Kirjoittaja Renée Mason » 25 Helmi 2016, 21:47
Kun kysyin, oliko tyttö nimeltään Alice, hän nyökkäsi myöntävästi. Lähtöpaikakseen hän kertoi Brasilian. Hämmästyin. Sehän oli aika kaukana, eikös? Kokonaan toisella mantereella. "Millä sinä tulit tänne?" kysyin hämmästyneenä. Matkaan oli täytynyt mennä aikaa. Ja hermoja. Niitä ainakin oli selvästi kulutettu.
Alice kietoi vaatteeni kiltisti ympärilleen ilmeisen kiitollisena. Hymyilin lämpimästi hänelle. Kun ehdotin opettajan hakemista, huomasin Alicen kavahtavan taemmas kauhistunut ilme kasvoillaan. "Sopiiko sinulle?", tyttö vieressäni kysyi. Ei ilmiselvästi sopinut. "Tai, ei meidän ehkä tarvitse hakea ketään opettajaa", kiirehdin sanomaan peläten Alicen lähtemistä pakoon. Hän ei pitkään ulkona pärjäisi, vaikka pipon, hanskat ja huivin omistaisikin.
"Osaatko tehdä mitään parannusloitsua?" tyttö kysyi vieressäni. Käännähdin katsomaan häneen hämmentyneenä ja pudistin päätäni. En uskonut, että Alice tarvitsi parannusloitsua. Kuuman kaakaon hän tarvitsi, ja pehmeän vuoteen. "Mitä, jos veisimme sinut sairaalasiipeen?" kysyin arasti peläten Alicen reaktiota, "Siellä saisit kaakaota ja pehmeän sängyn. Siellä on vain sairaanhoitaja ja saisit sängyn eteen verhot, ettei kukaan näkisi sinua, jos et niin halua." Olin ehkä tajunnut asian, mistä kiikasti, kun Alice kavahti kauemmas kysyessäni opettajien tulosta. Hymyilin rohkaisevasti Alicelle. En todellakaan tiennyt, mitä pitäisi tehdä, jos Alice ei haluaisi sairaalasiipeen.
16-vuotias positiivinen, heittäytyväinen ja sosiaalinen tyttö gryffondorista. Rakastaa erityisesti lohikäärmeitä sekä muita eläimiä ja hymyilee enemmän kuin hengittää. Löytää kaikesta ja kaikista jotain positiivista, vaikka kukaan muu ei löytäisi.
Ei maailma kaadu, vaikka minä kaadun.
EPÄAKTIIVINEN inspiraationpuutteen ja muiden tylsien tekosyiden takia