Mukana olevat hahmot: Ruth Rousseau & Llanzo Zidane Campbell
Ajankohta: Koulun alkua edeltävä viikonloppu vuonna 2018
Tapahtumapaikka: Yksi koulun kasvihuoneista
Juoni: sairaanhoitaja ja yrttitiedon professori ovat sopineet tapaavansa keskustellakseen asioista ja tutustuakseen.

Llanzo Zidane Campbell asteli kasvihuoneen käytävää pitkin kädet farkkujensa taskuissa. Jamaikalaismies vihelteli tyytyväisenä ja istuutui penkille, joka sijaitsi noin keskellä kasvihuonetta. Penkin vieressä oli pieni pöytä, jonka päällä nökötti kaksi kaunista teekuppia, lautaset, lusikat, teepannu, kaksi voileipää ja kaksi kermaleivosta. Llanzo naputti jaloillaan kivilaatoilla päällystettyä käytävää. Auringonvalo loi kauniita kuvioita niin lattiaan kuin kasveihinkin suodattuessaan lasisten seinien ja katon läpi.

Tämä oli neljästä kasvihuoneesta trooppisimmasta päästä. Ilma oli kosteaa ja lämmintä. Eksoottiset kasvit reunustivat käytävää lehdillään vesipisaroita, värikkäät kukat levittivät toinen toistaan vahvempia ja huumaavampia tuoksuja ympäristöönsä ja erilaiset köynnökset kiipesivät kasvihuoneen rakenteita pitkin lähes kattoon saakka. Tällaista ei odottaisi näkevänsä Ranskan vuoristoalueella.

Llanzo Zidane Campbell huokaisi mietteissään. Hän odotti sairaanhoitaja Ruth Rousseauta. He olivat sopineet tapaavansa ja juttelevansa hiukan. Totta kai kollegoihin piti tutustua, erityisesti, jos oli täysin vieraassa paikassa ja vieraalla maalla, kuten Llanzo. Hänen olisi todella tärkeä tutustua uusiin kollegoihin, sillä ei hän vielä ketään tuntenut kunnolla. Oli mukavampi aloittaa työt, kun tunsi edes jonkun paremmin ja Rousseau vaikutti kaikkein asiallisimmalta ja muuten mukavimmalta tyypiltä. Jamaikalainen oli kyllä vaihtanut pari sanaa muutaman muunkin koulun henkilökunnan jäsenen kanssa. Kaikki ei kuitenkaan ollut mennyt hyvin.

Koulun lääkäri Günther Schwillinger oli laukonut Llanzo-paran päälle valtavan ryöpyn vihaa. Mies oli kotoisin Saksasta ja nuoresta iästään huolimatta vaikutti erittäin vanhoilliselta. Miehen mielestä tummaihoinen Llanzo kuuluisi orjaksi, sillä hän ei edustanut ”arjalaista ylevää rotua”. Llanzon oli ikäväkseen myönnettävä, ettei hän pitänyt lainkaan tuosta miehestä. Hän yritti kyllä olla avoin muille ihmisille, mutta saksmanni oli yksinkertaisesti… paha. Llanzon kävi sääliksi Rousseauta, joka joutui työskentelemään lääkärin kanssa. Olikohan olemassa mitään, mitä Llanzo olisi voinut tehdä sairaanhoitajan hyväksi? Auttaminen oli aina mukavaa ja antoisaa.

Kävelin rennoin, mutta tapani mukaan verkkain askelin koulun pihamailla, joiden nurmi oli niin vihreää ja kutsuvaa, että minun olisi tehnyt mieli ottaa kenkäni pois ja kävellä sillä hetki paljain jaloin. Maltoin kuitenkin itseni ja tyydyin vain ihastelemaan kaikkea näkemääni. Ehtisinhän oikein hyvin paluumatkallani tekemään niin, jos minua vain vielä silloin huvittaisi, ajattelin.

