Heipä hei!
Etsiskelisin seuraa uutukaiselleni Amendinelle. Kerron itsestäni lyhyesti omasta pelityylistäni. Pelailen yleensä erittäin nopeatempoisesti ja vastailen suunnilleen 2-3 päivän päästä. Kokemuksia löytyy niin foorumi- kuin chatpeleistä, mutta suosin eniten chatroolipelejä, koska silloin pääsee kaikista nopeiten eteenpäin ja se lähestyy enemmän pelityyliäni. Foorumiroolipelit sopii myös, mikäli vastapelaaja haluaa. Odotan vastapelaajaltani ainoastaan sen, että hän ilmoittaisi omista kiireistä. Muita vaatimuksia minulla ei ole muilta pelaajilta. :)
Siitä huolimatta, olen erittäin avoin monenlaisille ideoille ja minulle sopii niin lyhyet kuin pitkälle suunniteltut juonenkuviot. Haluan Amendinelle olevan edes yksi ystävä/tuttu, jonka hän oli tavannut esimerkiksi lajitteluhatun aikana, jottei hän aloittaisi peliä ihan puhtaalla pöydällä.
Kirjoitustyylistäni riippuu erittäin paljon omasta motivaatiostani ja mielialasta. Joskus vastailen lyhyin tekstin ja joskus jopa romaanittain. Ja joskus saattanee tulla kökköä tekstiä ja välillä on vaikeuksia oikolukea tekstin laatua, heh ^^'
Voidaan suunnitella peliämme joko yv:llä tai sitten täällä! :)
