Ilta hämärtyy puutarhassa

Tänne kirjataan ylös kaikki juhlapelit. Sijoittuuko pelisi tanssisalin vilinään, herkkuja pursuavaan tarjoilusaliin vai ruusuiseen puutarhaan?

Ilta hämärtyy puutarhassa

ViestiKirjoittaja Gigi Leandre » 22 Heinä 2024, 22:36

Mukana olevat hahmot: Gigi Léandre ja Daphne Villard
Ajankohta: 31.8.2024
Tapahtumapaikka: Châteaun 20-vuotisjuhlat, puutarha
Juoni: Jonkinlaista tutustumista (tarkentuu myöhemmin)

Gigi istui kivisellä penkillä selkä seinää vasten ja kuunteli sen toiselta puolelta kantautuvaa discon jumputusta. Lukuvuosi ei olisi voinut paljon huonommin alkaa. Oli kuuma, Gigin vaaleansininen juhlamekko kiristi vyötäröltä tehden ärsyttävän selväksi, ettei se meinannut enää mahtua ylle, korkokengät hiersivät jalkoja (jotkut käyttävät niitä vapaaehtoisesti??), ja tietenkin mikä pahinta, Lyane vihasi häntä.

Gigi oli tehnyt elämänsä suurimman virheen edellisenä keväänä, kun oli suudellut Lyanea. Ensin asiat olivat vaikuttaneet olevan hyvin, mutta vähitellen Lyane oli etääntynyt Gigistä ja viimeistään tämä ilta sinetöi ystävyyden kohtalon. Tyttö oli viettänyt koko alkuillan yrittäen päästä puheisiin entisen parhaan ystävänsä kanssa, mutta Lyane oli tanssinut poikaystävänsä Leon kanssa ja aina tanssien välissä vain kadonnut johonkin. Gigi oli harhaillut väkijoukossa yrittäen löytää tätä, mutta joko he kulkivat jatkuvasti ristiin tai Lyane ei halunnut tulla löydetyksi.

Ilta oli jo yli puolessa välissä, kun Gigi viimein oli bongannut Lyanen tarjoilupöydän luota hakemasta lisää kermakaljaa. Hän oli puikkelehtinut ripeästi väkijoukon läpi, kunnes hän oli päässyt sille etäisyydelle, ettei Lyane enää voinut esittää, ettei huomannut häntä. Gigi oli yrittänyt hymyillä, mutta Lyane oli vain katsonut häntä silmiin, kääntynyt ja kävellyt sanaakaan sanomatta pois. Gigi ei voinut muuta kuin jäädä katsomaan noidan perään. Hän ei selvästikään halunnut olla enää tekemisissä Gigin kanssa.

Juhlasalista kantautui käytävään ryöpsähdys kovaäänistä naurua, joillakin oli ilmeisesti ihan toisenlainen ilta menossa. Gigi tunsi poskelleen vierähtävän kyyneleen ja pyyhkäisi sen nopeasti pois. Se tästä nyt vielä puuttuisikin, että joku näkisi hänet itkemässä. Ehkä hänen pitäisi lähteä ulos. Hämärtyvässä illassa puutarhan kätköissä hän saisi olla rauhassa, ja ehkä ulkoilma voisi auttaakin.

Gigi hengitti syvään ja nousi sitten penkiltä aikeenaan suunnata linnan ulko-ovista ruusupensaiden täplittämään puutarhaan.
Virginie "Gigi" Léandre: 15v noidanalku Serdaiglesta
Avatar
Gigi Leandre
Oppilas
 