Olin matkalla kohti koulun kasvihuoneita, ja jos oltiin aivan tarkkoja, niin olin matkalla kasvihuone kolmoseen - Châteaun omaan pieneen tropiikkiin. Olin varautunut kasvihuoneen lämpötilaan pukeutumalla melko ohueeseen kesämekkoon, jota koristivat pienet valko-keltaiset kukkakuviot. Toisaalta ulkonakin oli melkeinpä läkähdyttävän kuuma, joten olisin joka tapauksessa laittanut mekon päälleni, vaikka en olisikaan ollut menossa trooppiseen kasvihuoneeseen. Koulun uuden professorin ja minun yhteiselle tapaamiselle olin varannut mukaani kaksi viinilasia ja hyvän viinin. Monsieur Campbell oli aiemmin antanut ymmärtää, että Ranskan kulttuuri oli hänelle vielä hieman vieras ja ajattelin, että ehkä hänet voisi tutustuttaa siihen tarkemmin lasillisen äärellä.

En melkein kehdannut myöntää itselleni, kuinka innokkaasti ja malttamattomasti olinkaan odottanut tätä iltapäivää. Tämä tuntui koko loman kohokohdalta, vaikka olinkin kesällä käynyt siskoni ja kummipoikani kanssa Pariisissa ja vielä pari viikkoa sitten Espanjassakin. Mutta ehkä tämä oli sitä mitä todella kaipasin lomalta ja tunteakseni oloni mukavaksi. Uusia mukavia ihmisiä ja ajanviettoa tutuissa maisemissa. Ei mitään liian prameaa tai turhan hienoa.

Vaikka monsieur Campbell olikin minua paljon nuorempi, huomattavasti vähemmän pidättäytyneempi ja tietenkin yhä melkein täysin tuntematon minulle, niin uskoin silti, että meillä oli jotain yhteistä. Selvää oli jo se, että me molemmat emme pitäneet monsieur - vai pitäisikö sanoa herr - Schwillingeristä. Toisaalta siihen ei paljoa vaadittu. Olin kuitenkin täysin varma siitä, että minulla tulisi olemaan hauskaa tänään. Minua kyllä huoletti se, että olisinko itse niin hyvää seuraa nuorelle kollegalleni. Entä jos olisin aivan liian tylsä ja puhuisin jotain kamalan kyllästyttäviä? En kyllä yllättyisi, jos tekisin niin. Tosin tänään minulla ei ollut varaa olla liian ikävystyttävä, ehei.

Toisessa kädessäni pitämäni viinilasit kilahtivat yhteen uhkaavasti, kun otin muutaman pidemmän askeleen hieman korkeammassa ruohikossa, kasvihuoneiden läheisyydessä. Oikean kasvihuoneen ovelle päästyäni, laitoin toisessa kädessäni olleen viinipullon maahan ja avasin oven. Sen jälkeen nostin pullon maasta ja astuin miellyttävän lämpimään kasvihuoneeseen. Ovi sulkeutui kätevästi perässäni, mutta ei kuitenkaan mennyt kunnolla kiinni.

"Bonjour monsieur", tervehdin yrittäessäni vetää kasvihuoneen ovea kiinni, vaikka käteni olivatkin täynnä. Sain oven kuitenkin kiinni, pudottamatta käsistäni mitään. "Täällä on kauniimpaa kuin muistinkaan", totesin katsellessani ympärilleni ja jopa yläpuolelleni. Siitä oli jo jonkin verran aikaa, kun olin viimeksi käynyt tässä kasvihuoneessa. Silloin kasveja oli ollut vähemmän ja ne eivät kukoistaneet samalla tavalla kuin nyt.

//Jotenkin tönkkökönkköä tekstiä tämä, huoh.

Llanzo hymyili toverillisesti nähdessään Rousseaun saapuvan. Jos mahdollista, hymy kasvoi, kun mies näki hoitajan tuomiset. Ruthilla oli päällään vallan ihastuttava kesämekko, joka sopi omalta osaltaan täydellisesti trooppisen kasvihuoneen lämpöön ja maisemiin. Rousseau oli selvästi tyylitietoinen ja fiksu naishenkilö.

"Päivää, hoitaja Rousseau", Llanzo vastasi hymyillen ja levitti kätensä halatakseen tulijaa lämpimästi. "Täällä todellakin on kaunista ja ihanaa. Tämä on varsinainen paratiisi. Kaikki nämä upeat kasvilajikkeet. Täällä tuntee, miten luonnon oma rytmi kulkee ruumiin läpi."

Llanzo loi katseensa viiniin. Hän pudisti päätään mukamas hiukan toruvasti ja nauroi. "Ehei, Ruth hyvä, ei sinun olisi tarvinnut. Take it easy, take it easy. Jos edes tarkoitit nuo tänne. Minulla on aivan mahtavia voileipiä ja loistavaa teetä. Oi voi, miten elämä hymyilee", jamaikalainen sanoi virnistäen ja lipoi huuliaan voileivistä puhuttaessa.

Llanzo todella rakasti voileipiä. Ne olivat hänelle suurta herkkua, jota saattoi syödä vaikka kuinka paljon. Lisäksi voileipiä saattoi tehdä niin monenlaisia. Niihin ei yksinkertaisesti kyllästynyt koskaaan. Ne olivat kuin lahja suoraan taivaasta. Jo ajatus voileivistä sai veden kielelle.

Professori Campbell tervehti minua iloisesti ja levitti kätensä halausta varten. Minusta tuntui hieman oudolta halata jotakuta, ketä en tuntenut hyvin, mutta päätin kuitenkin olla kohtelias ja vastata eleeseen. Campbellin lämpimästä halauksesta - johon itse vastasin säälittävän heikosti - irtaannuttuani, nuorempi professori alkoi kertomaan kasvihuoneesta kuvaillen sitä varsinaiseksi paratiisiksi. "Täällä tuntee, miten luonnon oma rytmi kulkee ruumiin läpi." En itse tuntenut rytmiä tai mitään poikkeuksellista, vaikka kaipa näissä maisemissa olisi ollut mahdollista tuntea jotain erityistä.

"Kyllä minä tänne nämä toin", vastasin professorille, kun hän varmisti, että olivatko tuomiseni meille kahdelle vai jonnekin muualle. Minusta oli hieman huvittavaa, että toisen mielessä kävi, että minulla olisi voinut olla jotain muuta menoa ja vieläpä samana päivänä tai että muuten vain kiikutin mukanani viinipulloa ja laseja. "Minulla on aivan mahtavia voileipiä ja loistavaa teetä", mies kertoi ja vilkaisin kasvihuoneen keskellä olevaa pöytää ja ruokia. En ollut varma, että halusinko syödä voileipää ja juoda sen kanssa teetä, mutta jos leipä oli mahtavaa ja tee loistavaa, niin kuinka voisin kieltäytyä. Nyökkäsin miehelle lyhyesti ja laskin tuomiseni huoneen keskellä olevalle pöydälle.

"Muistat varmasti monsieur Schwillingerin? Kollegani, jonka tapasit, kun kävit täällä ennen kesälomaa", sanoin ja istuin pöydän vieressä olevalle penkille. Monsieur Campbell oli ollut tutustumassa kouluun joitakin kuukausia sitten ja Schwillinger sekosi täysin Campbellin nähdessään. Se oli yksi elämäni hirveimmistä hetkistä, joita olin joutunut todistamaan ja aivan mielettömän kiusallista, sillä Schwillinger oli joku, jota vasten tahtoani jouduin kollegakseni kutsumaan. Minulla olisi kyllä ollut hänelle pitkä lista muita nimiä, jotka olin aivan itse häntä varten keksinyt, mutta ne eivät joidenkin mukaan olleet sopivia. "Olen yhä niin pahoillani hänen käytöksestään ja siitä, että ehdit tapaamaan hänet. Voin kuitenkin iloksesi ilmoittaa, että et joudu kohtaamaan häntä täällä, sillä hän ei enää työskentele Châteaussa", kerroin hymyillen.

"Mutta ei puhuta hänestä tämän enempää. Kuinka kesälomasi meni? Teitkö jotain erikoista?" vaihdoin puheenaihetta ja tartuin pöydällä olevaan teepannuun kaataakseni siitä lämmintä vettä teekuppeihin.

//Now tell me. Spill the tea honey!

Peli lukitaan keskeneräisenä, kiitos teille!

Llanzo Campbell: 5 p
Ruth Rousseau: 6 p