Arvoituksellinen tapaaminen

[London Morel]

// Peli on varattu Londonille ja Shi Méi lïlle. Peli sijoittuu halloweenjuhlan jälkeiseen päivään, keskiviikkoon 1.11. klo 18. //

"Nähdään! Tavataan huomenna pöllölässä kello 18."

Punahuulisen, tyylikkääseen uniformuun pukeutuneen tytön sanat kaikuivat Londonin korvissa. Vaikka sanojen lausumisesta oli kulunut jo lähes vuorokausi, poika muisti yhä, millä äänenpainolla ja äänensävyllä tyttö oli asiansa sanonut. Poika muisti myös sen, mitä kyseinen tyttö oli tehnyt juuri ennen kyseisiä sanoja - tuo oli suudellut häntä. Harmi, etteivät huulet olleet tavoittaneet Londonin omia huulia, sillä välissä oli ollut musta ja karvainen gorillanaamari. Hän kuitenkin kykeni kuvittelemaan, miltä suudelma olisi tuntunut ilman naamaria.

Kello oli noin iltakuusi, kun London asteli pöllölään vieviä kierreportaita ylöspäin. Hän ei ollut pitkään aikaan saanut tällaista salaperäistä kutsua, joten poika ei osannut aavistaakaan, miksi tuo viehättävä tyttö oli kutsunut hänet tänne. Tai itse asiassa olihan Londonilla parikin aavistusta. Joko tyttö halusi jatkaa siitä, mihin he viime kerralla jäivät tai sitten tuo halusi kostaa Londonin eileniltaisen säikäytyksen. Oli syynä kumpi tahansa, poika odotti mielenkiinnolla tätä tapaamista.

Poika sipaisi mustan hiussuortuvan silmiensä edestä pois ja suoristi valkoisen t-paitansa helmaa. Tänään hän oli lisäksi pukenut päällensä mustan nahkatakin, tummat farkut sekä valkoiset tennarit. Koska eilen myös tyttö oli pukeutunut naamiaisasuun, London ei tiennyt, miltä tuo todellisuudessa näytti. Luultavasti tuolla olisi pitkä, musta tukka, sirot kasvot ja ruskeat silmät, jos poika muisti oikein. Gorillanaamarin läpi näkyvyys oli nimittäin välillä hivenen huono.

London asteli viimeiset askelmat kohti pöllölää ja pysähtyi viimeiselle rappuselle hetkeksi seisomaan. Hän tasasi hengitystään ja astui sitten sisälle pöllölään.

[Shi Méi lï]

Méi lï istui pöllölässä odottaen. Hänellä oli päällään ohut villatakki, tiukat vyötäröfarkut ja valkoinen hiukan läpikuultava kauluspaita, jokaei kuitenkaan paljastanut liikaa. Hänen sirot kasvonsa oli meikattu vain kevyesti. Tosin hänen huulensa oli punattu kirkkaalla punalla, kuten yleensä.

Hänen oma suopöllönsä oli pitkällä matkalla Kiinaan viemään kirjettä Cheong Jiangille, joka opiskeli Pekingissä taikojen väärinkäyttöä ja valmistuisi taikojen väärinkäyttöä valvovaksi virkamieheksi. Méi lï oli ystävästään ylpeä. Jiangista tulisi vielä Kiinan taikamaailman johtohahmo, Méi lï uskoi niin.

Kuitenkin hänen yleensä terävää ajatteluaan sumensi edeltävänä päivänä järjestetyissä kurpitsajuhlissa sattunut välikohtaus, jos sitä välikohtaukseksi saattoi sanoa. Méi lï oli mennyt suutelemaan jotai gorillanaamiota ja ehdottanut tapaamista pöllölässä kello 18. Miten typerä hän olikaan ollut? Miksi hän oli niin tehnyt js sitten häipynyt? Entä, jos naamion alla piileksinyt poiks olikin tunnistanut hänet?

Erilliset kauhuskenaariot valtasivat Méi lïn mielen. Hän huokaisi. Miksei hän ollut jäänyt Kiinaan? Kaikki olisi paljon paremmin. Hän käveli hiukan levottomasti kehää. Hänen valkoiset Adidaksensa eivät onneksi likaantuneet. Se oli kuitenkin hänen pienin murheensa...

Méi lï kuuli jonkun astuvan sisään. Hän ei uskaltanut kääntyä. Hän vain odotti tuon jonkun tulevan ja koskevan häntä hellästi, ehkä halaavan, kertovan, ettei ollut mitään hätää. Méi lï koetti koota itseään. Toinen oli poika. Kyllä Shi Méi lï aina pojalle pärjäisi, eikö vain?

[London Morel]

London astui sisälle pöllölään, ja hänen katseensa kiinnittyi välittömästi huoneessa seisoskelevan tytön puoleen. Tuo oli juuri se tyttö, jota tämä poika oli tullut tapaamaan, ja hän oli erittäin mielissään näkemästään. Jos vain mahdollista, tyttö oli vieläkin hurmaavamman näköinen kuin viime kerralla. Tuo oli pukeutunut tiukkoihin farkkuihin, valkoiseen kauluspaitaan sekä villatakkiin. Tytöllä oli pitkät, mustat hiukset, sirot kasvot sekä tutut, punaiset huulet. London hymyili näylle ja asteli muutaman askelen eteenpäin.

"Moi, kaunokainen", London tervehti siirappisesti ja virnisti pienesti, "Tässä mä nyt olen - sun gorillas", poika kertoi ja virnisti uudestaan. Tuo tyttö näki gorillan ilman naamiota nyt ensimmäistä kertaa, ja London ajatteli itsevarmana, ettei tuo tulisi ainakaan pettymään. Poika tiesi olevansa hyvännäköinen, mitä sitä totuutta kieltämään.

Poika asteli eteenpäin ja pysähtyi parin metrin päähän tytöstä. London piti tietoisesti tuohon pientä etumatkaa, sillä jos tyttö päättäisikin kostaa pojalle eilisen illan säikytys, hän ei olisi niin riskialttiilla alueella. Toisaalta tuskin noin hento tyttö pystyisi tekemään hänelle juuri mitään. Ja vaikka pystyisikin, ei London pistäisi pahakseen pientä lähentelyä, vaikka se tapahtuisikin hivenen väkivaltaisessa mielessä. Poika virnisti ajatukselleen ja piti katseensa edelleen tytössä.

[Shi Méi lï]

"Moi, kaunokainen", sisään astunut poika tervehti siirappisesti ja virnisti. Méi lïstä tuntui kuin olisi saanut suuhunsa lusikallisen sokeria - imelyys oli melkein yhtä selkeää. Hän loihti itsekin lumoavan hymyn kasvoilleen ja katsoi poikaa. "Tässä mä nyt olen - sun gorillas", poika jatkoi. Méi lï yleensä lähinnä nauroi tuollaiselle imelyydelle flirttailussa. Se oli niin out. Kuitenkin, hän leikkisi mukana.

Koko kurpitsajuhlasta häipyminen oli ollut pelkkä temppu. Méi lï osasi kyllä kiinnittää poikien huomion. Hän huomasi pojan pysähtyneen kauas itsestään. "Mitä? Pelätä... pelkäätkö sinä minua? Et uskalla tulla lähemmäs. En minä pärjäisi tuollaiselle gorillalle", Méi lï sanoi sokerisesti. Jos pojan puhe oli tuonut sokeria Méi lïn suuhun, oli hänen oma puheensa siirappia tai hunajaa, tai ainakin fruktoosia.

Méi lï saattoi vaikuttaa tyhmältä hempukalta, mutta todellisuudessa hänen päässään oli paljon tietoa. Hän tiesi fruktoosin, glukoosin, laktoosin, maltoosin ja sakkaroosin erot. Hän oli ollut hyvä kemiassa ja oikeastaan monessa muussakin aineessa. Méi lï itse ajatteli itsensä fruktoosina. Hän maistui makealta, mutta saattoi olla haitallinen, näin kuivainnollisesti ottaen. Ei hän tietenkään aiheuttanut rasvamaksaa tai muuta vastaavaa.

[London Morel]

Tyttö katsoi Londonia viehättävä hymy huulillaan, ja jatkoi samaa salaperäistä toimintaansa, jonka hän oli aloittanut eilisessä kurpitsajuhlassa. Tuo aavisteli Londonin pelkäävän häntä ja kertoi, ettei poika uskaltaisi tulla lähemmäs. Lopuksi tuo lisäsi, ettei pärjäisi Londonin kaltaiselle gorillalle. Tytön ääni oli sokerinen.

London ei sanonut aluksi mitään, vaan päätti ainoastaan ottaa muutaman askelen tytön suuntaan. Hän virnisti ja otti yhden askelen taaksepäin. Sitten hän astui taas muutaman askelen eteenpäin, virnisti ja otti yhden taaksepäin. Tämä poika ei pelkännyt tyttöjä, vaikka uuden tytön kohtaaminen aina olikin aavistuksen verran jännittävää.

"Miks sun näkönen mimmi on yksin täällä pöllölässä?", London esitti kömpelöimmän iskulauseen, jonka oli ikinä kuullut. Lauseen ei ollut kuitenkaan tarkoitus olla iskevä, sillä poika ajatteli, että hän oli saanut jo tytön pauloihinsa. Nyt oli vain tarkoitus virittää pientä keskustelua. "Käytkö sä useinkin täällä?", poika jatkoi ja virnisti jo kolmannen kerran.

[Shi Méi lï]

"Miks sun näkönen mimmi on yksin täällä pöllölässä?" poika kysyi. Jos tuon oli tarkoitus olla iskulause, se oli huonoin ikinä. "Käytkö sä useinkin täällä?" poika jatkoi. Méi lïtä nauratti pojan liike. Tuo otti askeleita eteen ja taakse. Poika sai itsensä näyttämään lähinnä hölmöltä.

"Mitä sä oikein teet?" Méi lï nauroi ja otti askeleen kohti poikaa. Hän tiesi olevansa ohjaimissa. "Yritätkö tanssia? Kyllä sekin onnistuu", tyttö sanoi ja hymyili keimailevasti. Hän nosti kädet valmiiksi. "Mitä tanssia tahdot? Valssia? Vaiko jotain vauhdikkaampaa?"

Méi lï ainakin luuli tietävänsä, mitä teki. Varma toki ei voinut olla. Toivottavasti tuo kuitenkin toimisi. Hän uskoi pojan olevan kuitenkin talutusnuorassa.

[London Morel]

London ei ymmärtänyt lainkaan olevansa ohjattavana tai vaikuttavansa hölmöltä. Poika oli sitä mieltä, että hän itse oli ohjaksissa ja tuo tyttö tanssi hänen pillinsä mukaan. Vähän niin kuin monet muutkin koulun tytöt. Hah.

Tyttö ei vastannut pojan kysymyksiin, vaan ainoastaan nauroi tälle. London viritti kasvoilleen virneen. Naurahdus oli kuulostanut pojan korviin ennemminkin luonaiselta ilon naurahdukselta kuin pilkalliselta. Niinpä hän käsitti, että tuo tyttö piti siitä, mitä näki. Sitten tuo kysyi muutaman kysymyksen.

"Sori, mutta mä en pidä tanssimisesta... ainakaan yleensä", London kertoi ja naurahti. Valssit, tangot ja rumbat eivät todellakaan sujuneet tältä pojalta, mutta vauhdikkaampi musiikki tanssilattialla oli oikein mielekästä tanssittavaa. Varsinkin silloin, kun mukana oli viehättävä tanssipari. "Mutta, jos sä vaadit, niin voidaanhan me tanssia", poika sanoi, astui pari askelta eteenpäin ja tarttui tyttöä käsistä kiinni aloittaakseen tanssimisen.

[Shi Méi lï]

"Sori, mutta mä en pidä tanssimisesta... ainakaan yleensä", poika vastasi, mutta kuitenkin hetken kuluttua otti pari askelta eteen ja otti Méi lïtä käsistä kiinni. Méi lï katsoi poikaa silmiin ja nuolaisi ylähuuntaan. Hän hymyili. Sitten hän.laski kätensä hitaasti pitkin poikaa ja vei ne tämän selän taa yhteen.

Méi lï halasi poikaa. Hän painoi päänsä poikaa vasten. Tunsi pojan lämmön. Méi lï kuitenkin mietti samalla, mitä poika ajatteli. Tiesikö poika, että Méi lï yritti ohjata häntä? Entä, jos hän vain lähtisi pois? Méi lï kuitenkin yritti olla välittänättä. Hän yritti miettiä.

Hän päästi hitaasti irti ja otti sitten askeleen taa. Hän katsoi kiinteästi pojan silmiin. Poika ei voisi noin vain paeta, eihn? Sehän ei olisi lainkaan sopivaa.

[London Morel]

Londonin sanat olivat niiin ristiriidassa hänen käyttäytymisensä kanssa. Yleensä poika ei tehnyt mitään, mistä hän ei pitänyt, mutta tällä kertaa hän huomasi olevansa tanssimassa puolituntemattoman tytön kanssa. Tosin ei tämänkaltainen tanssiminen ollut lainkaan huono ajatus. Tyttö laski käteensä pitkin Londonia ja vei ne pojan sielän taaksen halaukseen. Tuo painoi päänsä poikaa vasten.

Myös London seisoi hetken paikallaan. Koska tyttö oli noin 20 senttia poikaa lyhyempi, tuon pää ylsi vain pojan rinnan kohdalle. Poika vei kätensä tytön päälaelle ja silitti tuon mustia hiuksia. Oli yllättävää, kuinka nopeasti tyttö oli ihastunut poikaan. Tuon käyttäytyminen nimittäin viesti ihastumisesta. Ehkä tuo oli juuri niitä tyttöjä, jotka uskoivat rakkauteen ensisilmäyksellä. London virnisti.

Sitten tyttö irrotti otteensa ja astui hieman taaksepäin. Kaksikko katsoi toisiaan hetken. "Mä en oo koskaan aikaisemmin tanssinut vastaavanlaista tanssia. Onko sillä joku nimi?", London rikkoi hiljaisuuden vitsailemalla, "Tai onko sulla kenties joku nimi?", poika jatkoi kyselyään. Olihan vastapuolen nimi aika oleellinen asia tietää.

[Shi Méi lï]

"Mä en oo koskaan aikaisemmin tanssinut vastaavanlaista tanssia. Onko sillä joku nimi?" London kysyi ja jatkoi sitten: "Tai onko sulla kenties joku nimi?" Méi lï pysähtyi ja otti askeleen taakse. Hän katsoi poikaa ruskeilla silmillään ja väläytti hymyn niin, että hänen valkoiset hampaansa näkyivät.

"Méi lï, Shi Méi lï", tyttö vastasi ja hymähti. Häntä melkein nauratti pojan käytös. Se oli hitusen huvittavaa. "Mutta mitä sinä minun nimelläni teet?" hän kysyi ja nauroi.