Kaadoin jotain joka näytti joka muistutti jollain tapaa lähdevettä lasiin. Oli ihme ettei sitä läikkynyt ympäri pöytää, kun tuntui siltä kuin tila kävisi pian ahtaaksi enkä saanut liikuteltua kyynärpäitäni ja jäseniäni enää niin vapaasti. ”Hyvää iltaa”, sanoi todentotta Evelyn joka oli näemmä juuri hetki sitten raivannut tiensä luokseni. Tervehdin häntä myös kohottamalla lasia, kun sellaisen olin jo ehtinyt ottamaan, toivoen sen oikeasti sisältävän myös vain vettä.
Evelyn, jonka kanssa olin jo hieman ehtinyt ystävystymään, kertoi tulleensa juuri sekä kysyi mitä täällä oli tapahtunut aiemmin. ”Ei oikein mitään ihmeellistä. Huispauskapteeni piti jonkinlaisen lyhyen puheen ja sitten Ulrike Ibsen, se blondi 6-luokkalainen joka seurustelee Seabackin kanssa ja yrittää mielistellä taikuuden historian -professoria, kuulutti että noutopöytä oli avattu. Ei kai mitään muuta ole oikein tapahtunut vielä”, selitin musiikin yli itseäni lyhemmälle serpentardille.
Tytön tuntien hän ei varmaan olisi halunnut tietää, kuten en minäkään jos olisin hänen tilassaan sitä, millaisen mekkalan tuo yksi gryffondor sai aikaan. Tämä poika oli pukeutunut toppahousuihin ja yritti päästä serpentard ryhmän perässä sisälle kuokkimaan bileitä. Jotkut olivat saada raivarin ja vannoivat ikuista kostoa pojalle. Gryffondor saatiin kuitenkin yllättävän nopeasti pois rakennuksesta ja jos hän olisi viisas, hän pitäisi matalaa profiilia kesäloman alkuun asti.
”Pakko sanoa, että yllätit mut. En ois uskonut, että suhun törmäis täällä”, virnistin tytölle aidosti yllättyneellä. Hän kun kyllä panosti kouluun ja kotitehtäviin paljon enemmän kuin minä. Mutta aloinkin itsekin jo hivenen luopua uskosta omaan osaamiseeni ja luonnonlahjakkuuteeni, jonka olemassaoloon uskoin mutta joka oli aina vain työnnetty taka-alle.