Viestit: 27
Liittynyt: 20 Heinä 2024, 03:49
Tupa: Serdaigle

Re: Ilta hämärtyy puutarhassa

ViestiKirjoittaja Daphne Villard » 23 Heinä 2024, 18:27

Tähän mennessä juhlat olivat olleet Daphne Villardin mielestä mitä mukavimmat. Hänellä oli ollut hyvää seuraa ja hänestä alkoi tuntua, että hän oli saattanut vähän jopa ihastua. Hän oli lähtenyt välillä vessaan, mutta oli nyt palaamassa takaisin. Daphne oli aikonut mennä suoraan saliin, mutta koska hän oli käsiä pestessään huomannut rannekorun pudonneen, hän mietti parhaillaan mistä aloittaisi etsinnät. Missä hän oli sen viimeksi nähnyt? Luultavasti laittaessaan sen ranteeseen makuusalissa. Ei hän ollut kiinnittänyt koruihinsa sen jälkeen mitään huomiota. Vai oliko koko koru edes ollut mukana? Jos hän olikin ottanut sen pois ennen kuin lähti juhliin? Se nimittäin oli ihan mahdollista.

Päästyään aulaan, Daphne huomasi siniseen mekkoon pukeutuneen nuoren noidan pyyhkäisevän poskeaan ja nousevan pian sen jälkeen ylös. Daphnesta vaikutti siltä, ettei tuolla ehkä ollut kaikki kohdillaan. Miksi tuo oli siinä yksin, kun olisi voinut olla juhlimassa? Eihän se tietenkään hänelle kuulunut, mutta Daphne arveli, että jos tuolla olikin jotain, niin seura ehkä tekisi hyvää. Ainakin hän olisi itse toivonut sellaista. Ellei sitten nimen omaan halunnut olla yksin. Hetken aikaa Daphne seisoi etäämmällä, mutta päätti sitten olla reipas.
"Hei," hän tervehti astellessaan lähemmäs. "Et ole sattunut näkemään yksinäistä rannerengasta?" Se oli varmaan ihan sopivan neutraali aloitus. Hän ei aina kehdannut kysellä tuntemattomilta oliko kaikki hyvin. Jokuhan saattoi loukkaantua sellaisesta.
"Olen luultavasti kadottanut omani, ellen sitten unohtanut sitä jo makuusaliin", Daphne hymyili.
Daphne Villard - 5. luokkalainen Pouffsouffle. Muut hahmoni: Soraya, Ophelia ja Chantal.
Avatar
Daphne Villard
Oppilas
 
Viestit: 14
Liittynyt: 09 Heinä 2024, 09:59

Re: Ilta hämärtyy puutarhassa

ViestiKirjoittaja Gigi Leandre » 24 Heinä 2024, 00:37

Gigi oli juuri aikeissa lähteä puutarhaan etäämmälle juhlien hulinasta, kun hän huomasi vihreämekkoisen noidan lähestyvän häntä. Tulija näytti suunnilleen Gigin ikäiseltä, mutta ei lainkaan tutulta, mikä oli erikoista, koska kuluneiden neljän vuoden aikana Gigillä oli ollut yhteisiä oppitunteja jokaisen tuvan kanssa. Olikohan tyttö uusi oppilas, vai oliko Gigin kasvomuisti vain totaalisesti pettänyt hänet? Entä mitä tämä tuntematon halusi häneltä, eihän hän vain ollut nähnyt Gigiä itkemässä?

Vaaleatukkainen noita tervehti Gigiä ja kysyi, oliko tämä nähnyt jossain rannerengasta.

Aivan, ei tulija mitään erityistä Gigiltä halunnut, etsi vain jotain, ja pian palaisi takaisin juhliin ystäviensä kanssa, pitämään hauskaa. Ei ollut aivan Gigin tapaista rypeä näin syvällä itsesäälissä, mutta annettakoon se hänelle anteeksi, olihan kulun kesä ja erityisesti tämä ilta olleet hänelle erityisen hankalaa aikaa.

"Olen luultavasti kadottanut omani, ellen sitten unohtanut sitä jo makuusaliin", noita jatkoi vielä hymy punatuilla huulillaan.

Noidan pirteä olemus oli Gigin sisäisen tunnelman täysi vastakohta, mutta ei ollut Gigin tapaista olla kuitenkaan töykeä uusille tuttavuuksille, joten hän koitti kasata itsensä nopeasti ja viritti kasvoilleen kohteliaan hymyntapaisen ilmeen.

"Öh, en ole ainakaan huomannut", hän sanoi vilkaisten nopeasti käytävän lattioita. Käytävässä ei tosin ollut paljoa piilopaikkoja, joten tuskin se täällä ainakaan olisi. "Missä sä näit sen viimeksi? Ja miltä se näyttää?"

Gigi tunsi poskiensa hieman kuumottavan kuumuuden ja hänen mielialansa vaikutuksesta. Onneksi hän ei sentään yleensä punastunut näkyvästi. Hän päätti kuitenkin ottaa iltalaukustaan esiin pienen vaaleanpunaisen viuhkan ja yritti viilentää itseään sillä.

"Ootko sä muuten uusi täällä? En ainakaan muista, että oltais tavattu ennen", Gigi kysyi.
Virginie "Gigi" Léandre: 15v noidanalku Serdaiglesta
Avatar
Gigi Leandre
Oppilas
 
Viestit: 27
Liittynyt: 20 Heinä 2024, 03:49
Tupa: Serdaigle

Re: Ilta hämärtyy puutarhassa

ViestiKirjoittaja Daphne Villard » 24 Heinä 2024, 18:01

Daphne sai jotakuinkin sellaisen vastauksen kuin osasi etukäteen odottaa. Ehkä paras idea olisi ollut käydä katsomassa ensin makuusalista omat tavarat läpi ja etsiä vasta sitten muualta. Häntä ei kuitenkaan houkutellut lähteä sinne, kun juhlat olivat vielä käynnissä. Ties mistä hän olisi jäänyt paitsi. Totta kai hän halusi olla siellä, missä oli muitakin. Sen verran seurallinen hänestä oli entisestä ujoudestaan huolimatta tullut.

"Harmi", Daphne huokaisi, kun tyttö kertoi ettei ollut huomannut rannekorua. "Jos totta puhutaan, niin näin sen viimeksi makuusalissa, mutta mielestäni laitoin sen ranteeseeni ennen kuin lähdin tänne. Siinä on tällaisia samanlaisia pyöreitä helmiä ja kukkia kuin näissä korvakoruissa." Daphne käänsi päätään niin, että tyttö saattoi nähdä korvakorut paremmin. "Se voi siis olla ihan missä vaan. Makuusalissa, tanssisalissa tai puutarhassa", hän jatkoi. Tai sitten koru saattoi olla salakäytävässä, jossa hän oli käynyt aiemmin Gaëtanin kanssa.

"Joo, olen uusi", Daphne kertoi. "Vaihdoin tänne Beauxbatonsista, koska veljenikin ovat täällä ja olen mieluummin samassa koulussa heidän kanssaan kuin toisten puolisisarusteni kanssa. Olen muuten Daphne. Daphne Villard. Oletko itse ollut täällä alusta asti? Ja pakko heti kysyä mihin tupaan kuulut ja millä luokalla olet?" Hän ei ainakaan muistanut nähneensä tuota tuvassa, mutta ei hän muistanut kaikkia kasvoja vielä.
Daphne Villard - 5. luokkalainen Pouffsouffle. Muut hahmoni: Soraya, Ophelia ja Chantal.
Avatar
Daphne Villard
Oppilas
 
Viestit: 14
Liittynyt: 09 Heinä 2024, 09:59

Re: Ilta hämärtyy puutarhassa

ViestiKirjoittaja Gigi Leandre » 24 Heinä 2024, 21:57

"Harmi", vihreämekkoinen noita huokasi ja kertoi nähneensä korun varmuudella edellisen kerran makuusalissaan. "Siinä on tällaisia samanlaisia pyöreitä helmiä ja kukkia kuin näissä korvakoruissa", hän jatkoi kääntäen päätään. Noidan korvissa roikkui toden totta kullasta ja helmistä valmistetut kukkakorut. "Se voi siis olla ihan missä vaan. Makuusalissa, tanssisalissa tai puutarhassa."

Tyttö jatkoi vielä kertomalla olevansa uusi ja käyneensä ensimmäiset vuotensa Beauxbatonsissa, sekä esittäytyi Daphneksi.

Gigi oli pohjimmiltaan sosiaalinen, joten keskustelu alkoi vähitellen saada hänen mielialansa nousemaan, tai ainakin se tarjosi hyvän harhautuksen ajatuksilta. Ehkä hän ei yrittäisikään karistaa uutta tuttavuutta ihan heti, sitä paitsi nyt kun hän oli käytännössä sosiaalinen hylkiö (ehkä pientä liioittelua, mutta kuitenkin), olisi ihan mukavaa koittaa tutustua uusiin ihmisiin. Etenkin sellaisiin, jotka eivät olleet vielä kuulleet juoruja hänestä.

"Kiva tavata, mä oon Virginie Léandre, mutta mua sanotaan Gigiksi. Oon viidennellä luokalla ja Serdaiglessa, ja oon käyny koko kouluajan täällä. Niin jos tarviit apua vaikka suunnistamisessa niin kysy vaan", Gigi vastasi hymyillen jo vähän aidommin. "Entä sä, mistä tuvasta oot?" Vaikka Daphne olikin siis uusi, Serdaiglen Gigi pystyi melko varmasti jo vetämään laskuista, koska ei ollut nähnyt häntä juhliin valmistautuessa makuusalissaan eikä oleskeluhuoneessa, eikä kukaan ollut puhunut mitään uudesta oppilaasta. Yleensä uudet tulokkaat aiheuttivat kuitenkin alkuun jonkinlaista supinaa ja mielenkiintoa, ei koulun vaihtajia kuitenkaan kovin montaa vuodessa ollut. Edellisvuonna Serpentardissa oli aloittanut kesken lukukauden uusi toisluokkalainen ja pian koko koulu jo supisi, että poika oli erotettu edellisestä koulustaan milloin tuhopolton, milloin opettajansa surmaamisen takia. Lopulta oli kuitenkin käynyt ilmi, että pojan vanhemmat olivat vain eronneet ja hän oli joutunut muuttamaan. Mutta niin, uusista oppilaista kyllä kuuli yleensä nopeasti.

"Tarvitsetko muuten apua korun etsimiseen? Mulla ei tässä ole mitään ihmeellistä ohjelmaa", Gigi tarjoutui.
Virginie "Gigi" Léandre: 15v noidanalku Serdaiglesta
Avatar
Gigi Leandre
Oppilas
 
Viestit: 27
Liittynyt: 20 Heinä 2024, 03:49
Tupa: Serdaigle

Re: Ilta hämärtyy puutarhassa

ViestiKirjoittaja Daphne Villard » 25 Heinä 2024, 21:07

Daphne kuunteli kiinnostuneena, kun Gigi esitteli itsenä ja kertoi luokka-asteensa ja tupansa. Ainakin heillä oli jotain yhteistä, nimittäin ikä. Varmasti he siis tulisivat törmäämään yhteisillä tunneilla. Oli aina parempi, jos tunneilla oli joitain tuttuja. Muitakin kuin oman tuvan porukkaa.
"Hauska tutustua, Gigi", Daphne sanoi hymyillen. "Olen Pouffsoufflesta ja myös viidennellä. Eli varmaan ollaan samoilla tunneilla." Oikeastaan Daphne odotti jo kovasti tuntien alkua, vaikka totta kai vapaa-aika yleensä voitti läksyjen tekemisen. Hän halusi kuitenkin oppiakin jotain hyödyllistä.

"Ajattelin suunnistaa seuraavaksi puutarhaan", Daphne kertoi. Hän arveli sen olevan mahdollinen paikka rannekorun putoamispaikaksi, olihan hän käynyt sielläkin. "Voisin tarkistaa onko se koru siellä. Se saattoi hyvin pudota, kun oltiin siellä syömässä. En tiennyt etukäteen että täällä on niin kaunis ruusutarha. Voisin istua siellä ainakin puolipäivää ja vain katsella kukkia. Tiedätkö muuten, saavatko oppilaat osallistua sen ruusutarhan hoitamiseen, vai pitääkö meidän opiskella vain taikakasveja?" Tämä asia kiinnosti Daphnea suuresti. Ei taikakasveissa vikaa ollut, paitsi tietysti joissain, mutta ei ollut taiattomissakaan kasveissa. Niitäkin oli mukava kasvattaa ja hoitaa.
Daphne Villard - 5. luokkalainen Pouffsouffle. Muut hahmoni: Soraya, Ophelia ja Chantal.
Avatar
Daphne Villard
Oppilas
 
Viestit: 14
Liittynyt: 09 Heinä 2024, 09:59

Re: Ilta hämärtyy puutarhassa

ViestiKirjoittaja Gigi Leandre » 26 Heinä 2024, 00:18

Daphne kertoi olevansa Pouffsoufflesta, ja oli ilmeisesti samalla luokalla Gigin kanssa. Sehän oli mukavaa, Gigi olikin tullut aina todella hyvin toimeen Pouffsoufflelaisten kanssa, hän oli itsekin aikanaan ajatellut päätyvänsä siihen tupaan. Ja kuten Daphnekin sanoi, heillä olisi todennäköisesti joitakin yhteisiä oppitunteja.

"Ajattelin suunnistaa seuraavaksi puutarhaan", vaalea noita kertoi. Loistavaa, sinnehän Gigikin oli kuumuuden ja hälyn vuoksi halunnutkin! Nyt ainakin oli sinetöity, että hän lähtisi mukaan korun etsintään.

Seuraavaksi Daphne alkoi puhua jostain, joka sai Gigin vieläkin innostuneemmaksi: hän alkoi ylistää linnan puutarhan kauneutta, ja kysyi, saavatko oppilaatkin osallistua puutarhan ylläpitoon. Gigi oli yleensä se, joka alkoi höpöttää kasveista, saattoiko Daphnekin pitää niistä?

"Joo, puutarha on ihana! Tykkään hyvällä säällä tehdä siellä läksyjäkin. Aivot toimii paremmin, kun on raitista ilmaa. Hoitamisesta en ole varma, mutta uskoisin, että se onnistuu, kannattaa kysyä yrttitiedon professorilta. Mulla on tarpeeksi tekemistä mun makuusalin viidakon ja kasvihuonepalstan kanssa, niin ei ole tullut mieleen kysyä. Mutta ainakin sain kysymällä siis yhden pienemmällä käytöllä olevan kasvihuoneen nurkasta omaan käyttöön istutustilaa, niin luulisin, että onnistuu. Kun kesälomalla pitää olla kotona, niin menee suurin osa ulkokasvukaudesta ohi, mutta onneksi saan kasvattaa kesäkasveja kasvihuoneessa", Gigi alkoi höpöttää. Oho, olikohan se liikaa kasvi-intoilua? No, itsepähän Daphne oli aloittanut aiheesta. Jos halusi Gigin tuntea, oli vain totuttava.

Hän suuntasi puhuessaan askeleensa puutarhaan vieviä ovia kohti.
Virginie "Gigi" Léandre: 15v noidanalku Serdaiglesta
Avatar
Gigi Leandre
Oppilas
 
Viestit: 27
Liittynyt: 20 Heinä 2024, 03:49
Tupa: Serdaigle

Re: Ilta hämärtyy puutarhassa

ViestiKirjoittaja Daphne Villard » 26 Heinä 2024, 20:55

Daphne ilahtui saamastaan vastauksesta. Ei vain siksi, että ruusutarhan hoitamiseen ehkä oli mahdollista osallistua, vaan myös siksi, että Gigi vaikutti niin innostuneelta, kun oli puhe kasveista. Viidakko makuusalissa kuulosti suorastaan unelmalta. Daphne ei ollut uskaltanut ottaa ihan kaikkea mahdollista mukaan, sillä ei ollut tiennyt miten muut suhtautuisivat kasvipaljouteen. Kaikki eivät välttämättä arvostaisi, jos joka paikka pursui vihreitä lehtiä. Kotona äiti oli luvannut huolehtia kasveista hänen ollessaan koululla. Joitain hänen oli kuitenkin ollut ihan pakko ottaa mukaan, koska ei ilmankaan osannut olla.

"Oikeasti?" Daphne kysyi lähtiessään Gigin perässä kohti ulko-ovea. "Voiko kasvihuoneesta saada oman pikku palstan?" Ajatus oli suorastaan kutkuttavan houkutteleva. Sittenhän hänen ehkä olisi mahdollista pyytää äitiä lähettämään postissa joitain siemeniä. Piti myös kysyä makuusalikavereilta, haittaisiko noita jos hän hankkisi lisää kasvien pistokkaita. Tai joitain sipuleita, vaikkapa liljoja. Vaihtoehtoja oli niin paljon!
"Mä kasvatan enimmäkseen ihan vain viherkasveja", Daphne kertoi astuessaan ovesta ulos. "En tuonut viidakkoa mukanani, mutta haluaisin kyllä vähän lisää kasveja. Jätin kaikki isot kasvit kotiin, ne olisi ollut aika vaikea raahata mukana, mutta tietysti voisin yrittää kasvattaa pistokkaasta." Daphne alkoi selittää ihan yhtä innoissaan kuin mitä Gigi oli äsken kertonut omasta kasviharrastuksestaan.

"Mitä kaikkia kasveja sinulla on mukana?" Daphne vilkaisi Gigiä uteliaana. Ehkä tuolla oli jotain, mitä hänellä ei ollut ja toisin päin, jos vaikkapa voisi tehdä pienen vaihto-operaation.
Daphne Villard - 5. luokkalainen Pouffsouffle. Muut hahmoni: Soraya, Ophelia ja Chantal.
Avatar
Daphne Villard
Oppilas
 
Viestit: 14
Liittynyt: 09 Heinä 2024, 09:59

Re: Ilta hämärtyy puutarhassa

ViestiKirjoittaja Gigi Leandre » 27 Heinä 2024, 04:59

Gigin iloksi Daphe vaikutti vilpittömästi kiinnostuneelta hänen puheistaan. Noita tiedusteli Gigiltä, oliko hän tosissaan kasvihuonepalstasta, ja kertoi lisää omista kasveistaan.

"Joo, voi tosiaan!" Gigi vastasi Daphnen kysymykseen kasvihuoneista. "Minulla on ollut omani jo kaksi vuotta. Luulen, että se kasvihuone on salaisesti tehtykin innokkaita oppilaita varten, siellä ei ole koskaan pidetty oppitunteja, ainakaan meille, mutta minun lisäkseni tiedän pari muutakin oppilasta, joilla on siellä oma nurkkaus", Gigi selitti. "Tiesitkö, että Châteaun kasvihuoneissa on yhteensä yli 6000 taikakasvia ja -sientä? Se on ihan käsittämätön määrä!"

Pian he saapuivatkin jo yhtä jalkaa linnan ovista ulos puutarhaan. Vaikka alkukesän hehkein kukkaisloisto olikin näin kesän ja syksyn taitteessa ohi, oli puutarhassa yhä useita lajeja kukassa. Ilma oli linnan juhlien painostavan tunnelman jälkeen raikas tuulahdus Gigin kasvoille, ja erityisesti ruusujen tuoksu valtasi ilman. Puutarha oli täynnä erilaisia istutuksia, osa taikakasveja, osa tavallisia, ja keskellä kaikkea hehkeyttä pulppusi suihkulähde. Paikka oli yksi Gigin ehdottomista lempipaikoista koko linnassa.

"Minä olen vähitellen rakentanut omaa makuusalin kasvitarhaani vuosien varrella", Gigi kertoi, kun Daphne oli puhunut omasta kokoelmastaan. "Huonekaverini ovat tottuneet jo siihen. Jos omasi vaikuttavat mukavilta, kannattaa vaan suoraan kysyä, haittaako heitä. Uskoisin, että kunhan kukaan ei ole allerginen, tuskin ketään muutama kasvi haittaa."

