Sivu 1/1

Tähtikartta, planisfääri ja tähtikuviot (2)

ViestiLähetetty: 09 Heinä 2024, 18:02
Kirjoittaja Chantal Calonne
Tämä oppitunti on tarkoitettu Taikakoulu Châteaun toisen luokan oppilaille. Tunnille osallistumisesta jokainen 2. luokan oppilas saa 12 pistettä. Pelin in-game ajankohta on tiistai 11.11.2024, klo 22.00-23.45 Tunnin pitää tähtitiedon opettaja Chantal Calonne. Tunnille voi osallistua 2.9.2024-15.6.2025. Viimeinen osallistumispäivä on myös läksyjen viimeinen palautuspäivä.


Vaaleanviolettiin kaapuun pukeutunut professori Chantal Calonne, piti tunnin poikkeuksellisesti luokassa, sillä tähtitornissa ei olisi sillä säällä onnistunut millään. Kaikki olisi vain kastunut ja sekä hän että oppilaat olisivat olleet tunnin päätteeksi niin viluissaan, että yöunet olisivat jääneet vain haaveeksi. Sää oli niin tylsä, että Chantal oli päättänyt pitää toisenlaisen tunnin kuin oli alunperin suunnitellut. Kuka jaksoi sellaisena iltana tehdä mitään laskelmia ja mittauksia? Sitä paitsi, alkuperäisen harjoituksen onnistumiseksi he olisivat tarvinneet selkeän taivaan. Chantal oli asettanut pöydät niin, että oppilaat saattoivat muodostaa muutaman hengen ryhmiä. Lisäksi hän oli asettanut pulpeteille tähtikarttoja, planisfäärejä ja tähtikarttapalloja, joita oppilaat saisivat tunnin mittaan tutkia.

"Oikein mukavaa iltaa", hän tervehti oppilaita ystävällinen hymy kasvoillaan, kun nämä olivat saapuneet luokkaan. "Kuten varmasti voitte arvata, kertaamme tänään hieman vanhaa. Kävimme tähtikarttoja läpi jo viime vuonna, mutta tänä vuonna astumme entistä syvemmälle tähtikuvioiden maailmaan. Olette jo oppineet etsimään tähtikuvioita kartalta ja taivaalta ja suurimmalta osalta se onnistuu oikein mallikkaasti. Kertauksena sanon, että tähtikartta ja planisfääri ovat oivallisia apuvälineitä, kun haluaa tarkistaa tähtitaivaan tilanteen tiettynä ajankohtana. Jästien tähtikartat tietysti näyttävät vain tietyn hetken, kun taas meidän karttamme ovat monipuolisempia, ovathan ne loitsuin ohjailtavissa. Planisfääri on ehkäpä paras apu kiireiselle, eikä sauvaakaan tarvita. Riittää kun asettaa päivämäärän oikein. Siinäpä onkin ensimmäinen tehtävänne, jonka pitäisi olla helppo. Laittakaa planisfäärinne näyttämään tämä päivä ja kellonaika." Chantal odotti oppilaiden kääntävän planisfäärejään ja kävi sitten tarkistamassa, että kaikki olivat saaneet ne kohdilleen. "Oikein hienoa."


Tänään paneudumme tarkemmin tähtikuvioihin planisfäärin avulla. Lisäksi käymme vähän läpi historiaa. Tai no, oikeastaan myyttejä. Tiedän, että se saattaa kuulostaa mielestänne vähän tylsältä ja kuivalta, mutta tähtitaivaan tarinat ovat mitä kiehtovampia!" Chantalin äänestä saattoi kuulla, että tämä oli yksi hänen lempiaiheistaan. "Ajattelin, että näin pimeän vuodenajan koittaessa tekin saatatte kaivata hieman piristystä, joten tuleva läksynne on hieman tavallisesta poikkeava. Siihen palaamme kuitenkin vasta myöhemmin." Chantal ei tietenkään aikonut paljastaa läksyjä ihan vielä, ettei vain kukaan alkaisi tehdä niitä jo nyt, eikä sitten lainkaan kuuntelisi opetusta. Aikoi hän nimittäin opettaakin, eikä vain teettää töitä oppilailla.

"Aivan ensimmäisenä haluan kuitenkin tarjota teille kupilliset lämmintä kaakaota." Chantal heilautti sauvaansa ja pöydän takana piilossa ollut pannu nousi ilmaan ja alkoi kaataa sisältöään mukeihin, jotka Chantal leijutti oppilailleen. "Samalla kun juotte, ajattelin kertoa teille Egyptiläisestä kuningattaresta, Berenikestä. Ehkä hänen tarinansa on teistä joillekin tuttu? Kerrotaan, että Egyptin kuningas lähti vaaralliselle sotamatkalle vihollisen joukkoja vastaan. Hänen kuningattarensa Berenike pelkäsi kuninkaan puolesta, niin paljon, ettei saanut mielenrauhaa. Berenike kääntyi itsensä jumalatar Afroditen puoleen, jolta rukoili miehelleen turvallista paluuta. Maksuksi Berenike lupasi antaa kauniit, kaikkien kadehtimat kiharansa. Kuningas palasi ja Berenike piti lupauksensa ja vei kutrinsa Afroditen alttarille." Chantal piti pienen tauon ja joi hieman kaakaota.

"Tarina ei kuitenkaan päättynyt siihen", hän jatkoi. Seuraavana päivänä huomattiin, että hiukset olivat kadonneet! Kuningas raivostui temppelin vartioille ja syytti heitä huolimattomuudesta. Hän uhkasi tappaa heidät siitä hyvästä. Kyllä vain, melko brutaalia. Temppelissä työskenteli kuitenkin viisas astronomi, joka osoitti kuninkaalle ja kuningattarelle tähtisikermän Leijonan tähdistön hännänpäästä. Sinne astronomi kertoi Bereniken hiusten joutuneen. Tämä sijainti kelpasi hallitsijalle ja kaikki päättyi hyvin. Temppelin palvelijat saivat pitää päänsä ja työnsä." Chantal sai kertomuksensa päätökseen. "Juuri näin kiehtovia tähtikuvioiden tarinat voivat olla. Ja nyt on teidän vuoronne."

Chantal katsoi oppilaitaan samalla kun puhui. "Eläinradan tähtikuvioita on kaksitoista ja tunnette ne varmasti paremmin horoskooppeina", hän kertoi. "Emme tänään laadi ennustuksia tähtikuvioiden mukaan, sen jätän professori Molinalle. Me sen sijaan keskitymme niihin myytteihin, joita nämä tähdistöt kuvaavat. Oletan, että kaikki tiedätte oman tähtimerkkinne. Siis aurinkomerkin. Muilla ei tässä vaiheessa ole merkitystä. Voitte nyt asettaa planisfäärinne syntymäpäivänne mukaan ja keskustella pöytäryhmissä omista tähtimerkeistänne." Professori hiljeni hetkeksi ja antoi oppilaiden jutella rauhassa viitisen minuuttia. "Koska ette kuitenkaan halua käyttää kaikkea vapaa-aikaanne läksyihin, voitte aloittaa niiden tekemisen jo nyt. Tehtävänänne on selvittää aurinkomerkkinne, mikäli ette sitä vielä tiedä. Kun olette selvittäneet sen, kirjoitatte sivun mittaisen tekstin, jossa kerrotte tähtimerkistänne, siihen kuuluvista tähdistä. Lisäksi olennainen osa tehtävää on tutustua tähtimerkkiinne liittyvään myyttiin. Voitte aloittaa! Apua löytyy näistä kirjoista", Chantal naputti kämmenellään pöydällä olevaa kirjapinoa. "Keskustelu on sallittua, kunhan ette häiritse muiden keskittymistä. Kaakaota saa lisää."

Osallistumispisteet (12p) saadaksesi kommentoi tuntia hahmosi näkökulmasta. Voit kuvata hahmosi tekemisiä vapaamuotoisesti. Tekstin pituus ei vaikuta pisteiden määrään.

Saadaksesi lisäpisteitä läksyistä, kirjoita max. yhden sivun mittainen teksti hahmosi horoskooppimerkin tähtikuviosta ja siihen liittyvästä myytistä. Pisteitä saa pituuden mukaan 1-6. Tekstin voi lähettää yksityisviestinä Chantal Calonnelle, viimeistään 15.6.2025