Tämä oppitunti on tarkoitettu Taikakoulu Châteaun kolmannen luokan oppilaille. Tunnille osallistumisesta jokainen 3. luokan oppilas saa 10 tupapistettä. Oppitunti pidetään torstaina 5.9.2024, klo 13.00. Tunnille voi osallistua 2.9.2024-15.6.2025. Tunnin pitää taikaolentojen hoidon opettaja Mathéo Rivette.
Oli syyskuinen iltapäivä ja kolmasluokkalaisten ihka ensimmäisen taikaolentojen hoidon oppitunnin aika. Kolmasluokkalaisten lisäksi tunti oli myös professori Mathéo Rivetten ensimmäinen Châteaussa. Iltapäivä oli lämmin, mutta joissakin taikaeläinaitauksen läheisissä puissa näkyi jo ruskan merkkejä. Mathéolla oli yllään beige neule, tummanharmaat khakihousut, joissa oli paljon taskuja, sekä vaelluskengät. Ei ehkä siis mikään muodikkain asukokonaisuus, mutta hyvä ulkoilmatyöhön.
Kellon lähestyessä yhtä alkoivat oppilaat vähitellen valua linnalta aitausta kohti, ja Mathéo tervehti käden heilautuksella ja hymyllä paikalle saapuvia. Osa oppilaista vaikutti jopa innokkailta päästessään aloittamaan uuden oppiaineen, jotkut olivat tainneet valita sen arpomalla, tai kaveriensa takia, mutta Mathéo ei antanut sen häiritä.
“Tervetuloa taikaolentojen hoidon ensimmäiselle oppitunnille”, Mathéo esitteli kellon tullessa tasan. “Minä olen professori Rivette. Olen itse ensimmäistä vuotta Châteaussa, joten jos tulee jotain sekoiltua tänään, niin menköön sen piikkiin. Kerron kohta hieman lisää taikaolentojen hoidosta oppiaineena, mutta mennään ensin tuonne aitauksen toiselle puolelle, olen kasannut meille sinne pienen ‘ulkoluokkahuoneen’ johon voitte tästä lähtien tulla suoraan odottamaan tuntien alkua.”
Mathéo kiersi sillä hetkellä tyhjän aitauksen ulkoreunaa toiselle puolelle, missä oli pitkittäin halkaistuista tukkipuista muodostettu kuusikulmio nuotiopaikan ympärillä. Nuotiopaikassa paloi tuli, jonka Mathéo oli sytyttänyt oppilaita odotellessaan.
Mathéo istahti yhdelle puupenkeistä ja viittoi oppilaat liittymään seuraan. “No niin. Taikaolentojen hoidossa on siis tarkoituksena vuosien aikana tutustua erilaisiin taikaolentoihin, opetella hoitamaan ja ruokkimaan niitä, parantamaan pieniä vammoja, keräämään niiden tuottamia resursseja ja varomaan vaarallisia olentoja. Aloitamme tänä vuonna vähän rauhallisemmista olennoista, mutta jos joukossa on minun kaltaisiani rämäpäitä niin ei hätää, jos pysytte kelkassa, vuosien varrella pääsette tutustumaan haastavampiinkin petoihin.”
“Ja mitä hyötyä taikaolentojen hoidon opiskelusta sitten on? No, vaikka ette haluaisi aikuisena töihin taikaolentojen hoidon tai tutkimuksen pariin, jotka ovat muuten siistejä ammatteja, jokaisen velhon ja noidan pitäisi osata ainakin jonkinlaiset perusteet. Taikaliemiä keittävä saattaa joutua tietämään olentojen ominaisuuksia raaka-aineita hankkiessaan, metsässä tai vaikka ihan kotipihalla voi törmätä johonkin tulokkaaseen, jonka kanssa täytyykin osata toimia, ja osa täällä tapaamistanne otuksista voi soveltua taitavan hoitajan käsissä myös lemmikiksi.”
“Mutta siinä on nyt tarpeeksi lätinää tältä erää, voitte toki kysyä vielä, jos kysyttävää tulee, mutta jos laitatte tämän listan kiertoon ja kirjoitatte nimenne ja tupanne siihen, menen sillä aikaa hakemaan tunnin varsinaisen aiheen”, Mathéo lupasi. Hän otti yhdestä housuntaskustaan pienen tyhjän muistikirjan, jonka hän avasi valmiiksi ensimmäiseltä sivulta, ja lyijykynän nysän, ja ojensi ne vasemmalla puolellaan istuvalle oppilaalle.
Vihkon kiertäessä ringissä Mathéo kävi hakemassa riistanvartijan mökin seinämälle jättämänsä kaksi kuljetuskoppaa ja toi ne oppilaiden ringin keskelle. Hän otti vihkon ja kynän ja laittoi ne takaisin taskuunsa.
“No niin, tällä tunnilla aloitamme tutustumalla hieman kahteen läheisesti tavallista eläintä muistuttavaan taikaolentoon, joita voidaan myös pitää lemmikkeinä. Osaako kukaan arvata, mitä ne voisivat olla?” Mathéo kysyi ja sammutti taikasauvallaan ringin keskellä olevan tulen.
“Tämän tunnin aiheet ovat siis taka ja gäätä. Ne eivät ole vaarallisia, mutta jos joku pelkää niitä, voitte astua katselemaan tämän ringin ulkopuolelle, katson, etteivät ne pääse sinne”, Mathéo opasti ja kumartui sitten avaamaan häkkien ovet.
Toisesta häkistä singahti saman tien kahta häntäänsä heiluttava, jackrusselin terrieriä muistuttava otus, joka lähti saman tien nuuhkimaan ringissä istuvien oppilaiden kenkiä. Toisen häkin asukas tuli ulos varovaisemmin, silmäillen hieman epäluuloisesti joukkiota, jonka keskuuteen se oli laskettu. Toinen tulokas muistutti suurta kissaa, se oli harmaa, läikikäs ja suurikorvainen.
“Tämä vilkkaampi veijari on siis taka, sen erottaa helpommin koirasta sen kahdesta hännästä. Lemmikkeinä pidettäviltä takoilta on kuitenkin poistettava toinen häntä, mutta jos hännäntyveä katsoo tarkemmin, on yleensä mahdollista havaita kohta, josta toinen häntä on kasvanut. Taka on mahdollisesti velhojen tavallisesta koirasta jalostama laji. Luonteeltaan ne ovat lojaaleja ja ystävällisiä, mutta vain velhoja kohtaan. Jästejä ja surkkeja kohtaan ne ovat usein varautuneita, jopa aggressiivisia. Oikealla koulutuksella ne voi toki pitää aisoissa”, Mathéo kertoi.
“Gäädät taas näyttävät ulkoisesti kissoilta, mutta niillä on joitakin ominaisuuksia, joista ne voidaan erottaa. Osaako joku nimetä ne?” professori loi silmäyksen oppilaisiin. “Ulkonäön lisäksi niitä erottaa kissoista niiden poikkeuksellisen korkea älykkyys ja kyky havaita epäluotettavat ihmiset. Ne voivat kuitenkin kiintyä johonkin noitaan tai velhoon ja olla sen jälkeen erinomainen ja uskollinen seuralainen valitsemalleen. Niiden viiksikasvoilla on taianomaisia ominaisuuksia, ja niitä on käytetty sauvojen ytiminä, joskaan ne eivät ole kovin suosittuja tänä päivänä.”
Mathéo antoi oppilaiden jonkin aikaa tutustua eläimiin rauhassa. Gäätä ei ollut kovin seurallisella tuulella, mutta Taka meni innoissaan mukaan leikkimään oppilaiden kanssa, ja Mathéo antoi heidän myös syöttää sille makkaranpaloja.
Tunnin loppupuolella Mathéo laittoi takan ja gäädän takaisin kantokoppiinsa ja istui penkille.
“Tämän tunnin tarkoituksena oli vähän tutustuttaa teitä takan ja gäädän luonteisiin, mutta niistä tulee tarkemman tarkastelun kohde seuraavien muutaman viikon tunneille. Seuraavilla tunneilla keskitymme enemmän niiden ruokavalioihin, edellytyksiin jos sellaisen haluaa lemmikiksi ja muutenkin niiden hoitamiseen. Onko kellään mitään kysymyksiä?”
“Läksyksi on vielä pieni kirjoitustehtävä. Voitte valita kahden aiheen välillä. Voitte kirjoittaa esitelmän kyhmistä, siiliä muistuttavasta taikaolennosta, tai vaihtoehtoisesti kirjoittakaa mistä taikaolennosta haluaisitte oppia tulevien vuosien aikana, miksi se kiinnostaa teitä ja mitä tiedätte siitä jo. Nähdään ensi tunnilla!”
Mathéo katseli hetken, kun oppilaat tekivät lähtöä linnaa kohti ja lähti sitten viemään kantokopissaan loikoilevia takaa ja gäätää takaisin riistanvartian mökkiä kohti. Ensimmäinen oppitunti virkaa tekevänä opettajana oli mennyt vallan loistavasti, vaikka hän itse sanoikin.
Osallistumispisteet (10p) saadaksesi kommentoi tuntia hahmosi näkökulmasta. Voit kuvata hahmosi tekemisiä vapaamuotoisesti. Tekstin pituus ei vaikuta pisteiden määrään. Hahmo voi vastata tai olla vastaamatta opettajan kysymyksiin huolimatta siitä, onko joku muu hahmo jo vastannut niihin.
Saadaksesi lisäpisteitä läksyistä, kirjoita teksti kyhmistä (englanniksi knarl) tai olennosta, jonka hahmosi haluaisi tavata tulevilla oppitunneilla. Pisteitä on jaossa 1-5. Tekstin voi lähettää yksityisviestinä Mathéo Rivettelle, viimeistään 15.6.2025
