Bileet pystyyn

Re: Bileet pystyyn

ViestiKirjoittaja London Morel » 03 Heinä 2020, 20:25

Londonin oli pakko myöntää itselleen, että hän voi parhaillaan hieman huonosti. Hän istuutui sängyn reunalle ja painoi kasvot kämmeniään vasten. Päässä huimasi, mahassa pyöri ja olo oli monin tavoin tuskainen. Mitä hän oli juuri oikein tehny? Oksentanut maailman upeimman tytön päälle ja näyttänyt tuon silmissä taatusti täydeltä idiootilta. Kuinka hän ikinä pystyisi selviytymään tästä häpeästä? Onneksi tapahtumalla ei ollut silminnäköijöitä, ja Heather tuskin kehtaisi kertoa asiasta eteenpäin.

Mutta Londonilla ei ollut aavistustakaan siitä, että oven raosta oli kurkkinut tutut kasvot koko tapahtuman ajan. Hänen veljensä Donovan tirskui eteisen puolella, oli nähnyt kaiken mitä huoneessa oli juuri tapahtunut ja osasi kertoa asian eteenpäin myös muille. Donovan sääli veljeään, jolle alkuillan shottikilpailu oli ollut ilmeisesti liikaa. Hän loi viimeisen silmäyksen veljeensä ja lähti olohuoneen puolelle jatkamaan iltansa viettoa.

London sen sijaan huokaisi syvään, kaatui selälleen sängyn päälle makaamaan, ummisti silmänsä ja sammui.

// Kiitos ja anteeksi, tää peli taitaa olla nyt osaltani tässä. :D
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Bileet pystyyn

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 03 Heinä 2020, 20:47

Heather katsoi Londonia. Ehkä tuo selvisi? Hän ei selviäisi oksennuksen peittämissä vaatteissa enää yhtään kauemmin. Joten, Heather otti jalat alleen ennenkuin London keksisi oksentaa enää uudestaan hänen päälleen. Heatherin ilme oli hivenen hämmentynyt kun hän näki Donovanin. "Tuota... Musta tuntuu että mä lähden nyt kotiin" Heather sanoi yllättävän selkeästi, ollakseen humalassa.

"Veljesi päätti hurmata minut jakamalla eritteitään..." Heather totesi happamana ja lähti suuntaan kohti ulko-ovea. Hyi helvetti oksennuksen haju varmasti pinttyi häneen kiinni. Heather tarkisti tavaransa ja avasi ulko-oven, astuen raikkaaseen kesäiltaan. Saispa hän taikoa, hän hävittäisi oksennukset mahdollisimman pian.

Onneksi ilma oli lämmin ja Heatherilla oli matkalla paljon aikaa miettiä miten hän puhdistaisi oksennuksessa olevat kenkänsä ja vaatteensa. Helvetin London. Eikö jätkät osaa tehdä mitään muuta kuin mokailla kerta toisensa jälkeen?

//Ja tämä oli mun viimeinen viesti, kiitän pelistä xD//
Heather O'Hara
Alumni
 
Viestit: 303
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Bileet pystyyn

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 03 Heinä 2020, 20:54

Kiitos pelistä!

Heather O'Hara, Serpentard: 27+5=32p
London Morel, Cerfeur: 30+5=35p
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Edellinen

Paluu Chatroolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron