Tanssin pyörteessä

Tanssisalissa tanssahdellaan koko juhlaillan ajan tansseja laidasta laitaan. Juhlat aloitetaan perinteisellä valssilla, jonka jälkeen päästään tangon ja muiden perinteisten paritanssien maailmaan. Loppuillasta biletetään diskomusiikin tahtiin. Jos tanssiminen ei ole sinun juttusi, voit hengailla tanssilavan reunoilla kaverisi kanssa tai arvostella tanssijoiden juhlapukeutumista.
Alueen säännöt
Tiivistetysti tärkeimmät säännöt:
1. Kaikilla on oikeus osallistua. Voit kirjoittaa myös foorumille rekisteröitymättä.
2. Käyttäydy asiallisesti ja ystävällisesti
3. Päätät vain omasta hahmostasi. Anna muiden kertoa omista hahmoistaan tai jättää kertomatta.
4. Ylläpitotiimillä ja foorumin moderaattoreilla on oikeus muokata ja poistaa viestejäsi.
5. Saat rekisteröityä foorumille ihan vain tähän juhlapeliin osallistuaksesi. Useammalla hahmolla pelaaminen on sallittua ja niille saa rekisteröidä saman sähköpostiosoitteen foorumille.

Tanssin pyörteessä

ViestiKirjoittaja London Morel » 27 Elo 2014, 21:06

// Sijoittuu tanssin nro 10 ajalle. Adelé, tervetuloa! :) //

London Morel oli viettänyt tarjoilusalissa jo muutaman tovin. Oikeastaan hän oli viettänyt siellä enemmän aikaa kuin tanssisalissa, mikä oli vastoin pojan alkuperäisiä suunnitelmia. Ehkä syöminen ja juominen olikin enemmän hänen juttunsa kuin tanssiminen. Nyt pojan tanssijalka alkoi kuitenkin pikkuhiljaa vipattaa.

London astui tarjoilusalista tanssisaliin ja oli kompastua oviaukon korkeaan kynnykseen. Haparoiden poika sai pidettyä juuri ja juuri tasapainonsa. Hän katsahti taaksepäin kohti kynnystä. Kynnys ei varmasti ollut siinä vielä hetki sitten. Miksi muutenkaan hän olisi siihen kompastunut? Hartioitaan kohauttaen poika jatkoi kävelyään itsevarmasti eteenpäin, kohti tanssilattiaa. Tanssilattian valot välkkyivät hurjaa vauhtia ja sammuivat sitten. Edellinen kappale oli juuri saanut päätöksensä. Kyseinen kappale oli ilmeisesti yksi oppilaiden suosikeista, sillä se loppui kovaäänisiin suosionosoituksiin. Londonkin taputti käsiään hajamielisesti yhteen, vaikkei hänellä ollut aavistustakaan siitä, mikä kyseinen biisi oli ollut. Hän jatkoi matkaansa tanssilattialle päin odottaen seuraavaa kappaletta. Tanssilattialla olevilla ihmisillä oli jokaisella kaksi päätä ja neljä silmää, ja aivan kuin hän olisi juuri nähnyt kissan, jolla oli kolme häntää. Booli- ja viinilasilliset olivat selvästi tehneet tehtävänsä.

"Anteeksi, rouva - eikun neiti", London sanoi pahoittelevasti nuorelle tytölle, johon oli juuri törmännyt saapuessaan tanssilattialle. "En nähnyt sinua. Et varmasti ollut siinä vielä äsken!" Poika nauroi hilpeästi ääneen, mutta tyttö ei välittänyt vaan siirtyi kauemmaksi, "Anteeksi! Se oli vahinko!", hän huudahti vielä tytön loittonevalle selälle. "Btw, missä on musiikki?"

