Hae luonnoslehtiö ja värikyniä, nyt alkaa protesti!

Linnan jylhä eteisaula on vaikuttava ilmestys ja hyvä kohtaamispaikka. Eteisaulan yhtä seinää koristaa viiden metrin korkeudessa roikkuvat viisi suurta tiimalasia, jotka ilmaisevat tämänhetkisen tupapistetilanteen. Eteisaulan muu sisustus vaihtelee kausittain; lokakuussa on kurpitsoja, joulukuussa juhlava kuusi.

Hae luonnoslehtiö ja värikyniä, nyt alkaa protesti!

ViestiKirjoittaja Gigi Leandre » 24 Heinä 2024, 01:41

Mukana olevat hahmot: Gigi Léandre ja Noël Lécuyer
Ajankohta: 12.9.2024, iltapäivä
Tapahtumapaikka: Eteisaula
Juoni: Eteisaulassa on protesti sukupuolitettuja vessoja vastaan.

//Pelataan varmaan jonkun aikaa kahdestaan, koska ideana on myös tutustuttaa hahmoja, mutta koska protesti sijoittuu aulaan ja todennäköisesti herättää huomiota, laita viestiä, jos kiinnostaa myöhemmin liittyä peliin vaikka yhdelläkin viestillä, kuvataksesi vaikka hahmosi suhtautumista protestin nähdessään. Olisi myös ehkä kiva saada myöhemmin ainakin joku henkilökunnan jäsen mukaan, jotta protesti jotenkin "ratkeaa", joko niin että se määrätään purettavaksi tai vaatimuksiin suostutaan.//

Kamalan kesän ja epäonnekkaiden lukuvuoden alun juhlien jälkeen Gigin tuuli oli vähitellen kääntymässä parempaan suuntaan. Ensimmäiset kouluviikot olivat tuoneet elämään taas rytmiä ja muuta mukavaa ajateltavaa, ja erityisiä valopilkkuja olivat hänen lempiaineidensa tunnit. Lisäksi Gigi oli onnistunut lähentymään joidenkin uusien tuttavien ja vanhojen kaverien kanssa.

Vaikka noita olikin tajunnut sen edelliskeväänä liian myöhään, hän oli ollut yhtä pakkomielteinen ystävästään Lyanesta, kuin tämä oli ollut poikakaveristaan Leosta, ja työntänyt muut ystävänsä kokonaan taka-alalle. Tämä oli sitten välien katketessa muodostanut kesäksi Gigille epätoivon tyhjiön, joka oli ollut omiaan saamaan hänet rypemään itsesäälissään ja kauhistelemaan omaa kurjuuttaan. Kouluun palaaminen oli kuitenkin saanut hänet muistamaan uudelleen ne täydellisen ihanat ihmiset, joiden kanssa hän oli ennen edelliskevättä ollut paljonkin tekemisissä.

Yksi noista ihmisistä oli Bijou, viidesluokkalainen gryffondor, jonka kanssa Gigi oli erityisesti alkanut viettää aikaa syksyn lähdettyä käyntiin. He olivat ennenkin olleet kavereita, mutta erityisesti nyt Gigi tunsi olonsa mukavaksi Bijoun seurassa, koska tämä ehkä ymmärsi osan siitä, mitä Gigi oli käynyt läpi viime aikoina. Bijou oli ollut avoimesti muunsukupuolinen kolmannesta luokasta lähtien, ja olikin ollut ensimmäinen, jolta Gigi oli saanut hyväksyntää ymmärrettyään olevansa biseksuaali.

Oli syyskuinen torstai-iltapäivä, kun kaksikko oli tulossa yhdessä Suurten salista lounaalta ja suuntaamassa askeleensa kohti kirjastoa viettämään hyppytuntia läksyjen parissa. Tai oikeastaan, todennäköisesti hyppytunnin ensimmäiset viisitoista minuuttia kuluisi läksyjen parissa ja loppuajan Gigi harhautuisi kirjallisuuden kaninkoloon jostain uudesta kiinnostavasta kasvista ja Bijou saisi jonkun idean ja käyttäisi loppuajan luonnostellen lehtiöönsä.

"Mutta siis, mietin että luonnollinen meikki on niin last season. Jos en kohta pääse Poudlardineen etsimään jotain uutta räväkkää luomiväripalettia, mun täytyy opetella itse tekemään meikkejä. Toisaalta se olis kyllä niin iconic", Bijou paasasi kaksikon kävellessä linnan käytävällä. Gigi kuunteli mielellään Bijoun juttuja, vaikkei itse muodista juuri välittänytkään. "Mutta niin, viittiitkö oottaa hetken, mä käyn nopee puuteroimassa nenäni", Bijou sanoi kaksikon saapuessa vessojen kohdalle.

"Joo tietty", Gigi vastasi, ja Bijoun pyyhältäessä saniteettitiloihin, kääntyi katselemaan ikkunasta ulos syksyiselle pihamaalle, jossa ensimmäiset puut olivat jo saamassa oksilleen syksyistä väriloistoa.

Siinä samassa Bijou olikin ilmestynyt takaisin Gigin viereen.

"Olitpa sä nopee, kävitkö sä oikeesti vaan puuteroimassa nenän?" Gigi naurahti ihmeissään.

Bijou kuitenkin irvisti. "Äh, eikun siellä oli yks kutosluokkalainen porukka, pari niistä on välillä tosi inhottavia siitä että käytän miestenvessaa. Mutta varmasti olis ihan sama juttu jos menisin naistenvessaan. Niin ehkä vaan kokeilen jotain syrjäisempää vessaa, jos olis tyhjempää."

Gigi kurtisti hämmentyneenä kulmiaan. Hän ei ollut jotenkin tullut ikinä ajatelleeksi, mutta tilannehan oli ihan älytön. Eikä Bijou varmasti ollut ainoa muunsukupuolinen oppilas koko linnassa. Oli varmasti vielä muitakin, joille yksinkertainen vessakäynti ei ollut niin yksinkertainen.

"Siis eikö tässä koulussa ole yhtään unisex-vessaa?" Gigi kysyi tyrmistyneenä.

"Ei mun tietääkseni. Ja yritin kyllä pari vuotta sitten tehdä siitä jonkun alotteen, mutta luulen, että se lomake vaan hautautui johonkin", Bijou vastasi.

Vaikka asiat olivatkin sujuneet paremmin viimeiset pari viikkoa, oli Gigin sisällä yhä paljon patoutunutta turhautuneisuutta, joka sai nyt hetkessä konkreettisen kohteen, ja suunnitelma alkoi muotoutua Gigin päässä.

"Käy hakemassa sun iso luonnoslehtiö ja värikyniä, nyt alkaa PROTESTI!" Gigi julisti.

***

Bijou oli lähtenyt kiiruhtamaan kohti Gryffondorin oleskeluhuonetta, mutta koska Gigi ei voinut seurata häntä sisään, hän oli päättänyt aloittaa protestin jo. Hän ei yleensä ollut hakeutumassa tahallaan huomion keskipisteeksi, mutta silloin kun jokin asia sai hänet moraalisen raivon valtaan, eivät sosiaaliset normitkaan pysäyttäneet nuorta noitaa.

Gigi marssi käytävää pitkin takaisin Suurten salin eteen keskelle isoa aulaa ja istahti kivilattialle risti-istuntaan. Ilman kylttiä tai Bijoun tukea hän kyllä varmaan näytti höpsöltä, ei niinkään protestilta, mutta Gigiä ei haitannut näyttää hetken höpsöltäkään. Pian Bijou tulisi tarvikkeiden kanssa ja he saisivat pystytettyä kunnon mielenosoituksen.

//Tuli aika pitkä postaus kun piti jotenkin pohjustaa mistä tää idea sai alkunsa, mutta älä kauhistu, en yleensä ihan näin pitkiä laita :D //
Virginie "Gigi" Léandre: 15v noidanalku Serdaiglesta
Avatar
Gigi Leandre
Oppilas
 
Viestit: 27
Liittynyt: 20 Heinä 2024, 03:49
Tupa: Serdaigle

Re: Hae luonnoslehtiö ja värikyniä, nyt alkaa protesti!

