//Okei, ehkäpä Rosella sekotti mut Roseen, ellen väärin ymmärrä... tai sit Eve on värjänny hiuksens, muuttunut jästisyntyiseks ja omannut kärmeskielen taidon, eikä oo kertonut mulle. :D Toivottavast tää ei mee autohittauksen puolel, jos ärsyttää, niin mainitte vaan...//
Rosella näytti menevän hämilleen kosketuksestani, muttei estänytkään minua, joten vedin //?kenties?// hänet mukanani kunnes päädyimme nurkan taakse, josta uskoin, ettei professori enää nähnyt meitä. Hänhän olisi nyt niin keskittynyt tuohon jupakkaan, joka ei sittenkään ollut hänelle mieluinen ja sen selvittely saattoi viedä aikaa. Ainakin toivoin niin, sillä en todellakaan halunnut mitenkään toimia ohjeiden vastaisesti. En tosin ollut vielä mennyt, tai menossa tupahuoneeseen, joten sekään ei kai ollut hyvä asia...
"Onko kaikki hyvin?" kysyin Rosellalta, enkä ollut varma, miksi tein niin. Miksen voinut noudattaa ohjeita? Mistä lähtien aloin miettimään muidenkin puolesta ja huolehtia asioista, jotka kuuluivat ihmisille, jotka eivät välttämättä halunneet, että puutuin heidän asioihin? Entä sitten, jos toinen käyttäytyi eri tavalla? Se ei vaikuttaisi minuun. Miksi ihmeessä tekisin mitään tälläistä? Taisin olla utelias, tai sitten säälin tyttöä. Tiesin, etteivät professorit olleet vihaisina ja väsyneinä muuta kuin ihmisiä ja ihmiset tekivät typeriä asioita, joita jotkut nimittivät virheiksi. Se kostautuisi vielä. Se, että olin utelias, että säälin ja että olin ihminen.
"Näytit hieman... poissaolevalta", huomautin miettien loppuun parempia sanavalintoja, kuin jäykkä kangistunut möhkäle. Ajattele, mitä sanot, ettet sano, mitä ajattelet. Tyttöhän ei välttämättä olisi edes pitänyt sanasta kangistunut. Basiliski oli yhä tuoreelta muistissa ja kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita kuin minä. Joillain oli ollut kivettyneitä kavereita. Mitä minä tiesin Rosellasta? Olin tavannut hänet muutaman kerran, enkä todellekaan ollut niitä sosiaalisempia tuttavuuksia. Olin nähnyt tytön Serpentardin bileissä huispausottelun jälkeen, tupahuoneessa, joissain paikoissa, mutten tutustunut sen erityisemmin. En lukenut häntä kavereihini. En tosin ollut varma luinko ketään kaveri-listalle. Ehkä Rosen ja ehkä Frankowskin. Muista en ollut niin varma.
Katsoin tyttöä. Näyttikö hän yhäkin häkeltyneeltä? Miksi ihmeessä? Olinko tehnyt jotain väärin? Ei, en. Jotain oli tapahtunut sen ihme hössäkän aikana, mutta mitä? Mitä minulta oli jäänyt välistää, olin ollut niin keskittynyt Roseen ja suhinaan, etten ollut huomioinut muuta. Miksi ihmeessä Rosella oli jähmeä? Mitä oli tapahtunut?
Tyttöön oli iskenyt tanssitauti, hän oli stepannut, sitten suhissut, ollut vihaisen oloinen... Avaa silmäsi! Mitä minä jätin huomaamatta? Mitä en ole ajattellut?