Jostain kuulutettiin seuraavan kappaleen olevan illan viimeinen. Pojasta tuntui yhtäkkiä, että ilta oli mennyt aivan liian nopeasti. "Eikä! Nyt jo viimeinen?", London huudahti. Tuntui, että kello oli vasta iltakahdeksan, vaikka se lähenteli jo puolta yötä. Poika siirsi katseensa musiikin tahtiin hytkyviin tyttöihin. Ilmeisesti hänenkin pitäisi ottaa kaikki ilo irti viimeisen kappaleen kunniaksi. Niinpä poika alkoi heilua edestakaisin, välillä hyppien, välillä heilutellen raajojaan. Tanssityyli sopi melko hyvin joukkoon, sillä tanssilattialla oli tanssioita laidasta laitaan.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Tanssin pyörteessä

ViestiKirjoittaja Adelé Damiano » 27 Elo 2014, 22:11

Adelé tanssi villisti tanssilattian keskellä ja nautti ihailevista katseita, joita keräsi vaaleanruskeiden kiharoiden lennellessä mikä mihinkin suuntaan. Pienessä humalassa oli aina mukava tanssia ja varsinkin seuran kanssa. Tämän takia Adelén katse välillä herpaantui ja liikkeet hidastuivat, kun tämä yritti löytää biletyskaveria, jonka kanssa jorata muut tanssijat lattian alle.
Adelé myös veti puoleensa jonkinlaisia mulkaisuja, sillä pari ärsyttävän ylimielisen näköistä, suunnilleen hänen ikäistään tyttöä tuijotti Adeléa murhaavasti. Jos katse vain voisi tappaa italialaisneito olisi jo kaatunut maahan heti tanssilattialle astuttuaan.

"Mitä te kyylät oikein stalkkaatte? En mä voi sille mitään jos oon näin vetävä tyttö!" Adelé huusi tuijottajille ja he kaikki punastuivat aika railakkaasti. Hän tiesi, että antoi itsestään ylimielisen kuvan, mutta voi voi. Nyt oli juhlat ja niitä ei tuollaiset ääliöt pilaisi.

"Nyt lähtee käyntiin viimeinen bilebiisi, joten ottakaa siitä kaikki ilo irti", tanssisalissa kuulutettiin. Adelé henkäisi kuuluvasti, sillä hänellä oli jokin pakkomielle saada pari aina viimeisen biisin ajaksi, eivätkä nämä juhlat olleet poikkeus. Siksi tyttö siirtyi hieman sivumalle pälyillen samalla jotakin poikaa, jota pyytää tanssimaan.
Pari kiinnostavaa löytyikin pian, mutta he näyttivät olevan niin umpihumalassa, että kaatuisivat minä hetkenä hyvänsä lattialle. Adelé ei todellakaan halunnut mitään lääppivää juoppoa, joita Ranskan bileissä kesälomalla joutui ikävä kyllä näkemään.

Juhlijoiden joukosta kuitenkin erottui selvästi eräs poika, joka näytti myös olevan humalassa. Tosin hän vaikutti juoneen vähemmän kuin ne äskeiset ja kaiken lisäksi poika oli myös harvinaisen komea ilmestys.
Adelé siis marssi tuon pojan luo ja avasi hymyillen suunsa:

"Tuutko bailaamaan mun kaa ton vikan biisin ajaks?"
Avatar
Adelé Damiano
Oppilas
 
Viestit: 84
Liittynyt: 30 Heinä 2014, 23:42
Tupa: Gryffondor

Re: Tanssin pyörteessä

ViestiKirjoittaja London Morel » 28 Elo 2014, 16:30

"Tuutko bailaamaan mun kaa ton vikan biisin ajaks?", kuului ääni sivummalta, ja London katsahti puhujaa kohti. Kyseessä oli Londonia hieman nuorempi tyttö, jolla oli kiharat vaaleanruskeat hiukset. Tuolla oli voimakkaasti meikatut sievät kasvot ja teräksenharmaat silmät. Tyttö oli pukeutunut tiukkaan ja paljastavaan turkoosinsiniseen mekkoon.

Londonin mielestä tyttö oli aika kuuma pakkaus, eikä hänelle tullut mieleenkään kieltäytyä tanssitarjouksesta. Vaikka pojalla saattoikin olla hieman vakavempaa säätöä toisen tytön kanssa, ei se kieltänyt poikaa tanssimasta muiden tyttöjen kanssa.

"Tottakai!", London huudahti ehkä turhankin lujaa pauhaavan musiikin yli, ja iski silmäänsä. Hän siirtyi lähemmäs tyttöä ja jatkoi hytkymistä musiikin tahtiin. "Tää on hyvä biisi, eiks vaan?", poika jatkoi huutamistaan musiikin yli, "Mikä biisi tää ees on? Ei mitään aavistusta!"

Poika silmäili välillä tanssipariaan, välillä ympärillä olevia ihmisiä. Suurin osa tanssijoista osasi tanssia ihan kiitettävästi, mutta joukkoon mahtui myös pari idioottia, jotka viettivät enemmän aikaa kontaten maassa kuin pystyssä. London naurahti näylle.

"Mikä sun nimi muuten on?", Poika kysyi tytöltä huutaen, "Mä olen London, Gryffondorista!"
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Tanssin pyörteessä

ViestiKirjoittaja Adelé Damiano » 29 Elo 2014, 19:25

Pojan katse kiersi Adelén vartaloa ja kasvoja ympäri, ennen kuin hän huudahti vastauksen tytön tanssitarjoukseen.
"Tottakai!" Poika iski silmää vielä vastauksen perään, jolloin Adelé naurahti iloisesti, ennen kuin alkoi itsekin tutkia toisen vaatetusta ja ulkonäköä. Tuolla pojalla oli päällään tyylikäs musta frakki ja samanväriset juhlahousut. Lisäksi pojalla oli valkoinen liivi, frakkipaita ja rusetti. Ainut outo asia pojan pukeutumisessa oli se, että tällä oli jalassaan hohtavan valkoiset tennarit, mutta kuitenkin kokonaisuudessaan hän näytti erittäin puoleensavetävä ja tyylikäs.

Ulkonäkö oli myös komea, sillä mustat hiukset olivat sopivasti pörrössä ja siniharmaat silmät olivat Adelén mielestä todella söpöt. Hiusten alta pilkotti torahammas korvakoru ja huulessa pojalla oli hopeinen rengas, joka toden totta sopi tälle.
Kasvot siis saivat Adelélta täyden kympin, koska tyttö oli nähnyt harvoin noin söpöjä poikia.

Italialaisneito tarkkaili vielä vähän aikaa mustahiuksista, ennen kuin suuntasi askeleensa tanssilattian keskelle.
"Tää on hyvä biisi, eiks vaan?" poika huusi musiikin yli, koska ilmeisesti viimeinen biisi soitettiin ihan täysillä. "Mikä biisi tää ees on? Ei mitään aavistusta!"
Myöskään Adelé ei tiennyt yhtään mikä soitettava kappale oli, mutta se oli kuitenkin hyvä, joten tyttö nyökkäsi hymyillen.
"Mikä sun nimi muuten on?" poika kysyi taas huutaen. "Mä olen London, Gryffondorista!"

"Oon Adelé ja myös Gryffondorista. Minkä ikänen oot? Susta ei voi yhtään arvailla, mutta oot varmaan jatko-opiskelija, kun oot ilmeisesti juonu!" Adelé huusi takaisin Londonille ja iski pojalle silmää. Tyttö ei kuitenkaan ollut varma, huomasiko toinen sitä, sillä tämän katse harhaili muissa tanssijoissa. Pian London myös naurahti ja Adelé yritti löytää asiaa, jolle poika oli naurahtanut.
Hän ei kuitenkaan nähnyt mitään, joten käänsi katseensa tanssikaveriinsa ja kysyi:

"Onks sulla ollut täällä kivaa?"
Avatar
Adelé Damiano
Oppilas
 
Viestit: 84
Liittynyt: 30 Heinä 2014, 23:42
Tupa: Gryffondor

Re: Tanssin pyörteessä

ViestiKirjoittaja London Morel » 04 Syys 2014, 20:31

"Oon Adelé ja myös Gryffondorista", tyttö vastasi kysymykseen, "Minkä ikänen oot? Susta ei voi yhtään arvailla, mutta oot varmaan jatko-opiskelija, kun oot ilmeisesti juonu!", tyttö kysyi vuorostaan.

