Touhuamisensa keskeltä Declanilla ei ollut jäänyt huomaamatta Heatherin kommentti. Hän nosti katsettaan hieman ja hymähti:
”Kokemus on aina kaiken vaivan arvoista.”
Istuessaan puuta vasten, tyttö kertoi kuinka oli tiennyt kasvista jo lapsesta asti ja kuinka hänellä ei ollut tässä muutakaan tekemistä.
”Vai niin.” Tyytyi poika toteamaan aluksi. Ehkei hänen edes tarvitsisi tuutoroida tyttöä, kun tuo vaikutti osaavan jo asiansa. Sitä paitsi, ei hän uskonut osaavan muuta hyvin kuin liemiä, yrttietitoja, sekä eläimiä ja taikaolentoja -ja jos hänen opetuksensa oli näin vajavaista jo yrttitiedon suhteen, ei tainnut hänellä olla paljoakaan toivoa tuutorina.
”Professiuus ei taida olla alaani. Vaikuttaa siltä, että tämä tuutorointi sopisi sinulle paremmin kuin minulle. Ehkä sinä voisit löytää täältä jotain mielenkiintoisempaa kuin minä..” Poika sanoi peittäen kuitenkin suunsa haukotukseen.
Declan pohti hetken mitä voisi näin extempore keksiä: hän osaisi kyllä kutsua susia paikalle, mutta sitä hän ei viitsinyt tehdä. Tulisi kuitenkin vain vastaan kiperiä kysymyksiä siitä, miten ne eivät hyökkäisi hänen kimppuun tai vaikka hyökkäisivät, joutuisi hän sitten muuttumaan sudeksi ja siitäkös vasta soppa syntyisi. Ja kun mitään uutta ei vielä mieleen juolahtanut vastasi poika toisen kommenttiin heidän kielletyistä puuhistaan.
”Ja ainiin, mehän emme jää metsäreissusta kiinni ja jos jäämme, olet omillasi. Minulla on keinoni välttyä jälki-istunnolta.” poika sanoi pienesti kiusoitellen, suupielillä oli kuitenkin pieni hymynkare, joka kertoi, ettei hän tarkoittanut millään pahalla vaikka olikin tosissaan. Tavallaan tämä reissu alkoi pikkuhiljaa muistuttaa hänen yhteisiä hetkiään Aidenin kanssa.. Hienovaraisella päänpudistuksella poika kuitenkin sysäsi ajatuksen mielensä perukoille, pois härnäämästä. Nyt ei ollut sopiva hetki.
”Ja jos oikein kovasti haluat tuutoroinnistani pois, voit ilmiantaa minut. Helppo pakotie sinulle”

