//Tämä on tarkoitettu Séraphinille ja Fannylle. Otsikko ei ole se kaikkein kuvaavin, mutta olkoot : D //
Oli kesäloman viimeisiä päiviä ja ilmat olivat hieman viilenneet. Se tuntui jotenkin sopivalta ajalta aloittaa koulu, kun ei ollut enää suurta hinkua viettää aikaa vedessä.
Mutta koska oli vielä aikaa, Séraphin vietti nämä viimeiset päivät meren äärellä. Hän ei ollut niin tarkka veden lämpötilasta. Hän olisi uinut vaikka nolla-asteisessa vedessä, jos muuta ei olisi ollut tarjolla. Mutta silloinkin hän halusi nopeasti lämpimään.
Séraphin makasi meriveden ympäröimän kiven päällä vatsallaan. Hän piti käsillään kiinni kiven liukkaasta pinnasta pitäen pään veden alla. Hänellä oli päällään vain polviin asti yltävät tummat uimashortsit päälyvaatteiden ollessa rannemmalla laukun vierellä.
Glaucus oli jossain kauempana suuremman kivirykennelmän takana joko kuivattelemassa itseään tai etsimässä ruokaa. Mutta Sera luotti silti siihen, että merimetso olisi valppaana ja varoittaisi, jos joku sattuisi tulemaan syrjäiselle rannalle.
Kuitenkaan päivä ei ollut niin onnekas. Glaucus oli keskittynyt omaan aikaan ja Séraphin luotti rannan syrjäisyyteen, ettei uskonut kenenkään ulkopuolisen löytävän häntä.
Vitiligon äiti oli viimeistä kertaa tapaamassa tuttujaan ennen koulujen alkua. Kun Séraphin olisi päässyt Châteauun, voisi tuo taas matkustaa vapaasti ympäri maailmaa ja merenrantakaupunkeja. Sitä ennen poika oli pidettävä mukana.
Tämä olisi tosiaan viimeinen päivä rannalla ja seuraavana päivänä he matkaisivat takaisin kotiin sisämaahan, jossa ei ollut merta lähellä, ei delfiinejä, ei valaita, ei liitokaloja, ei mitään niistä, joita Séraphin kaipasi ollessaan poissa. Sentään siellä oli järviä, lampia ja jokia, joiden makeus oli omanlaista vaihtelua suolaisuuteen tottuneelle nuorukaiselle.
Jokin sujahti aivan Séraphinin kasvojen läheltä, mutta hän ei ehtinyt näkemään mikä kala oli ollut kyseessä. Mutta koska hän oli utelias aina tietämään mitä eläimiä hän tiellään tapasi, hän alkoi haravoimaan katseellaan kiven lähistöä. Ja koska hän ei ollut mikään tavallinen velho, merivesi ei tehnyt hänen silmilleen mitään. Hän pystyi aivan vapaasti pitämään silmiään auki suolaisessa vedessä ja olemaan veden alla niin pitkiä aikoja kuin hän vain halusi. Äiti olikin povannut, että joku päivä pojalle kasvaisi vielä pyrstö kidusten lisäksi, kun hän niin paljon vedessä aikaa vietti.
Kala oli kuitenkin kadonnut, mutta katse löysi pian jotain uutta ja mielenkiintoista; merisiili, joka eteni hitaasti kiveä pitkin kohti pintaa.
Ja koska hän oli niin uppoutunut tuohon rauhantunteeseen, joka hänet aina valtasi meren lähellä, ei hän pitänyt ympäristöään silmällä. Ja Glaucus oli uinut syvemmille vesille etsimään suurempaa saalista.