"Oon vasta 17. Enkä oo juonut kun pari lasillista", London valehteli ja koetti pitää naamansa peruslukemilla. Tosin jos Adelé olisi yhtään tarkkaavaisempi, huomaisi tuo välittömästi, että poika oli juonut enemmän. London piti kuitenkin siitä, että tyttö luuli häntä vanhemmaksi. Poika itse ei osannut arvioida tytön ikää, mutta arveli, että tuokin täyttäisi pian 17.

"Onks sulla ollut täällä kivaa?", oli Adelén seuraava kysymys. Näytti siltä, että tytöllä itsellään oli ainakin ollut mukava ilta.

"JOO!", London huudahti vastaukseksi, "Juhlat olivat paljon paremmat mitä mä kuvittelin. Luulin että täällä tanssitaan vaan humppaa ja juodaan kurpitsamehua. Rehtori yllätti mut täysin", poika puhui kovalla äänellä ja oli kompastua omiin jalkoihinsa, mutta piti jälleen kerran tasapainonsa. "Säkin varmaan lähdet tän biisin jälkeen jatkoille? Siis meidän tupaan. Pistetään musa soimaan, ja katsotaan saisinko raahattua jotain syötävää ja juotavaa mukaan ylös. Ainakin se yks punamekkoinen, timmi mimmi lupasi tarjota meille omasta varastostaan", London kertoi viitaten kyseisellä mimmillä Sharnee Ispahaniin. Tosin tuo tyttö ei ollut todellakaan luvannut tarjota heille omia juomiaan.

Tanssilattia alkoi käydä hieman ahtaaksi, ja London sai muutaman tökkäisyn kyynärpäillä selkäänsä. Poika ei kuitenkaan huomannut sitä itse.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Tanssin pyörteessä

ViestiKirjoittaja Adelé Damiano » 13 Loka 2014, 15:52

London sanoi juoneensa vain pari lasillista alkoholia, jolloin Adelé heitti poikaan hieman epäilevän katseen, mutta nyökkäsi kuitenkin. London ei vaikuttanut olevan kovinkaan humalassa, joten hänen väitöksensä saattoivat hyvinkin pitää paikkansa. Londonilla oli myös varmasti ollut hauskaa, sillä poika huusi kovaan ääneen "JOO!" ja sanoi vielä:

"Juhlat olivat paljon paremmat mitä mä kuvittelin. Luulin että täällä tanssitaan vaan humppaa ja juodaan kurpitsamehua. Rehtori yllätti mut täysin."
"Sama täällä. Ei olis uskonut, et noin vanha ihminenkin vois järjestää näin hyvä bileet. Kuinka vanha se rehtori muuten on?" Adelé kysyi ja yritti arvailla mielessään koulun johtajan ulkonäköä. Tyttö oli nähnyt hänet alkaijaispuhetta pitämässä, mutta ei silloinkaan ollut kunnolla keskittynyt kuuntelemiseen. Adelé kuitenkin arvioi miehen olevan ainakin yli viisikymmentä.

"Säkin varmaan lähdet tän biisin jälkeen jatkoille? Siis meidän tupaan. Pistetään musa soimaan, ja katsotaan saisinko raahattua jotain syötävää ja juotavaa mukaan ylös. Ainakin se yks punamekkoinen, timmi mimmi lupasi tarjota meille omasta varastostaan", London keskeytti Adelén pohdinnan.
"Ai tarkotatko Sharneeta? Kyllä mä varmaan tuun, jos on kerta näin hyvä seura", italialaisneito vastasi ja naurahti hieman. Ilmeisesti Sharnee oli onnistunut tekemään Londoniin vaikutuksen.

Pian viimeinen diskokappale alkoi loppua. Adelé harmistui hieman, sillä hänen mielensä oli vieläkin juhlatuulella. Onneksi tieto tulevista jatkoista Gryffondoron tuvassa sai Adelén kasvot taas loistamaan. Aamulla hänellä olisi varmaankin paha darra, mutta siitä ei nyt välitettäisi. Tämä olisi mahtava yö!
Avatar
Adelé Damiano
Oppilas
 
Viestit: 84
Liittynyt: 30 Heinä 2014, 23:42
Tupa: Gryffondor

Re: Tanssin pyörteessä

ViestiKirjoittaja London Morel » 25 Loka 2014, 23:00

Adelé komppasi Londonia siinä, että oli yllättynyt juhlien laadusta. Jotenkin ihmeen kaupalla keskustelu saatiin käännytettyä rehtorin ikään. Tyttö oli yllättynyt siitä, että rehtorin ikäinen mies pystyi järjestämään nuorille mieleiset bileet. London nyökytti vastaukseksi ja jatkoi musiikin tahdissa heilumista.

"Muistaakseni Evans on jotain 70-vuotias. Suunnilleen samoja ikiä Molinan kanssa, tosin Molina taitaa olla jo 80", London vastasi arvioiden, "Harmi sinänsä, hän on yksi koulun parhaimmista opettajista - Evans siis".

Adelé kysyi, oliko Londonin tarkoittama tyttö Sharnee. Adelé myös lupasi tulla jatkoille Gryffondorin tupaan juhlien jälkeen, mistä London oli hyvin mielissään. Jos poika tajusi oikein, tyttö oli myös kehunut hänen seuraansa hyväksi.

"Joo, se oli Sharnee!", London vastasi huudahtaen, vaikkei hänellä ollutkaan mitään muistikuvaa tuon nimestä. Jos pojan olisi itse pitänyt veikata kyseisen tytön nimeä, hän olisi veikannut sitä Silanaksi tai Stefaniaksi. "Mutta hienoo, että säkin tulet! Saadaan kunnon bailut aikaiseksi! Mutta ei mainosteta liikaa, ettei opettajat saa tietää!", London jatkoi innokasta huutamistaan, ottamatta huomioon sitä, että hän itse oli tällä hetkellä suurin äänen lähde tanssilattialla sitten musiikin jälkeen.

Viimeinen biisi alkoi tehdä loppuaan, ja London hytkyi vielä viimeiset hytkymiset musiikin tahdissa. Musiikin loppumisen kunniaksi hän tarrasi Adelén toisesta kädestä kiinni, nosti sen ilmaan, ja yritti pyöräyttää tytön piruetin lailla ympäri. Jotenkin ihmeen kaupalla piruetti meni pieleen, ja London löysi pian itsensä lattialta, kyljellään makaamasta. Sen sijaan, että poikaa olisi sattunut, hän ryhtyi kovaääniseen nauruun. Ehkä hän näytti pelleltä, mutta pääasia, että oli hauskaa.

"Ei kai tää ollut oikeasti viimeinen biisi? Oliko? Eikä! Mut ei haittaa, bileet jatkuu gryffondorin tuvassa. Tervetuloa kaikki mukaan! Eiköhän me voida ottaa muutama pouffsoufflekin mukaan? Tulkaa mukaan vaan!"
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Tanssin pyörteessä

ViestiKirjoittaja Adelé Damiano » 18 Marras 2014, 18:45

Adelé nyökytteli Londonin puheiden väliin ja nauroi itsekseen hieman sivussa tapahtuvalle tappelulle. Kaksi varmaankin häntä vuoden nuorempaa tyttöä kiisteli kovaäänisesti - tosin se ei peitonnut Londonin kovaa ääntä - siitä, kumpi saisi tanssia heidän seurassaan olevan pojan kanssa. Tämä poika näytti hieman nolostuneelta, sillä useimmat olivat huomanneet riidan ja kerääntyneet ympärille katsomaan. Myös pari opettajaa heitti huolestuneita vilkaisuja kolmikon suuntaan, mutteivät vielä puuttuneet tilanteeseen.
Adelésta tilanne oli jotenkin huvittava, sillä hän todella olisi halunnut nähdä kaksi nuorta tyttöä painimassa. Italialaisneitokainen pystyi jo mielessään kuvittelemaan raivokkaat kiljahdukset ja kannustushuudot, jotka lähtivät ulkopuolisista ihmisistä. Valitettavasti tilanne ratkesi kun poika ilmoitti, ettei tanssisi kummankaan tytön kanssa ja sai heiltä erittäin murhanhimoisia katseita.

"Mutta hienoo, että säkin tulet! Saadaan kunnon bailut aikaiseksi! Mutta ei mainosteta liikaa, ettei opettajat saa tietää!" London sanoi ja sai Adelén hieman nauramaan. Koomisinta tilanteessa oli se, että London puhui kovaan ääneen, eikä kukaan oikein voinut olla kuulematta. Olisi suuri ihme, jos kukaan opettaja ei saisi vihiä heidän jatkoistaan oleskeluhuoneessa.

Adelé tajusi juuri sillä hetkellä, että viimeinen biisi oli loppumassa ja ilmeisesti Londonkin älysi saman asian. Poika nimittäin nappasi Adelén kädestä kiinni ja yritti varmaankin pyöräyttää jonkinlaisen piruetin. Valitettavasti London menetti tasapainonsa ja Adelé löysi sekä itsensä että tanssiparinsa maasta keskeltä tanssilattiaa. Tyttö ei ensin tajunnut tapahtunutta, mutta kun London alkoi nauraa kovaa, tarttui se Adeléenkin. Näky varmaan näytti oudolta, mutta ainakin heillä oli hauskaa.
"Ei kai tää ollut oikeasti viimeinen biisi? Oliko? Eikä! Mut ei haittaa, bileet jatkuu gryffondorin tuvassa. Tervetuloa kaikki mukaan! Eiköhän me voida ottaa muutama pouffsoufflekin mukaan? Tulkaa mukaan vaan!" London huusi ja Adelékin ryhtyi mukaan huutoihin. Tärkeintä oli saada jatkoista yhtä ikimuistoiset kuin näistäkin juhlista.

// Lopetammeko kohta? //
Avatar
Adelé Damiano
Oppilas
 
Viestit: 84
Liittynyt: 30 Heinä 2014, 23:42
Tupa: Gryffondor

Re: Tanssin pyörteessä

ViestiKirjoittaja London Morel » 26 Marras 2014, 00:02

London ei ollut ainoa, joka kaatui piruettirytäkässä, vaan hän vetäisi myös Adelén mukaansa maahan. Tyttöä ei onneksi näyttänyt sattuvan yhtään sen enempää kuin Londoniakaan, ja tuo repesi pojan mukana nauruun. Mukavaa, että tytölläkin oli Londonin tapainen huumorintaju. Jos pojalla ei olisi ollut säätöä meneillään Effien kanssa, hän olisi voinut yrittää Adelén kanssa jopa jotain.

Adelékin ryhtyi mukaan Londonin kutsuhuutoihin, ja viimeistään nyt koko salin väki tiesi, missä olisivat koulun parhaimmat jatkot. Londonin mielestä se oli vain hyvä asia.

Poika nousi seisomaan ja seurasi katseellaan oppilasvanaa, joka katosi pikkuhiljaa salista ulos, kohti linnan ylimpiä kerroksia. "Mennään!", London huudahti ja tarrasi Adeléa kädestä kiinni. Hän lähti juoksujalkaa ulos salista. Ennen kuin hän menisi gryffondorin tupaan, hän vierailisi tarjoilusalissa ja ottaisi mukaansa kaikki jäljelle jääneet ruoat ja juomat. Eihän niitä voisi heittää hukkaan!

// Tämä voisi olla minun viimeinen viestini. Kiitos peliseurasta! :) //
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Tanssin pyörteessä

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 01 Kesä 2015, 23:33

Pelin pisteytys:

London Morel, Gryffondor: 11
Adelé Damiano, Gryffondor: 10

Tämä on väliaikainen pisteytys, Adelé saa halutessaan vielä kirjoittaa viimeisen peliviestinsä. Jos pelaatte pelinne loppuun, saatte molemmat 5 lisäpistettä.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus


Paluu Tanssisali

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron