Ajankohta: la 31.8.2024
Tapahtumapaikka: Châteaun 20-vuotisjuhlat, Suurten sali
Juoni: Luol ja Ophelia tulevat juhliin. He tapaavat paljon tuttuja, tanssivat ja herkuttelevat.
Varoitukset: -
Muuta: -
Luol Crunel, alumni
Luol Crunel ilmaantui Châteaun linnan tiluksille vaimean poksahduksen saattelemana. Hän oli pukeutunut tyylikkääseen, täydellisesti mitoitettuun mustaan Pradan smokkiin, hiilenharmaaseen popliinipaitaan, jossa oli valkoiset hihansuut ja kaulus, mustaan silkkisolmioon ja kiiltäviin mustiin nahkakenkiin. Vasemmassa ranteessa velholla oli tyylikäs, kalliin näköinen kello. Luol hymähti. Siitä oli jo kaksi vuotta, kun hän oli viimeksi astellut näiden porttien läpi.
Heather O'Hara, alumni
Heather oli ilmaantunut juhliin yllättävän aikaisin, eikä edes tiennyt miksi. Vuoden hän oli ollut koulusta pois, eikä voinut sanoa että olisi jäänyt ikävä. Kaikkea muuta. Heather vaelteli salissa katsellen ihmisiä, päällään silmiin sopiva vihreä mekko ja hiukset olivat taidokkaasti kiinni. Meikki oli tuttuun tapaan siisti ja huoliteltu.
Paljon muistoja nivoutui tähän paikkaan, niin hyvässä kuin pahassa.
Ophelia Villard, alumni
Ophelia ilmiintyi pian miehensä jälkeen. Hymy nousi hänen huulilleen, kun hän silmäili linnaa, jossa oli käynyt koulua muutaman vuoden. Yllään hänellä oli vaaleansininen, röyhelöinen juhlamekko ja matalapohjaiset kengät. "Näyttää ihan samalta kuin ennenkin," hän naurahti ja käveli Luolin vierelle. "Toivottavasti täällä on paljon tuttuja," hän jatkoi melkein samaan hengenvetoon. Ophelia aikoi totta kai moikata kaikkia, jotka vain tunsi. Serkkujaan ainakin, mutta ennen kaikkea niitä, joiden kanssa oli käynyt koulua. "Mennäänkö?" hän kysyi malttamattomana. "En halua jäädä mistään kivasta paitsi."
Luol Crunel, alumni
"Mennään vain", Luol sanoi, otti kiinni vaimonsa kädestä ja lähti kävelemään kohti linnan etuovia. "Sanoinko jo, että näytät upealta?" Luol suikkasi suukon Ophelian hiuksiin. Hän todella näytti kauniilta, vaikka sininen röyhelömekko olikin Luolin mieleen vähän liian röyhelöinen. "Siitä onkin hetki, kun kävimme viimeksi kaksin ulkona", hän totesi. Jasmine oli jätetty täksi iltaa hoitoon isovanhemmilleen.
Heather O'Hara, alumni
Salissa oli paljon ihmisiä, hän näki useamman tanssivan keskenään. Vähän tuli orpo-olo, sillä koulussa olon aikana hän ei ehtinyt ystävystyä oikein kenenkään kanssa. Luol oli ehkä ainoa, jota pystyi sanomaan ystävyydeksi, mutta Heather miettisi tarkkaan kertoisiko tuolle esimerkiksi mieshuoliaan. Nicolas... No, se juttu vähän kusi kasaan kaikin tavoin, Londonia ei tarvitse mainita. Lisätään vielä Ronjan myrkyttämisyritys... Okei, toivottavasti häneen ei Heather törmäisi, sillä hän ei lupaisi hyvää lopputulosta. Joten, se siitä sitten. Hiton hilpeää. Heather vaelsi boolikulhon luo ja otti itselleen boolia.
Ophelia Villard, alumni
Ophelia tarttui Luolia kädestä ja he lähtivät kohti ovea. Miehen kehuessa hänen ulkonäköään, hän naurahti iloisesti. Hymy kasvoilla leveni entisestään. "Sanoit jo, mutta ei haittaa kuulla uudestaan", hän virnisti ja katsoi Luolia silmiin. "Smokki muuten pukee sinua tosi hyvin", Ophelia kehaisi. Luol todellakin näytti hyvältä puku päällä ja hän halusi miehensä tietävän sen. "Täytyy nauttia tästä vapaudesta kun voi", hän sanoi hymyillen. "Kohta ei taas päästä minnekään", sen sanoessaan hän kosketti kevyesti vatsaansa. "Muutama kuukausi enää."
Luol Crunel, alumni
Luol hymyili Ophelialle vastakehun saadessaan. Oli kyllä mukava pukeutua välillä vähän tyylikkäämmin ja arvokkaammin. Kotopuolessa kun vaatteet olivat mahdollisimman rennot ja sellaiset, joille tytär saattoi rauhassa puklata ja kuolata ja muuten sotata. Luol puristi kevyesti Ophelian kättä. Linnan pihalla oli jo porukkaa, joka valui hiljalleen pääovista sisälle. Sisältä kuului vilkasta puheensorinaa ja sen taustalla valssahtavaa tanssimusiikkia.
Heather O'Hara, alumni
Heather vaelsi juomansa kanssa pitkin salia, katsellen porukkaa. Boolikin oli ihan juotavaa, Heather siemaili sitä kaikessa rauhassa. Ainakaan vielä ei näkynyt ketään tuttua, pikemminkin vain nuorempaa innokasta väkeä. Okei, nuorihan Heather oli, mutta silti. Tämmöisissä juhlissa tuntee itsensä vanhaksi.
Ophelia Villard, alumni
"Kai me sitten tanssitaan?" Ophelia kysyi kävellessään lähemmäs ovia. Valssin sävelet kuulostivat sen verran houkuttelevilta, että alkoi tehdä mieli tanssia. Valssi ehkä olikin ainoa tanssi, mitä ylipäätään houkutti siinä tilassa tanssia. Maha ehkä olisi vähän tiellä, mutta ei se mikään este ollut. He pääsivät viimein ovista sisälle ja lähestyivät tanssisalia. "Kohta nähdään ketä tuttuja täällä on", Ophelia intoili, katsellen jo kovasti ympärilleen. Varmasti nyt ainakin jotkut tutut kasvot löytyisivät. Muuten hän luultavasti olisi vähän pettynyt.
Luol Crunel, alumni
"Tietenkin." Luol piti enemmän vapaammasta tanssista, diskojammailuista ja sellaisesta, mutta hitaat paritanssitkin menivät, kun tanssiparina oli Ophelia. Luol näki jo joitain tuttuja eteisaulassa, mutta tyytyi vain nyökkäämään heille arvokkaasti. Hän ehtisi vaihtamaan kuulumisia myöhemmin illan aikana. Ophelia kun oli jo selvästi matkalla suoraan tanssisaliin ja tanssilattialle.
Sophie Everett, rehtori & sauvatiedon professori
Sophie Everett pudisteli päätään. Hän oli pyytänyt Luellaa istumaan kiltisti paikallaan ensimmäisen tanssin ajan ja luvannut, että he menisivät sen jälkeen yhdessä tarjoilusaliin hakemaan jotain herkuteltavaa. Tyttö oli kuitenkin tanssin aikana kadonnut kuin puolihahmo konsanaan. Hän käveli pitkin salia tytärtään etsien, mutta kun kultatukkaa ei näkynyt, astui ulos salista. Salin ovella hän törmäsi kahteen entiseen oppilaaseensa. "Monsieur Crunel! Madame Villard!" Sophie huudahti ilahtuneena ja tervehti molempia ranskalaisittain poskisuudelmin. "Mukava nähdä teitä, ja mukavaa, että pääsitte tulemaan", noita sanoi. "Olisi ihana vaihtaa kuulumisia, mutta minun tyttäreni on karannut johonkin... Toivottaasti hän ei ole mennyt linnaan harhailemaan, hän eksyy varmasti." Tämän sanottuaan Sophie väläytti kaksikolle vielä sädehtivän hymyn ennen kuin jatkoi matkaansa. Ensin hän kävisi tarkistamassa, näkyisikö tyttöä tarjoilusalissa.
Heather O'Hara, alumni
Siinä vaeltaessaan pitkin salia, Heather näki jonkun vaalean junnun kipittävän selkeästi karkuun. Ainakin tuo näytti siltä. Ketähän tuo juoksi karkuun? No, se ei ollut Heatherin asia, hän ei aikonut olla lapsenvahti. Onneksi Corey ja Lavender olivat vaihtaneet koulua, vanhemmat totesivat että Chateau oli sen verran huonompi koulu, kun Heatherkin oli melkein mennyt pilalle. Joten, kaksoset olivat Beuxbatonsissa Heatherin onneksi. He olisivat todennäköisesti ärsyttäneet häntä koko illan. Heather jatkoi vaeltelua omissa ajatuksissaan, hörppien välillä boolistaan.
Ophelia Villard, alumni
Ophelia tunsi olonsa nuoremmaksi kuin aikoihin, mikä varmasti johtui siitä innokkaasta odotuksesta, jota hän juhlallisuuksien johdosta tunsi. Ei hän tietenkään mikään vanhus ollut, paitsi ehkä nykyisten oppilaiden mielestä. Tanssisalin ovella vastaan tuli tutun näköinen nainen, Ophelian entinen opettaja. "Iltaa professori Everett", Ophelia vastasi vaistomaisesti niin kuin kouluaikanakin olisi vastannut. "Mukava nähdä. Ihanaa päästä käymään täällä", Ophelia intoili. "Toivottavasti löydät tyttäresi."
Luella Everett, tuleva oppilas
Luella kipitti ihmisten lomitse kohti tarjoilupöytiä. Äiti oli käskenyt odottaa, sanonut, että he menisivät yhdessä, mutta tytöstä tuntui, että hän pärjäisi ja osaisi kyllä itsekin. Olihan hän jo 10 vuotta, eli aika iso. Ja ensi vuonna hän saisi oman taikasauvan ja lemmikin ja luudan ja pääsisi opiskelemaan taikuutta Châteaussa! Luella malttoi tuskin odottaa ja hän olikin jo tehnyt kalenterin, josta näki tismalleen, kuinka monta päivää oli enää jäljellä. 366. Hetken jonotettuaan Luellan onnistui päästä virvoitusjuomien äärelle. Hän kaatoi itselleen ja äidilleen ison lasin kurpitsaporetta ja lähti kantamaan kahta lasia mukanaan takaisin kohti tanssisalia. Kyllähän ensimmäisen tanssin oli pakko olla jo ohi. Tytön onnistui jotenkin pujotella ihmisten lomitse eteisaulaan ja takaisin tanssisaliin juomaa läikyttelemättä (ja törmäämättä äitiinsä, joka jo etsi häntä), mutta sitten hän törmäsi johonkin pitkään, mustaan pukuun pukeutuneeseen tummaan mieheen. O-ou. ”Désolée, Monsieur”, Luella pahoitteli säikähtäneenä, tietämättä, mitä tekisi. Eihän hän ollut tajunnut ottaa servettiäkään mukaan!
Luol Crunel, alumni
”Iltaa, professori Everett”, Luol tervehti entistä opettajaansa. Tämä näytti yhtä sädehtivältä kuin ennenkin. Luol ei ymmärtänyt, miten nainen pystyi siihen: jos hän itse opettaisi laumaa kakaroita vuodesta toiseen, ei hän taatusti näyttäisi yhtä hehkeältä. Juuri nyt professori etsi omaa lastaan, joka oli ilmeisesti karannut jonnekin. Luol hymähti. ”Ei käy kateeksi professoria”, hän sanoi Ophelialle noidan lähdettyä. Olisi helvetillistä, jos heilläkin olisi Jasmine mukanaan ja tyttö vain katoaisi johonkin. Jasminekin oli oppinut jo hiljattain kävelemään eikä tytöltä ainakaan vauhtia puuttunut. Silloin joku törmäsi Luoliin takaa päin ja hän tunsi jotain märkää loiskahtavan pukunsa alaselkämyksen tienoille. Tuoksusta päätellen kurpitsamehua tai -poretta. Ympäri kääntyessään Luol näki pienen, kultakutrisen tytön, joka pyyteli kauhistuneen näköisenä anteeksi. ”Ei se mitään”, Luol sanoi - hän oli jo tosiaankin tottunut siihen, että hänen päälkeen kaatui milloin mitäkin - ja yksinkertaisesti heilautti kättään, jolloin puvun selkämys kuivui taas ja tytön kantamat lasit täyttyivät uudestaan. Luol katsoi tyttöä tarkemmin, ja sitten Opheliaa. Eikö tytössä ollut vähän professori Everettin näköä?
Sophie Everett, rehtori & sauvatiedon professori
Sophie haahuili tarjoilusalissa tytärtään etsien. Tästä ei kuitenkaan näkynyt hiuskarvaakaan. Sen sijaan Sophie näki toisenkin entisen oppilaansa: ”Madamoiselle O’Hara!” Sophie käveli Heatherin luo ja tervehti tätäkin ranskalaisin suudelmin. ”Ihana nähdä sinua. Mitä kuuluu?” Sophie kyseli. ”Ja oletko sattumoisin nähnyt pientä tyttöä, hänellä on kullanruskeat hiukset, taivaansininen mekko…?”
Heather O'Hara, alumni
Heather ei ollut valmistautunut henkisesti siihen, että rehtori Everett pölähtäisi paikalle. Heather heräsi horroksestaan, ja tervehti myös tätä ranskalaisin suudelmin. "Kiitos ihan hyvää, koulu ei ole tainnut muuttua juuri mihinkään" Heather sanoi hyväntuulisesti. "Näin sellaisen tytön juoksevan tästä hetki sitten ohi, karkumatkalla kenties?" heather katsoi entistä rehtoriaan, ja mietti, että käyttikö tuo botoxia, tai jotain muuta apukeinoja, ei voi muuten säilyä noin hehkeänä.
Ophelia Villard, alumni
Onneksi Jasmine oli vielä niin pieni, ettei tuo päässyt ihan samalla tavalla karkuun kuin professorin tytär. Yritystä kyllä riitti, mutta ainakin vielä Ophelia oli pysynyt tytön perässä. Kuinka lie kävisi sitten, kun tämä nykyinen raskaus ehtisi pidemmälle ja hän muuttuisi lyllertäväksi ryhävalaaksi. Sitten Luol saisi hoitaa Jasminen perässä juoksemisen, silloin kun töiltään ehtisi. "Ei käy", Ophelia oli samaa mieltä. Ei hän kadehtinut professoria. Ei mennyt kauaa, kun muuan pikkutyttö ilmestyi ja onnistui sotkemaan Luolin smokin. Se sai Ophelian naurahtamaan hyväntuulisesti. "Vahinkoja sattuu", hän hymyili tytölle. "Missä vanhempasi oikein ovat?" hän kysyi vilkaisten sitten Luolia. Tajuamatta laisinkaan, että tämä taisi olla professorin etsimä karkulainen.
Luella Everett, tuleva oppilas
Luellan onneksi velho ei suuttunut, ja tämän seurassa oleva noitakin vain hymyili ja sanoi, että vahinkoja sattui. Tytön silmät suurenivat kuitenkin noin lautasen kokoiseksi, kun hän näki, mitä velho teki seuraavaksi: hän vain siivosi sotkun ja palautti kurpitsaporeen juomalasiin pelkällä käden heilautuksella - ilman taikasauvaa! Luella räpytteli hetken silmiään ihmeissään. Sitten hän katsoi taas velhoa. "Excuse-moi, Monsieur... miten te osaatte taikoa ilman taikasauvaa?" Luella oli aina luullut, että taikomiseen tarvitaan taikasauvaa. Hän yritti kurkistaa miehen puvun hihojen sisään, ehkä sauva oli siellä? Velhon seurassa olevan noidan kysymyksen Luella ohitti kokonaan.
Luol Crunel, alumni
Luol oli tottunut siihen, että länsimaalaiset ihmettelivät ja ihailivat hänen kykyään taikoa sauvatta. Pikkuneidin lautasen kokoisiksi laajentuneet silmät ja erittäin kohteliaasti muotoiltu kysymys kuitenkin huvittivat miestä. "Minä olen Afrikasta. Siellä noidat ja velhot taikovat ilman taikasauvoja", Luol kertoi. Luol olisi voinut esitellä tytölle myös itsemuodonmuutostaitojaan, mutta ei nyt ollut lastenviihdytystuulella. "Sinähän olet professori Everettin tyttö, etkö olekin? Hän etsii sinua", Luol sanoi tytölle, käänsi tämän lempeästi olkapäistä pitäen ympäri ja osoitti sormellaan suuntaan, johon professori Everett oli juuri hetki sitten lähtenyt.
Sophie Everett, rehtori & sauvatiedon professori
"Ei, eipä täällä ole ollut mitään radikaaleja muutoksia viime aikoina", Sophie totesi. "Okei, hän ei sitten varmaan ole kaukana. Jutellaan lisää myöhemmin, minun pitää löytää hänet, ennen kuin hän eksyttää itsensä pahemmin", Sophie hymyili. "Nauti juhlista!" noita toivotti vielä Heatherille ennen kuin lähti jatkamaan etsintöjään.
Heather O'Hara, alumni
Hän nyökytteli Sophielle. "Ei varmaan olekaan, ehkä löydät hänet pian" Heather sanoi ja pälyili vähän ihmisjoukkoa. "Yritän nauttia" hän hymyili Sophielle, siirtyen itse paremmin juhlasaliin.
Ophelia Villard, alumni
Ophelia ei edes närkästynyt, kun tyttö ohitti hänen kysymyksensä. Hän oli nähnyt ennenkin, miten Luolin sauvaton taikuus teki sellaisen vaikutuksen, että kaikki muu unohtui. Niin kävi taas. Kaipa kyse tosiaan oli professori Everettin tyttärestä. Kun tarkemmin katsoi, niin samaa näköä löytyi. Toivottavasti professori ei ollut vielä ehtinyt kauas ja karkulainen olisi pian taas siellä missä piti. Mutta pitikö heidän nyt odottaa tytön kanssa professoria, ettei tuo lähtisi uudelleen karkuun?
Luella Everett, tuleva oppilas
Luella nyökkäsi ja vilkaistuaan vielä tummaa velhoa ja tämän seurassa olevaa noitaa tyttö lähti kipittämään suuntaan, johon velho oli osoittanut. Nyt hänen oli löydettävä äiti ja kysyttävä, jospa hän pääsisikin Châteaun sijaan opiskelemaan Afrikkaan. Hänkin halusi osata taikoa ilman taikasauvaa!
Luel Crunel, alumni
Tytön lähdettyä Luolin osoittamaan suuntaan tämä kääntyi taas Ophelian puoleen. "Mennäänkö?" hän kysyi ja nyökkäsi päällään tanssisalin suuntaan. He ehtisivät varmaan vielä tanssia ainakin yhdet hitaat, ennen kuin väki siirtyisi vauhdikkaampiin tanssilajeihin.
Heather O'Hara, alumni
Heather seisoi oven vierellä ja katseli ihmisiä, niin tulevia kuin tanssiviakin. Ai että, oliskohan pitänyt kysyä Londonia tanssiseuraksi kuitenkin? Tosin, ehkä ihan hyvä että he eivät herättäisi huomiota, siitä tulisi vain liikaa kyselyjä ja katseita... olihan kyseessä kuitenkin London Morel. Kuohuvaa Heather kyllä kaipaisi, ja hän harkitsikin, että kävisi hakemassa. Peili olisi myös hyödyllinen, sillä hänellä oli pieni epäilys siitä, että kasvot punottivat ja jokunen suortuva saattoi olla karannut. Toivottavasti ei.
Ophelia Villard, alumni
Ophelia katsoi tytön perään tuon lähtiessä, toivottavasti, äitinsä luokse. Toivoa sopi, ettei professorin koko juhla menisi tytön perässä juostessa. Varmasti tuolla oli muitakin velvollisuuksia hoidettavanaan. "Mennään", Ophelia käänsi katseensa jälleen miehelleen ja ojensi käsivartensa tuolle. Jospa he tosiaan ehtisivät vielä tanssia! Nämä olivat kuitenkin tanssiaiset, eivät mikään juhlaillallinen. Tosin, ei hän todellakaan pistäisi pahakseen, jos voisi syödä jotakin hyvää. Ophelia astui sisälle saliin katsellen uteliaana ympärilleen. Heti oven vierellä hänen silmiinsä osui vihreään mekkoon pukeutunut nuori nainen, jonka näkemisen hän olisi ihan hyvin voinut jättää väliin.
Luol Crunel, alumni
Luol otti kiinni vaimonsa kädestä ja johdatti tämän tanssisaliin. Tanssilattialla oli väkeä lähes tungokseen asti, mutta kyllä he mahtuisivat mukaan. Luolin läsnäolossa oli sellaista tietynlaista arvovaltaisuutta ja ehkä jonkinlaista uhkaavuuttakin, mikä sai yleensä ihmiset tekemään hänelle tietä. Luol katsahti Opheliaa, ja havaitsi tämän kasvoilla tyytymättömyyttä. Hän katsoi suuntaan, mihin Ophelia katsoi, ja huomasi Heatherin. Luol kohotti hämmästyneenä kulmiaan - hän ei suoraan sanoen ollut odottanut näkevänsä noitaa juhlissa. Hän oli myös ilahtunut, sillä siitä oli jo jonkin aikaa, kun he olivat nähneet viimeksi. Jasminen nimiäisissä, kai? Luol nyökkäsi Heatherille tervehdykseksi, mutta käänsi sitten katseensa taas Opheliaan. "Saisiko luvan?" Luol ehtisi jutella Heatherin kanssa myöhemmin, mutta nyt tanssilattia kutsui.
Heather O'Hara, alumni
Heather näki Crunelin pariskunnan ja hymyili hieman Ophelialle, kun huomasi tuon jokseenkin tyytymättömän katseen. Sori, miehesi on edelleen kavereitani ja olen edelleen kuvioissa. Kohta Heather näki Luolinkin katseen ja hymyili tuollekin, nostaen kevyesti kättään. Hän katseli, kun kaksikko vaelsi valssaamaan. Tavallaan hän oli kateellinen, mutta toisaalta, he olisivat Luolin kanssa olleet vaarallinen pari keskenään. Ophelia oli sopivan yksioikoinen Luolille, ja jostain kumman syystä Luol rakasti tuota vähän höpsöä ja kilttiä noitaa. Sentään he olivat Luolin kanssa pysyneet ystävinä, sillä oli asioita mitkä heitä yhdisti.
Ophelia Villard, Alumni
Ophelia taikoi kasvoilleen jonkin tekohymyn tapaisen, mikä ei kuitenkaan ylttynyt silmiin saakka. Se sai riittää tervehdykseksi Heatherille. Nopea vilkaisu Luoliin paljasti, että tuo vaikutti ilahtuneelta. Se taas kismitti Opheliaa. Hän ei erityisemmin pitänyt siitä, että Luol ja Heather olivat ystäviä, kaiken sen kamaluuden jälkeen. "Itse asiassa, minun on ihan pakko käydä vessassa", Ophelia sanoi. "Mutta tanssitaan myöhemmin, jooko?" Ei hänellä oikeasti mikään vessahätä ollut, mutta raskauden piikkiin saattoi nyt laittaa sellaisen pikaisen pakenemisen. Hän ei kuitenkaan pystyisi nauttimaan tanssista, jos koko ajan odottaisi milloin Luol katsoisi Heatheria. Ophelia hymyili vielä aurinkoisesti Luolille, ennen kuin katosi kohti tyttöjen vessaa. Sentään hän muisti vielä mistä se löytyi!
Luol Crunel, alumni
Luol kohotti toista kulmaansa, kun Ophelia ilmoitti, että tämän oli sittenkin mentävä vessaan. Luol epäili, että Ophelia tosiasiassa kiukustui Heatherin näkemisestä, muttei halunnut nyt alkaa riidellä. "Selvä", Luol sanoi kuitenkin ja suikkasi suukon vaimonsa poskelle, ennen kuin tämä pyyhälsi tiehensä. Luol huokaisi ja puraisi pienesti huultaan. Jos hän menisi nyt Heatherin luo, Opheliaa kiukuttaisi varmasti vielä enemmän, mutta jos hän ei menisi Heatherin luo, loukkaisi hän mahdollisesti tämän tunteita - olivathan he kuitenkin ystäviä. Luol huokaisi taas. Naiset. Miksi kaikesta piti tehdä niin vaikeaa? Tietäen, ettei pääsisi tilanteesta ulos voittajana, Luol käveli Heatherin luo. "Dhia duit, vai miten se meni", hän tervehti ja hymyili pienesti toisella suupielellään.
Heather O'Hara, alumni
Heather katsoi, kun Ophelia liiteli mahansa kanssa jonnekin, ah, ilmeisemmin vessan suuntaan. Kamalaa, jos hän olisi itse nyt raskaana. Ja vielä toinen tulossa, mutta kaippa jotkut tykkäsivät lisääntyä nuorena. Tai sitten Luol ei vain malttanut käyttää ehkäisyä ja Ophelia oli liian typerä kieltäytyäkseen. Tosin Luol ei olisi niin törkeä, eihän?
Heather katsoi kun Luol käveli lähemmäs ja hymyili hieman. "Iltaa vain, mihin Ophelia karkasi?" Heather kysyi ja katsoi tuota päästä varpaisiin, toivoen että oma puna olisi jo laskenut, tai sen voisi laskea kuumuuden piikkiin.
Ophelia Villard, alumni
Ophelia pääsi vessaan ja käytti ajan hyväkseen tarkastelemalla itseään peilistä. Hän ei oikein ollut varma pukiko raskaus häntä. Ehkä nyt, mutta ei varmasti enää muutaman kuukauden kuluttua, kun olo olisi kuin ryhävalaalla liian pienessä lammikossa. Ophelia kaivoi laukustaan puuterin, vaikkei oikeastaan sitä tarvinnut, mutta hänellä ei ollut kiire takaisin. Sitä paitsi, hänellä alkoi olla ihan oikeasti vessahätä, joten karkaaminen olikin hyvä idea.
Luol Crunel, alumni
"Vessaan. Raskaus on sellaista", Luol vastasi. "En odottanut näkeväni sinua täällä. Etkö sinä ole oleskellut Irlannissa viime aikoina?" tällaista Luol oli muistelevinaan. "Kiva mekko", tämä sanoi ohimennen. Se sointui mukavasti yhteen noidan silmien kanssa. Mitään erikoista velho ei huomannut tämän ulkonäössä. "Onko näkynyt tuttuja?" tämä jutteli rennosti ja mietti, hakisiko itselleen lasin shampanjaa. Heatherillakin oli juomalasi kädessään.
Heather O'Hara, alumni
Heather nyökkäsi, hän oli arvannut oikein. "Olen liian utelias, enkä voinut vastustaa kiusausta. Mutta joo, olen ollut Irlannissa lähes koko ajan, vanhemmilla olen käynyt lähinnä pyörähtämässä" hän kertoi ja katsoi Luolia, hymyillen hieman. "Näin itseasiassa Londonin, mikä oli varsin yllättävää" Heather totesi kevyesti ja silmissä pilkahti jotain ilkikurista, mutta sai nollattua ilmeensä sopivan neutraaliksi. "Oletko itse nähnyt ketään? Tuntuu, ettei täällä ole omia tuttuja juurikaan. Tai siis, olette Ophelian kanssa toiset tutut" Tavallaan Heather oli haaveillut törmäävänsä vaikka Rainiin, tuo oli kadonnut mystisesti juuri kun he olivat ehkä ystävystymässä. Samoin Declan ja Nic... tosin Niciä Heather ei halunnut tavata, syyllisyys painoi edelleen.
Ophelia Villard, alumni
Ophelia sai vessa-asiansa hoidettua. Ei hän oikein voinut pidempään viivytellä. Luol varmaan odotti jo. Jos valssit ehtisivät loppua, niin hän olisi tosi, tosi pettynyt. Sitten koko ilta olisi pilalla. Niinpä hän vilkaisi vielä kerran peiliin ja lähti sitten takaisin tanssisalia kohti. Kurkistaessaan vaivihkaa oven luona seisoskelevien ihmisten takaa, hän tajusi tehneensä virheen. Luolhan oli tietenkin mennyt juttelemaan kaikista ihmisistä Heatherille! Niinpä hän kääntyi kannoillaan ennen kuin noista kumpikaan ehti huomata häntä ja jäi pohtimaan siihen mitä tekisi. Olisiko vain pitänyt lähteä kotiin? No ei. Parasta kai oli vain mennä paikalle ja jutella mukavia. Niinpä hän kokosi itsensä, pakottautui ajattelemaan Jasminea, joten hän hymyili tällä kertaa ihan aidosti päästessään Heatherin ja Luolin luokse. Hän nyökkäsi Heatherille tervehdyksen, sillä ei uskaltanut sanoa mitään, ettei hymy vahingossa katoaisi. "Nyt olen valmis tanssimaan", hän sanoi.
Luol Crunel, alumni
Luol nyökytteli Heatherin kertoessa viimeaikaisia kuulumisiaan. Onneksi Luol ei ollut vielä kutsunut itselleen juomalasia, sillä hän olisi varmaan pudottanut sen noidan seuraavat sanat kuullessaan. "Londonin?" tämä toisti närkästyneenä. "Mitä se idiootti täällä tekee?" Luol tiesi kyllä jo vastauksen itsekin: "Tietenkin ilmaisen viinan ja naisten perässä." Velho pudisti paheksuvasti päätään ja naksutteli kieltään. Silloin Ophelia pöllähti takaisin paikalle. Tämä oli urheasti saanut koottua itsensä kokoon ja hymyili sädehtivää hymyään. Luol kiersi kätensä tämän ympärille. "Törmäsimme professori Everettiin ja hänen mukulaansa", Luol vastasi Heatherin kysymykseen. "Mutta nyt tanssilattia kutsuu", hän sanoi ja asteli Ophelian kanssa tanssilattialle. Parempi mennä äkkiä ennen kuin Ophelia taas pillastuisi.
Heather O'Hara, alumni
Heather kurtisti kulmiaan. "Luol, törkeää tehdä olettamuksia noin suoraan. London on muuttunut" hän huomautti ja joi juomastaan. "Ja näin myös professori Everettin ja hänen pakenevan lapsensa, he kai löysivät toisensa. Pitäkää hauskaa tanssilattialla" Heather katsoi kaksikkoa, ja olisi voinut veikata että Ophelialla oli tekohymy. Hyvin harjoiteltu sellainen, mutta vähän kireä.
Ophelia Villard, alumni
Ophelian onneksi Luol ei aikaillut, vaan suostui heti tanssimaan. Kaikeksi onneksi he ehtivät vielä valssiin, jossa ei tarvinnut liiemmin kiirehtiä askeleitaan. Ophelia asetti kätensä Luolin olkapäälle ja alkoi tanssia tuon kanssa. Olivatkohan he edes tanssineet tällä tavalla häiden jälkeen? Eivät varmaan. Tällaista olisi ehdottomasti pitänyt tehdä useammin. Tanssin aikana hän onnistui rentoutumaan. "Eikö kannattanutkin tulla?" hän kysyi. "Vai joko haluat lähteä kotiin?"
Luol Crunel, alumni
Luol pyöräytti silmiään Heatherin sanoille. Muuttunut. Juupa juu. Ja fletkumadot lentävät ja ovat ihania, pörröisiä söpöliinejä!
...
Luol tanssi Ophelian kanssa ja katseli tämän kauniita savukvartsisilmiä. Tämä näytti rentoutuvan, joten niin rentoutui Luolkin. "Mm-mh", Luol vastasi Ophelian todetessa, että olikin kannattanut tulla juhliin. "En tietenkään. Pitäähän meidän käydä vielä katsomassa tarjoilut", Luol muistutti Ophelian kysyessä, halusiko Luol lähteä jo kotiin. Hän oli varma, että Opheliakin halusi maistelemaan jotain hyvää. Tämä kun oli oikea herkkusuu. Ja Châteaun juhlaruoat olivat aina erinomaisia. Nyt Luol kuitenkin keskittyi tanssimaan kauniin vaimonsa kanssa ja painoi otsansa tämän otsaa vasten. "Olet kaunis."
Heather O'Hara, alumni
Kaksikon lähdön jälkeen Heather jatkoi salissa vaeltamista, häntä ei varsinaisesti kiinnostanut katsoa noiden kahden lääppimistä. Ehkä hän ei itse odottaisi ilotulitukseen asti, vaan etsisi Londonin heti käsiinsä ja voisi aloittaa ilotulituksen etuajassa? Äh, se vaikuttaisi vain epätoivoiselta, sitä paitsi odottaminen oli tavallaan kivaa. Heather jatkoi vaeltamista, miettien törmäisikö lisää tuttuihin.
Ophelia Villard, alumni
Ophelia nyökkäsi. Hänenkin mielestään tarjoilut piti käydä katsomassa, kun nyt kerran paikalla oltiin. Siellä varmasti olisi jotain todella hyvää. Ehkä hän voisi saada uusia ideoita, joita voisi kokeilla tehdä kotona? Hän piti leipomisesta ja oli siinä jopa hyvä. Harmi vain, että liika herkuttelu ei tehnyt hyvää, vaan alkoi aina jossain vaiheessa näkyä. "Kiitos", hän vastasi saamiinsa kehuihin, vaikka olikin ollut nyt tuskastuttavan epävarma ulkonäöstään. Kiitos kasvavan vatsakummun. Joskus hän oli miettinyt, oliko Luol vienyt hänet vihille vain ulkonäön tähden, mutta ei kai sentään. Kauniimpiakin ihmisiä oli. "Ja sitten syömään", Ophelia virnisti tanssin päättyessä. "Minulla on sudennälkä."
Luol Crunel, alumni
Luol nyökkäsi ja lähti kävelemään Ophelian kanssa tarjoilusalia kohti. Kävellessään hän katseli ympärilleen tuttuja kasvoja etsien. Heather oli kadonnut johonkin. Toivottavasti tämä ei ollut mennyt takaisin Londonin luo. Siitä ei varmasti hyvää seuraisi. Tarjoilusalissa Luol näki Everett juniorin tarjoilupöydän ääressä keräämässä herkkuja lautaselleen. Tämän äiti istui jonkin matkan päässä yhdessä pyöreässä pöydässä seurassaan lierihattuun ja mustaan pukuun pukeutunut velho, jolla oli naama täynnä tatuointeja. Luol kurtisti kulmiaan. "Onko tuo London?" tämä kysyi epäuskoisena ja nytkäytti päätään professori Everettin ja tämän seurassa olevan velhon suuntaan. Kyllä se taisi olla. Noh, ainakaan Heather ei sitten ollutkaan sen lusmun kanssa.
Ophelia Villard, alumni
"En tiedä", Ophelia vastasi silmäiltyään hetken professori Everettin seurassa istuvaa miestä. "Saattaa ollakin." Hän ei tuntenut Londonia kovin hyvin. Olikohan edes koskaan sanonut tuolle sanaakaan? Eipä kai, ainakaan montaa kertaa. Opheliaa kiinnosti sillä hetkellä enemmän suklaakerroskakku, joka odotti tarjoilupöydällä kutsuvan näköisenä. Hän käveli suoraan kakun luokse ja leikkasi itselleen reilun kokoisen palan. Hän tarvitsi nyt ekstra-annoksen, myös kakkua. "Tämä on herkullista", hän julisti maistettuaan kakkua saman tien.
Luol Crunel, alumni
Opheliaa ei näyttänyt London kiinnostavan, vaan tämä marssi suoraan tarjoilupöytään ottamaan suklaakakkua. Luol vilkaisi vielä kerran nyrpeänä lierihattuisen velhon suuntaan, mutta seurasi sitten vaimoaan. "Onko se tosi makeaa?" Luol kysyi Ophelian julistaessa kakun olevan todella herkullista. Luol ei tykännyt mistään imelänmakeasta, ja suklaankin hän söi mieluummin tummana. Hän otti itselleen kupin kahvia ja silmäili herkkutarjontaa. Hän otti sitten itselleen täytetyn croissantin, palan oopperakakkua ja muutaman erivärisen macaronin.
Ophelia Villard, alumni
Ophelia olisi voinut sulkea silmänsä ja nauttia kakusta, jos olisi ollut jossain muualla kuin muiden ihmisten täyttämässä huoneessa. Täällä piti pitää silmät auki, ettei törmännyt tai tullut törmätyksi. Niin hän ainakin päätteli. "Onhan tämä aika makeaa", Ophelia myönsi. "Mutta ei liian makeaa. Tosin sinulle tämä voi olla liian sokerista." Luol ei harmillisesti pitänyt yhtä paljon makeista jutuista. Ophelia olisi voinut leipoa monin verroin enemmän herkkuja, jos Luolille olisi maistunut paremmin. "Onko tuo oopperakakku hyvää?" hän kysyi silmäillen kakkua. Sitäkin nimittäin voisi maistaa. "Haluatko tämän jälkeen kierrellä vai mitä tehdään?"
Luol Crunel, alumni
Ophelian kertoi kakun olevan ehkä hieman liian sokerista, joten Luol ei ottanut sitä. "Eiköhän se hyvää ole", Luol sanoi oopperakakusta, muttei alkanut maistelemaan sitä siinä. Heidän pitäisi etsiä jostain pöytä ja istua sen ääreen syömään, etteivät olisi muiden herkuttelemaan haluavien juhlijoiden tiellä. "Mutta siinä on kahvia", hän huomautti. Raskaana kun oli hyvä rajoittaa kofeiinin saantia. "Mitä juotavaa haluat?" Luol kysyi sitten heilauttaessaan kättään ja loihtiessaan kahvikupin leijumaan kasvojensa yläpuolella. Oli helpompi kulkea ihmismassassa, kun ei pitänyt juomia kädessään.
Ophelia Villard, alumni
Totta. Oopperakakussa oli kahvia. Ophelia katsoi leivosta ja mietti. "Ei siinä varmaan niin paljon ole, että siitä olisi kamalasti haittaa", hän päätteli. "Enköhän kuitenkin pärjää tällä." Ophelia suunnitteli kuitenkin tulevansa takaisin ja ottaisi oopperakakkua silloin. Ei paljon, mutta vähän! "Taidan ottaa boolia." Se ainakin näytti hyvältä ja oli varmasti raikasta. Hän sai pian lasillisen boolia käteensä ja katsoi sitten ympärilleen sopivan pöydän löytääkseen. "Tuolla näyttäisi olevan tilaa, mennäänkö sinne? Vai etsitäänkö jotain vanhoja tuttuja jostain?" Sellainen ainakin olisi sopinut Ophelialle. Ei häntä näissä juhlissa muu kiinnostanut kuin hyvä ruoka ja hyvä seura.
Luol Crunel, alumni
"Mennään vain sinne istumaan", Luol sanoi. Olisi hankalaa käveleskellä ympäriinsä ihmispaljoudessa kakkulautasen kanssa, vaikka juomat saikin leijumaan ilmassa. Luol arveli myös Ophelian väsyvän pian, olihan hänen raskausmahallaan jo kokoa. Luol koitti muistaa, oliko maha ollut noin iso, kun Ophelia oli odottanut Jasminea. Ei kai. Mutta ehkä sieltä tulisi tällä kertaa poika. Iso maha oli pojan merkki, tai niin Luol oli kuullut. Luol loihti Ophelian boolilasinkin leijumaan ilmassa ja lähti astelemaan hänen osoittamaansa vapaata pöytää kohti.
Ophelia Villard, alumni
Ophelia lähti pujottelemaan väkijoukon halki. Hänelle tehtiin helposti tilaa, mikä varmaan johtui raskausmahasta, jota ei voinut olla huomaamatta. Pian he jo pääsivät vapaan pöydän luokse. Ophelia istui niin, että näki hyvin, mitä salissa tapahtui. "Täällä on aika lämmin", hän totesi ja hörppäsi alkoholitonta juomaansa. Oli varmaan viisainta istua jonkin aikaa ja vältellä tanssimista, ettei väsähtäisi ihan kokonaan. "Näetkö ketään tuttuja?" hän kysyi Luolilta samalla kun antoi katseensa kiertää salissa.
Keziah Milebou, henkilökunta
Keziah käveli läpi tarjoilusalin rauhallisin askelin, pidellen toisessa kädessään shampanjalasia. Seesteisestä olemuksestaan huolimatta nainen tunsi olonsa epämukavaksi siinä ihmispaljoudessa. Hän olisi mieluummin ollut jossain muualla, jossain, missä oli vähemmän ihmisiä, mutta opettajana hänenkin kuului olla paikalla, edustustehtävissä. Keziah epäili, mahtoiko kukaan kuitenkaan edes tunnistaa häntä opettajaksi. Hän oli opettanut Châteaussa vasta kaksi vuotta, eikä hän näyttänyt ihan perinteiseltä opettajattarelta.
Siinä kävellessään Keziah kiinnitti huomionsa kauniiseen vaaleaan noitaan, jolla oli vaaleansininen röyhelöinen mekko ja raskausmaha, sekä eteenkin tämän seurassa olevaan mustaan pukuun pukeutuneeseen tummaan velhoon, joka näytti äärimmäisen tutulta. Keziah siristi silmiään. Saattoiko se olla?
"Luol?" Keziah kysyi asteltuaan hieman lähemmäs. Kyllä se oli Luol. Keziahin kasvoille levisi hämmentynyt ja ilahtunut ilme. Montako vuotta siitä oli, kun hän oli nähnyt velhon viimeksi? Kymmenen?
Luol Crunel, alumni
Ihmiset tekivät tietä Luolille ja Ophelialle, mikä saattoi johtua niin Ophelian raskausmahasta kuin Luolin kunnioitusta herättävästä olemuksesta, ja pian he pääsivät vapaan pöydän luokse. Luol loihti ilmassa leijuneet juomalasit laskeutumaan nätisti pöydälle ja kävi istumaan niin, että näki vaimonsa. Hän ei halunnut nähdä enää Londonia sinä iltana, jos se vain oli suinkin mahdollista. "Vähän joo", Luol sanoi Ophelian kommentoidessa, että oli kuuma. Ei se tällaisessa ihmispaljoudessa ollut ihmekään. Luol hörppäsi kahviaan ja antoi Ophelian tavoin katseensa kiertää salissa, tuttuja kasvoja hakien. Nimensä kuullessaan Luol käänsi päänsä heidän luokseen tulleen noidan suuntaan. "Ziah", Luol sanoi äänessään samaa hämmennystä ja ilahtuneisuutta, kun noidalla oli kasvoillaan. "Mitä sinä täällä teet?" kysymys oli esitetty aidon uteliaaseen sävyyn, ei työkeästi. "Ophelia, tässä on Keziah. Olimme kavereita Uagadoussa", Luol esitteli tulijan vaimolleen. "Pitkästä aikaa", Luol sanoi sitten ja katseli naista päästä varpaisiin. Viime näkemästä oli jo kymmenisen vuotta, mutta Keziah näytti aika samalta kuin silloinkin - tosin vähän aikuisemmalta, ja lävistyksien ja tatuointien määrä oli kasvanut.
Ophelia Villard, alumni
Ophelia jatkoi syömistään kaikessa rauhassa. Paikalla ei juuri näyttänyt olevan hänen kavereitaan. Tai sitten he vain olivat jossain piilossa väkijoukon takana. Harmi. Olisi ollut kiva nähdä ihmisiä. Luolin tuttuja paikalla ilmeisesti oli, ainakin joku nainen, joka ilmestyi heidän luokseen. Ophelia katsoi tuota pitkään, mutta ei muistanut nähneensä aiemmin.
"Hauska tutustua", Ophelia tervehti naista, jonka Luol esitteli Uagadoun aikojen kaverikseen. Mutta pitikö Luolin katsoa tuota noin pitkään? Olivatko he olleet muutakin kuin kavereita? No, ei kai sillä ollut väliä.
Keziah Milebou, professori
Keziah naurahti. "Olen täällä opettajana. Muutin Ranskaan kaksi vuotta sitten ja sain paikan täältä", hän kertoi. "Ja tämä on sinun entinen koulusi täällä", Keziah ymmärsi ja nyökytteli päätään. Mikä sattuma! Noita käänsi katseensa naiseen, jonka nimeksi Luol mainitsi Ophelia ja joka mitä oletettavimmin oli Luolin puoliso. "Keziah Milebou, hauska tutustua, Ophelia", Keziah tervehti naista ja hymyili. "Sopiiko, jos liityn seuraanne hetkeksi?" Keziahilla ei ollut juhlissa muita tuttuja, kuin professorit ja oppilaat, joten oli oikea onnenpotku törmätä Luoliin ja tämän vaimoon. Ehkä illasta tulisi vielä ihan mukava?
Luol Crunel, alumni
Luol alkoi syödä täytettyä croissanttia Keziahin kertoessa, miksi oli juhlissa. Tuo oli kuulemma asunut Ranskassa ja opettanut Châteaussa jo kaksi vuotta. "Mitä ainetta opetat?" Luol kysyi naiselta. Hän muisteli, ettei tämä ollut ollut missään aineessa ainakaan huono - päin vastoin. Nainen ei tainnut reputtaa ainoatakaan V.I.P.-koetta ja S.U.P.E.R.-kokeistakin hän oli saanut pelkkiä upeita ja odotukset ylittäviä. Ei sillä, ei Luolkaan mikään pölkkypää ollut, mutta Keziah oli heistä kahdesta se paremmin koulussa pärjännyt.
"Minä ja Ophelia menimme naimisiin kaksi vuotta sitten ja meillä on kotona 15 kuukauden ikäinen tytär, Jasmine", Luol kertoi naisten tervehtiessä toisiaan. "Ja Luol Juniorin pitäisi syntyä loppuvuodesta", hän lisäsi ylpeyttä äänessään ja katsahti Opheliaa hymyillen. Sitten hän vilkaisi Keziahin vasenta kättä, jossa tämä piteli shampanjalasia. Naisella ei ainakaan ollut sormusta nimettömässä, joten Luol päätti olla kyselemättä naisen perheasioista. Keziah saisi kertoa itse, jos halusi.
Luol hörppäsi kahviaan. "Kyllä se minulle ainakin sopii", hän vastasi Keziahin kysymykseen ja katsahti sitten Opheliaa. Olisi kiva vaihtaa vielä vähän kuulumisia Keziahin kanssa, mutta Ophelia saattoi haluta seurakseen jo jotain omiakin tuttuja ja kavereita.
Ophelia Villard, alumni
Ophelia antoi Luolin hoitaa puhumisen ja keskittyi itse mieluummin syömiseen. Ei hän oikein tiennyt mitä olisi sanonut Keziahille, kun ei tuntenut tuota. Seuraan tuo kuitenkin aikoi liittyä, eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan. "Totta kai saat liittyä seuraan", Ophelia hymyili. "Teillä varmasti riittää muisteltavaa ja muuta sellaista."
Ophelia silmäili naista uteliaana. Tuo oli hänen mielestään aika nuori opettajaksi. Mutta no, olihan hänkin jo aika vanha. Hyvänen aika, päälle kahdenkymmenen jo. Aika oli mennyt ihan hirmuista vauhtia. "Voin kyllä antaa teidän jutella rauhassa ja käyn hakemassa itse lisää kakkua", hän ehdotti hetken kuluttua.
