Ryhmätyön lumoissa

[London Morel]

// Anni Swan, tervetuloa! :3 //

London Morel pystyi laskemaan yhden käden sormillaan ne kerrat, kun oli vieraillut kirjastossa tämän vuoden aikana. Itseasiassa hän pystyi laskemaan ne tasan yhdellä sormella. Kirjasto ei toden totta ollut se paikka, jossa tämä poika tapasi viettää aikaansa, sillä kirjat eivät olleet hänen intohimonsa kohde. Hän vietti paljon mieluummin aikaansa huispauskentällä, Suurten Salissa tai Cerfeurin tuvassa, jossa oleskeli enemmän hänen kaltaisiaan ihmisiä. Lisäksi kyseisissä paikoissa pystyi puhumaan äänekkäämmin, eikä tarvinnut jatkuvasti kuunnella kirjastonhoitajan käskytyksiä hiljenemisestä.

Nytkin poika olisi jättänyt kirjastossa vierailun mieluusti väliin, mutta hänen oli pakko saada tehtyä taikaliemien ja -juomien ryhmätyö (Totuusseerumin käyttö pohdiskelevasta näkökulmasta). Normaalisti hän olisi hutaissut ryhmätyönsä osuuden nopeasti vasemmalla kädellään, mutta tällä kertaa hän ajatteli nähdä siihen hieman enemmän vaivaa. Poika oli nimittäin saanut parikseen viehättävän Anni Swanin, joka oli liittynyt mukaan koululle jokin aika sitten. Hän ei ollut tehnyt kyseiseen tyttöön tuttavuutta aikaisemmin, mutta nyt oli korkea aika. Anni nimittäin näytti juuri sellaiselta tytöltä, johon London haluaisi tutustua.

London saapui kirjaston ovelle ja pysähtyi oviaukolle. Hän vilkuli kirjastoon sisälle, muttei astunut vielä peremmälle. Hän vilkuili sivuilleen ja taakseen ja yritti etsiä Annia katseellaan. Pojan kasvoilla oli jo valmiiksi pieni virne, joka kääntyisi luultavasti suurempaan hymyyn kyseisen tytön nähdessään.

[Anni Swan]

Kävelin koulun käytävää pitkin eteenpäin kohti kirjastoa. En ollut käynyt siellä aiemmin, mutta uskoin silti osaavani tien sinne. Kirjastot ovat muuten ihan ok paikkoja, mutta minulle hieman haastavia, sillä minulla oli tapana nauraa suureen ääneen aina silloin, kun ei saisi. Jos luen kirjoja, luen niitä yleensä omassa huoneessani, mutta sekin on jäänyt vähemmälle. Olin silti iloinen, että saan tutustua tässä koulussa uusiin paikkoihin.

Opettaja oli antanut minulle taikaliemien ja -juomien ryhmätyön pariksi London nimisen pojan ja siksi siis olin menossa kirjastolle. London oli komea ja odotin hyvin innokkaasti hänen tapaamistaan. Vaikka yritin koko ajan muistuttaa itselleni, etteivät nämä olleet mitkään treffit vaan pakollinen ryhmätyö en silti voinut olla ajattelematta Londonia. Toisaalta en yhtään tiennyt kiinnostiko tuollaista nuorta miestä, joka voisi saada käytännössä kenet tahansa tytön halutessaan tutustua ollenkaan minuun. Hetken aikaa pelkäsin, ettei hän saapuisi ollenkaan ja viettäisi parhaillaan aikaa jonkun toisen naisen kanssa. Vaikka mitäpä se asia minulle kuuluisi, emmehän me edes juurikaan tunteneet toisiamme.

Mutta kirjastolle päästyäni huomasin sen huolen olevan turha, sillä London jo odotteli minua sen oven edessä. Kävelin hänen luokseen ja sanoin: "Moi, en kai mä oo myöhässä," sipaisen hiussuortuvan otsaltani korvani taakse, vaikka yritän taas muistuttaa itselleni, ettei sillä koulun ryhmätyötä tehdessä ole mitään väliä.

[London Morel]

Aivan kuten aavisteltiinkin, Londonin kasvot kääntyivät suureen hymyyn tämän huomatessa Annin saapuvan kirjastolle. Kaksikon katseet kohtasivat ja poika otti askelen tyttöä kohden. Hän kohotti käden tervehdykseksi ja nyökkäsi hieman.

"Moi! Mäkin tulin paikalle noin 10 sekuntia sitten, joten et oo myöhässä", London vastasi ja virnisti tytölle, joka sipaisi juuri hiussuortuvan korvansa taakse varsin viehättävällä tavalla, "Mennäänkö sitten?", poika kysyi ja katsoi tyttöä silmiin. Miten toinen pystyikään olemaan noin sievän näköinen. Tytöllä oli pitkät, vaaleanruskeat hiukset sekä suklaanruskeat silmät, joista London piti kovasti. Poika siirtyi hieman sivummalle ja antoi tytön astella ensimmäiseksi sisälle kirjastoon. Hän sipaisi itsekin muutaman hiussuortuvan pois silmiensä edestä, mutta ne palasivat pian takaisin omalle paikalleen roikkumaan.

"Mulla ei oo aavistustakaan, mistä liemien kirjat löytyy", London tunnusti heti alkuun. Hän tiesi, missä sarjakuvaosasto oli, mutta muiden kirjojen sijainnista hänellä ei ollut aavistustakaan. Poika uskoi, että Anni tuntisi kirjaston edes hieman häntä itseään paremmin.

[Anni Swan]

London hymyili hyvin vastustamattomasti ja vastasin hymyyn.

"Moi! Mäkin tulin paikalle noin 10 sekuntia sitten, joten et oo myöhässä", London vastasi. "No huh, pelkäsin jo, että kyllästyt odottamaan," sanon yllättävän pehmeällä äänellä. "Mennäänkö sitten?", London kysyy ja katsoo minua silmiin. Hänen silmänsä olivat salaperäiset ja puoleensavetävät, niin kuin kyllä koko nuori mieskin. "Juu, mennään vain, sanon," London siirtyi kohteliaasti tieltäni ja päästää minut ensiksi sisään.

"Mulla ei oo aavistustakaan, mistä liemien kirjat löytyy", London huomauttaa. "En kyllä mäkään, olen sen verran uusi täällä, etten ole ehtinyt käydä vielä täällä," virnistän ja katselen etsivästi ympärilleni.

[London Morel]

London piti kovasti Annin pehmeästä äänestä. Se oli niin miellyttävä, että poika olisi mieluusti kuunnellut sitä enemmänkin kuin yhden lauseen kerrallaan. Hän asteli tytön perässä sisälle kirjastoon, ja pian kävi ilmi, ettei myöskään tällä ollut aavistustakaan siitä, missä taikaliemien ja -juomien kirjat sijaitsivat. London virnisti tytölle takaisin ja vilkuili ympärilleen nähdäkseen jonkin opasteen tai vastaavaa.

"Tuolla oikealla puolella näyttäis olevan tietokirjojen osasto", London sanoi, osoitti sivulle ja lähti astelemaan osoittamaansa suuntaan. Hän siirtyi kirjaston pääkäytävälle ja näki kyltit, jotka opastivat tien kunkin oppiaineen hyllyriville. Kylttien joukosta löytyi myös opaste taikaliemien ja -juomien kirjoille. "Tää on näköjään tehty liian helpoksi. Mä aattelin jo, että oltaisiin voitu sanoa opelle, ettei voitu tehdä tehtävää, koska ei löydetty sopivaa kirjaa", London sanoi ja naurahti perään. Hän lähti astelemaan kyltin suuntaan, mutta katse pysyi silti enemmän Annissa.

"Mä tiesin etukäteen vain, missä huispauksen kirjat sijaitsee", poika tokaisi seuraavaksi ja hymyili tytölle pienesti. Hän toivoi kovasti, että Anni olisi tarttunut tähän keskustelunaiheeseen ja kertonut myös itse pitävänsä huispauksesta. Toisaalta tyttö olisi ollut liiankin täydellinen, jos tuo olisi omannut upean ulkonäön ja ensivaikutelman lisäksi myös kiinnostuksen huispausta kohtaan.

[Anni Swan]

Pyöritän sormessani muutamaa hiussuortuvaa, niin, että ne menevät kiharalle. Teen usein niin, kun olen ajatuksissani.
London löysi kuitenkin pian opastekyltin, jossa luki tietokirjat. Hän lähti astelemaan hyllyjen väliin ja minä menin hänen perässään, enkä saanut vieläkään katsettani irti hänestä. Hyllyjen väleissä oli myös omat opastekyltit kullekkin oppiaineelle, joten ei kauheasti haitannut, vaikkemme itse aluksi tienneetkään, missä ne olivat.
"Tää on näköjään tehty liian helpoksi. Mä aattelin jo, että oltaisiin voitu sanoa opelle, ettei voitu tehdä tehtävää, koska ei löydetty sopivaa kirjaa", London sanoi ja naurahdan huvittuneena jutulle. "Niin, näihin on laitettu niin hyvät kyltit, että pikkulapsikin osaisi oikealle hyllylle, ihan meitä varten tyyliin," hymyilen leikkivästi ja kurotun varpailleni ottamaan kirjaa hyllystä. "Mä tiesin etukäteen vain, missä huispauksen kirjat sijaitsee", London sanoi seuraavaksi ja hymyili. Hymyilen takaisin vaikka mielessäni käykin pieni epätoivoisuus. London varmaan toivoi minunkin olevan huispauksen ystävä. Eihän minulla mitään sitä vastaan ollut, mutta en vain jostain syystä ollut perehtynyt lajiin. Mielenkiintoistahan se varmasti oli, mutta en tiennyt siitä oikein mitään.
Toivoin koko sydämeni pohjasta, että hän piti minusta silti, jos nyt oli alunperinkään pitänyt, koska minä ainakin tunsin sisimmässäni pitäväni hänestä.

