// Peli on varattu Londonille ja Shi Méi lïlle. Peli sijoittuu halloweenjuhlan jälkeiseen päivään, keskiviikkoon 1.11. klo 18. //
"Nähdään! Tavataan huomenna pöllölässä kello 18."
Punahuulisen, tyylikkääseen uniformuun pukeutuneen tytön sanat kaikuivat Londonin korvissa. Vaikka sanojen lausumisesta oli kulunut jo lähes vuorokausi, poika muisti yhä, millä äänenpainolla ja äänensävyllä tyttö oli asiansa sanonut. Poika muisti myös sen, mitä kyseinen tyttö oli tehnyt juuri ennen kyseisiä sanoja - tuo oli suudellut häntä. Harmi, etteivät huulet olleet tavoittaneet Londonin omia huulia, sillä välissä oli ollut musta ja karvainen gorillanaamari. Hän kuitenkin kykeni kuvittelemaan, miltä suudelma olisi tuntunut ilman naamaria.
Kello oli noin iltakuusi, kun London asteli pöllölään vieviä kierreportaita ylöspäin. Hän ei ollut pitkään aikaan saanut tällaista salaperäistä kutsua, joten poika ei osannut aavistaakaan, miksi tuo viehättävä tyttö oli kutsunut hänet tänne. Tai itse asiassa olihan Londonilla parikin aavistusta. Joko tyttö halusi jatkaa siitä, mihin he viime kerralla jäivät tai sitten tuo halusi kostaa Londonin eileniltaisen säikäytyksen. Oli syynä kumpi tahansa, poika odotti mielenkiinnolla tätä tapaamista.
Poika sipaisi mustan hiussuortuvan silmiensä edestä pois ja suoristi valkoisen t-paitansa helmaa. Tänään hän oli lisäksi pukenut päällensä mustan nahkatakin, tummat farkut sekä valkoiset tennarit. Koska eilen myös tyttö oli pukeutunut naamiaisasuun, London ei tiennyt, miltä tuo todellisuudessa näytti. Luultavasti tuolla olisi pitkä, musta tukka, sirot kasvot ja ruskeat silmät, jos poika muisti oikein. Gorillanaamarin läpi näkyvyys oli nimittäin välillä hivenen huono.
London asteli viimeiset askelmat kohti pöllölää ja pysähtyi viimeiselle rappuselle hetkeksi seisomaan. Hän tasasi hengitystään ja astui sitten sisälle pöllölään.
