Tämä oppitunti on tarkoitettu Taikakoulu Châteaun viidennen luokan oppilaille. Tunnille osallistumisesta jokainen 5. luokan oppilas saa 10 pistettä. Pelin in-game ajankohta on perjantai 4.10.2025, klo 22.00-23.45. Tunnin pitää tähtitiedon opettaja Chantal Calonne. Tunnille voi osallistua 2.9.2024-15.6.2025. Viimeinen osallistumispäivä on myös läksyjen viimeinen palautuspäivä.
Tähtitiedon professori Chantal Calonne oli tuonut tähtitorniin kalleimman aarteensa: suuren pienoismallin aurinkokunnasta. Se oli niin suuri, ettei tornissa tällä kertaa ollut lainkaan pulpetteja. Loitsun avulla se oli ollut kuitenkin helppo pystyttää oppilaiden tutkailtavaksi. Sellaisia pienoismalleja ei ihan jokaisella ollutkaan. Pienempiä kyllä löytyi, sellaisia pöydälle mahtuvia malleja. Chantal oli pulittanut omastaan sievoisen summan, mutta se oli ehdottomasti ollut jokaisen kaljuunan arvoinen. Tässä mallissa erikoista oli se, että sinne oli saatu näkyviin jopa planeettojen kuut ja muut seuralaiset, joita illan oppitunnilla tultaisiin käsittelemään.
Kun oppilaat olivat saapuneet, Chantal aloitti tunnin iloisesti hymyillen.
"Tänään meillä on luvassa mielenkiintoinen oppitunti. Viime kuun käytimme pääasiassa vanhojen asioiden kertaamiseen ja sitä teemme tässä pitkin lukuvuotta, sillä keväällä teillä ovat edessänne V.I.P. -tutkinnot. Meillä on kuitenkin vielä paljon uutta opiskeltavaa ennen sitä, mutta teemme sen niin, etteivät vanhat tiedot pääse unohtumaan. Toivon, että teistä jokainen voisi läpäistä kevään kokeet. Tänään pääsette tutkimaan tätä aurinkokuntamme pienoismallia. Kuten näette, siinä totisesti riittää tutkittavaa," Chantal hymyili katsellessaan oppilaiden ihmetystä. Tuskinpa heiltä löytyi kotoa tällaista, elleivät sattuneet olemaan yhtä tähtiin hurahtaneita kuin opettajansa. Chantal nimittäin oli hurahtanut, pahemman kerran, mikä näkyi myös hänen työhuoneessaan. Siellä oli jos jonkinlaista härveliä ja pienoismallia. Tämä oli kuitenkin kaikkein hienoin.
"Käsittelemme tänään ja oikeastaan koko loppusyksyn, planeettoja ja erityisesti niiden seuralaisia. Osaako joku kertoa mitä planeettojen rinnalla voi kulkea?" Eräs oppilaista vastasi heti oikein mainitsemalla kuut. Chantal nyökkäsi hyväksyvästi. Ainakin joku oli oppinut jotain edellisten vuosien aikana, sillä toki tätä aihetta oli sivuttu. Nyt siihen kuitenkin päästiin syventymään kunnolla.
"Kyllä vain. Kuut ovat planeettojen seuralaisia. Aivan kuten meidän Maa-planeettaamme kiertää kuu, myös muilla aurinkokuntamme planeetoilla on kiertolaisia. Joillain niitä on todella paljon, minkä rinnalla Maa saattaa vaikuttaa todella vaatimattomalta. En kuitenkaan väheksy kuuta, sillä on suuria voimia, saahan se jopa valtameret liikkeelle ja vaikuttaa meistä jokaisen omalla henkilökohtaisella tähtikartalla, kuten olette opiskelleet. Kuut eivät kuitenkaan ole ainoita asioita, jotka kulkevat planeettojen mukana. Eivätkä kaikki kuuksi kutsutut kappaleet ole samanlaisia. Kuiksi kutsutaan kaikkia vähintään kilometrin kokoisia kappaleita, jotka kiertävät planeettaa."
Chantal jatkoi vielä jonkin aikaa puhettaan aiheesta, ennen kuin kehotti oppilaita tulemaan lähemmäs pienoismallia.
"Kuten näette, Jupiterilla ja Saturnuksella kuita riittää," opettaja sanoi osoittaen kyseisiä planeettoja. Niiden ympärillä näkyi useita erikokoisia ja -muotoisia kappaleita. "Näette myös, etteivät kaikki kuut näytä samalta. Hyvin erilaisia kuin meidän kuumme, joka näyttää kauniilta pallolta." Chantal antoi oppilaiden tutkia rauhassa aurinkokuntaa. Sitä tietysti päästäisiin katsomaan myös seuraavilla oppitunneilla, jos vain kukaan ei käsittelisi sitä liian kovakouraisesti. Siinä tapauksessa se pysyisi visusti turvassa.
Kun oppilaat olivat jonkin aikaa tutkineet planeettoja ja niiden kiertolaisia, oli aika ottaa esiin kaukoputket. Loppuaika tunnista käytettiin siihen, että oppilaat kertasivat planeettojen etsimistä yötaivaalta. Sää oli onneksi sopivan kirkas. Tarvittaessa Chantal auttoi kohdistamaan kaukoputken oikeaan suuntaan, jotta kaikki pääsivät näkemään edes Venuksen, joka oli planeetoista helpoin löytää. Senhän näki jo paljaalla silmällä, jos vain tiesi mitä etsiä ja mistä.
Aivan lopuksi Chantal antoi vielä läksyjä.
Pisteet (10 p) saadaksesi kommentoi tuntia hahmosi näkökulmasta. Voit kuvata hahmosi tekemisiä vapaamuotoisesti. Tekstin pituus ei vaikuta pisteiden määrään.
Saadaksesi lisäpisteitä läksyistä, vastaa seuraaviin kysymyksiin ja lähetä vastauksesi yksityisviestillä Chantal Calonnelle viimeistään 15.6.2025. Pisteitä läksyistä saa 1-6. Muistathan vastata kysymyksiin hahmosi tiedot ja taidot huomioiden.
1. Kuinka monta kuuta kullakin aurinkokuntamme 8 planeetalla on? (1-3 p)
2. Nimeä kunkin planeetan suurin kuu (1-3 p)