Daphne kysyi vielä, millaisia kasveja Gigillä oli mukanaan.

"Niitä on kyllä kertynyt, makuusali ja kasvihuone yhteen laskettuna minulla on varmaan yli kolmekymmentä kasvia. Makuusalissa kasvatan enimmäkseen ei-taianomaisia kasveja, osaa ihan koristeiksi, mutta toisista saa ainesosia taikaliemien tekoon tai vaikka mausteeksi. Basilikaa, laventelia, peikonlehteä, orkideaa, rönsyliljaa... Kasvihuoneessa taas kasvatan enemmän taianomaisia kasveja, kuten pomppumukulaa ja alruunaa. Entä mitä sinulla on mukanasi? Tai mitä haluaisit kasvattaa?"

Gigi oli aivan innoissaan tavatessaan toisen kasviharrastelijan Châteaussa. Hän nautti kaikenlaisista asioista innostuneiden ihmisten seurasta, mutta olihan se ihan omaa laatuaan saada jakaa yhteinen kiinnostuksenkohde jonkun kanssa.
Virginie "Gigi" Léandre: 15v noidanalku Serdaiglesta
Avatar
Gigi Leandre
Oppilas
 
Viestit: 27
Liittynyt: 20 Heinä 2024, 03:49
Tupa: Serdaigle

Re: Ilta hämärtyy puutarhassa

ViestiKirjoittaja Daphne Villard » 28 Heinä 2024, 14:01

Daphne kuunteli kiinnostuneena. Oma palsta kasvihuoneessa oli houkutteleva ajatus. Sitä oikeasti piti harkita ihan tosissaan. Kunhan vain hän pääsisi yrttitiedon professorin puheille, hän voisi tiedustella asiaa. Varmasti hän keksisi jotain kasvatettavaa.
"En tiennyt", Daphne sanoi vaikuttuneena sienten ja kasvien määrästä. Se oli todella vaikuttavaa. "Ei kai se sentään ole eri lajien määrä?" Daphne oletti, ettei sellainen määrä eri lajeja ollut mitenkään mahdollista. Se olisi ollut suorastaan häkellyttävää. Olisipa vain jo pian yrttitiedon tunti, niin hän pääsisi näkemään edes jonkun kasvihuoneen.

Puutarha teki taas Daphneen vaikutuksen, vaikka hän vasta vähän aiemmin oli pyörähtänyt siellä. Nyt hän saattoi intoilla siitä vielä enemmän, koska ei tarvinnut pelätä, että Gigi pitkästyisi ihan äkkiä juttelemaan kasveista.
"Täytyy kysyä heiltä", Daphne nyökytti päätään. "Ehkä hekin pitävät kasveista." Niin hän ainakin toivoi. Olisi hauskaa, jos muutkin makuusalissa innostuisivat kasveista. Sittenhän he voisivat hoitaa niitä yhdessä ja tehdä huoneesta oikean vihreän keitaan.

"Sinulla on enemmän kasveja kuin minulla", Daphne myönsi. "Minulla on reilut parikymmentä. Kotona on laventelia ja liljoja, mansikoitakin. Tänne otin kultaköynnöksen, minttua, muratin ja kallan. Haluaisin kasvataa kieloja, mutta ne taitavat pärjätä paremmin omillaan metsissä. Mikä muuten on lempi kukkasi?" Daphne käveli samalla kohti sitä pöytää, jonka ääressä oli Gaëtanin kanssa istunut. Siellä ei ollut ketään, joten hän saattoi tutkia pöydän ympäristön kaikessa rauhassa.
Daphne Villard - 5. luokkalainen Pouffsouffle. Muut hahmoni: Soraya, Ophelia ja Chantal.
Avatar
Daphne Villard
Oppilas
 
Viestit: 14
Liittynyt: 09 Heinä 2024, 09:59

Seuraava

Paluu Juhlapelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa