Yöllisiä kohtaamisia

Yöllisiä kohtaamisia

ViestiKirjoittaja London Morel » 10 Huhti 2020, 21:45

Mukana olevat hahmot: Placide Bonheur & London Morel
Ajankohta: tiistai-keskiviikkoyö 17.-18.9.2019
Tapahtumapaikka: Koulun ylimmät kerrokset
Juoni: Kaksi jatko-opiskelijaa päätyvät harhailemaan käytäville sääntöjen vastaisesti ja törmäävät sattumalta toisiinsa.


Elettiin uuden lukuvuoden kolmatta kouluviikkoa - joko myöhäistä tiistai-iltaa tai juuri alkanutta keskiviikkoyötä. Jatko-opiskelija London Morelilla ei ollut aavistustakaan kellonajasta, sillä hän ei ollut vilkuillut kelloa sen jälkeen, kun oli tajunnut, ettei tulisi saamaan lainkaan unta tänä yönä. Poika oli noussut sängystään, pukenut mustat farkut ja valkoiset tennarit jalkoihinsa ja laskeutunut varovasti puisia kierreportaita pitkin alas jatko-opiskelijoiden oleskeluhuoneeseen. Oleskeluhuone oli tyhjä lukuunottamatta erästä jatko-opiskelijapoikaa joka oli nukahtanut sohvalle takan eteen ja kuorsasi mahtavasti. London ohitti tämän erinomaiset unenlahjat omaavan kaverin ja poistui tuvasta hiirenhiljaa.

Ensiksi poika oli kiertänyt alimmat kerrokset ja siirtynyt sitten sivuportaita pitkin ylempiin kerroksiin. Hän vältti aulatiloja sekä pääkäytäviä tarkoituksella, sillä jokin henkilökunnan jäsen saattoi hyvinkin olla valvontakierroksella. Toisaalta ei olisi ensimmäinen kerta, että hän jäisi kiinni yöaikaan liikkumisesta. London jatkoi matkaansa kirjaston ohi kohti yhteisen oleskeluhuoneen ovea. Hän raotti ovea ja kurkkasi sisään. Oleskeluhuone oli täysin tyhjä ja äänetön, ja takassa oleva tuli oli hiipunut hiillokseksi.

Poika oli kaivannut näitä öisiä kävelyretkiään. Vaikka hän rakasti huomiota, kavereita sekä kaikkia niitä tyttöjä, jotka pörräsivät päiväsaikaan hänen ympärillään, hänen täytyi saada välillä myös omaa aikaa. Parasta omaa aikaa oli tämä, täysin yksin liikkuminen käytävillä, jossa kukaan muu ei liikkunut. Tuttuja paikkoja, mutta niissä oli täysin erilainen tunnelma kuin päivällä. Valoa käytäville toi ainoastaan yksittäiset kyntteliköt, ja pöllölän huhuilun pystyi kuulemaan yllättävän pitkälle. Jopa kirjasto näytti paljon houkuttevammalta näin yöaikaan.

Oleskeluhuoneen ovelta poika jatkoi matkaansa kapeammille käytäville. Hän kipusi narisevia sivuportaita pitkin ylöspäin ja saapui tasanteelle, jossa hän oli vieraillut vain muutaman kerran aikaisemmin. Seinillä oli useita muotokuvia, jotka olivat sikeässä unessa, ja kyntteliköiden lepattava valo loi hennon valaistuksen käytävälle. London lähti astelemaan käytävää eteenpäin ja kääntyi seuraavasta kulmauksesta vasemmalle, kunnes...

"MERDE!"

Londonin suusta pääsi huudahdus, kun hän tajusi lähes törmänneensä johonkuhun toiseen.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Yöllisiä kohtaamisia

ViestiKirjoittaja Placide Bonheur » 10 Huhti 2020, 22:58

Oli taas sellainen ilta, jolloin en saanut unta. Kolmas viikkoni Châteaussa, enkä ollut vieläkään tottunut koulun rytmiin, vaikka se oli samankaltainen kuin Tylypahkassa. Välivuosi ei ollut tehnyt hyvää unirytmilleni. Makasin sängyssäni ja tuijotin kattoon, hengittelin rauhallisesti ja suljin vielä silmäni, jos vaikka tuntuisi vähääkään siltä, että uni vihdoin tulisi. No, ei tuntunut. Nousin istumaan ja huokaisin hiljaa. Minua ahdisti, tuntui vähän siltä kuin en voisi hengittää kunnolla, vapaasti. Totesin tämän tunteen tietäen, että minun oli päästävä jonnekin muualle. Ehkä tuvan oleskeluhuoneeseen? Jospa siellä ei olisi ketään, mietin. Etsin kädelläni taikasauvani tyynyni alta ja taioin sanattomasti Valois-loitsun. Onnistuin ensimmäisellä kerralla, mikä synnytti huulilleni ilahtuneen hymyn, sillä... no, onnistumisesta ei kohdallani voinut koskaan olla varma, vaikka kyseessä olikin niinkin yksinkertainen loitsu kuin Valois.

Nousin seisomaan ja puin päälleni mustat revityt farkut sekä mustan minulle hieman ison hupparin sekä mustat luottomaiharini. Vedin hupun päähäni. Kaivoin sänkyni alta pienehkön mustan akustisen kitarani kantopussissaan – olin onneksi jo palannut tapaani säilyttää kaikkea tarvittavaa pussin taskussa, eli minun ei tarvinnut meluta sen enempää ja saatoin jopa onnistua olemaan herättämättä ketään. Hiippailin kitara toisessa ja taikasauva toisessa kädessäni makuusalin ovelle ja siitä käytävään.

Oleskeluhuoneessa sain todeta, että joku oli nukahtanut sohvalle ja kuorsasi kovaäänisesti. Kirosin mielessäni ja loin tyyppiin murhaavan katseen, vaikkei tuo tietenkään voinut sitä havaita. Peräännyin takaisin porraskäytävään, kuljin hieman kauemmas oleskeluhuoneesta ja istahdin hetkeksi pohtimaan, mitä tekisin. Hengittäminen sujui jo paremmin, mutten vieläkään saanut itseäni palaamaan makuusaliin. Minun piti saada soittaa, se oli selvää, ja se ei tuvan tiloissa onnistuisi. Tämä oli jo toinen kerta, kun törmäsin tähän ongelmaan. Ensimmäisestä kerrasta oli reilu viikko. Silloin tilanne oli kuitenkin ollut helpompi, ja olin pystynyt lopulta vain makaamaan unettomana sängyssäni, kunnes olin joskus aamuyöstä vihdoin nukahtanut. Nyt en kuitenkaan pystynyt rauhoittumaan tarpeeksi, ja tarve musiikille oli huomattavasti suurempi.

Päädyin suuntaamaan hiljaa pois tuvan tiloista. Tiesin hyvin, että se oli sääntöjen vastaista, mutta en pelännyt rikkoa tätä sääntöä, olinhan rikkonut sitä monta kertaa myös Tylypahkan-aikoinani. Kitara selässäni ja taikasauva nyt valottomana kädessäni kävelin pitkin hämäriä käytäviä. Suuntasin ylöspäin ja yritin valita aina mahdollisimman pienen käytävän, jotta en törmäisi keneenkään. Huomasin pari kertaa päätyneeni umpikujaan, sillä linna oli minulle vielä vieras ja tiesin myös, että riski eksymiselle oli suuri. Olin kuitenkin varma, että löytäisin lopulta takaisin Cerfeurin tuvan tiloihin, tavalla tai toisella. Nyt tärkeintä oli löytää joku mahdollisimman syrjäinen kolkka, jossa saisin soittaa rauhassa. Kirosin sitä, etteivät sähkölaitteet toimineet täälläkään – olisi paljon helpompaa vain kuunnella musiikkia kuulokkeilla kännykästä, ämppäristä tai mistä tahansa sen sijaan että musiikkia pitäisi luoda itse.

Lopulta olin jo selvästi ylemmässä osassa linnaa, ja minun alkoi olla hieman helpompi hengittää jo senkin takia – tai ehkä yöllinen hortoilu vain oli muilta osin tehnyt hyvää. Hymyilin itsekseni ja kiittelin juuri onneani siitä, etten ollut kohdannut hortoillessani ketään, kun käännyin eräästä kulmasta oikealle ja yhtäkkiä törmäsin johonkin melko kiinteään. Horjahdin sivulle ja älähdin automaattisesti: "Mitä hittoa?!" Tasapainoni palauduttua suuntasin katseeni sen kiinteän asian suuntaan ja huomasin sen olleen ihminen. Rekisteröin nopeasti monia asioita ja päättelin pian, että kyseessä oli todennäköisemmin oppilas tai opiskelija kuin henkilökunnan jäsen – eli saatoin olla vielä toistaiseksi turvassa. Tyyppi oli huudahtanut jotain, mutten oman huutoni seasta ollut saanut siitä selvää. "Mitä sä teet täällä?" oli pakko kysyä hiljaa, ja kuulostin varmaan vähän ärsyyntyneeltä ja ihmettelevältä, mutta kuitenkin enemmän ystävälliseltä kuin ilkeältä. Puristin taikasauvaa kädessäni, mutta sen kärki osoitti ainakin toistaiseksi lattiaan.

Niin että se siitä rauhallisesta musisointiyöstä sitten, totesin itselleni mielessäni katse synkentyen.
Placide Bonheur
 

Re: Yöllisiä kohtaamisia

ViestiKirjoittaja London Morel » 17 Huhti 2020, 20:21

London tasasi sykettään, joka oli noussut melko korkealle törmäyksestä johtuen. Hän ei todellakaan ollut mikään pelkuri, mutta tällä kertaa äkillinen osuma oli säikäyttänyt hänet. London silmäili hetken henkilöä, johon oli törmännyt, ja meni hetki, ennen kuin poika tunnisti tuon.

Kyseessä oli se uusi cerfeurtyttö, jonka nimeä poika ei muistanut. London vei katseensa tytön mustista maihareista mustiin revittyihin farkkuihin ja huppariin. Poika oli aikaisemminkin kiinnittänyt huomiota tuon tytön tyyliin - siinä oli hieman samanlaisia piirteitä kuin hänen omassa tyylissään. Poika ei ollut muistaakseen kuitenkaan koskaan vaihtanut tuon kanssa sanaakaan, sillä hänen mielestään tyttö vaikutti hieman vaikeasti lähestyttävältä. Lisäksi hänestä tuntui, ettei heillä välttämättä olisi kovinkaan paljon yhteistä. Mutta tässä sitä nyt oltiin - samassa paikassa, samaan aikaan.

"Mä olen iltakävelyllä - tai siis yökävelyllä", London vastasi tytön äkilliseen kysymykseen, "Mutta mitä sä täällä teet? Etkö sä tiedä, että tuvassa pitää olla iltakymmenen jälkeen? Aina teiltä uusilta jää jotain oppimatta". London sanoi tytölle ja saattoi kuulostaa aluksi varsinaiselta saivartelijalta. Poika päätyi kuitenkin tyylilleen ominaisesti virnistämään lauseensa päätteeksi. Hän olisi viimeinen henkilö tästä koulusta, joka ryhtyisi opastamaan muita sääntöjen noudattamisesta, koska ei osannut niitä itsekään noudattaa.

Käytävällä oli hyvin hämärää, ja vain yksi yksinäinen kynttelikkö valaisi tämän kaksikon. Kun alkusäikähdyksestä oltiin selvitty, tunnelma oli hyvin rauhoittava. Käytävät olivat yöaikaan aivan erilaisia kuin päivällä. Hämärä valaistus loi seinille mielenkiintoisia varjoja ja koululla oli aivan erilainen tunnelma kuin normaalisti.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Yöllisiä kohtaamisia

ViestiKirjoittaja Placide Bonheur » 18 Huhti 2020, 20:56

"Mä olen iltakävelyllä – tai siis yökävelyllä", tyyppi vastasi minulle, jolloin nyökkäsin pienesti, ja jatkoi kysyen, mitä minä siellä tein, ja selitti sitten jotakin koulun säännöistä ja uusista – eli hän taisi tunnistaa minut, hienoa. Hänen puhuessaan tarkkailin häntä ja tein huomioita, kunnes aloin pohtia, että tämä nuori mies vaikutti tutulta – siitäkin huolimatta, että nimimuistin lisäksi myös kasvomuistini oli usein melko surkea. Jos en ihan väärin muistellut ja tulkinnut, hän saattoi olla jopa jatko-opiskelija, niinkuin minäkin.

Huomasin tyypin virnistävän puheensa päätteeksi, ja koska peilasin helposti toisten fiiliksiä, huulilleni nousi hetkeksi hymyntapainen. "Kyllä mä säännöt tiedän", aloitin ja vedin hupun päästäni paljastaen sotkuiset, tummanruskeat hiukseni. "Tylypahkassa oli samanlaista." Pyöräytin silmiäni pienesti. "Mä vaan..." Mietin, mitä ihmettä kertoisin siitä, miksi juuri sillä hetkellä hortoilin koulun käytävillä sääntöjä rikkoen sen sijaan, että olisin nukkumassa niinkuin suurin osa ihmisistä. "...en saanut unta ja ajattelin etsiä paikan jossa ehkä soitella vähän kitaraa", päätin lopulta virkkeen näihin sanoihin ja viittasin lopuksi hymyillen ja kasvot kirkastuen pieneen akustiseen kitaraan selässäni. "Ois kyllä kätevää, jos sähkölaitteet toimis täällä", totesin ilme jälleen synkistyen. "Oleskeluhuonees oli joku tyyppi kuorsaamassa ni ei voinu sinnekään jäädä."

Minusta tuntui, ettei tyyppi ollut ensimmäistä kertaa liikkeellä yöaikaan, koska hän vaikutti sen verran rennolta. Sinänsä oli ihan jees jutella edes jonkun kanssa, kerrankin, mutta olin helposti hieman skeptinen kaiken suhteen. Yritin tsempata itseäni ajattelemaan positiivisemmin, sillä kyseessä oli tilanne, jossa voisi vain voittaa: jos tyyppi lähtisi, voisin jatkaa soittopaikan etsimistä, ja jos hän jäisi, tutustuisin kenties kerrankin johonkuhun edes pienimuotoisesti. En voisi hävitä. Onneksi paikan tunnelma oli myös omiaan rauhoittamaan minua ja epämääräistä ahdistuspalloa rinnassani.
Placide Bonheur
 

Re: Yöllisiä kohtaamisia

ViestiKirjoittaja London Morel » 19 Huhti 2020, 00:39

Viimeistään silloin, kun London huomasi myös tytön kasvoille nousseen vienon hymyn, hän antoi itselleen luvan rentoutua täysin. Hymy kertoi pojalle ainakin sen, että he olisivat samalla puolella, eikä tarvinnut pelätä toisen menevän opettajien puheille huomenna. Toisaalta hän oli ollut opettajien puhutteluissa ja jälki-istunnoissa jo niin monta kertaa, ettei yksi ylimääräinen olisi enää tuntunut missään.

London kiinnitti huomionsa siihen, että tyttö veti hupun päästään. Nyt ei pystynyt sanomaan varmaksi kummalla kaksikosta oli sotkuisempi hiuspehko. Londonin tukassakin nimittäin näkyi tyynyn kuva sekä loputtomalta tuntunut pyöriminen sängyssä. Poika naurahti kuullessaan tytön viimeisen kommentin.

"Michael on vähän turhan kova kuorsaamaan", London kertoi tytölle. Onneksi kyseinen poika ei enää nukkunut hänen kanssaan samassa makuusalissa. "Oletko sä käynyt pöllölässä? Siellä jotkut on käyneet soittelemassa - tosin päiväsaikaan. Kuulemma pöllöt tykkää", poika kertoi virnistäen. Pöllölään pääsisi kävelemällä käytävän päähän ja kipuamaan puiset kierreportaat ylös.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Yöllisiä kohtaamisia

ViestiKirjoittaja Placide Bonheur » 19 Huhti 2020, 17:04

Tyyppi naurahti, kun olin lopettanut puhumisen, ja kertoi oleskeluhuoneessa kuorsanneen pojan nimeksi Michael. Tämä kaikki vahvisti muistikuviani siitä, että tyyppi oli myös jatko-opiskelija – miten muuten hän muka voisi tietää? Ehkä hänkin oli huomannut tyypin, kun oli lähtenyt yökävelylleen linnaan. Kiitin onneani siitä, ettemme sentään olleet törmänneet jo siinä vaiheessa, koska silloin olisin luultavasti samantien perääntynyt ahdistuspalloineni takaisin makuusaliin, mikä ei edes ajatuksen tasolla tuntunut hyvältä.

"Oletko sä käynyt pöllölässä?" tyyppi kysyi. "Siellä jotkut on käyneet soittelemassa – tosin päiväsaikaan. Kuulemma pöllöt tykkää." Hän virnisti, ja aluksi totesin vaan ironisesti "joo, varmasti" miettien, että pöllöt varmaan yrittivät päiväsaikaan nukkua. En kuitenkaan ollut ihan varma, oliko tyyppi sittenkin ollut tosissaan... epäilin kyllä vahvasti.

Estääkseni itseäni yliajattelemasta sen enempää, jatkoin: "Mut en oo käyny pöllölässä vielä. Missä se on?" Mietin, että paikalle voisi yhtä hyvin antaa mahdollisuuden soittelupaikkana, kun en ollut vielä muutakaan löytänyt. Suurin osa pöllöistä olisi varmaan yöaikaan ulkona saalistamassa tai jotakin, joten jospa nekään eivät minua häiritsisi – ei sillä, että useinkaan antaisin pienen huhuilun tai vastaavan häiritä itseäni.

Samalla pohdin siihen asti kulkemaani reittiä ja tiedostin vahvasti, ettei minulla ollut juuri hajuakaan siitä, missä olin, tai miten pääsisin takaisin Cerfeurin tuvan tiloihin. Tiedostin myös sen – pöllölästä puheen ollen - , etten tosiaan ollut vielä kirjoittanut veljelleni Alcidelle. Sekin pitäisi pian ottaa tehtäväksi, ja mukaan olisi pakko liittää kirje myös parhaalle ystävälleni Allycialle, jota minulla oli ikävä.
Placide Bonheur
 

Re: Yöllisiä kohtaamisia

ViestiKirjoittaja London Morel » 21 Huhti 2020, 10:12

Tyttö vaikutti olevan kiinnostunut pöllölästä, sillä tuo kysyi välittömästi sen sijaintia. Siitä olikin aikaa, kun London oli viimeksi opastanut ketään koululla liikkumisessa. Jostain syystä tämä poika ei ollut opettajien ensisijainen valinta uusien oppilaiden ja jatko-opiskelijoiden opastukseen.

"Mä voin näyttää", London kertoi kohteliaasti, "Mennään vain tän käytävän päähän ja seuraavat portaat viekin sitten sinne. Mutta mä varoitan jo nyt, että lattioilla saattaa olla kakkaa, jos kotitontut ei ole vielä käyneet siivoamassa", poika virnisti tytölle leveästi ja lähti sitten astelemaan osoittamaansa suuntaan.

Askelten äänet kopisivat lähes tyhjillä käytävillä Londonin astellessa eteenpäin, kohti pöllölään vieviä portaita. Seinillä olevien muotokuvien hahmot tuhisivat kehystensä sisällä yksi toisensa perään, lukuunottamatta erästä ruostuneeseen haarniskaan sonnustautunutta ritaria, joka harjoitteli miekkailua haarniskasta kuuluvan räminän saattelemana. Poika naurahti tälle näylle.

Kun London otti ensimmäisiä askeleita pöllölään vieville kierreportaille, hän huomasi ettei kyseiset portaat olleet se huomaamattomin keino liikkua yöaikaan. Jos yövalvoja olisi ollut lähistöllä, hän olisi takuulla kuullut portaista kuuluvan narinan. Poika yritti astella niitä pitkin pöllölään niin varovaisesti kuin kykeni. Kun hän oli päässyt ylös pöllölään asti, sekä portaiden natina että muotokuvasta kuulunut räminä olivat tipotiessään.

"Tässä tämä nyt on. Ja kuten mä epäilinkin äsken, kotitontut eivät todellakaan ole käyneet vielä siivoamassa", London kertoi ja tarkasteli lattioita, ikkunalautoja ja orsia, joissa näkyi useampia kasoja pöllöjen jätöksiä. Poika asteli avonaisen ikkunan luokse ja katsoi ulos. Jos tähtitornia ei laskettu, pöllölästä löytyi alueen kauneimmat maisemat.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Yöllisiä kohtaamisia

ViestiKirjoittaja Placide Bonheur » 24 Huhti 2020, 18:29

Tyyppi sanoi voivansa näyttää, missä pöllölä sijaitsi, ja tunsin itseni tyhmäksi, kun hän jatkoi kertomalla, että paikka oli itse asiassa todella lähellä – tai siltä se ainakin kuulosti. Yritin niellä tyhmyydentunteen ja kuuntelin, kun tyyppi sanoi vielä: "Mutta mä varoitan jo nyt, että lattioilla saattaa olla kakkaa, jos kotitontut ei ole vielä käyneet siivoamassa". Lopuksi hän virnisti. "Joo, hienoa", totesin ironisesti mutta ystävällisesti, hymyillen.

Seurasin viistosti hieman tyypin perässä, kun suuntasimme kohti pöllölää. Maiharini olivat sen verran raskaat, että niistä lähti varmastikin kovempi ääni kuin tyypin valkoisista tennareista, mutta olin tavallaan tottunut siihen. Tuntui kuitenkin oudolta olla keskustelun jälkeen puhumatta mitään. En kuitenkaan keksinyt mitään sanottavaa, joten olin vain hiljaa, ja kun tyyppi naurahti itsekseen miekkailua harjoittelevalle haarniskalle, hymyilin kasvot hetkeksi kirkastuen. Muilta osin näytin varmaan mietteliäänä, olin hieman uppoutuneena ajatuksiini, musiikkiin.

Portaista, joiden oletin vievän pöllölään, lähti kamalan kova narina, joka paheni entisestään, kun rupesin tyypin perässä kiipeämään portaita raskaine maihareineni. Kirosin itsekseni mielessäni ja toivoin todella, ettei kukaan olisi paikan lähellä, sillä meidät todella kuulisi. Mietin, oliko tässä sittenkään mitään järkeä: mitä jos jäisimmekin kiinni? Ja jos paikka olisi pettymys, jos lattiat olisivat täynnä paskaa – mikä olisi kyllä loogista - , enkä haluaisikaan jäädä soittamaan sinne? Ja olin kaiken lisäksi eksynyt... Nämä ajatukset eivät rauhoittaneet minua, vaan päinvastoin, ja yritin lopettaa koko ajattelemisen. Ajatukseni alkoivat poukkoilla ympäriinsä ilman että tarrauduin mihinkään, ja sitten olimmekin onneksi perillä.

Ja siellä oli paskaa. Olin tietysti tottunut siihen Tylypahkassa – pöllölä mikä pöllölä - , mutta asia oli silti pettymys. "Tässä tämä nyt on", tyyppi sanoi, ja hätkähdin pois ajatuksistani. "Ja kuten mä epäilinkin äsken, kotitontut eivät todellakaan ole käyneet vielä siivoamassa." "Noni, hienoa", vastasin jälleen ironisesti ja huokaisin. Kaikesta huolimatta tyyppi käveli yhdelle ikkunoista ja katseli ulos. Kiinnostuin ja kävelin yhdelle toisista ikkunoista.

Maisema oli upea, ja olin samassa vähän vähemmän katkera kuin vielä hetki sitten olin ollut. Rakastin kauniita maisemia. "Et sattuis olemaan hyvä siivousloitsuissa?" Kysyin kääntyen tyyppiä kohti ja hymyilin hampaat hieman näkyen, melkein nauraen. Itse en ollut juuri harjoitellut kyseisiä loitsuja, sillä olin jästisyntyinen ja siivosin kotonani jästikeinoin. Olisi kuitenkin ollut kiva jäädä tänne, muun muassa maiseman ja syrjäisen sijainnin takia. Vaikka olihan siinä toki se, että paikka oli aika ennalta-arvattava – kenties yövalvojat jopa kiersivät pöllölänkin jossain kohtaa yötä. "Tai tiiätkö, käykö yövalvojat täällä?" kysyin vielä tyypiltä nopeasti. "Ku vaikuttaahan tää sinällään aika ennalta-arvattavalta paikalta..." selitin vielä kulmat mietteliäästi kurtussa.
Placide Bonheur
 

Re: Yöllisiä kohtaamisia

ViestiKirjoittaja London Morel » 08 Touko 2020, 20:59

London ei huomannut, että tyttö olisi hätkähtänyt pöllölän epäsiisteydestä. Tuo asteli suorinta tietä huoneen toiselle ikkunalle ja katsoi ulos. Poika toivoi, että tyttö piti edes hieman näkemistään maisemista, ettei tämä reissu ollut aivan turha.

"Hyvä kun kysyit, se on yks mun heikkouksista, mä en ole koskaan oppinut kuuraannu-loitsua kunnolla", London vastasi tytön kysymykseen ja naurahti itselleen tyypillisellä tavalla, "Voin mä kuitenkin yrittää", poika lupasi ja asteli kohti tytön luona olevaa ikkunalautaa. Samalla hän vastasi tuon toiseen kysymykseen.

"Ei käy yövalvojia, mä en ole ainakaan nähnyt kertaakaan", London vastasi suoraan, mutta heti toisessa lauseessaan joutui pyörtämään sanansa, "Joku on kyllä kertonut, että valvojat käy tarkastamassa pöllölän joka yö. Ilmeisesti mä oon ollut täällä aina hyvään aikaan. Ja sitä paitsi ei rangaistukseksi saa yleensä kuin tunnin jälki-istunnon", poika kertoili tytölle. Vuosien kokemusten jälkeen hän ei enää osannut pelätä jälki-istuntoon joutumista.

Jutustelun aikana London oli saanut putsattua molemmat ikkunalaudoista lähes täysin. Lattiaa tai muita pintoja hän ei lähtisi puhdistamaan, se olisi aivan liian työlästä hänelle. Eiköhän joku kotitonttu olisi hoitanut työt aamuun mennessä.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur


Paluu Foorumiroolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron