Adrenaliinista hyvä olo

Adrenaliinista hyvä olo

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 05 Heinä 2020, 18:43

Pelaajat:London Morel ja Heather O'Hara
In-game ajankohta:Kesäloma, heinäkuun loppua ja Londonin kotibileiden jälkeen
Juoni:Heather on iltalenkillä tuulettamassa ajatuksiaan
Varoitukset:Ei ainakaan vielä...


Heather juoksi, hän oli juossut jo jonkin aikaan. Tämä oli sellainen asia, mitä Heather oli kaivannut koko hiton päivän. Nyt kun Niciä ei taaskaan näkis kuin huomenna, tämä juoksulenkki tuli tarpeeseen. Heatheria ärsytti. Ärsytti aivan liikaa. Ärsytyksen aiheuttajana oli Nicolas Cartier, London Morel ja kaikki helvetin jätkät. Hän oli käynyt edellisenä perjantaina Londonin veljen järkkäämissä kotibileissä, eikä edes tiennyt että Donovan oli Londonin veli. Tämä kaikki tuntui suunnitellulta, eikä ilta oikeastaan parantunut siitä. Oikeastaan, aluksi kaikki oli ollut kivaa, mutta ilta oli mennyt koko ajan vain laskusuunnassa.

Heather jatkoi juoksemistaan asuinseutunsa läheisellä maastopätkällä. Päällä tytöllä oli mustat juoksushortsit, kirkkaan vihreä toppi ja sen alla urheiluliivit. Lenkkarit olivat jotkut hyvät juoksulenkkarit. Hiukset olivat tiukalla ponnarilla. Onneksi lenkillä oli hiljaista, ei ketään ylimääräistä. Heather uppoutui ajatuksiinsa ja mietti edellisviikonloppua. Kaikki oli mennyt ihan kivasti siihen asti, kunnes London oli oksentanut kännissä Heatherin kengille ja vaatteille. Niiden puhdistaminen oli ollut työn ja tuskan takana.

Onneksi Heather ei ollut jäänyt kiinni. Vanhemmat eivät olleet vieläkään tajunneet sitä, että Heather pääsi kiipeämään näppärästi puuta pitkin oman huoneensa ikkunalle ja ikkunasta sisään. Vaatteiden puhdistus oli ollut hieman vaikeampaa, ja Heather olikin hinkannut niitä yön pimeinä tunteina kylppärissä. Hän myös tuhosi kenkiään vähän enemmän, piilottaen oikean ongelman. Ja näin oli sumutettu O'Haran perheen vanhempia.

Nyt Heatherilla oli aikaa ajatella. Nicolas. Paitsi Nicolas oli kyllä ihan turha osa tätä ajatustyötä. Hän vain sattui olemaan se rasittava petturi kotiopettaja, jolle Heather ei tiennyt mitä tekisi. Hän välitti Nicolaksesta. Välitti aivan liikaa ja tuon lähes joka päiväinen läsnäolo oli kamalinta mitä Heather tiesi. Häntä ei kiinnostanut pätkääkään opiskella, koska ei sillä ollut enää väliä. Nicolas kehui koska Nicolas halusi hänet takaisin, yksinkertaista. Aivan sama mitä Heather teki, Nicolas kehui.

Heatheria ärsytti entistä enemmän ja nopeutti vain juoksutahtiaan. Juoksemalla saisi kaiken pahan pois, hän uuvuttaisi itsensä niin paljon että voisi kotia päästyään käydä vain suihkussa ja lysähtää sänkyyn. Heather oli uppoutunut ajatuksiinsa ja jatkoi juoksemista, huomaamatta mitään erikoista.
Heather O'Hara
Alumni
 
Viestit: 303
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Adrenaliinista hyvä olo

ViestiKirjoittaja London Morel » 07 Heinä 2020, 19:00

Londonin kesäloma oli alkanut vauhdikkaasti: bileitä bileiden perään ja välipäivinä matkustelua eri kavereiden luokse. Elämä oli varsin rentoa, kun ei ollut koulua, töitä tai edes omaa asuntoa. Londonin kaverit sekä hänen veljensä Donovan olivat majoittaneet hänet mielellään omiin koteihinsa, ja mikäs siinä, olihan tämä poika miellyttävää ja hauskaa seuraa, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Kun Donovanin työt jatkuivat tällä viikolla, tuo ei katsonut hyvällä veljensä aamuöistä kompurointia tuliviskipullo kädessä tai jaksanut kuunnella joka öistä musiikin jumputusta viereisestä huoneesta.

Nyt oli aika ryhdistäytyä. Londonilla alkaisi ensi viikolla kesätyöt pariisilaisen huispausjoukkueen Paguette Volanten pallopoikana, ja sitä ennen juhlimiskierteestä olisi pakko päästä eroon. Epäterveellinen elämäntapa sai nyt totaalisen stopin, kun London puki lenkkikengät ja juoksushortsit jalkaan ja lähti lenkille läheiselle metsäalueelle. Syke nousi nopeasti korkealle ja jaloissa alkoi painaa. Kengät hiersivät kantapäitä, ja lenkin lopussa jaloissa olisi tastusti muhkeat rakkulat. Mutta London kesti kivun ja kiristi vauhtia. Pururadalta pienelle metsäpolulle, pienen mäennyppylän yli, heinikon poikki ja takaisin pururadalle. Myöhemmin tänään olisi vuorossa salitreenit.

Ympäristö vaikutti hiljaiselta ja vain muutama lenkkeilijä tuli vastaan matkan aikana. Kaksi mummoa hitaasti sauvojen kanssa köpötellen, yksi lapsiperhe sekä yksi nuorempi viehättävän näköinen nainen - hetkinen, sehän oli Heather!

"Moi, Heather!", London pysähtyi ja huudahti vastaantulevalle lenkkeilijälle. Tyttö näytti erittäin hyvältä mustissa shortseissaan ja vihreässä topissaan. Poika itse sen sijaan oli hikinen ja huolittelematon sotkuisine hiuksineen. "Öh, mitä kuuluu?", hän kysyi hivenen vaivaantuneena. Vaikka London itse oli melko hyvin unohtanut viime juhlissa sattuneen tapauksen, oli hänen veljensä muistuttanut siitä viikon aikana niin monta kertaa, että se oli palautunut väkisinkin mieleen.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Adrenaliinista hyvä olo

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 07 Heinä 2020, 19:34

Heather käänsi katseensa äänen suuntaan. Mitä helvettiä, kuka häiritsee hänen juoksemista? Tämä häirinnän seurauksena Heather ei huomannut polulla olevaa juurakkoa, kompuroiden siihen. Pari äkäistä iirinkielistä kirosanaa pääsi tytön huulilta, kun hän makasi maassa mahallaan.

London. Tällä kertaa London ei ollut(luultavammin) humalassa ja oksentamassa hänen kengille. Heather nousi maasta ja katsoi Londonia pitkään. "No... olen lenkillä" hän sanoi ja oli vähän varautunut. Hän muisti aivan tarpeeksi hyvin Londonin ehdottelut ja törttöilyt, eikä ne välttämättä nostaneet Londonin osakkeita Heatherin silmissä. Tosin, London ei ollut loukannut häntä toisin kuin Nicolas.

"Tarvitsin vähän muuta ajateltavaa tukiopetuksen jälkeen..." Heather jatkoi. "Entä itsellesi? Oletko juoksemassa humalaa tai krapulaa karkuun?" pieni virne kareili tytön huulilla, kyllähän Londonia piti vähän kiusata.
Heather O'Hara
Alumni
 
Viestit: 303
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Adrenaliinista hyvä olo

ViestiKirjoittaja London Morel » 07 Heinä 2020, 22:20

Ennen kuin Heather ehti vastata mitään Londonin tervehdykseen ja kysymykseen, tuo kompastui johonkin ja kaatui maahan. London katsoi yllättyneenä komean mahalaskun tehnyttä tyttöä, jonka suusta pääsi sanoja, joita poika ei ymmärtänyt. Ilmeisesti tuo ei ollut kovinkaan tyytyväinen heidän tämän kertaiseen kohtaamiseen. Poika ojensi kättään tytön suuntaan, mutta tuo pääsi ylös omin avuin.

"No heh heh", London vastasi tytölle ja pyöräytti silmiään, "Mä oon parantanut mun elämäntapoja, koska ensi viikolla alkaa työt. Ei enää bileitä, alkoholia, tupakkaa tai epäterveellistä ruokaa. Mä oon muuttunut mies", poika julisti ja virnisti tytölle. Hän oli useasti aikaisemminkin tehnyt elämäntaparemontin, ja oli pakko myöntää, että se tunne, mikä remontista tuli, oli kevyt ja raikas. Toisaalta juhliminen nosti mielialaa myös, mutta eri tavalla.

"Mites sulla menee tukiopetukset? Onko sun poikaystävä hyvä ope?", London käänsi keskustelun tyttöön ja oli tahallaan hieman kiusoitteleva tätä kohtaan. Hän ei tiennyt, kuinka läheiset välit Heatherilla ja Nicolaksella oli, mutta tahtoi saada selvän asiasta. Poika toivoi, että Nicolas olisi vain ja ainoastaan opettaja, mutta pelkäsi pahinta.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Adrenaliinista hyvä olo

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 07 Heinä 2020, 23:07

Ai, London oli tehnyt parannuksen? Loistavaa. Heather melkein jopa hymyili tälle. "Voit kokeilla sitä kasvispainotteista ruokavaliota..." hän ehdotti ja katsoi Londonia. "Siitä tulee hyvä olo... ja teet paremman teon maailmalle" Heather siisti vaatteitaan ja katsoi Londonia.

"Mihin töihin sä oikein olet päässyt?" Hänen äänensä oli kysyvä ja utelias, sillä Heather ei uskonut Londonin innostuvan työnteosta noin paljoa, että tekisi elämäntaparemontin. Mutta toisaalta, eihän sitä koskaan tiedä. Mitä jos London olikin työnarkomaani salaisesti? Se olisikin yllätys, positiivisempaan suuntaan.

Heatherin ilme synkkeni Londonin mainitessa Nicolasin. Pitikö tuon pellen ottaa Nicolas puheeksi? "Ensinnäkin, Nicolas ei ole mun poikaystävä" Heather huomautti. "Vain tukiopettaja..." Niinpä niin, Nicolaksen koko olemusta piti sietää koko kesä. "Ja ne menee siedettävästi, pitää tulla välillä vain tuulettaan ajatuksia" Oikeasti Heatherista tuntui että hänen hermonsa oli koko ajan kireänä, eikä Nicin läsnäolo ainakaan helpottanut sitä.
Heather O'Hara
Alumni
 
Viestit: 303
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Adrenaliinista hyvä olo

ViestiKirjoittaja London Morel » 08 Heinä 2020, 02:26

London irvisti kuullessaan tytön kommentin kasvispainotteisesta ruokavaliosta. Vaikka askel terveellisen elämän suuntaan oli otettu, ei poika ihan kaikkeen suostuisi. Ympäristöarvot ja eläintensuojelu eivät olleet tämän pojan sydämenasia, koska liha oli hyvää ja siinä oli paljon proteiinia.

"Mä meen jeesaamaan yhtä huispausjoukkuetta. Jos vaikka samalla pääsis vähän lentelemään", poika vastasi kysymykseen. Hän antoi tarkoituksella hieman ympäripyöreän vastauksen, sillä olihan pallopoikana olo enemmänkin alakoululaisten kuin aikuisten kesätyötä. Paguette Volante ei myöskään ollut sellainen huispausjoukkue, jolla kannattaisi lähteä varsinaisesti leveilemään. London oli yllättynyt siitä, kuinka helppoa tytön kanssa keskustelu oli. Poika oli varautunut siihen, ettei Heather antaisi hänelle ikinä anteeksi, mutta hän oli ollut ilmeisesti väärässä. Tuo vaikutti olevan aidosti kiinnostunut pojan asioista.

"Jos Nicolas olisi mun tukiopettaja, mä joutuisin tuulettamaan mun aivoja jatkuvasti. Miten sulle valittiinkin sellainen urpo opettajaksi", London pohdiskeli ääneen ja toivoi tytön olevan samaa mieltä hänen kanssaan. Ei kukaan jaksaisi tuollaista idioottia kuin Nicolas.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Adrenaliinista hyvä olo

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 08 Heinä 2020, 02:36

Heather kohotti kulmiaan yllättyneenä. "Oikeesti? Meetkö joksikin avustajaksi sinne vai?" Heather katsoi Londonia, koska huispaus oli aihe mikä tyttöä oikeasti kiinnosti. Hän voisi lentää enemmän, ei vain ollut yleensä seuraa. "En ole päässyt lentämään koko kesänä kunnolla, kun en pääse Irlantiin..." Harmistus kuulsi Heatherin äänestä, hän olisi halunnut mennä kesäksi Irlantiin, niin olisi päässyt eroon kaikesta tästä ylimääräisestä ihmissuhdeshow:sta.

"Nicolas on kai ihan hyvä tukiopettaja..." Heather totesi vähän neutraalisti. Oikeasti Nicolas kävi hänen hermoilleen, jätkä suurin piirtein polvistui ja kumarteli Heatherin edessä. Ei sillä, Heather piti palvonnasta mutta liika oli liikaa. Nicin kohdalla se oli TODELLA liikaa. Tuntui ettei pojalla ollut koskaan mitään omaa mielipidettä ja hän vain... oli. Ihan kuin jokin ameeba.

"Molina suositteli häntä vanhemmilleni... ja periaatteessa me vähän junailtiin asiaa. Tosin, jos olisin nähnyt ennalta niin oisin estänyt sen, mutta kun piti olla ovela ajatus saada Nic tukiopettamaan mua kesäksi niin oltais voitu olla yhdessä..." Hetkinen, miksi Heather puhui tästä Londonille? Hitto, ei pojan tarvitsisi tietää tämmöistä.

"Mut joo, ehkä mä jatkan lenkkiä... tai jotain" Heather hymyili hieman Londonille ja oli valmis juoksemaan karkuun.
Heather O'Hara
Alumni
 
Viestit: 303
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Adrenaliinista hyvä olo

ViestiKirjoittaja London Morel » 15 Heinä 2020, 07:49

"Joo, eräänlaiseksi avustajaksi", London vastasi tytölle, "Ehkä tää on nyt se ratkaiseva askel huispausammattilaisen suuntaan", poika kertoi ääneen sen, mitä ajatteli ja virnisti. Hän oli aiemminkin avustanut yksittäisiä huispausjoukkueita, mutta nyt tuntui siltä, että tässä oli jotain muuta.

Poika huomasi, että myös Heather oli avautunut hänelle yllättävän paljon. Tuo kertoi sellaisia asioita Nicolaksesta ja tukiopetuksesta, joita London ei olisi uskonut kuulevansa. Vaikka poika oli välillä hieman huono lukemaan rivien välistä, tällä kertaa hän uskoi tulkinneen tyttöä oikein: tuo oli aikaisemmin ollut palavasti ihastunut Nicolakseen, mutta sitten oli tapahtunut jotain, josta johtuen kaksikon välit olivat menneet huonommiksi. Londonin kasvoille levisi tahtomattaankin pieni hymy. Tämähän kuulosti paremmalta kuin hyvältä.

"Hei, älä vielä", London keskeytti, kun Heather oli tekemässä jo lähtöä. Nicolas ei ilmeisesti ollut kummankaan lempipuheenaiheita, joten aihetta oli vaihdettava, "Pitäisikö meidän lähteä yhdessä lentelemään joku päivä?", poika ehdotti, "Tiedän tässä lähistöllä erään rauhallisen paikan", hän virnisti tytölle ja katsoi tätä silmiin. Ihan vaan kavereina.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Adrenaliinista hyvä olo

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 15 Heinä 2020, 19:47

Heather katsoi Londonia ja hymyili hieman. "No, toivotaan parasta. Sun pitäs tavata mun serkku Lorcan niin voisit saada koelennot vaikka Irlantiin" Heather oli tottunut käyttään hyväksi suhteita ja piti itsestäänselvänä että muutki hyödynsivät.

Heather katsoi Londonia ja oli näkevinään pojan ilmeessä jotain. Voitonriemua ehkä? Ehkä Heather näki väärin, tai oli liian skeptinen, London voisi olla ihan kiltti ja kiva.

Heather hymyili Londonille hieman. "Voidaan lähteäkin, mut..." voisiko hän sanoa, että vain kavereina? Miksei? Ehkä hän luuli taas liikoja. "Milloin mennään? Ja oletan että pyydät ihan vain kaverina" Heather sanoi vähän toiveikkaan oloisena.

"Ehkä mulle tekisi hyvää pysyä erossa kaksilahkeisista tällä kertaa, mut huispaamaan lähden mielelläni"
Heather O'Hara
Alumni
 
Viestit: 303
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Adrenaliinista hyvä olo

ViestiKirjoittaja London Morel » 16 Heinä 2020, 08:58

London nyökytti vastaukseksi, kun Heather kertoi serkustaan ja lennoista Irlantiin. Olisi mahtavaa päästä joskus lentelemään johonkin uuteen maahan tai vaikkapa jollekin kuuluisalle huispauskentälle. Vielä kun lentämisestä maksettaisiin, olisi kaikki täydellistä.

London huomasi, että Heather pohti vastausta pojan esittämään kysymykseen. Lähteäkö mukaan lentelemään vai ei?

"Vaikka ensi viikonloppuna", poika ehdotti, "Voin laittaa päälle hameen, jos se helpottaa oloasi", hän heitti kömpelön vitsin kaksilahkeisuuteen viitaten ja virnisti, "Otan muutaman pallon mukaan, niin treenataan samalla. Opetan sulle pari uutta niksiä - ja ihan vaan kavereina", poika lisäsi vielä. Kasvoille hän oli virittänyt ilmeen, josta oli hankala päätellä, puhuiko poika totta vai ei. Vaikka tyttö oli ihastuttava, voisi hän mieluusti olla tuon kanssa vain kaveripohjalla.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Seuraava

Paluu Foorumiroolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa