Sophie Everett, rehtori & sauvatiedon opettaja

Sophie Everett oli onnistunut löytämään tyttärensä. Tämä oli kuulemma vain hakenut heille molemmille juotavaa - ja kantoikin mukanaan kahta lasia kurpitsaporetta. Sophie oli huojentunut siitä, ettei Luella ollut karannut minnekään tai eksyttänyt itseään linnaan. Tyttö oli kuitenkin jostain saanut päähänsä, ettei ensi vuonna halunnutkaan tulla Châteauhon, vaan mennä Afrikkaan opiskelemaan sauvatonta taikuutta. Pitkän väittelyn jälkeen Sophie oli luvannut harkita, että Luella pääsisi sitten isompana vaihto-opiskelemaan Afrikkaan, jos hän sitä vielä myöhemmin halusi. Luella suostui tähän kompromissiin pitkin hampain ja ilmoitti menevänsä hakemaan kakkua. Sophie jäi istumaan pienen pyöreän pöydän ääreen ja vahtimaan katseellaan, kuinka hänen pieni sinimekkoinen prinsessansa asteli jotakin hiljaa itsekseen jupisten tarjoilupöytään täyttämään lautastaan, ei pelkästään kakulla, vaan kaikella muullakin herkulla, mitä pöydästä löytyi.

London Morel, alumni

London oli polttanut ulkona kolme savuketta ketjussa ja palannut takaisin juhlasaliin valmiina kohtaamaan ihmispaljouden. Suuri osa juhlijoista oli tanssilattialla tanssimassa jotain perinteistä tanssia, jota mies ei tunnistanut. Ehkäpä valssi tai tango? Tai sitten samba tai rumba? London oli saanut edellisestä kohtaamisestaan Heatherin kanssa sellaisen energiapiikin, että olisi voinut lähteä itsekin saman tien tanssimaan, oli tanssilaji mikä tahansa.

Ennen kuin London ehti viedä ajatustaan tanssimisesta sen pidemmälle, huomasi hän jonkin matkan päässä siniseen juhla-asuun pukeutuneen naisen. Miehen mielestä asu oli lumoava, puki naista erittäin hyvin ja toi mieleen hyvän haltijattaren tai keijun. Tuo oli rehtori Everett. Naisen seurassa oli vaaleansiniseen mekkoon pukeutunut tyttö. Näiden kahden välillä vaikutti olevan kiivas keskustelu jostakin, mutta London oli kauempana, eikä kuullut puhetta sen tarkemmin. Kun tyttö poistui rehtorin luota ja tuo jäi istumaan yksin pienen pöydän ääreen, huomasi London tilaisuutensa tulleen. Hän suoristi päässään olevaa lierihattua, pyyhkäisi tatuoituja kasvojaan, suoristi mustaa takkiaan ja oli sitten valmis kohtaamaan rehtorin.

"Hyvää juhlailtaa, rehtori Everett. Tämäpä miellyttävä kohtaaminen", London aloitti keskustelun muodollisesti, mutta pilke silmäkulmassa, "Juhla-asunne on tyrmäävä, muistutatte keijua", mies ei voinut olla tuomatta mielipidettään ilmi, "Siis tarkoitan sellaista jästisatujen keijua, en hutsua tai mitään sellaista", hän selvensi ja virnisti pienesti, "Saanko pitää teille hetken seuraa ja istua tähän?", London kysyi ja istui alas pöydän vastakkaiselle puolelle ennen kun sai vastauksen.

Sophie Everett, rehtori & sauvatiedon professori

Sophie kääntyi puhujan suuntaan ja räpäytti silmiään. Häntä puhutteleva nuori velho näytti yhtä aikaa kovin vieraalta ja kovin tutulta. Pian Sophie kuitenkin tunnisti nuorukaisen. ”Monsieur Morel!” Sophie nousi ja tervehti entistä oppilastaan ranskalaisin suudelmin, kuten muitakin vieraita. Tupakan savun hajusta Sophie ei pitänyt, mutta se ei juurikaan ilmennyt naisen hymyilevillä kasvoilla.

”Kiitos”, Sophie vastasi kehuihin juhla-asustaan ja hymähti itsekseen. Kuinka tyypillistä Londonia kehua hänen ulkonäköään. ”Totta kai saat. Miten mukava nähdä sinua”, Sophie sanoi hymyillen lempeästi. Hän muisti, että London oli viimeisenä jatko-opiskeluvuotenaan lakannut tulemasta tunneille ja lopulta kadonnut kokonaan. Sophiesta oli tuntunut pahalta, sillä yksi viimeisimpiä kertoja, kun hän ja London olivat jutelleet, oli kun se omituinen tyttö, madamoiselle Savage, syytti Londonia raiskaamisesta ja Sophie lähetti pojan professori Molinan puheille.

Sophie tarkkaili Londonia siniharmailla silmillään. Velho oli pukeutunut siististi, mutta silti tämän ulkomuoto oli jotenkin villin ja riutuneen näköinen. Noita epäili, että alkoholilla ja ehkä muillakin päihteillä oli osuutta asiaan. Niinä harvoina kertoina, kun London oli tullut oppitunneille tai koulun tapahtumiin, oli hän usein ollut humalassa, tai ainakin nautiskellut jotain muuta kuin kurpitsamehua.

”Mitä sinulle kuuluu? Mitä teet nykyään?” Sophie kyseli ja toivoi, että nuorukainen oli päässyt eroon päihteistä ja saanut jotain järkevää tehtyä. Ainakin tuo oli elossa.

London Morel, alumni

Rehtori Everett ei ollut oma tuttu itsensä vain ulkonäöllisesti, vaan myös muilla tavoin. Kuinka nainen jaksoikaan olla päivästä toiseen noin iloinen? Vaikutti aivan kuin Londonin kohtaaminen olisi ollut tuon illan kohokohta.

"Mä en tee mitään ihmeellisempää. Kaikenlaista pientä. Itse asiassa etsin parhaillaan itselleni ihan täysin uutta juttua, se voi olla mitä tahansa, aika näyttää. Mä oon avoin kaikelle uudelle", London antoi naiselle lähes samanlaisen vastauksen kuin oli Heatherille antanut aiemmin. Seuraavaksi nainen varmaa kysyisi, haluaisiko London kuohuviinia, johon miehen täytyisi vastata kieltävästi. Sitten nainen utelisi syytä juomattomuudelle, jolloin miehen täytyisi viedä tuo juttelemaan hieman sivummalle, jotta voisi avata tapahtumiaan edellisten vuosien aikana. Ja sitten tämän jälkeen... tai sitten ei.

"Mutta ei puhuta musta sen enempää. Mitä sulle kuuluu? Mitä koululle kuuluu?", mies uteli. Ehkei häntä todellisuudessa kiinnostanut kuulla koulun kuulumisia, mutta naisen kuulumiset kyllä kiinnostivat. Etenkin se, että oliko tuolla miestä, vai olisiko paikka vapaana.

Sophie Everett, rehtori & sauvatiedon professori

Sophie nyökkäili Londonin kertoessa nykyhetken tekemisistään. Vastaus kuulosti yhtä aikaa sekä seikkaperäiseltä että ympäripyöreältä. "Toivottavasti löydät jotain, mistä pidät", noita sanoi vilpittömästi. Hän muisteli, että London oli ollut ainakin ihan näppärä loitsuissa, ja hyvä lentäjä ja huispaaja. Lisäksi hän oli ollut sosiaalinen ja itsevarma, eivätkä nämä piirteet ainakaan tämän tapaamisen perusteella olleet kadonneet mihinkään.

"Minulle kuuluu oikein hyvää", Sophie hymyili. Mitä nyt pieni ikäkriisi kolkutteli. Noita oli nimittäin täyttämässä 40! "Eikä koulullakaan mene hullummin." Ainakaan mitään dramaattista tai kamalaa ei ollut sattunut. "Isoin viimeisin muutos taisi olla se, kun minusta tehtiin taas rehtori vuoden 2022 alussa. Ja kirjastoon tehtiin se iso remontti. Oletko käynyt katsomassa? Se näyttää upealta", Sophie kertoi. Siihen oli kyllä mennyt aivan valtavasti rahaa, mutta noidan mielestä kirjastoa parempaa investointikohdetta ei ollut. Olihan kirjasto tiedon ja opiskelun kehto.

Silloin Luella tuli takaisin ja istuutui Sophien viereen. "Salut", tyttö sanoi hiljaa vieraalle velholle ja vilkuili tätä kulmiensa alla. "Mon chou, tässä on entinen oppilaani London Morel", Sophie esitteli Londonin tyttärelleen. "Ja London, tässä on tyttäreni Luella. Hän tulee opiskelemaan Châteauhon ensi vuonna", Sophie esitteli tyttärensä Londonille.

London Morel, alumni

London nyökytti Sophien kertoessaan omia sekä koulun kuulumisia. Mies muisti lukeneensa lehdestä Everettin rehtoriudesta, eikä mies ollut yllättynyt valinnasta. Kukaan muu ei olisi kyseiseen rooliin paremmin sopinut.

Ellei Sophien tytär olisi saapunut paikalle, olisi London pyytänyt naista esittelemään kirjaston hänelle. London ei edelleenkään ollut mikään lukutoukka, mutta koulun kiertokävely rehtorin kanssa kuulosti ihan miellyttävältä ajatukselta.

"No morjens, Luella", London tervehti tyttöä. Hän oli hieman pahoillaan kun tuo tuli keskeyttämään keskustelut, mutta yritti peittää harmituksensa. "Château on tosi kiva paikka opiskella, etenkin loitsujen ja sauvatiedon tunnit ovat hyviä. Ennustusta ei kannata valita, se on tyhmää. Jos sä haluat, niin voin näyttää salakäytäviä koulusta pois", mies kertoi puoliksi vitsillä ja vilkaisi Sophieta viaton ilme kasvoillaan.

Sophie Everett, rehtori & sauvatiedon professori

Sophie naurahti, kun London alkoi juttelemaan Luellalle. "Minä en opeta enää loitsuja", hän huomautti sitten hymyillen. "Rehtorin ja sauvatiedon professorin työssä on ihan tarpeeksi tekemistä." Sophielle oli ollut raskasta luopua työstään loitsujen professorina, olivathan loitsut hänen suuri intohimonsa. Hän oli kuitenkin löytänyt oppiaineelle pätevän uuden opettajan. Ja ainakin hän pystyi jatkamaan sauvatiedon opettamista.

Sophie kohotti kulmiaan Londonin ehdotukselle näyttää Luellalle koulun salakäytäviä. Niitä Sophiekin olisi halunnut tuntea nykyistä paremmin - hän ei tiennyt kuin parista kolmesta, ja näin valtavassa ja vanhassa linnassa niitä täytyi olla useampiakin. Hänellä ei kuitenkaan ollut aikaa lähteä niitä varta vasten etsimäänkään.

"Minä käyn hakemassa jotain tarjoilupöydästä", Sophie sanoi sitten ja jätti Londonin ja Luellan kahdestaan pöytään. London saisi sitten vaikka kertoa niistä salakäytävistä.

Luella Everett, tuleva oppilas

Luella nyökkäsi, kun äiti kertoi velhon olevan hänen entinen oppilaansa ja nimeltään London Morel. Velho tervehti Luellaa reippaasti ja alkoi kertoa hänelle Châteausta. Loitsut ja sauvatieto olivat kuulemma hyviä aineita, mutta ennustus ei. Luella ei vielä osannut sanoa, mistä aineista tulisi pitämään. Sen näkisi sitten ensi vuonna. Sen hän kuitenkin tiesi, että halusi ottaa kolmannella luokalla valinnaisaineeksi taikaolentojen hoidon. Luella rakasti taikaolentoja, ainakin söpöjä sellaisia. Hän halusi itsekin jonkun taikaolennon lemmikiksi.

Salakäytävistä kuullessaan Luellan ilme kirkastui ja hän vilkaisi äitiään, sitten taas Londonia. Äiti ilmoittikin sitten lähtevänsä hakemaan jotain tarjoilupöydästä ja heti kun hän oli lähtenyt, Luella nojautui Londonin puoleen silmät innostuksesta loistaen. "Täällä on salakäytäviä?" hän aloitti, sanoen lausen viimeisen sanan ääneti, vain huuliaan liikuttaen - hän ei halunnut, että kaikki kuulisivat mistä he puhuivat. Salakäytävät olivat salaisia eikä niistä tulisi kailottaa koko juhlaväelle.

London Morel, alumni

London heilautti rehtori Everettille kättään, kun tuo ilmoitti poistuvansa hakemaan jotain tarjoilupöydästä. Mies ei ollut ajatellut joutuvansa lapsenvahdiksi osallistuessaan näihin juhliin, mutta tässä sitä nyt oltiin. Hän virnisti tytölle.

"Totta kai täällä on salakäytäviä. Yksi vie Poudlardinessa sijaitsevaan karkkikauppaan ja toinen pubiin. Kolmas sen sijaan vie järven lähelle ja neljäs keskelle kiellettyä metsää", London ryhtyi lavertelemaan, "Sitten kun pääset tänne opiskelemaan, lupaa minulle, että etsit käsiisi ainakin yhden salakäytävistä. Ehkä voit aloittaa toisessa kerroksessa sijaitsevasta, joka vie karkkikauppaan, mutta myöhemmin tyrmissä sijaitseva pubiin johdattava salakäytävä voi tulla tarpeeseen. En kuitenkaan suosittele kiellettyyn metsään johtavaa käytävää, sillä siellä voi kuolla."

Vaikka London oli aikuinen, ei hän kokenut olevansa vastuusta sanomisistaan. Jos lapsi päättäisi mennä etsimään salakäytäviä ja joutuvan joutuvan ongelmiin, ei mies kokenut sen olevan hänen vikansa. Hän ei sitä paitsi enää edes opiskellut koulussa, joten koulussa tapahtuvat asiat, eivät enää olleet hänen asioitaan.

Luella Everett, tuleva oppilas

Luella kuunteli silmät laajentuneina Londonin puhetta salakäytävistä. Yksi niistä oli kuulemma toisessa kerroksessa ja vei Poudlardinen karkkikauppaan. Sen Luella halusi ehdottomasti löytää. Sen sijaan pubiin vievä salakäytävä ei häntä hirveästi kiinnostunut. Järvelle vievä saattaisi myös olla kiva, Luella piti uimisesta. Keskelle kiellettyä metsää vievä salakäytävä kuulosti jännittävältä, mutta London varoitti, ettei sinne kannattanut mennä, sillä siellä saattoi kuolla. Luella kurtisti kulmiaan. Olikohan mies ihan tosissaan?

"Missä se järven lähelle vievä on? Entä metsään vievä?" Luella tiedusteli. "Ja miten metsässä voi kuolla? Onko siellä..." tyttö mietti hetken, "... ihmissusia?" Ne olivat kyllä aika pelottavia! Luella kääntyi katsomaan tarjoilupöydän suuntaan. Äiti oli vielä siellä valitsemassa herkkuja lautaselle. Hän kääntyi takaisin Londonin puoleen heilutellen jalkojaan pöydän alla kärsimättömänä.

London Morel, alumni

London ei voinut olla huomaamatta innostusta, joka lapsen silmissä näkyi. Mies pelkäsi jo hetken, että tyttö lähtisi samantien etsimään salakäytäviä. Siinä tapauksessa rehtori Everett taatusti murhaisi hänet.

"Mä en kerro sulle vastauksia, vaan sun tulee itse ne löytää. Sultahan menisi kokonaan etsimisen ilo, jos mä kertoisin sulle kaiken suoraan", London vastasi virnistäen, "Ai, onko metsässä ihmissusia? Totta kai siellä on. Mutta ihmissudet eivät todellakaan ole se vaarallisin asia metsässä, vaan siellä on jotain paljon paljon vaarallisempaa: akromantelloja, kalmakoiria, basiliskeja ja... fletkumatoja", mies virnisti viimeisimmän kohdilla. Todellisuudessa hän itse ei ollut puoliakaan noista olennoista nähnyt metsässä, mutta koska häntä itseään oli peloteltu ensimmäisillä luokilla asiasta, laittoi hän vahingon kiertämään.

Luella Everett, tuleva oppilas

Luellan ilme happamoitui Londinin todetessa, ettei aikonut kertoa salakäytävien sijaintia tarkemmin, vaan Luellan tuli etsiä ne itse. ”Just joo”, tyttö tuhahti. ”Te aikuset ootte just tommosia.” Hän ei tarkentanut, mitä tarkoitti ”just tommosilla”, vaan tunki suunsa täyteen kakkua. Luella päätti, että hän etsisi kaikki Londonin mainitsemat salakäytävät, ja vielä kymmenen lisää. Sitten hän lähettäisi miehelle pöllön ja kertoisi, että oli löytänyt enemmän salakäytäviä kuin hän. Siitäs saisi!

Luella ei tunnistanut kaikkia Londonin mainitsemia taikaolentoja, ainakaan nimeltä. Ne kuulostivat kuitenkin vaarallisilta. Paitsi fletkumato. Se kuulosti vitsiltä, varsinkin, kun London virnisti juuri sen mainitessaan. Luella avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta muutti mielensä, sulki suunsa, mutristi huuliaan ja otti toisen lusikallisen kakkua. Se oli hyvää. Hän kyräili Londonia ja mietti, kysyisikö velholta vielä jotain. Hän päätti sitä vastaan ja jatkoi kakun syömistä katsellen ympärilleen salissa.

Pian Luellan äiti palasi pöytään kakkulautasen ja shampanjalasin kanssa. ”Äiti, minä menen istumaan tuonne”, Luella ilmoitti ja osoitti toiseen pöytään, jonka ääressä istui muutama tyttö. ”Siellä on Chloé.” Chloé oli yksi Luellan serkuista, joka oli aloittamassa kolmannen luokan Châteaussa. Luellan oli pakko kysyä, tiesikö hän salakäytävistä ja oliko metsässä oikeasti ihmissusia ja fletkumatoja. Luella otti lautasensa ja mehulasinsa, nytkäytti päätään hyvästiksi Londonille ja siirtyi sitten toiseen pöytään.

Sophie Everett, rehtori & sauvatiedon opettaja

Otettuaan lautaselleen kaikkea hyvältä näyttävää ja lasillisen rosé-viiniä Sophie palasi Luellan ja Londonin luo. Luella ilmoitti menevänsä serkkunsa Chloén luo ja poistui pöydästä. Sophie kohotti tytön selälle kulmiaan ja istuutui mekkonsa helmoja asetellen. "Ottaisit sinäkin jotain syötävää", Sophie ehdotti Londonille. "Kotitontut ovat taas ylittäneet itsensä." Herkkuja oli tosiaan ollut monenlaista ja kaikki näyttivät uskomattoman herkulliselta. Ja London näytti siltä, että voisi tarvita vähän lihaa luiden päälle.