[London Morel]

London piti siitä, että myös Anni vaikutti olevan hyvin huumorintajuinen henkilö, aivan kuten poika itsekin oli. Tyttö vastasi hänen kommenttiinsa vertaamalla heitä pikkulapsiin, joiden vuoksi idioottivarmat kyltit oli asetettu hyllyväleihin. London naurahti ja vei katseensa taas Annin suuntaan. Myös tytön kasvoilla oli hymy.

Kun London mainitsi huispauksen, Anni ei tarttunut aiheeseen lainkaan. Tuo ei kertonut, että olisi pitänyt huispauksesta, eikä maininnut mitään muutakaan aiheeseen liittyvää. London ei kuitenkaan ollut kovin pahoillaan asiasta, sillä tyttö vaikutti muuten erittäin mukavalta. Ei intohimo huispaukseen ollut täysin vaadittu asia tytöllä, vaikka se toikin hieman lisäpisteitä Londonin silmissä. Toisaalta, nyt pojalla oli hyvä syy opettaa tyttö huispaamaan. London virnisti itsekseen.

Kaksikko asteli taikaliemien ja -juomien kirjojen kohdalle, ja London otti hyllystä ensimmäisen kirjan, jonka näki. Se oli Taikaliemiä ja -juomia vasta-alkajille. "Olisikohan tämä sopiva?", poika kysyi tytöltä ja irvisti. Tällä hetkellä hän olisi keskustellut Annin kanssa paljon mieluummin jostain aivan muusta, eikä ryhmätyön teko juuri kiinnostanut. Hän tunki kirjan takaisin hyllyyn.

[Anni Swan]

Tutkin kirjahyllyssä olevia kirjoja, mutta tuntui, että minun oli hyvin vaikea keskittyä niihin Londonin vieressä. Hän on vain ryhmätyöparini... Paitsi että en pysty ajattelemaan niin. Siirrän väkisinkin katseeni kirjoista välillä Londoniin. Kirjoja oli paljon, enkä ollut lainkaan varma, mikä niistä olisi hyvä ryhmätyötämme varten. En ollut ehtinyt oikein perehtyä hyviin aiheeseemme liittyneisiin kirjoihin. London naurahti kommentilleni ja olin siitä iloinen. Olisi ollut noloa, jos toisen mielestä juttu ei olisi ollut yhtään hauska.

Olin helpottunut, ettei London enää ottanut huispausta puheeksi. Olisi ollut noloa sanoa, etten tiennyt siitä oikeastaan mitään. Tuntui melkein, kuin minulla olisi sivistyksessäni suuri aukko. Voisin toki pitää huispauksesta jos joku opettaisi minua. Nimenomaan jos London opettaisi. Siirrän katseeni taas kirjoihin. Kirjoilla oli hyvin vaikeita nimiä, joita kaikkia en edes ymmärtänyt. Huokaisen mietteliäänä.

London otti hyllystä yhden kirjan, jonka nimi oli Taikaliemiä ja -juomia vasta-alkajille. "Olisikohan tämä sopiva?", hän kysyi minulta. "En ole varma, ehkäpä," vastaan. London tunki kirjan takaisin hyllyyn. Otin pari kirjaa hyllystä ja istahdin pöydän ääreen. "Minä kyllä mielummin tekisin jotain ihan muuta," sanon "Mutta onneksi minulla on hyvää seuraa," hymyilen Londonille.

[London Morel]

Pian Londonille kävi ilmi, että Anni oli täysin samoilla linjoilla hänen kanssaan - ryhmätyön tekeminen ei kiinnostanut lainkaan. Vaikutti siltä, ettei tuokaan ollut kovin innokas opiskelija, vaikka London oli aluksi ajatellutkin toisin. Tyttö sanoi, että tekisi mieluummin jotain aivan muuta ja kertoi lopuksi Londonin olevan hyvää seuraa. Poika irvisti vastaukseksi. Hän oli kuullut tuon lauseen monesti, mutta se oli aina yhtä mukava kuulla.

"Samat sanat sulle", London sanoi ja vinkkasi silmää leikkisästi tytölle. Ehkä siinä oli mukana myös pientä flirttiä, mutta poika oli tehnyt silmäniskun enemmänkin ystävämielessä. Tai ainakin niin hän halusi itselleen väittää. Poika ei nimittäin olisi saanut unohtaa Rebecca Hopea, jonka kanssa hän oli parisuhteessa parasta aikaa. Itse asiassa hän oli seurustellut kyseisen tytön kanssa jo useamman kuukauden ajan, mikä oli suuri saavutus pojalle. Ei ihmekään, että muut tytöt alkoivat kiinnostaa häntä pikkuhiljaa. London ei kuitenkaan osannut kantaa minkäänlaista syyllisyyttä tästä asiasta.

"Sähän tulit Châteauhon vasta vähän aikaa sitten? Missä sä opiskelit sitä ennen?", London kysyi seuraavan kysymyksen tytöltä. Hän oli jättänyt kirjojen vilkuilun jo vähemmälle ja nojasi tällä hetkellä laiskasti kirjahyllyä vasten. "Mä oon opiskellut täällä jo tosi pitkään, en ees muista että kuinka pitkään", poika kertoi ja naurahti sitten. "Entä mitä sä harrastat?", London kysyi seuraavaksi ja virnisti sitten omalle uteliaisuudelleen. Mutta minkäs hän sille mahtoi, että tyttö oli niin kiinnostusta herättävä.

[Anni Swan]

Avasin kirjan sen sisällysluettelosta ja sanoin: "Mutta kai meidän nyt on tämä pakko tehdä, että saanme tästä hyväksytyn." En millään tasolla ollut laiska opiskelija, mutta Londonin kaltaisen pojan kanssa haluaisi mielummin tehdä jotain ihan muuta, kuin ryhmätyötä. Yritän karistaa ajatukset mielestäni, huonoin tuloksin. Mutta täytyy ajatella positiivisesti, että sain juuri hänet ryhmätyöparikseni. On ryhmätyökin yhdessä parempi kuin ei mitään. Seurustelikohan hän? Varmasti, tai ainakin oli seurustellut, mutta oliko silti kiellettyä tuntea jonkinlaisia tunteita häntä kohtaan. Enhän voinut tietää hänen tämänhetkisistä suhteistaan ja kai se on enemmänkin hänen asiansa.

"Samat sanat sulle", London vastasi, kun sanoin hänen olevan hyvää seuraa. Hän vinkkasi myös silmäänsä minulle, jonka saattaisi tulkita pieneksi flirtiksi ja minähän tulkitsin sen niin, sen enempää ajattelematta. Hymyilin viehättävästi laitoin jalkani ristiin ja laskin käteni niitten päälle. "No, tuletko sä tänne tekeen tätä ryhmätyötä?" sanon sitten. Käsittääkseni ryhmätyön ei tarvinnut mitenkään kauhean iso olla, tai niin minä ainakin asian ymmärsin, kun tehtävä annettiin meille. Kirjassa oli kaikenlaista aiheeseen liittyvää ja kirjoitin jo otsikon ryhmätyölle kiekuraisilla kirjaimilla. Se otsikko sai nyt kelvata, sillä sisällönkin kanssa oli tekemistä. Löysin kirjasta hyvän pätkän ja kirjoitin sen ensimmäiseksi kappaleeksi. Se kertoi aiheemme suurpiirteisesti. Sen alle kirjoitin perustietoja, kuten tilastoja ja sen kaltaisia. "Onko tää sun mielestä hyvä alku?" kysyn Londonilta.

"Sähän tulit Châteauhon vasta vähän aikaa sitten? Missä sä opiskelit sitä ennen?" London kysyi seuraavaksi. "Mä opiskelin Beauxbatonsissa," vastasin siihen. Poika nojasi kirjahyllyä vasten ja minä istuin pyöreän kirjastopöydän ääressä. "Mä oon opiskellut täällä jo tosi pitkään, en ees muista että kuinka pitkään", London kertoi. Hymyilen hänelle vastaukseksi. Seuraavaksi kirjoitan ryhmätyöhön historiallisia asioita aiheesta. Onneksi työ sujui yllättävän nopeasti kirjan avulla.
"Entä mitä sä harrastat?", London kysyy sitten. "Teatteria, Cheerleadingia ja sitten mä oon koulun toimittajakerhossa," vastaan. Vihdoin sain historiaosion valmiiksi. Mitäköhän sitten pitäisi kirjoittaa.