ViestiKirjoittaja Noël Lécuyer » 25 Heinä 2024, 13:00

Noël huokaisi. Tämän päivän viimeinen oppitunti oli ollut ennustusta ja pari kivaa tyyppiä puuttui. Ei ihmekään, että ennustusparit olivat menneet ihan miten sattuu. Noël itse oli ollut jonkun ihan mukavan mutta vähän tylsän henkilön pari, ja Raul oli saanut luokan hikipingon. Se ei mennyt hyvin. Raul oli ihan liian altis tällaiselle.

Noël huokaisi toistamiseen astellessaan kavereidensa kanssa portaita alas kohti suurten salia. "Ette arvaakaan, minne nörtti sanoi uuden oikotien avautuvan!" Raul kertoi toista kertaa. Toista kertaa, sillä ensin hän oli kertonut aivan saman jutun ensin Noëlille. Nyt kun porukkaan oli liittynyt pari muutakin - jotka eivät olleet tunnilla - piti tämä ennustus tietenkin toistaa. Tottahan sen piti olla, kun itse luokan hikipinko näin oli sanonut.

Noël kuunteli enää vaan puolella korvalla. Oma ennustuspari oli ollut sellainen kynsiä viilaava ja hameissa viihtyvä seuralainen, jonka elämän suurin ennustuskysymys oli ollut - saanko finnin. Poika ei itse ollut kovinkaan varma ennustuksen lahjoistaan, mutta tällaiset kysymykset eivät ainakaan saaneet siitä syttymään.

Poika nyökkäili kavereidensa puheille, vaikkei heitä niin kuunnellutkaan. Oikotie kuulemma ilmestyisi yöllä. Ilman uutuuden jälkiä. Vain pari maalausta osaisi kertoa, missä se on. Ne olivat jossain Suurten salin vieressä.

Pakko oli lähteä katsomaan aivan heti. Onneksi oma tupa oli siinä matkan varrella, niin että Noël sentään sai vaihdettua vaatteensa ennen tätä operaatiota. Nopeasti vain joku oma tuttu ruskehtava flanellikauluspaita päälle, lempibändipaita päälle sekä tummat housut jalkaan ja menoksi. Oma tumma olkalaukku oli mukana matkassa, sillä siinä oli kaikki tarvittavat.

"Joo, salee!" Noël vastasi astuessaan alas aulaan. Toisin kuin pari muuta hän ei ollut ihan niin innostunut aiheesta. Koska kuten itsekin huomasi, sitähän voi sanoa ihan mitä vaan ennustuksen tunnilla - jos osaa puhua hyvin ja tietää edes vähän. Ei hän oikeasti tiennyt mitään finnien kasvupaikoista, mutta puhua hän kyllä osaa.

Kaverit suuntasivat innokkaasti katsomaan Suurten salin maalauksia, ja Noël asteli verkkaiseen tapaansa vähän perässä. Hän työnsi kätensä housujensa taskuun ja tuli ohi kävellessään huomanneeksi, että joku istui siinä vähän keskellä kaikkea. Kulmaansa kohottaen hän vilkaisi tyttöä, joka vaikutti hämärästi tutulta. Ehkäpä joku luokkalainen - ei hän oikeasti yhä kaikkia ulkoa muistanutkaan. Sen verran hänellä oli kavereita myös yli luokkarajojen.
"Kivenmuru kengässä?" Noël kysyi vähän huvittuneena.
Noël Lécuyer (15), Serpentard
Noël Lécuyer
Oppilas
 
Viestit: 9
Liittynyt: 15 Heinä 2024, 21:45
Tupa: Serpentard

Re: Hae luonnoslehtiö ja värikyniä, nyt alkaa protesti!

ViestiKirjoittaja Gigi Leandre » 26 Heinä 2024, 01:10

Gigi ei ehtinyt istua lattialla kuin joitakin minuutteja, kun hän huomasi kaveriporukan kävelemässä häntä kohti ilmeisesti matkalla Suurten saliin. Kaikki eivät näyttäneet niin tutuilta, mutta ainakin pari heistä oli viidesluokkalaisia Serpentardista. Porukan viimeisenä tuli ruskeatukkainen poika kädet taskuissa, hänen kanssaan Gigillä oli ollut joskus yhteisiä tunteja, poika oli kai nimeltään joku Noah tai sen tyylinen.

"Kivenmuru kengässä?" poika kysyi huvittuneen kuuloisena. Oliko tuo tullut vain vinoilemaan? No, protestit toimivat väkijoukolla, joten Gigillä ei ollut varaa karkottaa ketään mahdollisesti kiinnostunutta vastaamalla epäystävällisesti. Poika oli kuitenkin ensimmäinen, joka oli kiinnittänyt häneen kunnolla huomiota. Monet kyllä vilkaisivat ohi kävellessään, mutta eivät jääneet juttelemaan. Toisaalta, eihän kukaan vielä edes voinut oikein tietää, miksi hän siinä istui. Tulisipa Bijou jo pian.

"Minä protestoin", Gigi vastasi. Se ehkä vaati hieman jatkoselitystä. "Olen istumalakossa sen puolesta, että kouluun hankittaisiin unisex-vessoja. Tai ainakin nyt se on istumalakko, en ole vielä päättänyt, tuleeko tästä enemmän lakko, mielenosoitus vai marssi, mutta pääasia olisi saada aiheutettua jonkinlaista hälinää, että koulun henkilökunta huomaisi mielenosoituksen", Gigi selitti. Ei hän tiennyt, miten kiinnostunut poika olisi mielenosoituksesta, kun oli alunperin vain koettanut vinoilla hänelle lattialla istumisesta, mutta ei pidä olla ennakkoluuloinen, ehkä hän yllättäisikin.
Virginie "Gigi" Léandre: 15v noidanalku Serdaiglesta
Avatar
Gigi Leandre
Oppilas
 
Viestit: 27
Liittynyt: 20 Heinä 2024, 03:49
Tupa: Serdaigle

Re: Hae luonnoslehtiö ja värikyniä, nyt alkaa protesti!

ViestiKirjoittaja Noël Lécuyer » 26 Heinä 2024, 09:29

Kivenmurun sijaan tyttö mainitsi protestoivansa, mikä sai Noëlin kohottamaan kulmiaan entisestään. "Ai, protesti?" Onneksi toinen avasi edes vähän, miten protestoi ja minkä puolesta. Istumalla ja unisex-vessojen puolesta. Tai oikeastaan tuo ei tainnutkaan vielä olla varma, miten loppujen lopuksi saisi henkilökunnan huomion.

"Ai hälinää? Tuolleen sievästi ja kiltisti istumalla ei ainakaan mitään hälinää tule", Noël aloitti ja hiljensi kävelytahtiaan, "ellet sitten ala kampittelemaan ohilkulkevia." Hän virnisti vähän omalle ehdotukselleen. Kampittamalla saisi hälinää aikaiseksi, se oli varmaa.

"Onko sulla sitten aiempaa kokemusta protesteista?" poika vielä kysäisi, eikä ollut ilkkumassa - vaan ihan kiinnostunut. Ei hänellä itselläkään ollut missään nimessä paljon kokemusta protesteista, mutta pelkällä istumisella ei saisi mitään suurta ja näyttävää aikaiseksi. Toinen olisi, jos kahlitsisi itsensä jonnekin. Se ei kylläkään antanut huomiota toisen asialle. Istuminen ja unisex-vessojen välillä ei ollut mitään yhteyttä. Ellei sitten ottanut vessanpyttyjä mukaan istuma-aktiin. Silloinkin jotkut saattaisivat hairahtua jonkun aivan toisen asian pariin kuin sen puolesta, mistä protestoitiin.

"Koska näin ihan vaan istumalla ei ensinnäkään kukaan huomaa sua. Toiseksi ei kukaan tajua minkä puolesta prostestoit ellei he sitten kysy sulta mitä teet." Ellei toimi kuten Noël.
Noël Lécuyer (15), Serpentard
Noël Lécuyer
Oppilas
 
Viestit: 9
Liittynyt: 15 Heinä 2024, 21:45
Tupa: Serpentard

Re: Hae luonnoslehtiö ja värikyniä, nyt alkaa protesti!

ViestiKirjoittaja Gigi Leandre » 27 Heinä 2024, 05:17

Ruskeatukkainen velho tuntui äkkiä kyseenalaistavan Gigin kaikki väitteet sekä protestista, että sen tavoitteesta. Niin kuin tuo muka osaisi sen paremmin.

"Tuolleen sievästi ja kiltisti istumalla ei ainakaan mitään hälinää tule", poika väitti ja ehdotti, josko Gigi alkaisi kampitella ohikulkijoita saadakseen paremmin huomiota. Gigi tuhahti hiljaa. Noah - tai joku sen tapainen - jatkoi utelemalla, oliko Gigillä kokemusta protesteista. Ja huomautti vielä, ettei kukaan ohikulkija edes tajuaisi, että Gigi protestoi hänen istuessaan yksin kiveyksellä.

"No, jos se sua kiinnostaa niin ensinnäkin, en mä tässä yksin ajatellut istua. Bijou tuo kohta tarvikkeet kylttien tekemistä varten, ja sitten kaikki näkee, mitä me protestoidaan, ja muitakin voi liittyä mukaan", Gigi selitti. Oli hieman ärsyttävää katsoa niska kierossa ylöspäin väittelykumppaniaan kohti, mutta ei Gigi nyt voinut nousta seisomaankaan juuri istumalakon julistettuaan.

"Ja joo, ei ole kokemusta, mutta jos sulla kerran on niin paljon tietoa siitä, miten kunnon protesti järjestetään, mikset sitten tule mukaan?" Gigi kysyi pojalta haastaen tätä katseellaan. "Jos siis uskallat", hän lisäsi yllytykseksi.
Virginie "Gigi" Léandre: 15v noidanalku Serdaiglesta
Avatar
Gigi Leandre
Oppilas
 
Viestit: 27
Liittynyt: 20 Heinä 2024, 03:49
Tupa: Serdaigle

Re: Hae luonnoslehtiö ja värikyniä, nyt alkaa protesti!

ViestiKirjoittaja Noël Lécuyer » 27 Heinä 2024, 10:17

Noël saikin kuulla, ettei tyttö aikonut yksin kaikessa hiljaisuudessa istumalakkoilla täällä, vaan tällä oli myös joku kaveri tulossa kyltin kanssa. Ehkä ihan hyväkin, koska tällä hetkellä kukaan ei tajuaisi tuota edes protestiksi, saati pienimuotoiseksi mielenilmaisuksi.

"Ja joo, ei ole kokemusta, mutta jos sulla kerran on niin paljon tietoa siitä, miten kunnon protesti järjestetään, mikset sitten tule mukaan?" tyttö haastoi. Vieläpä lisäten sen, että jos Noël vaan uskaltaisi.

Poika hymähti. "Ai, miksen uskaltaisi?" hän vähän äimästeli. Purisiko joku? Ei. Sitä paitsi eikö sanotakin, että räksyttävä koira ei pure. Tätä ajatuksenkulkua Noël ei kuitenkaan sanoittanut ääneen. Sen sijaan hän kyllä tarjosi apuaan: "Olen tehnyt paljon pahempaakin, ja näyttää siltä, että tarvitsette vähän apua."

Sitä paitsi tämä vaikutti vähän kiinnostavammalta kuin Suurten salin maalauksien kuulustelu. Lisäksi innoikkaimmat kaverit olivat jo menneet menojaan. Ei ollut mikään uusi juttu, että Noël jäi jälkeen tekemään jotain aivan muuta - itseään ehkä kiinnostavampaa. Sen verran luova ja omalla painolla kulkeva tyyppi kun oli.

Noël otti kulahtaneen laukkunsa pois olaltaan ja antoi sen tipahtaa lattialle viereensä ennen kuin itse istahti lattialle risti-istuntaan. Hän haroi hiuksia pois kasvoiltaan ja veti laukkunsa hihnasta viereensä ja avasi sen. Tutusta pikkulokerosta hän otti esiin mustan paksun tussinsa, joka tarttui kaikille pinnoille. Se ei vain ollut myyntipuhetta, vaan hän oli kokeillut ja huomannut sen todeksi käytännössäkin. "No niin."

"Kuinka kauan sun kaverilla kestää kylttien tuomisessa?" poika tiedusteli samalla, kun veti tussin korkin pois.
Noël Lécuyer (15), Serpentard
Noël Lécuyer
Oppilas
 
Viestit: 9
Liittynyt: 15 Heinä 2024, 21:45
Tupa: Serpentard

Re: Hae luonnoslehtiö ja värikyniä, nyt alkaa protesti!

ViestiKirjoittaja Gigi Leandre » 30 Heinä 2024, 23:32

"Ai, miksen uskaltaisi?" poika ihmetteli ja tarjosi sitten apuaan protestiin. Hän väitti tehneensä paljon pahempaakin.

"Paljon pahempaa? Niin kuin mitä?" Gigi uteli kiinnostuneena. Jos poika oikeasti oli ennenkin ollut mukana jossain, hänestä voisi olla enemmän hyötyä, kuin Gigi oli aluksi ajatellutkaan.

Poika tömäytti laukkunsa lattialle ja istui sitten Gigin seuraksi eteisen kiveykselle. Poika haroi hiuksiaan ja kaivoi laukustaan mustan tussin. "No niin. Kuinka kauan sun kaverilla kestää kylttien tuomisessa?" hän kysyi.

Gigi oli tyytyväinen saatuaan tämän uuden liittolaisen mukaansa protestiin. Tästä se lähtisi. Mitä enemmän porukkaa lähtisi mukaan heti alkuun, sitä helpompi uusien ihmisten olisi liittyä. Nyt kun heitä istui lattialla jo kaksi, Gigi huomasi yhä useamman ohikulkijan vilkaisevan heitä kohti. Kunhan kyltit saataisiin pystyyn, olisi huomio taattua.

"Bijou lähti viitisentoista minuuttia sitten hakemaan niitä Gryffondorin tornista, joten luulisin, että hän palaa pian", Gigi vastasi pojalle. "Mä oon muuten Gigi. Ollaan joskus nähty tunneilla, oon Serdaiglesta."

Ja silloin - siinä paha missä mainitaan - Gigi huomasi Bijoun kiirehtimässä rappusia alas aulaan. Hänellä oli kainalossaan erivärisiä pahveja ja kartonkeja ja olallaan muita tarvikkeita tursuava laukku.

Bijou kiiruhti heidän luokseen ja läväytti pahvit lattialle heidän eteensä. "Teillähän on jo protesti käynnissä, loistavaa!"

Gigi otti pinon päällimmäisen pahvin ja kääntyi Serpentard-poikaan päin. "No, mitäs kirjoitetaan?"
Virginie "Gigi" Léandre: 15v noidanalku Serdaiglesta
Avatar
Gigi Leandre
Oppilas
 
Viestit: 27
Liittynyt: 20 Heinä 2024, 03:49
Tupa: Serdaigle

Re: Hae luonnoslehtiö ja värikyniä, nyt alkaa protesti!

ViestiKirjoittaja Noël Lécuyer » 01 Elo 2024, 10:35

Noël ei voinut olla virnistämättä, kun huomasi toisen kiinnostuvan siitä, mitä pahempaa hän oli tehnyt. "Vähän sitä sun tätä. Graffitteja ja maalauksia enimmäkseen. Eli kaikkea tällaista koulun tai toisen omaisuuden vahingoittamista", hän selitti hymyssä suin valiten sanansa koulunsääntökirjan ilmaisujen mukaisesti. Kyllä hän jo tässä vaiheessa tiesi, miten näistä asioista koulun sääntökirjassa puhuttiin. Oli Noël tehnyt jotain muutakin kuten esimerkiksi tupakoinut ja sytyttänyt jotain joskus palamaankin, mutta maalaukset olivat taitelijasieluminälle ne tärkeimmät ja mielenkiintoisimmat asiat!

"Ja joskus tietty tapellutkin", hän lisäsi, "mutta se ei ole mitään erikoista." Tyttö kun ei vaikuttanut siltä, että lähtisi kampitteluideaan mukaan, joten tappelukokemus ei välttämättä ollut plussaa.

Toinen kertoi, että kaveri lähti vartti sitten pois hakemaan kamppeita tornista. Noël nyökkäili. Silloin tietenkin kestää kauemmin, kun pitää ensin kavuta kaikki portaat ylös ja sitten myös laskeutua kaikki portaat takaisin alas. Onneksi Serpentardien tupa ei ollut ihan ylhäällä missään tornissa.

"Mä oon muuten Gigi. Ollaan joskus nähty tunneilla, oon Serdaiglesta." Tyttö esittäytyi.
"Joo, ollaan nähty joskus. Mä oon Noël ja Serpentardista." Hän vastasi ja pyöritteli sitten tussia sormiensa välissä.

Sen jälkeen palasikin Gigin kaveri jo kaikkine tarvikkeineen. Noël kohotti kulmaansa jo tavaran määrän vuoksi. Ei kai he oikeasti monivärisistä kartonkeista askartelisi jotain yhtä - tai kymmeniä värikkäitä kylttejä? Jos kyllä, niin istumalakon sijaan se vaikuttaisi sitten jo kylttiprotestilta.
"Onko tämä istumalakko vai kylttiprotesti?" Noël kysyi vastaten Gigin kysymykseen kysymyksellä.
"Olisin muuten kirjoittanut lakko, mutta tässähän on tosi paljon tarvikkeita kyltteihin", poika vielä päivitteli ja katsahti Gigistä tuon kaveriin. Ihan tahtomattaakin hänen katseensa viipyi huomattavan pitkäksi aikaa toisen ulkonäössä - värikkäissä meikeissä.
Noël Lécuyer (15), Serpentard
Noël Lécuyer
Oppilas
 
Viestit: 9
Liittynyt: 15 Heinä 2024, 21:45
Tupa: Serpentard

Re: Hae luonnoslehtiö ja värikyniä, nyt alkaa protesti!

ViestiKirjoittaja Gigi Leandre » 02 Elo 2024, 20:42

Poika virnisti ilkikurisesti Gigin kysymykselle ja kertoi enimmäkseen maalaavansa graffiteja. Sanavalintojen perusteella kuulosti siltä, että hän oli tainnut joskus joutua siitä pulaankin. Hän lisäsi vielä ollensa myös tappeluissa. Näköjään pojalla tosiaan riitti historiaa pikku protestia pahemmista asioista.

"Graffitit kuulostaa kyllä siisteiltä", Gigi vastasi. Châteaussa niitä ei juuri näkynyt, mutta kotiseudulla kylläkin. Jotkut niistä näyttivät lähinnä töhryiltä ja niitä maalailtiin paikkoihin, joisin ne eivät lainkaan sopineet, kuten valmiiksi kauniisiin rakennuksiin, mutta alikulkutunneleissa ja sivukujilla taidokkaasti tehdyt värikkäät tekstit ja kuvat ehdottomasti paransivat ulkoasua. "Maalaatko sä enemmän sellaisia tekstejä vai jotain kuvia?"

Gigin arvaus oli osunut lähelle, kun poika esittäytyi Noëliksi Serpentardista. Ei ihan Noah, mutta melkein, ei sitä kaikkea voi aina muistaa, onneksi Gigi ei ollut kutsunut tätä ääneen sillä nimellä.

Bijoun palattua Noël näytti hieman epäileväiseltä. "Onko tämä istumalakko vai kylttiprotesti?" hän kysyi. "Olisin muuten kirjoittanut lakko, mutta tässähän on tosi paljon tarvikkeita kyltteihin."

Olipa Noël nyt kriittinen, yhden ihmisen protestia ei ymmärrä protestiksi, liikaa kylttejä istumalakkoon... Mitä väliä jollain termeillä oli?

"Hmph, no en minä tiedä", Gigi hymähti. "Mitä eroa niillä on? Meidän tavoite on vaan saada asialle huomiota mahdollisimman tehokkaasti värikkäillä kylteillä, ja ehkä se lakkoaspekti on sitten siinä, että minä en ainakaan lopeta ennen kuin koulun johto ottaa asian vakavasti käsittelyyn", hän jatkoi tavoitteistaan. "Ja materiaalia on reilusti, jotta lisää ihmisiä pääsee mukaan."

Bijou oli istunut alas Gigin viereen ja alkanut leikata paksuja suikaleita eri värisistä kartongeista. Huomattuaan Gigin katsovan, hän selitti: "Teen kyltin jonka pohjana on ei-binäärinen lippu ja raidoissa lukee 'Mihin vessaan olen tervetullut?'"

Gigi kääntyi takaisin oman pahvinsa puoleen, pahuksen tyhjän paperin kammo iskee kylttejäkin tehdessä... Olisi kiva keksiä jotain nokkelia sanaleikkejä tai jotain. Mutta ehkä olisi tärkeintä saada ensin yksi informatiivinen kyltti aikaan.

"Mä varmaan laitan ihan vaan että 'Linna kuuluu kaikille - unisex-vessoja Châteauhun'", Gigi sanoi alkaessaan hahmotella tekstiä.
Virginie "Gigi" Léandre: 15v noidanalku Serdaiglesta
Avatar
Gigi Leandre
Oppilas
 
Viestit: 27
Liittynyt: 20 Heinä 2024, 03:49
Tupa: Serdaigle

Re: Hae luonnoslehtiö ja värikyniä, nyt alkaa protesti!

ViestiKirjoittaja Noël Lécuyer » 08 Elo 2024, 13:07

"Vähän molempia. Fiiliksen ja tilanteen mukaan. Kaikkialle ei sovi isot kuvat. Jotkut paikat myös kaipaavat enemmänkin nasevaa tekstiä, kuin jotain kaunista", Noël esitteli näkemyksiään omasta taiteestaan Gigin kysyttyä.

Mitä eroa niillä on? Niillähän on ihan eri luonne ja filosofia! Noël ei kuitenkaan päässyt heti pätemään, kun Gigi esitteli huomion ehkä olevan silti se tärkein juttu.
"Isoin ero on se, että jäädäänkö tähän istumaan kylttien luo vai ei." Noël mainitsi. "Lakkohan on sellainen, ettei tehdä mitään. Jos jätetään kyltit vaan, niin nekin herättää huomiota. Mutta sitten ei ole ketään kertomassa ihmisille tästä meidän asiasta", hän vielä lisäsi.
Gigin kaveri vaikutti vähän mielenkiintoiselta, minkä vuoksi poika kuuntelikin vähän puolella korvella noiden suunnitelmia siitä, mitä he omalle kyltilleen loisivat. Noël katseli, miten kartonkia leikattiin saksalla siivuiksi. Tämä kylttien teko muistutti tavallaan jotain askartelukerhoa: sen verran eriväristä kartonkia paikalla, kyniä, tusseja ja liimaa. Toki kartonki on aina hyvä alusta, sitä ei käynyt kieltäminen.

"Aloitan siitä oleellisimmasta", Noël sanoi ja päätyi lopulta takaisin alkuperäiseen ajatukseensa. Jos kerran haluttiin herätä huomiota, niin somat kyltit eivät yksin kantaneet pitkälle. Hän kohottautui kyykkyyn ja hivuttautui jonkin verran poispäin Gigistä ja tämän kaverista. Noël veti oikean kätensä hihaa ylös ja sitten suurella linjalla alkoi vetämään mustalla tussillaan lattialle viivoja, jotka hetken päästä erottuivatkin selkeästi lattiasta ja muodostivat sanan: LAKKO. Poika ei kuluttanut liikaa huomiota yksityiskohtiin, kunhan kirjaimet olivat isot ja selkeät. Sijainnin hän valitsi niin, että Suuresta salista tulevat ihmiset pystyisivät lukemaan maassa olevan sanan päitään kallistamatta.

Noël nousi ylös ja otti pari askelta taaksepäin tarkastellaaksen lopputulosta. "Lakko", hän luki ääneen ja virnisti kanssaprotestoijilleen. "Tadaa~"
"Mitä ajattelette?" Noël vielä kysäisi ollen varsin tyytyväinen tähän omalla mittapuulla aika yksinkertaiseen tekstiteokseensa.

"Laitetaanko seinällekin jotain?"
Noël Lécuyer (15), Serpentard
Noël Lécuyer
Oppilas
 
Viestit: 9
Liittynyt: 15 Heinä 2024, 21:45
Tupa: Serpentard

Seuraava

Paluu Eteisaula

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron