Mukana olevat hahmot: Lora Shelly ja London Morel, muita ei valitettavasti oteta mukaan.
Ajankohta: Marraskuu 2018, sopisiko tarkemmaksi päivämääräksi vaikkapa 24.11.?
Tapahtumapaikka: La Petite Profiterole, eli siis Poudlardinessa sijaitseva kahvila
Juoni: Lora ja London tapaavat pitkästä aikaa kahvittelun ja kuulumisten vaihtamisen merkeissä.
Varoitukset: Eipä kai mitään, lisäilen sitten pelin edetessä jos jotain sellaista tapahtuu mikä varoitusta vaatisi.
Muuta: Jee, tervetuloa London! Kiva aloittaa Loralla uudestaan pelaaminen juuri sinun kanssasi

Lora Shelly, vähän yli kuukausi kaksikymmentä vuotta täyttänyt ammattihuispaaja istui Poudlardinessa sijaitsevan kahvilan perimmäisessä nurkassa, kädet kiedottuna kaakaomukin ympärille. Siitä oli aikaa kun hän oli viimeksi viettänyt aikaa Ranskassa, saatika sitten näin lähellä entistä kouluaan. Viimeiset kolme kuukautta olivat olleet hullua pyöritystä pelien, valmennusleirien, juhlien sekä haastattelujen takia, mutta nyt Loralla oli yksi vapaa viikonloppu ennen kuin hänen pitäisi maanantaina matkustaa porttiavaimella Yhdysvaltoihin suuren huispaustapahtuman kunniavieraaksi. Ajatus sai edelleenkin Loran posket punehtumaan; hän ei ollut edelleenkään tottunut siihen että hän oli kuuluisuuden henkilö jota pyydettiin ainoastaan puhumaan tapahtumassa valtameren toisella puolella.

Heti kun Lora oli kuullut vapaapäivistään, hän oli lähettänyt pöllönsä Corneliuksen viemään kirjeen London Morelille, tapaamista ehdottaen. London oli ollut yksi Loran läheisimmistä ystävistä silloin kun tyttö oli vielä opiskellut Châteaussa, mutta valitettavasti he eivät olleet nähneet pitkään aikaan Loran työn luonteen takia. Nyt Lora oli kuitenkin päättänyt raivata kalenteristaan tilaa pojalle, sillä hänellä oli oikeasti ikävä Londonia ja tämän huonoja vitsejä. Lisäksi, hän kaipasi kiperästi juttuseuraa ja vinkkejä ihmiseltä joka ei järkyttyisi kuoliaaksi kun kuulisi uutiset mitä Loralla oli.

Oven yläpuolella oleva kello kilahti asiakkaan merkiksi, ja Lora kääntyi katsomaan odottavaisena. Tulijalla ei kuitenkaan ollut mustaa, sotkuista tukkapehkoa eikä hopeista korua huulessa, joten syvään huokaisten Lora kääntyi oikeinpäin tuolillaan ja kosketti sormillaan ikävännäköistä mustelmaa poskessaan. Se oli aivan tavallinen seuraus siitä kun hän harjoitellut yhdessä Tutshillin Tornadojen lyöjän kanssa, mutta tyttö ei oikeastaan malttanut odottaa mitä London sanoisi. Luultavasti jotakin sen kaltaista että "vau Shelly, oletko sinä ruvennut tappelemaan?". Tai sitten ei. Voi olla että London ei huomaisi koko mustelmaa. Poika oli aina välillä vähän sokea Loran ulkonäössä tapahtuville muutoksille, eikä asia haitannut Loraa pätkän vertaa. Hän tiesi millainen poika oli niiden tyttöjen seurassa joista oli kiinnostunut sillä tavalla, eikä oikeastaan voinut sanoa että kadehti sitä kohtelua. Hän oli aivan mielellään "pelkkä kaveri" London Morelille.

Kello kilahti taas, ja Lora laski kätensä, kääntyen katsomaan tulijaa. Ehkä tällä kertaa tulija olisi London?

// 24.11. käy päivämääräksi :) //

London Morel astui kellon kilahduksen saattelemana sisään Poudlardinen suosituimpaan kahvilaan. Hän kopautti molempia kenkiään kerran kynnysmattoa vasten saaden suurimman osan hiekoista ja muusta liasta jäämään kahvilan asiakastilan ulkopuolelle. Seuraavaksi poika suuntasi määrätietoisesti kohti kahvilan tiskiä. Hän vilkaisi pöytien suuntaan huomaten tutut, iloiset kasvot takanurkassa olevan pöydän ääressä. Tuo oli Lora Shelly, Londonin vanha koulukaveri, joka pelasi nykyään huispausta ammattitasolla - onnekas. Poika heilautti tuolle tervehdyksen ja tilasi tiskiltä itselleen latten. Maksetuaan ostoksensa hän asteli tytön luokse.

"Moi, Lora! Upeaa, että päästiin näkemään pitkästä aikaa. Mä oon miettinyt sua paljon", London kertoi tervehdykseksi ja virnisti tytölle. Hän riisui mustan nahkatakin päältään ja asetti sen tuolinsa selkänojalle. Nahkatakin alla pojalla oli musta Lipilinnan Lepakoiden t-paita, jonka hän oli pukenut päällensä ainoastaan Loran kiusaksi. Poika haroi tuulessa sotkeutuneita mustia hiuksiaan hetken ja kävi sitten istumaan pöydän ääreen tyttöä vastapäätä.

"Onko se oikeasti totta, että olet ollut sillain Englannin MM-joukkueen lyöjän, Cohen Pittsin kanssa?", London aloitti välittömästi utelunsa. Viime aikoina Lorasta oli uutisoitu lähes jokaisessa taikamaailman lehdessä, ja jokaisella lehdellä tuntui olevan oma versionsa tytön henkilökohtaisesta elämästä. Välillä London ei tiennyt itsekään, tunsiko enää kyseistä tyttöä, sillä jotkut lehdet kertoivat tuosta aivan uskomattomia juoruja. "Toivottavasti et ole ainakaan saanut tuota mustelmaa häneltä", poika lisäsi ja nyökkäsi kohti tytön toisessa poskessa olevaa kivuliaan näköistä jälkeä. Jos kyseinen mies olisi tehnyt Loralle jotain sellaista, tuo saisi kuulla kunniansa. Tosin kunniansa tuo kuuli jo viime kesänä, kun Englanti sai vain hopeaa huispauksen MM-kilpailussa. Hah!

Tarjoilija toi Londonin tilaaman latten pöytään. Poika vei katseensa tarjoilijaan, kiitti tätä kohteliaasti ja iski tälle silmää lähes huomaamattomasti. La Petite Profiterole oli siitä erityinen kahvila, että lähes kaikki sen tarjoilijat olivat erityisen viehättäviä nuoria naisia. Se lienee yksi syistä, miksi poika vieraili kyseisessä kahvilassa niin useasti. London katsoi hetken tarjoilijan perään ja vei sitten katseensa takaisin Loraan.

Tulija oli kuin olikin London, ja Lora heilautti pojalle kättään, hymyillen leveästi. London kävi tiskillä, luultavasti tilaamassa itselleen jotain, ja tuli sitten pöytään missä Lora istui, hymyillen itsekin.
"Moi, Lora! Upeaa, että päästiin näkemään pitkästä aikaa. Mä oon miettinyt sua paljon", Londonin tervehdys sai Loran naurahtamaan, ja tyttö nousi ylös ja halasi poikaa nopeasti ennen kuin vastasi.
"Moi! Mä oon ihan samaa mieltä, tosi kiva että ehdittiin nähdä. Mulla on ollut ikävä", Hymyillen Lora istuutui takaisin paikalleen ja antoi Londonin asettua paikoilleen. Nähdessään t-paidan joka tuolla oli päällä Lora naurahti.
"Miksiköhän mä tunnen oloni vähän petetyksi?" Hän yritti tavoitella pettynyttä ilmettä, mutta hymy ei tahtonut pysyä poissa kasvoilta. Se tuntui olevan Londonin erityislahjakkuus; pojan seurassa oli aina hauskaa vaikka mitään tavallisesta poikkeavaa ei tapahtunutkaan.

Sillä aikaa kun London haroi hiuksiaan ja asettui istumaan, Lora nappasi kaakaonsa ja otti siitä kulauksen. Hän meinasi kuitenkin tukehtua juomaansa kun kuuli ystävänsä seuraavan kysymyksen.
"Onko se oikeasti totta, että olet ollut sillain Englannin MM-joukkueen lyöjän, Cohen Pittsin kanssa?" Lora peitti suunsa servetillä ja yritti hillitä hurjaa yskimistään samalla kun tuijotti Londonia epäuskoisena. Hän ei ollut edes varma vitsailiko tuo vai ei. "Toivottavasti et ole ainakaan saanut tuota mustelmaa häneltä", poika lisäsi.
"London! Herranjumala, mä meinasin kuolla!", tyttö vastaa nauraen sen jälkeen kun on ohittanut tukehtumisvaaran. "Ja vastaus kysymykseesi, vaikka en olekkaan ihan varma olitko sä tosissani vai et, on en ole."

Sentään London oli huomannut mustelman, Lora ajatteli itsekseen hymyillen. Sen jälkeen hän päätti kuitenkin vastata uteluun utelulla.
"No mutta hei, jos me päätettiin heti aloittaa kyselemällä henkilökohtaisuuksia niin nyt on mun vuoro. Mitä sun rakkauselämään kuuluu? Ootko sä edelleenkään onnistunut vakiintumaan? Entä koulu? Kuinka kauan sä aiot jatkaa jatko-opiskelua?", Lora nojautui kyselytulvansa aikana vähän eteenpäin, katse tiiviisti Londonissa. Vaikka sanoissa oli piruileva sävy, Lora todellakin oli utelias siitä mitä pojalle kuului.

Londonin kysymys sai Lorassa aikaan odottamattoman reaktion. Tuo peitti suunsa servietillä ja meinasi tukehtua. London ei tiennyt nauroiko vai itkikö tyttö, vai jotain siltä väliltä? Olikohan Lora ihastunut? Eikös tytöt käyttäydy hieman omituisesti ihastuessaan?

Lopulta tyttö sai kuitenkin kerrottua, että vastaus Londonin esittämään kysymykseen oli ehdoton ei. Lora vaikutti olevan tosissaan vastauksen kanssa, mutta silti Londonia epäilytti. Tuskin toimittajat olivat hatusta tuollaista väitettä heittäneet. Lisäksi tyttö halusi epäilyttävän nopeasti siirtää puheenaiheen Londonin rakkauselämään.

"Mun rakkauselämä on toivotonta. Oon tällä hetkellä yhdessä Reben kanssa, mutta musta tuntuu siltä että mä mokaan kuitenkin kohta taas. Vuosi sitten petin Rebeä Jillin kanssa, mutta Rebe antoi anteeksi. Rebe on kyllä ihana, enkä mä ansaitse sitä. Se ansaitsis jotain luotettavaa. En vaan osaa sitoutua", London ryhtyi yllättäen avautumaan Loralle. Tuolle tytölle oli helppo puhua, koska hän ei tuominnut. Lisäksi hän toi Londonin ongelmiin naisnäkökulman, joka pojalta itseltään totisesti puuttui.

"Eikä tätä mun opiskeluakaan voi opiskeluksi sanoa. Aattelen vain kokoajan huispausta ja mä saan ihan paskoja arvosanoja. Mä en haluu mennä töihin, vaan haluun huispaajaksi. Oisko sulla jotain suhteita, joilla voisin päästä? Oon kehittynyt viime aikoina melko hyväksi", London kertoili ja virnisti lopuksi. Hän hörppäsi lattestaan ja antoi Loran puhua seuraavaksi.