Ruoka parantaa kaiken

[Heather O'Hara]

Osallistujat:London Morel ja Heather O'Hara
In-game:12.6.2020 joskus illalla
Juoni:Heather oli lähettänyt Londonille kirjeen, johon oli merkinnyt ajan ja paikan oman nimensä lisäksi. Muuta tietoa ei kirjeestä irronnut, mutta kirje tuoksui lievästi sitruunalta ja oli ujutettu Londonin koululaukkuun keskiviikkona 10.6.2020

Heather oli hermona. Koskaan hän ei ollut pyytänyt ketään varsinaisesti treffeille, ja vielä treffeille jolloin pitäisi sanoa ne draamaattiset sanat "Kiitos, mutta ei kiitos" tai jotain sen tyylistä. Tuntien jälkeen hän oli mennyt tupaan, hankkinut piknik-viltin sekä käynyt vierailulla keittiössä. Hän olisi saanut kilokaupalla ruokaa kotitontuilta, mutta onnistui pitämään ruuan määrän vähän vähäisempänä. Heather tosin mietti, että jos olisi ottanut ruokaa enemmän ja vain syöttänyt Londonin täyteen, sulattaisko tuo uutisen paremmin?

Heather levitti piknik-viltin rannalle ja istatahti sille varovasti. Tällä samaisella rannalla Nicolas oli vienyt häneltä jalat alta, kuinka ironista. Samalla hän nosteli korista kaikkea pientä syötävää; tuoretta patonkia, vegaanista valkosipulilevitettä patongille, mansikoita, hunajamelonia ja jotain pieniä brownietyyppisiä leivoksia. Heather nappasi yhden mansikan ja söi sitä samalla ja katseli järvelle. MITEN hän asian muotoilisi? London oli ihana ja kiva ja hauska ja kaikkea... Mutta, se ei ollut Nicolas.

Hän ei edes tiennyt miksi on niin varma asiasta, että Nicolaksen kanssa kannattaisi jatkaa, ei Londonin. Olivatko Rainin puheet Londonista vaikuttaneet tähän? Tai kaikkien puheet Londonista? London oli säätänyt ties kenen kanssa, joten tuskin häntä kirpaiseekaan kovinkaan paljon. Heather oli vain yksi lenkki muiden joukossa, ei millään tavalla erityinen.

Tyttö otti toisen mansikan ja jatkoi järvelle tuijottelua. Koulupuvun hän oli vaihtanut pitkään oranssin väriseen hameeseen, jonka alakerros yletti puoleen reiteen ja oli peittävämpi, ja ylempi kangas oli ohutta ja kevyttä. Päällä valkoinen toppi ohuilla olkaimilla ja kukkakuvioinen huivi suojaamassa hartioita ja vähän lämmittämässä. Kengät hän riisui viltin viereen.

Ei hitto, voisiko hän vain jänistää? Jättää ruuat tähän, kirjoittaa lapun Londonille ja lähteä meneen. Se olisi törkeää ja alhaista, mutta silti Heather mietti tätä tosissaan. London varmaan vihaisi häntä sen jälkeen, varsinkin jos saisi tietää oikean syyn tälle... erolle? Ei tämä ero ollut, eiväthän he seurustelleet. Ehkä hän voisi vedota ikään? Paitsi heh, London ei vieläkään ollut tietoinen (ainakaan Heatherin mielestä) hänen iästään. Hiphei, tästä tulee hauskaa.

[London Morel]

Tiedättekö sen tunteen, kun vatsanpohjassa kipristelee? Ei ruokamyrkytystä enteilevällä huonolla tavalla, vaan jännittävällä ja miellyttävällä tavalla. Londonille tämä tunne oli tuttu, mutta siitä oli aikaa, kun hän oli viimeeksi tuntenut mitään vastaavaa. Tänä keväänä hän oli kuitenkin tavannut erään tytön, joka aiheutti hänelle juuri tällaisia fiiliksiä, ja tätä kyseistä tyttöä hän oli juuri menossa tapaamaan.

Poika asteli loivaa rinnettä alaspäin, kohti koulun järvialuetta. Hän oli pukeutunut mustiin farkkuihin, siniseen hihattomaan paitaan, nahkatakkiin sekä valkoisiin, elämää nähneisiin tennareihinsa. Hän piti käsiään nahkatakkinsa taskussa etsiessään tyttöä katseella. Toisessa kädessään hän hypisteli pientä kirjettä, jonka oli saanut tytöltä aikaisemmin ja toisessa kädessään hän pyöritteli pienenpientä pussia, jonka hänen oli tarkoitus antaa kyseiselle tytölle. Londonilla oli sellainen tunne, että tämä tapaaminen tulisi olemaan erityisen merkittävä heidän suhteensa kannalta.

London katse kohtasi järvenrannalla istuvan vaaleahiuksisen tytön. Kyseinen tyttö oli pukeutunut oranssiin hameeseen, valkoiseen toppiin sekä huiviin. Pojan rinnassa hypähti ja hänen kasvoilleen levisi hymy. Tämän tytön tapaamista hän oli odottanut koko päivän.

"Moi, Heather", London tervehti tyttöä ja lähestyi halatakseen tuota. Hän pystyi jo nyt tuntemaan tutun sitruunaisen tuoksun sieraimissaan. Poika huomasi piknikviltin ja sen päällä olevat herkut: patonkia, mansikoita, leivoksia ja vaikka mitä. "Sä oot panostanut niin paljon", London sanoi katsellessaan viltillä olevia tarjottavia. Mitä hän oli tehnyt oikein ansaitakseen näin ihanan tytön?

[Heather O'Hara]

Tiedättekö sen tunteen, kun vatsanpohjassa kipristelee? Ei ruokamyrkytystä enteilevällä huonolla tavalla, vaan jännittävällä ja kammottavalla tavalla. Heather yritti rauhoittua, onhan London varmaan ennenkin tullut jätetyksi. Aivan varmasti on.

Kun London lopulta saapui, sai Heather luotua kasvoilleen hymyn. Mikään ei paljastaisi vielä ennakkoon, että hänellä olisi huonoja uutisia. Puhdasveristenpiirien hyvä puoli, on oppinut peitteleen aitoja tunteitaan aivan liian helposti ja antamaan ulkokultaisen kuvan.

"Moi" Heather hymyili ja nousi ylös halaten Londonia. "En varsinaisesti ole panostanut, kävin vain keittiössä lahjomassa kotitontut" Hän naurahti hiljaa ja istahti takaisin alas. "He yrittivät tyrkyttää mulle enemmänkin ruokaa mukaan, mutta en ajatellut että tarvitsemme ihan niin paljoa" Heather jatkoi ja katsoi Londonia, hymyillen hieman. Miksi oi miksi tästä tulee niin vaikeaa?

[London Morel]

Londonista oli niin mukavaa viettää taas aikaa tämän tytön kanssa. Oli ihmeellistä, että joku ihminen sai pojan olon näin hyväksi. Hän ei voinut olla hymyilemättä kuunnellesssan tytön juttuja.

"Kotitontut työntävät mukaan aina enemmän ruokaa kuin mitä on tarvetta", London vastaa naurahtaen, "Tässä on meille kyllä enemmän kuin tarpeeksi", poika nappaa käteensä mansikan ja työntää sen suuhunsa. Marjan kannan hän heittää nurmikolle parin metrin päähän. Hänen katseensa jää hetkeksi tuijottamaan nurmikon vihreyteen kadonnutta kantaa.

London uppoutuu hetkeksi omiin ajatuksiinsa. Olisiko nyt oikea hetki? Vai onko liian aikaista? Mitä, jos tyttö ei haluakaan? Kyllä hän varmasti haluaa. Miksi tuo muuten käyttäytyisi näin? Mitenhän asia olisi paras esittää? London kävi ajatuksiaan läpi kuin olisi ollut tällaisessa tilanteessa ensimmäistä kertaa. Parisuhteen aloittaminen oli kuitenkin yllättävän suuri askel tällaiselle pojalle, jolle sitoutuminen oli kohtalaisen vaikeaa.

"Mulla ois sulle yksi asia", poika aloitti ja vaikeni hetkeksi. Hän pyöritteli kättään taskussa ja saattoi olla hieman hermostuneen oloinen.

[Heather O'Hara]

Heather nyökytteli Londonin puheille ja otti patongin palan ja levitti siihen kasvislevitettä. Ruokaa. Joo, ruoka auttaa jos hermostuttaa. Ei hitto, miksi kukaan ei varoittanut että tämä on näin vaikeaa? Tarvitsisin varmasti jonkun vanhemman tyttökaverin, Heather pohti ja katsoi järven suuntaan.

Pitäisikö asia vain möläyttää ulos? Kiitos mutta ei kiitos? Heather söi patonkia kun London sanoi jotain. Heather katsoi häntä hetken ja rekisteröi pojan sanomisia. Hei, mitä jos London jättää mut niin mun ei tarvitse tehdä sitä? Loistavaa, sitten ei tarvitsisi stressata tämmöisestä kaikesta turhasta.

"Mikä asia?" Heather katsoi Londonia vähän varovasti, häntä hermostutti selkeästi. Tyttö söi patongin loppuun ja odotti että London puhuisi. Joo, vahinko voitaisiin minimoida ehkä näin. Ja miksi London on noin söpö?

[London Morel]

London oli hivenen jännittynyt muotoillessaan vastausta Heatherin esittämään lyhyeen kysymykseen. Hän pyöritteli kättään taskussaan, ja katse vaelteli läheisestä tammesta järven pintaan, ja takaisin tammeen. Lopulta katse tavoitti tytön kasvot.

"Haluaisitko sä alkaa mun tyttöystäväksi?", London lopulta töksäytti asiansa sen enempää kiertelemättä. Hän hymyili Heatherille. Poika otti kätensä taskustaan ja ojensi tytölle pikkuruisen tummansinisen kangaspussin. Kyseisen kangaspussin sisällä oli piilossa sievä kaulakoru, jossa oli sydämen kuva.

"Ihan vain pieni lahja sulle", poika sanoi nyökäten pussin suuntaan, "Pakko myöntää, että sä oot mulle aika tärkeä", hän jatkoi suoraa puhettaan. Kauniit sanat ja romanttisuus eivät tulleet tältä pojalta luonnostaan, mutta kaikki mitä hän nyt sanoi, oli totta. London katsoi tyttöä silmiin ja ainoa asia, mitä hän toivoi, oli se, että tyttö ottaisi lahjan vastaan ja vastaisi myöntävästi kysymykseen.

[Heather O'Hara]

Heather katsoi Londonia. Ilme oli neutraali, mutta päänsisällä liikkui aivan liikaa. Ei.Ei.EI. Tämä oli ihan hirveää, ei tämän näin pitänyt mennä. Londonin piti vaihtaa mut kuin sukat seuraavaan, ja MUN piti olla ihan chilli. Heather panikoi ja veti syvään henkeä.

Hän ei tiennyt mitä tekisi. London sanoi hänen olevan tärkeä. Sanat lämmittivät Heatherin mieltä ja hän hymyilikin hieman, mutta koko ajan takaraivossa oli Nicolas. Nicolaksen kanssa oli erilaista, mutta Londonkin oli suloinen. Miten tässä oikeasti kävi näin? Missä välissä? Hän oli viettänyt Londonin kanssa aikaa, mutta ei ollut kuvitellut kovinkaan pitkälle asiaa. Nicolaksen kanssa... No, ihan kuin joku olisi vain tullut ja sytyttänyt lampun pimeään huoneeseen.

Ai niin, se vastaus. Heather katsoi Londonia ja puri huultaan. "London..." Hän kasasi itseään ja hänen piti kerätä koko itsekunnioituksensa. "En mä voi... mä olen jättänyt sulle jotain kertomatta" Hei joo, jos hän vetoaisi ikään, niin London ymmärtäisi aivan varmasti.

"Mä olen vasta 15, täytän 16 marraskuussa" Heather sanoi hiljaa ja tuijotti piknikvilttiä. "Mä en vaan voi... seurustella sun kanssa" Hän sai sanottua, toivoen ettei tarvitsisi mainita että seurustelee Nicolasin kanssa. Se oli salasuhde, ja ihan syystäkin.

[London Morel]

Londonin mielestä Heather vaikutti hivenen yllättyneeltä. Tytön kasvoille levisi kuitenkin lopulta se ihastuttava hymy, josta tämä poika kovasti piti. Hän pystyi jo kuulemaan korvissaan myöntävän vastauksen.

Kun London kuuli Heatherin vastauksen, hänen maailmansa romahti - mutta vain puoliksi. Yllätyksen pystyi näkemään pojan kasvoilta, joille oli levinnyt hämmentynyt ja jopa hieman pelokas ilme. Tuo ilme suli lopulta pieneen hymyyn. Vaikka ikäero oli suuri, ei se voisi olla esteenä heidän suhteelleen. Siitä oli aikaa, kun pojan aivot olivat aikaisemmin raksuttaneet näin kovalla tahdilla.

"Mä luulin että sä oot paljon vanhempi", London sanoi hämmentyneenä, "Mut ikä on vain numero, se ei saa olla esteenä tälle upeelle jutulle, mikä meillä nyt on. Ikäero ei haittaa mua, ja ei sen tarvitse haitata suakaan. Meillä ei oo mikään kiire edetä nopeammin kuin mitä sä haluat", London jatkoi ja hänestä tuntui, että sai sanottua juuri ne oikeat sanat. Poika oli aikaisemminkin seurustellut häntä nuorempien kanssa, eikä se ollut ongelma.

Poika nousi polvilleen ja lähestyi tyttöä halatakseen tätä. Loppu hyvin, kaikki hyvin, eikö?

[Heather O'Hara]

//APUA TÄÄ ON IHAN KAMALAA XD//

Voi ei voi ei voi ei. Heather tuijotti Londonia hämmentyneen näköisenä, eikö tuo tajunnut? Ei ilmeisemmin, pitääkö tämä kertoa kirjallisena? Tarvitsenko puhemiehen? Vähän niinkuin kosintaan on tarvinut ennen, niin miten ois seurustelun päättämiseen? Paitsi eiväthän nuo edes seurustele.

Heather tunsi ahdistavan tunteen rinnassaan, hänen teki mieli itkeä ja kiljua, tämä oli ihan hirveetä. London on ihana, mutta ei niin ihana kun Nicolas, mutta ei tämmöstä voi sanoa ÄÄNEEN.

"No... et ole ainoa joka on niin on ajatellut" Heather sanoi hiljaa ja tunki suuhunsa mansikan, saadakseen lisää ajatteluaikaa. Apua, London aikoi halata tai jotain.

"London, ei" Heather sai soperrettua ja nielastua mansikkansa. "Ei me voida seurustella" Päättäväisyys kuului tytön äänestä. "Olet kiva tyyppi ja mahtavaa seuraa mut..." Mutta mulla on toinen? EIEIEIEIEI. Perkele. Hitto tää on vaikeaa.

"Mutta ei" Heather lopetti lauseensa ja katsoi Londonia. Voisiko maalla niellä hänet? Heatherin siis... tai vaikka Londoninki. Kunhan ei molempia kerralla.

[London Morel]

Nyt vaikutti siltä, ettei kaikki ollut hyvin. London tutki katseellaan Heatherin kasvoja ja yritti saada selville, mitä tuon pään sisällä tapahtui. Tyttö näytti hivenen pahoinvoivalta. Viimeistään silloin, kun tuo kieltäytyi halauksesta, tuli varmistus sille, ettei kaikki ollut hyvin.

Kun Heather kertoi, etteivät he voisi seurustella, Londonin maailma romahti lopullisesti. Tai siltä se ainakin tuntui. Pojan sydän ankoi lyödä tiheämpää tahtia ja hänen kämmenensä hikosivat. Mitä täällä oikein tapahtui? Mitä hän oli tehnyt väärin? Miten hän oli saattanut tulkita tyttöä näin väärin?

"Mikä nyt on? Ei mikään voi tulla meidän väliin, ymmärrätkö? Mä tykkään susta ja sä musta, ja se riittää", London sanoi ja yritti toistamiseen lähestyä tyttöä. Hän kuitenkin perääntyi kun tajusi jotain. "Onko sulla joku toinen?", poika esitti suoran kysymyksen vakavalla äänellä. Hän katsoi tyttöä suoraan silmiin.