tulvia kentälle ja hetken päästä retkiseurue taisi olla koossa. London alkoi puhua.

”Moi kaikki! Tosi kiva, kun pääsitte tulemaan mukaan reissuun. Tää on siis huispauskerhon ensimmäinen tapaaminen, ja päivän tavoitteena on lentää lähikylään, Colmarsiin, ja sieltä takaisin. Mukana on sekä aloittelijoita että vanhempia oppilaita, ja me vanhemmat tietenkin autetaan mielellämme teitä nuorempia. Suurimmalla osalla näyttäisi olevan oma luuta mukana, mutta jos ette omista vielä omaa luutaa, voitte ottaa lainaksi jonkun koulumme luudista. Ne ovat ihan… hyviä.”

Katselin ympärilleni ja huomasin monilla omat luudat. London heilautti kättään kohti luutia, joita oli kentän reunalla. Jotkut oppilaat, joilla ei ollut omaa luutaa, lähtivät kävelemään kohti luutia. Nousin luutani selkään ja lensin kentän reunalle luutien viereen. Otin maasta pari luutaa käteeni, ja varoin sekoittamasta niitä omaan luutaani. "Kenellä ei ole omaa luutaa!? Voitte tulla hakemaan!" huusin. ja aloin ojennella Puhtolakaisuja oppilaille.

Kun kaikilla oli luudat, nousin omani selkään ja lensin muiden luo. "Nyt jorinat kuitenkin sikseen. Mun puolesta voimme alkaa jo tehdä lähtöä. Tästä tulee varmasti tosi hauska reissu. Jos jollain on vielä jotain kysyttävää, mä vastaan mielelläni", London sanoi ja pari oppilasta kyseli kaikenlaista kuten: Kuinka kauan matka tulisi kestämään ja sen sellaista.

Pian kaikki oli valmista. Nousin luutani selkään ja potkaisin taas maasta vauhtia. Lensin ylemmäs hitaasti ja katsoin kun muut oppilaat lähtivät kohoamaan. Joku putosi luudan selästä, mutta onneksi tuo ei ollut ollut kovin kaukana maasta ja joku vanhempi auttoi. Katselin ympärilleni. Huomasin Londonin kiertelevän ilmassa. Poika ilmeisesti tarkisti kaikkien olevan mukana ennen kuin lähdettäisiin. Sitten koko konkkaronkka lähti kohti Colmarsin kylää.

Lensin joukon etunenään Londonin rinnalle. "Terve! Mä voin ottaa toisen noista koreista", sanoin ja hymyilin.

[Liliane Cetra]

Liliane makoili nojatuolissa. Pouffsoufflen oleskeluhuone oli miltei tyhjä lukuun ottamatta muutamaa oppilasta, jotka tekivät läksyjä. Liliane luki Vampyyrikronikat kirjasarjan kolmatta osaa ja viivasi välillä muutamia sanoja yli. "Saakohan koulun kirjaston kirjoihin tehdä muistiinpanoja? En tiedä..." Liliane mietti samalla. Hän oli niin uppoutunut kirjaan, että jäi lukemaan sitä vielä noin puoleksi tunniksi. Hän sai kirjansa päätökseen ja hymyili itselleen. Sitten kirjan kantta katsellen hän tajusi, että tänään olisi huispauskerhon lentoretki Colmarsiin! Liliane pinkaisi portaisiin ja tyttöjen makuusaliin. Hän nappasi vain paksun mustan hupparin, jonka hän laittoi beigen värisen pitsipaitansa päälle ja haparoi myös luutansa sängyn alta. Liliane riensi portaat alas ja makuusalista pois. Hän juoksi niin lujaa kuin vain jalkoistaan pääsi, mutta pysähtyi portaikkojen kohdalla. Hän vilkaisi luutaansa ja ajatteli: "En ikinä pääse näitä nopeasti alas. Ehkä se ei nyt ole niin vakavaa jos lentää pikkuisen sisätiloissa.". Liliane nousi luudalleen ja ponkaisi maata. Hän kiisi luudalla alas ulko-oville ja lensi niistä ulos. Huispauskenttä oli jo melkoisen täynnä muita kerholaisia. Liliane lensi nopeasti Komeetallaan muiden joukkoon ja laskeutui maahan. London aloitti puheensa. Kun se oli ohi nousin jo aavistuksen verran irti maasta ja katsoin toisten päiden yli kun jotkut menivät hakemaan Puhtolakaisuja. Kun kaikilla oli luudat nousin ilmaan ja odotin hetken aikaa muita

[London Morel]

// Rohkeasti myös muut mukaan! :3 //

Matka alkoi varsin onnistuneesti kohti Colmarsin kylää. Viileä ilma pörrötti Londonin hiuksia ja puhalsi läpi hänen nahkatakistaan ja farkuistaan. Ylhäällä oli yllättävän kylmä, mutta poika oli tottunut siihen. Hän oli nimittäin ennenkin lentänyt pitempiä matkoja Ranskassa. Poika vilkuili vähän väliä taaksepäin ja varmisti, että kaikki olivat edelleen mukana. Kaikki olivat toistaiseksi vielä ilmassa, vaikka nuorimpien oppilaiden lentotyyli olikin hieman horjuvaa.

Pian Londonin vierelle lensi joku. Kyseessä oli farkkuihin ja punavalkoiseen baseball-takkiin pukeutunut tyttö, jolla oli vaaleat, ponkkarilla olevat hiukset. "Terve! Mä voin ottaa toisen noista koreista", tyttö sanoi hymyillen. London siirsi katseensa tyttöä kohden ja hymyili takaisin. Tyttö oli nätti ja hän vaikutti ystävälliseltä.

"Kiitti, mutta ei tarvitse. Luuta pysyy hyvin tasapainossa, kun molemmilla puolilla on painoa", London vastasi. Lisäksi korien vaihtaminen ilmassa saattoi olla hyvinkin riskialtista. Poika ei kuitenkaan lainkaan kyseenalaistanut tytön lentotaitoja, sillä tuon lentotyyli vaikutti oikein sujuvalta. Periaatteessa, myös tyttö olisi voinut kantaa koreja, mutta London ei halunnut antaa raskasta työtä tytöille tehtäväksi. "Lennät muuten todella hyvin", poika kehui tyttöä.

Joukkio saapui pian vuorten ylle. Näkymät olivat todella kauniit lumisine vuorenhuippuineen, vihertävine nurimineen ja pienine kylineen. Hitaimmat lentäjät olivat jääneet hieman jälkeen, joten London hidasti vauhtia, jotta kaikki saavuttaisivat hänet sekä muut edellä lentäjät. Kun kaikki olivat taas koossa, poika kiihdytti vauhtiaan hieman. Hän käänteli päätään ja varmisti, että kaikki olivat edelleen mukana. Hänen katseensa kohtasi mustaan huppariin pukeutuneen tytön, jolla oli pitkät, tummanruskeat, kiharat hiukset. London irrotti vasemman kätensä Nimbus 2001:stään ja näytti tytölle peukkua.

Lentomatka jatkui vuorten huippujen ja pienen järven yli kohti määränpäätä. Joukkio kaartoi jossain vaiheessa hieman oikealle kiertääkseen jästikylän ja palasi pian takaisin reitilleen. London alkoi hidastaa vauhtiaan ja laskeutua pikkuhiljaa alaspäin. Alhaalla edessäpäin näkyi lampi sekä suuri nurmikkoalue, johon heidän olisi määrä asettua. Poika nosti kätensä ylös ja heilautti sen takaisin alas. Se oli laskeutumisen merkki.

[Lora Shelly]

"Kiitti Kirstin. Me nähdään parin viikon päästä!" Lora heilautti kättään joukkuetoverilleen, joka oli ilmiintynyt hänen kanssaan Châteaun porteille. Punahiuksinen tyttö virnisti ja kaikkoontui sitten, luultavasti kotiinsa Skotlantiin. Lora tuijotti hetken siihen paikkaan, mistä hänen ystävänsä oli kadonnut, ennen kuin käveli porteille ja niistä läpi matka-arkkuaan leijuttaen, luuta olalla.

Lora oli ollut viimeiset kolme viikkoa harjoitusleirillä Puolassa. Hän ei yleensä ollut näin pitkiä aikoja poissa koulusta, joten siksi takaisin tuleminen tuntui erityisen hyvältä. Yleensä Lora myös palasi vasta viikolla, koulupuku valmiiksi päällä, mutta tänään oli lauantai, eikä pukukoodia siis ollut. Siksi Loralla oli oliivinvihreät farkut, harmaa t-paita sekä kevyt valkoinen neuletakki siinä päällä. Tyttö vilkaisi nopeasti myös rannekelloaan, ja huomasi, että kello löisi aivan muutamassa minuutissa 12.

Tyttö oli kävelemässä kohti linnan pääovia, mutta kuullessaan puheensorinaa huispauskentältä, tyttö kääntyi sinen päin. Hetken aikaa tyttö mietti, mitä aktiviteettia paikalla voisi olla, sillä huispausharjoituksesta ei ilmeisesti ollut kyse, ilmassa kun oli liian vähän pelaajia siihen. Vasta ollessaan huispauskentälle johtavalla ovella, Lora muisti huispauskerhon ensimmäisen kokoontumisen. Hän ei ollut uskonut pääsevänsä sinne, sillä joukkueella oli tapana mennä aina leirien jälkeen yhdessä syömään. Tällä kertaa he olivat kuitenkin käyneet vain jäätelöllä, ja aikaa oli mennyt vähemmän kuin tavallisesti.
"London!" tyttö heilautti kättään saapuessaan kentälle, jossa joukkio oli selvästi juuri tekemässä lähtöä. "Ehdinkö vielä näin spontaanisti mukaan? Meillä menikin vähemmän aikaa kuin olisin kuvitellut." tyttö kysyi, samalla kun leijutti matka-arkkunsa Gryffondorien pukuhuoneeseen. Joukkueella ei olisi tänään harjoituksia, joten Lora uskoi tavaroidensa olevan turvassa siellä.

London näytti kädellään suuntaa, johon he lähtisivät lentämään, ja Lora ponkaisi luudallaan ilmaan muiden mukana. Koska Lora ei ollut aivan perillä reitin kanssa, tyttö jättäytyi suosista perälle, seuraten ainoastaan muita. Innokas puheensorina täytti ilman, ja Lora vaihtoi muutaman sanan muiden perällä lentävien kanssa, ennen kuin ainoastaan nautti ilmavirrasta ja tarkkaili muita oppilaita. Kaikista näki, että nämä olivat lentäneet aiemminkin, ja jännityskin, joka oli ollut ilmassa vielä lentämisen alkuvaiheilla, oli katoamaisillaan, kun ihmiset ainoastaan nauttivat maisemista sekä siitä fiiliksestä, minkä vapaamuotoinen lentäminen aiheutti. Vuoristossa lentäminen oli Lorallekin uutta, joten tyttö imi itseensä maisemat sekä raikkaan ilman.

Londonin viittoessa edessä laskeutuminen merkitsi, Lora alkoi hidastaa vauhtiaan ja laskeutua muiden mukana. Siinä vaiheessa kun tytön jalat koskivat nurmikkoon, tämä hyppäsi luudaltaan ja katseli ympärilleen. Paikka tosiaankin oli nätti, siellä oli paljon avaraa nurmikkokenttää sekä pieni lampi, jonka vesi loisti kirkkaasti pienessä auringonpaisteessa.
"Tarvitsetko sä apua jossakin? Mä oon tosi pahoillani että jätin sut yksin tän järjestelemisen kanssa, vaikka idea huispauskerhosta oli mun." Lora kysyi käveltyään Londonin luo. Pojalla oli eväskorit luudassaan kiinni, ja Lora kumartui niiden luo uteliaana, kurkaten sisältöä. Vesi herahti tytön kielelle jo pelkästä katsomisesta, joten tyttö nousi ylös nopeasti, odottaen saavansa jotakin tehtävää.

[London Morel]

London varmisti, että kaikki olivat edelleen mukana, ja käänsi luutansa laskuun. Määränpäänä oli lammenranta vuorien välissä, ja poika tähtäsi tarkasti laskunsa lammen reunalle. Tuuli ujelsi korvissa ja pojan vaatteet lepattivat vauhdin huumassa. Tämä oli lentämistä parhaimmillaan.

London laskeutui pehmeästi nurmelle ja nousi pois luutansa kyydistä. Hän irrotti eväskorit luutansa varresta asettaen ne maahan. Poika varmisti, että jokainen pääsi turvallisesti maahan ja auttoi tarvittaessa nuorimpia lentäjiä. Seuraavaksi hän käänsi huomionsa Loran puoleen, joka kysyi tarvitsisiko poika apua jossain. Tyttö kertoi olevansa hyvin pahoillaan jättäessään Londonin yksin kaiken järjestelemisen kanssa.

"Pyh, älä viitsi Lora", London vastasi virnistäen ja heilautti kädellään merkiksi siitä, ettei moinen haitannut lainkaan. Päin vastoin, oli mukavaa, että London sai järjestää jotain tällaista itsenäisesti ja vielä mukavampaa, että Lora oli sittenkin ilmaantunut mukaan. "Tai no, voisithan sä levittää meille picnicin tähän valmiiksi, korvaukseksi kaikesta", poika heitti leikkisästi ja vei sitten katseensa muiden retkelle osallistuneiden puoleen, "Kaikki ruokaan liittyvät jutut on nimittäin tyttöjen juttuja, joten taidankin poistua tästä taka-alalle. Te muut voitte auttaa Loraa."

Poika hypähteli sivummalle ja asetti luutansa pystyyn erääseen kivikkoon. Hän vei katseensa upeisiin maisemiin, jotka kohosivat hänen edessään. Heidän edessään oli lampi, jonka takana kohosi suuri vuori. Vuoren raossa oli vesiputous, joka loi tunnelmallisen äänen ympäristöön. Linnut lentelivät taivaalla ja aurigonpaiste teki päivästä täydellisen. London asteli nurmikolle, kävi pitkäkseen ja ummisti silmänsä. Tytöt varmasti herättäisivät hänet sitten, kun ruoka olisi katettu.

// Vielä ehtii uusiakin pelaajia mukaan! (ja joku voisi tulla vaikka potkaisemaan Londonia) //

[Rebecca Hope]

London kieltäytyi tarjouksesta ja sanoi: " Lennät muuten todella hyvin." Hymyilin ja sanoin: "Kiitti". Hetken päästä London lähti laskeutumaan kohti vuorien välissä olevaa lammenrantaa. Lähdin pojan perään. Hiukseni heiluivat takanani ja painauduin hiukan lähemmäksi luutaani.

Laskeuduin pehmeästi nurmikolle. Katselin ympärilleni ja näin yhden pienemmän oppilaan joka kaatui maahan. Kipitin hänen luokseen. "Sattuiko sinulle?" kysyin ja ojensin hänelle käteni. Tyttö pudisti päätään ja tarttui käteeni. Sitten hän kipitti hakemaan luutaansa. Kauempana London jutteli tytölle, arvelin että se oli Lora, ja käänsi sitten katseensa muiden puoleen selittäen jotain eväistä ja Loran auttamisesta. Sitten poika meni sivummalle, asetti luudan pystyyn kivikkoon ja kävi pitkäkseen nurmikolle.

Astelin Loran luo ja otin picnichuovan. "Mä voin levittää tän", sanoin ja otin kiinni kahdesta kulmasta. Joku toinen tyttö otti kiinni muista kulmista ja levitimme huovan yhdessä nurmikolle. Otin hiukseni pois ponkkarilta ja nappasin luutani maasta. Tokkäsin sen samaan kivikasaan missä Londonin luuta oli ja istahdin nurmikolle kivikasan viereen.

Otin reppuni ja kaivoin sieltä maalauslehtiön, vesivärit, siveltimen ja lyijykynän. Nousin ylös ja kävelin istumaan lammen rantaan. Huomasin Londonin hiukan kauempana. Aloin luonnostella edessä levittäytyjää maisemaa. Pienen hetken jälkeen kastoin siveltimeni lammen vedessä ja aloin maalaamaan.

Katsahdin väriä vaihtavilla kaleidoskooppisilmilläni muihin päin ja huomasin heidän olevan melkein valmiita. Olin itsekkin saanut maalaukseni valmiiksi ja olin siihen tyytyväinen. Suljin lehtiön ja kävelin Londonin luo.

Kumarruin pojan ylle. Hiukseni valuivat alas ja ne varmaan kutittivat Londonin naamaa. Potkaisin poikaa kevyesti kylkeen. Potkun ei olisi pitänyt sattua, mutta kyllä poika siitä ainakin heräisi.

[London Morel]

London oli ehkä nukkunut edellisyönä hieman liian vähän tai sitten hän oli muuten vain väsynyt. Joka tapauksessa hän nukahti ainakin osittain ja heräsi vasta sitten, kun tunsi kasvoillaan kutittavan tunteen. Heti perään hän tunsi kevyen potkaisun kyljessään. Poika säpsähti, hieraisi kasvojaan ja avasi silmänsä. Hän näki edessään - tai oikeastaan yläpuolellaan - sen farkkuihin ja tyylikkääseen baseballtakkiin pukeutuneen tytön, jolla oli vaaleat, ponkkarille vedetyt hiukset. Kyseisen tytön nimeä London ei millään muistanut, mutta tutut kasvot hänellä oli.

"No, huomenta, neiti X. Onko picnic jo katettu?", London kysyi venytellen pienesti ja nousi sitten istuma-asennon kautta seisomaan. Hän katseli sivuummalle ja huomasi, että ahkerat tytöt olivat levittäneet piknikviltin sekä asettaneet kaikki eväät nätisti viltin keskelle. Nälkäisimmät olivat jo syömässä viltin ääressä, mutta osa oli aivan omissa puuhissaan. Joku oli jopa pulahtanut uimaan läheiseen lampeen.

London asteli picnicviltin ääreen, istahti sen päälle ja otti muutaman jokamaunrakeen käteensä. Jokamaunrakeiden lisäksi viltillä oli keksejä, hedelmiä sekä muuta pientä purtavaa. Pureskellessaan villivadelman, kenkälankin ja rommirusinan yhdistelmää suussaan, London vilkuili ympärillen tarkastaen, että kaikki saapujat olivat edelleen paikalla - ja he olivat.

"Mitäs tykkäsitte lentämisestä? Oliko vaikeaa? Mä olen lentänyt ennenkin pitkiä matkoja, joten mun mielestä tuo oli piece of cake. Harjoittelemalla sitä oppii sitten paremmaksi. Teillä on aika monilla ihan omat luudat. Oletteko ajatelleet jossain vaiheessa hankkia vielä paremman luudan? Mä ajattelin, että voisin hankkia jossain vaiheessa tulisalaman - siis sitten, kun mulla on sellaiseen varaa. Käytettynä niitä saa ihan siedettävään hintaan. Mikä on muuten teidän lempihuispausjoukkueenne? Mun lempparijoukkue on Tutshillin Tornadot. Kävin viime kesänä Loran kanssa heidän matsissaan, oli aika hienoa. Ootteko te muut käyneet katsomassa huispausotteluja?"

London esitti kysymyksiä muille paikallaolijoille ja yritti saada kaikkia osallistumaan keskusteluun. He keskustelivat kaikesta huispaukseen liittyvästä, sivusivat hieman koulunkäyntiä ja sitten keskustelivat vielä vähän vapaammista aiheista. Siinä vaiheessa, kun osa tytöistä alkoi keskustella vaatteista ja seurustelusta, London nousi seisomaan ja siirtyi hieman sivuummalle. Jos hän oli ymmärtänyt oikein, läheisen kallion sisällä pitäisi olla hieno vesiputous, joka olisi varmasti hienoa nähdä. Niinpä London lähti astelemaan veden lorinan suuntaan ja viittoi muutaman vapaaehtoisen mukaansa. He astelivat kallion viereen, livahtivat kallion sisälle pienestä aukosta ja näkivät pian edessään pikkuruisen lammen sekä solisevan vesiputouksen. Näky oli hurmaava.

London otti taikasauvansa sekä muut tarpeelliset tavarat vaatteidensa taskuista pois, asetti ne maahan ja hyppäsi vauhdikkaasti vaatteet päällä lampeen. Vesi oli hyvin viileää, mutta siihen tottui nopeasti. Hän ui vesiputouksen alle ja antoi virtaavan veden kastella hänen hiuksensa läpimäriksi. Oliskohan joku muukin huispauskerholainen yhtä hullu kuin hän ja tulisi hänen kanssaan polskimaan?

[Rebecca Hope]

"No, huomenta, neiti X. Onko picnic jo katettu?", London kysyi. "Oon Rebecca -tai oikeestaan Becky- se tyttö jonka säikäytit kurpitsajuhlassa. Ja joo, picnic on katettu", sanoin. London nousi seisomaan ja katsahti muihin tyttöihin päin.

London käveli picnicviltin ääreen ja istahti sille. Kävelin perässä ja istuin lähelle kirsikkaleivoksia. nappasin yhden ja haukkasin siitä palan. Se oli hyvää. Todella hyvää. Otin itselleni muovikupin ja kaadoin siihen vadelmalimsaa. Hörppäsin sitä ja otin toisen haukun leivoksestani. Katsahdin muihin herkkuihin päin.

"Mitäs tykkäsitte lentämisestä? Oliko vaikeaa? Mä olen lentänyt ennenkin pitkiä matkoja, joten mun mielestä tuo oli piece of cake. Harjoittelemalla sitä oppii sitten paremmaksi. Teillä on aika monilla ihan omat luudat. Oletteko ajatelleet jossain vaiheessa hankkia vielä paremman luudan? Mä ajattelin, että voisin hankkia jossain vaiheessa tulisalaman - siis sitten, kun mulla on sellaiseen varaa. Käytettynä niitä saa ihan siedettävään hintaan. Mikä on muuten teidän lempihuispausjoukkueenne? Mun lempparijoukkue on Tutshillin Tornadot. Kävin viime kesänä Loran kanssa heidän matsissaan, oli aika hienoa. Ootteko te muut käyneet katsomassa huispausotteluja?", London kyseli.

Paikallaolijat juttelivat huispauksesta ja koulusta ja minäkin selittelin jotain, mutta keskityin lähinnä syömiseen. Sitten jotkut tytöt alkoivat keskustella kaikenlaisesta mistä tytöt juttelivat eli lähinnä vaatteista ja seurustelusta. Pyörittelin silmiäni. London ja pari muuta tyyppiä nousi seisomaan ja lähtivät kävelemään jonnekkin. Nousin itsekkin ylös, nappasin reppuni maasta ja lähdin heidän peräänsä.

Astelimme kallion viereen ja livahdimme pienestä aukosta kallion sisälle. Edessämme levittyi pikkuinen lampi ja soliseva vesiputous. Henkäisin. Näky oli todella kaunis.

Kiersin katsettani pitkin luolaa ja huomasin Londonin, joka hyppäsi uimaan vaatteet päällä. Virnistin ja huusin: "Käyn vaihtamassa uikkarit tuolla ulkopuolella. Ja jos joku tulee sinne niin minä kiroan hänet." Astelin ulos aukosta ja huomasin toisen kolon. Pujahdin sinne ja vaihdoin vaaleansiniset bikinit päälleni.

Kävelin takaisin lampiluolaan ja hyppäsin pää edellä veteen. Se oli juuri sopivan viileätä. sukelsin ja avasin silmäni. Pohja oli valkoista hiekkaa. Uin pintaan ja sukelsin kohti vesiputousta. Nousin pintaan ja sain vesisuihkun naamalleni. Katsahdin ympärilleni ja huomasin Londonin. "Terve! Otetaanko uintikisa?", sanoin ja virnistin.

[London Morel]

Onneksi Londonin ei tarvinnut lähteä yksin uintireissulleen. Rebecca Hope - se sievä tyttö, joka oli aikaisemmin herättänyt Londonin pieniltä päiväuniltaan - oli tullut hänen mukaansa. Sillä aikaa, kun London ui pientä lampea ympäri, Rebecca kävi vaihtamassa uimapuvun päälleen hieman sivuummalla. Londonillahan ei käynyt mielessäkään seurata tyttöä ja käydä kurkkimassa tuon vaatteidenvaihto-operaatiota - ei lainkaan. Poika naurahti itsekseen ja sukelsi syvälle lammen pohjalle. Vaikka lampi oli pieni, se oli yllättävän syvä, ja vesi oli lähes jäätävää sen pohjalla.

Kun London palasi takaisin pintaan, Rebecca oli saapunut paikalle vaaleansiniset bikinit yllään. Tuo hyppäsi pää edellä veteen ja sukelsi sitten vesiputouksen alle Londonin lähettyville. Tyttö ehdotti uintikisaa virnistäen, ja London oli heti mukana. Kaikenlainen kisailu oli ehdottomasti pojan juttu.

"Jos sä haluat hävitä, niin mikä ettei", London heitti tytölle, naurahti ja asettui tytön vierelle vesiputouksen eteen, "Kumpi on viimeisenä vastarannalla, tarjoaa toiselle kermakaljat? Sovittu!", poika enemmänkin päätti itsekseen kuin kysyi tytöltä ja oli valmis aloittamaan kisan. N-Y-T - NYT! Ja kisa päästiin aloittamaan.

London ponkaisi vauhtia kallioseinämästä ja aloitti vauhdikkaan kroolin kohti lammen vastakkaista laitaa. Hän kauhoi kovaa vauhtia käsillään, eikä aikaa kulunut paljoakaan, kun lammen toinen laita tuli vastaan. Poika pysähtyi ja hyppäsi istumaan lammen reunalle.

// Saat päättää, kumpi oli nopeampi. :P //