Sivu 1/1

Meteoriparvet (6)

ViestiLähetetty: 09 Heinä 2024, 18:06
Kirjoittaja Chantal Calonne
Tämä oppitunti on tarkoitettu Taikakoulu Châteaun kuudennen luokan oppilaille. Tunnille osallistumisesta jokainen 6. luokan oppilas saa 10 pistettä. Pelin in-game ajankohta on tiistai 10.12.2024 klo 00-01.45. Tunnin pitää tähtitiedon opettaja Chantal Calonne. Tunnille voi osallistua 2.9.2024-15.6.2025. Viimeinen osallistumispäivä on myös läksyjen viimeinen palautuspäivä.


Tähtitornissa oli melko kylmä, mutta siitä huolimatta tunti pidettäisiin ulkoilmassa. Joulukuun neljästoista päivä alkoi lähestyä ja tähän aikaan vuodesta oli mitä otollisin aika käsitellä tunnilla meteoriparvia. Harmillisesti muiden suurten meteoriparvien ajankohdat osuivat lomille, joten niitä ei voinut oppitunneilla hyödyntää. Chantal Calonne oli harkinnut siirtävänsä oppitunnin lauantai-iltaan, jolloin tuleva meteoriparvi olisi ollut parhaimmillaan. Hän ei kuitenkaan halunnut pilata oppilaiden viikonloppua. Heillä varmasti oli muutakin tekemistä kuin viettää viikonloppuyö tähtitornissa. Tosin, hänellä oli jo suunnitelmia lauantaille, mikäli oppilaiden joukosta löytyisi intoa osallistua. Chantal oli jo ehtinyt pystyttää oman kaukoputkensa. Hän oli pukeutunut lämpimästi, olihan ilma kirpeä ja talvinen. Tähdet loistivat kirkkaana. Muuten tunti ei olisikaan onnistunut. Vihdoin oppilaat alkoivat tulla, joten Chantal asettui paikalleen luokan eteen ja tervehti luokkaa hyväntuulisesti.

"Hyvää iltaa," hän aloitti. "Kuka osaa kertoa, mitä merkittävää tähtitaivaalla tapahtuu tulevana lauantaina?" Chantal aloitti tunnin ilman turhia korulauseita. Eräs oppilaista osasi vastata oikein, minkä Chantal pisti tyytyväisenä merkille.
"Aivan oikein. Pääsemme ihailemaan yhtä vuoden näyttävimmistä meteoriparvista. Koska teistä kovin moni ei halua opiskella koko viikonloppua, en siirtänyt tuntiamme lauantaille, vaikka sitä suunnittelin." Oppilaiden joukosta kuului helpottuneita huokaisuja ja tyytyväistä muminaa. "Hätä ei kuitenkaan ole suuri. Meteoriparven huippu on lauantaina, mutta tähdenlentoja on mahdollista nähdä tänäänkin. Kuten varmasti olette huomanneet näillä tunneilla, tähdenlentoja on mahdollista nähdä joka päivä. Meteoriparvien aikaan todennäköisyys on kuitenkin suurempi. Parhaimmillaan silloin tähdenlentoja voi nähdä tunnissa jopa sata!"

Chantal kertoi oppilaille lisää meteoriparvista. Ensimmäisenä hän käsitteli vuoden aikana jo menneitä parvia, joita oli luonnollisesti ihastellut. Hän eksyi tarinoimaan siitäkin, kuinka paljon tähdenlentoja oli noina öinä parhaimmillaan nähnyt. Melko pian hän kuitenkin palasi varsinaiseen aiheeseen. Ennen pitkää hän oli jo käynyt läpi teoriaa tähdenlennoista ja niiden synnystä. Tähdenlentoihin liittyviä uskomuksia sivuttiin myös. Chantalista oli ilmeistä, että osa oppilaista aikoi suunnata lauantaina tähtitorniin katsomaan, onnistuisivatko näkemään tähdenlentoja ja esittämään niille toiveitaan. Tietysti Chantal aikoi tehdä itse samoin.

"Nyt voisitte pystyttää kaukoputkenne, niin pääsemme katsomaan kuinka monta tähdenlentoa ehdimme nähdä ennen tunnin loppua," Chantal sanoi. "Olen nähnyt tänä iltana jo viisi, eivätkä ne kaikki ole olleet tästä parvesta." Chantal kertoi vielä, minne suuntaan kaukoputkella kannatti katsoa ja antoi sitten oppilaiden keskittyä tehtävään. Hieman ennen tunnin loppua Chantal pyysi oppilaita kerääntymään paikoilleen ja kertoi heille läksyt. Sen jälkeen hänellä oli vielä muutakin tiedotettavaa.

"Lauantaina tosiaan on tämän meteoriparven maksimi. Sen johdosta olen varannut tähtitornin sitä varten. Tarjolla on myös lämmintä juotavaa ja pipareita, sillä joulukin on sopivasti lähellä. Olette kaikki tervetulleita seuraamaan tähdenlentojen vilskettä, sillä sitä on luvassa. Mikäli sää on huono, joudumme valitettavasti peruuttamaan katselumme. Paikalle saavat tulla myös muiden luokkien oppilaat, joten varautukaa siihen, että tungosta saattaa olla." Ainakin Chantal toivoi suurta kiinnostusta. Ilmoitettuaan tulevasta tapahtumasta, Chantal lopetti tunnin ja päästi oppilaat nukkumaan.



Pisteet (10 p) saadaksesi kommentoi tuntia hahmosi näkökulmasta. Voit kuvata hahmosi tekemisiä vapaamuotoisesti. Tekstin pituus ei vaikuta pisteiden määrään.

Saadaksesi lisäpisteitä läksyistä, vastaa seuraaviin kysymyksiin ja lähetä vastauksesi yksityisviestillä Chantal Calonnelle viimeistään 15.6.2025. Pisteitä läksyistä saa 1-6. Muistathan vastata hahmosi tieto- ja taitotason mukaan.

1. Mitkä ovat vuoden suurimmat meteoriparvet. Minkä niistä huippu oli 14.12.2024? (1-3p)
2. Miten meteoriparvet ovat syntyneet? (1-2 p)
3. Hahmosi osallistui 14.12.2024 pidettyyn tilaisuuteen (1 p)